49: Kallioimarre

kallioimarre2

’Saniaisissakin on ikivihreitä kasveja. Kuvan saniainen on helppo löytää metsästä. Se sinnittelee vihreänä koko talven ja sen lehdet pilkistävät hyvin usein lumen alta jonkin kiven kupeesta tai kallionraosta. Monesti olen ravistellut lumet sen päältä hiihtoretkellä ja ihaillut sen säännönmukaista muotoa. Kuva on pari viikkoa sitten otettu syksyisessä hämärässä. Kiiltävä pinta heijastaa vielä valoa, pakkasella se vetää mattamaiseksi ja saattaa käpristyä samalla tavalla kuin kuivalla kelillä kesällä. Alimmassa kuvassa lehdet on juuri tällaisesta kasvustosta kuvattu.’

kallioimarre1Kyseessähän on kallioimarre (Polypodium vulgare). Luopioisten levinneisyyskarttaa katsoessa huomaa, että se on Etelä-Hämeessä hyvin yleinen vaikka ei olekaan aina kovin runsas. Näin se on lähes koko maassa, vain Enontekiöllä se on harvinainen. Metsäretkillä siihen törmää kivikkoisilla ja kallioisilla paikoilla. Usein suuren siirtolohkareen sivuseinät ja päälynen on imarretta kertavanaan.

Viikon kasvi on helppo erottaa muista saniaisista, sillä sen lehti on vain kertaalleen pariliuskainen ja lehdykät ovat ehytlaitaisia. Tällaista lehteä ei ole muilla maamme sanikkaisilla. Ruskeat ja pyöreät itiöpesäkkeet sijaitsevat lehden alapinnalla ja niiden päällä ei ole katesuomua. Joskus koko alapinta on niiden peitossa, kuten alakuvasta näkyy. Lehdet nousevat ryhminä vaakasuorasta juurakosta, joka luikertaa kiven pinnalla.

Pikkupoikana etsittiin kallioimarretta karkin toivossa. Joku oli opettanut, että kasvin juuri maistuu lakritsilta ja niinpä sitä piti kokeilla. Juuri on vaakasuora, melko paksu ja ruskea. Kun sen kuorii, paljastuu alta vaalea sisäkerros, joka todellakin maistuu lakritsilta tai ainakin erilaiselle kuin minkään muun kasvin juuri. Se sisältää runsaasti sokeria. Menneinä aikoina sitä on kerätty jopa apteekkeihin rohdokseksi. Juuren mallon sisältämien aineosien sanottiin irrottivat limaa ja auttavan hengitystiesairauksissa. Siksi sitä käytettiin yskänlääkkeissä. Nykyään sillä ei enää ole merkitystä lääketeollisuudessa.

Kukkiasaari

41: isoalvejuuri

isoalve1

’Viikonvaihteessa kävin sammalretkellä etsimässä peltojen pieniä pioneereja. Kuljin lehtorinteitä ja pellonreunoja kahlaten saniaisten viidakossa. Ajattelin, etten ole viikon kasvina vielä esitellyt yhtään tähän kasviryhmään kuuluvaa lajia. Se puute tulee nyt korjata. Valitsin tämän ainakin täällä Hämeessä mielenkiintoisen lajin ensinnäkin siksi, että se on yleinen ja toiseksi, koska olen jo pitkään etsinyt sen rinnakkaislajia, etelänalvejuurta, löytämättä sitä kuitenkaan. Tähän aikaan ne on helpointa erottaa toisistaan.’

Isoalvejuuri (Dryopteris expansa) on alvejuurista suurin ja mielestäni komein. Se kasvaa lehdoissa ja lehtomaisissa metsissä usein puronvarsilla tai kallionalusissa yleisenä ja runsaana koko maassa. Etelä-Lapissa se harvinaistuu, mutta taas pohjoisimmissa osissa maatamme se on alvejuurista yleisin.

isoalve2Viikon kasvi on helppo tunnistaa alvejuureksi kolmeen kertaan parilehdykkäisistä lehdistä. Rinnakkaislajeistaan metsäalvejuuresta ja etelänalvejuurestasen erottaminen onkin sitten vaikeampaa. Isoalvejuuri kasvaa rehevämpänä, kaikin puolin kookkaampana. Lehti on leveä ja enemmän vaakatasossa (ks. alimmainen kuva). Lisäksi tyvilehdykän ensimmäinen lehdykkäpari on hyvin epäsuhtainen. Alaspäin siirottava lehdykkä on paljon ylempää pidempi, jopa puolet koko lehdykän pituudesta. Asiaa on vaikea selittää, kun lehdyköitä on ensimmäisen haarautumisen ja toisen haarautumisen lehdyköitä. Saniaisilla koko maanpäälinen osa on lehti ja sen haaraumat ovat lehdyköitä. Viereisestä kuvasta tuon alaspäin sojottavan pikkulehdykän koon kuitenkin huomaa.

