Savannikasvillisuus

savannityypit sekaisin

’Etelä-Afrikka on tunnetusti hyvin erikoinen maa kasvistollisesti. Ensinnäkin sen eteläosat kuuluvat samantyyppiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuin Välimeren alueen kasvillisuus on. Lisäksi siellä on niin savannia, aroa, autiomaata kuin sademetsääkin. Alueella on useita vain tälle alueelle sopeutuneita ja kehittyneitä lajeja jopa kasviheimoja. Heidän kansalliskukkansa on kuningasprotea, jota näkyy julkisissa kuvissa ja jopa kukkakauppojen hyllyillä. Toista sataa protea-lajia muodostaa oman heimonsa ja 90% niistä kasvaa Etelä-Afrikassa. Muitakin vastaavia ryhmiä löytyy. Matkan aikana savannilla näkyi vain paria lajia: P. caffra ja P. roupelliae. Kaikille kasveille ei ole luotu suomalaisia nimiä kuten on lintujen kohdalla, niinpä koko ryhmää meilläkin kutsutaan tieteellisen nimen mukaan proteoiksi.

protera-laji – ei kuitenkaan kansalliskukka

Savannit jaetaan ainakin kolmeen ryhmään: puu-, pensas- ja ruohosavanneihin. Varmaan tapasimme täällä kaikkia kolmea. Jokaisen kasvillisuus kyllä näytti hyvin samankaltaiselta. Puusavanneilla sateenvarjoakaasiat ja sen sukulaiset matalat puut ilmensivät maisemaa, pensassavanneilta löytyi monenlaista nahkealehtistä alle metristä pusikkoa, jonka lajimäärä on ilmeisen suuri. Näyttävin oli juuri protea, joka lopetteli kukintaansa. Ruohosavannit nimensä mukaan muodostuivat erilaisista heinäkasveista, jotka taitavat kukkia hyvinkin eriaikaisesti, koska siitepölyn aiheuttamaa heinäpölyä ei tuntunut eikä myöskään kovin paljon näkynyt simenvaiheessa olevia lajeja. Lähes kaikki lajit olivat outoja, hirssejä, pantaheiniä ym. Meillä joskus samanlaisia näkee kaatopaikoilla tai lintujen ruokintapaikoilla satunnaisina.

savannin kaunotar, kuka kukka

taitaa kuulua liljoihin tämä kaunotar

Kukkakasvit olivat yllättävän vähän kukassa ja nekin melko vaatimattomia. Olin yllättynyt, sillä olihan siellä paraikaa kukkimiselle otollisin aika eli sadekauden loppu. Etsimällä etsin kukkia kuvattavaksi ja alla on saalista. Mitä ne sitten ovat lajilleen, en osaa sanoa varmuudella edes heimolleen. Tiettävästi alueella kasvaa 24 000 kasvilajia, joista yli 6 000 on endeemisiä. Ei ole yhtään ihme, että ne näyttävät vierailta ja viikon matkalla niistä selvän ottaminen on utopistista. Niinpä en kaikkiin kuviin laitakaan mitään selviä nimiä, koska se on mahdotonta.

tämä erikoinen kukkamuoto kuuluu Commelina-sukuun

toinen keltainen ilmestys

Erikoisuutena voisi vielä mainita, että aika monet tutut huonekasvimme ovat Etelä-Afrikasta. Yritin löytää pelakuita, sillä kurjenpolvikasveihin kuuluva pelargonia monine lajeineen on kotoisin täältä. Ne kuitenkin kasvavat pääasiassa Kapin alueella. Myös kliivia on löydetty täältä, samoin amaryllikset, soilikit ja monet mehikasvit. Pelakuu ja amaryllis ovat meillä vanhoja perinteisiä huonekasveja. Niinköhän ne ovat päätyneet tänne Pohjolaan lähetyssaarnaajien matkassa, onhan Ambomaa, Suomen ensimmäinen lähetyskenttä, täällä, vaikkakin Namibian alueella. Toisaalta 1700-1800- luvuilla perustettiin Eurooppaan lukuisia kasvipuutarhoja, joihin kiikutettiin eksoottisia kasveja siirtomaista. Näin saapui ainakin kliivia, josta Britanniassa pian jalostettiin lukuisia lajikkeita huonekasveiksi.

puutarhasta kuvattu –lamppuharja

Bauhinia, jota paikallisesti kutsutaan orkideapuuksi

Kotimaisia luonnonkasveja en tavannut. Joitain yleimaailmallisia rikkoja sen sijaan näkyi pientareilla ja joutomailla. Meillekin hiljattain levinnyt asterikasvi kanadankoiransilmä oli ainoita selvästi tunnistettavia tulokkaita. Jättikaisla rehotti paikoin kookkaana puron varressa, mutta muuten majoituspuiston kasvillisuus lienee lähes kokonaan alkupertäistä tai lähistöltä siirrettyä.

mielenkiintoinen hedelmä – ei pidä maistaa

myös siemenkodat voivat olla värikkäitä

Kasvillisuus oli mielenkiintoista, mutta kun katselin paikallista kasvikirjaa, totesin, ettei tänne olisi kannattanut tulla erikoisia kasveja katselemaan. Valtaosa Etelä-Afrikan eksotiikasta kasvimaailmassa on eteläosissa Kapmaassa ja merien rannikkotasanteilla. Ehkäpä seuraavaksi sinne!’

Savannin hyönteisistä

Yöperhonen saapui – yöllä

’Jos yksilömääriä tai vaikka vain lajimääriä lasketaan, niin hyönteisten ryhmä perii monessa asiassa voiton. Se on myös värikkyydessään ja monimuotoisuudessaan uskomaton (n. 80 000 kuvattua lajia E-A:ssa). Näin myös savannilla. En perehtynyt näihin pieniin kulkijoihin kovin perusteellisesti, se vaatisi niin paljon enemmän aikaa, tietoa ja taitoa etsiä näitä piilottelevia ja pakenevia lajeja. Kuvasin niitä, jotka tulivat vastaan ja olivat tarpeeksi suuria. Otos on siis varsin suppea, mutta mielenkiintoinen. Ei tämmöisiä kotimaassa tapaa.

Pirate (Catacroptera cloanthe)

Perhosia pidetään yleensä kauniina, värikkäinä, koristeellisina ja tarpeeksi suurina huomattavaksi. Näin täälläkin (satoja lajeja), mutta kun ne eivät istu mihinkään, niin kuvaaminen on hankalaa. Toki voisi ampua 1000 kuvaa lentävään perhoseen ja ruokota sieltä sitten yksi onnistunut esiin. En lähtenyt tähän. Siipeensä saanut Pirate istui tielle ja antoi ottaa kuvan, samoin huoneen seinälle yöllä ilmestynyt kahdeksansenttinen yöperhonen. Sillä oli muuten uskomattoman kauniit silmätäplät takasiivissään, mutta ujona se ei niitä kameralle esitellyt. Ei pitänyt minua siis liian vaarallisena, sillä vihollisten hämäämiseen nämä ”silmät” on tarkoitettu. Monarkki-tyyppisiä perhosia lenteli yhtenään savannilla, samoin kirkkaan keltaisia keltaperhosia  ja keltatäpläinen pohjaltaan orvokinsinisiä kaunottaria. Kuvat vaan jäivät ottamatta.

rukoilijasirkka –löydätkö kuvasta

Toxic Milkweed Grasshopper – pelotusvärit kohdallaan

Heinäsirkatkin osaavat olla komeita, jostain kohtaa. Meilläkin on sirkkoja, jotka lentäessään paljastavat värikkäät lenninsiipensä, mutta täällä koko otus saattoi olla uskomattoman kirjava tai sitten niin hyvin naamioitunut, ettei kauemmaksi erottanut puunoksasta. Vieressä oleva nelisenttinen heinäsirkka, tai siinähän on paritteleva pari, on vielä nymfi eli nuorukainen ilman siipiä. Se on kuitenkin häjy otus, sillä se syö ravinnokseen hyvin myrkyllisen kasvin osia ja kerää näin myrkkyä itseensä puolustautuakseen vihollisiaan vastaan. Käärmeenpistoyrtteihin kuuluva Meadow star kasvaa juuri kulkemillamme alueilla. Kasvia en nähnyt, mutta ihmisellekin vaarallinen sirkka tuli kuvattua vaimoni huomattua sen tiellä. Onneksi emme trendikkäästi paistaneet sirkkaa lounaaksi.

hyvin maastoon suojautuva heinäsirkka oli nelisen senttiä pitkä

Viereisessä kuvassa oleva tavallisen näköinen sirkka omistikin sitten juuri ne mainitsemani ruusunpunaiset lenninsivet, en vaan saanut sitä kuvattua lennossa. Sirkkoja oli monenlaisia, näinpä ensi kerran luonnossa myös rukoilijasirkan ja sepä osasikin kätkeä itsensä lehvistöön oivallisesti, vain pieni liike pajasti sen olinpaikan. Mikähän tuonkin kolmisenttisen otuksen historia on, kovin on eksoottinen ja mielenkiintoinen laji?