Miksi sitten kerroin lajin rinnakkaislajin olevan juuri nyt tunnistettavissa? Etelänalvejuuri on täällä suuri harvinaisuus ja se on hyvin isoalvejuuren näköinen. Äsken mainittu lehdykkä on toki lyhyempi ja koko kasvi tummempi väriltään, mutta kuitenkin, vaikea huomata. Yksi hyvä tuntomerkki kuitenkin on: isoalvejuuri alkaa näihin aikoihin kuihtua ja asettua talvilepoon maavartensa varaan, etelänalvejuuri talvehtii vihreänä. Näin tekee metsäalvejuurikin, mutta se on kuitenkin hyvin erinäköinen.

Alvejuuren nimitys tulee madosta eli alveesta. Kasvin juurakko on ollut aikoinaan tunnettu rohdos, josta on valmistettu filisiiniä suolistoloisien, etenkin lapamadon, tuhoajaa. Rohdos on voimakas myrkky, joten sitä ei pidä mennä itse valmistamaan ja nauttimaan. No, tänä päivänä tuskin kukaan sitä tekisikään, taitaa lapamatokin olla jo uhanalainen eläin maassamme. Rohdokseksi on kelvannut vain metsäalvejuuren juurakko, koska siinä rohdosta on eniten ja ehkä myös siksi, että se on alvejuurista yleisin.

Loutikko

Raunioinen


raunioinen’Lapinmatkan jälkeen on hyvä rauhoittua hämäläisessä metsässä. Niinpä vaelsin Rimpunmaan kallioille etsimään mielenkiintoisia sammalia. Vanhastaan muistin kartoituksen yhteydessä löytämäni raunioisen ja ajattelin sen lähellä olevan muutakin mielenkiintoista. Enkä erehtynyt.’

Tummaraunioinen ei ole yleinen kasvi. Aina kun sen löytää huokaa ihastuksesta. Se on jotenkin niin puhdas omassa kauneudessaan ja vaikka se onkin itiökasvi eikä tee kaunista kukkaa, niin ’pillerimäinen’ ulkomuoto ja kanelinruskeat itiöpesäkkeet korvaavat kukkakasvin värit ja muodot.

Luopioisista on löytynyt vain tämä yksi laji raunioisia, mutta kovasti on tehty töitä liuskaraunioisen löytymiseen. Vielä se ei ole tuottanut tulosta, mutta toivotaan kuitenkin jatkossa. Tummaraunioista kasvaa harvinaisena parhailla ravinteisilla kallioalueilla. Graniittikallioilta se puuttuu, mutta löytyy joidenkin liuskekallioiden pystysuorasta raosta varjosta kolojen perältä tai muiden kasvien takaa. Runsaimmat esiintymät ovat Rimpunmaan kallioilla. Löysin tällä retkellä sitä kolmelta eri kalliolta ja jokaisella kasvoi enemmän kuin yksi ruusuke. Koko Luopioisten alueelta sitä on löytynyt neljältä eri kohteelta, joten ei se kovin yleinen ole. Olenkin nimennyt sen alueella silmälläpidettäväksi senkin vuoksi, että sen kasvustot ovat helposti tuhoutuvia, jos kallionedustan puusto kaadetaan taikka kallion pintaa vahingoitetaan.

Rimpunmaalle minut houkutteli raunioinen, mutta katselin siellä enemmän sammalia. Vielä en ole kaikkia pussiini kertyneitä näytteitä inventoinut, mutta jo silmämääräisestikin sieltä löytyi monia mielenkiintoisia lajeja, mm. viuhkasammal, kivikutrisammal ja jokin ruostesammallaji. Varmaan muutakin!

Lähikallioita kannattaa katsella ja etsiä raunioisia. Monesti ne piilottelevat, mutta löytyvät kuitenkin suhteellisen helposti. Ei muuta kuin etsimään! Löydöt voi ilmoittaa minulle.