Itse olen aina ollut kiinnostunut kovakuoriaisista, nehän ovat kuin jalokivia tai koruja. Toisaalta niitä on hieman helpompi kuvata kuin noita poisliihottelijoita. 

tämä pyörittäjä kävisi rintakorusta – no, jos ei tietäisi sen muita harrastuksia

pillerinpyörittäjä (Scarabaeus sp.) etsii kuljetettavaa

Koska savanni on täynnä märehtijöiden papanoita pieniä ja suuria, on paljon myös pillerinpyörittäjiä ja lantakuoriaisia, meiltähän jälkimmäiset ovat lähes hävinneet. Pieniä palleroita pyörittivät pienet lajit tai sitten useampi oli tarttunut samaan palloon, suuria palloja pyörittävät jopa viisisenttiset monenlaisilla sarvilla varustetut pelottavannäköiset otukset.

kokoa piisaa ja ulkonäköäkin – olisipa ollut vielä uros sarvineen

Yllä olevaa tulitikun mittaista kuoriaista luulin jo sarvikuonokkaiden edustajaksi kokonsa ja ulkonäkönsä vuoksi, mutta kyllä sekin näihin pyörittäjiin kuuluu. Muistan kaukaa lapsuudesta tuijottaneeni ötökkäkirjasta epäuskoisena toistakymmentä senttiä pitkiä herkuleskuoriaisia. Vieläkään en ole niitä luonnossa tavannut.

pullea kuin pallo, nimeä vailla

edellisen sukulainen, mutta värit

 

 

 

 

 

 

 

Eksoottisin kovakuoriainen ei ollut ollenkaan sellainen kuin kovakuoriaisten kuuluisi olla, siivet pehmeät kuin perhosen, kulku vaappuvaa ja elämä muutenkin kuin hukassa. Niinpä vaan tämä Net-Winged Beetle (Lycus trabeatus) ruskokuoriainen on paikkansa lunastanut savannin heinikosta. Hetken se viipyi ja liihotteli sitten tiehensä.

ruskokuoriaisten heimo, siivet kuin verkkoa

ja sama alapinnalta, eipä ole itse otus suuri

 

 

 

 

 

 

 

Vielä täytyy esitellä kaunis pieni sarvijäärä (Promeces longipes). joka näytti viihtyvät meikäläisten jäärien tapaa kukissa. Tuolla värityksellä ja noilla sarvilla voisi parjätä jopa kauneuskilpailuissa, koko vain oli muihin verrattuna vaatimaton, sentin luokkaa. Tietysti savannille kuuluvat muurahaiset ja termiitit. Välineeni eivät pystyneet ikuistamaan pikkuruista termiittiä, kun se lisäksi oli syvällä sementtisen kekonsa uumenissa, mutta maassa kotiaan pitävien muurahaisten (Pheidole sp.) ulko-oven sain kuvaan. Itse asujaa en pystynyt houkuttelemaan esiin.

kaunis sarvijäärä on mieltynyt keltaisiin kukkiin

Kolon asukas ei suostunut mannekiiniksi, on muuten hirvittävät leuat sillä

 

 

Uima-altaalla lenteli pelottavan näköisiä siivekkäitä, joilla tuntui olevan varsinainen invaasio läheisen piikkiakaasian oksistossa. Näitä meikäläisten toukohärkien sukuun kuuluvia kovakuoriaisia löytyi maasta ja puusta, vedestäkin. Näytti siltä, etteivät ne kelvanneet ravinnoksi linnuille, vaikka niiden kömpelö lento olisi hyvinkin tehnyt niistä otollista saalista. Meillä toukohärät ovat viime vuosina voimakkaasti uhanalaistuneet, täällä niitä näytti riittävän.

blister beetle, toukohärkä akaasiassa

sama otus maassa

Tässä pieni otos siitä maailmasta, josta olisi kuvattavaa löytynyt vielä toiseksikin viikoksi. Pientä kulkijaa hämmästyttää edelleen luonnon monimuotoisuus ja tarkoituksemukaisuus. Hyvin on suunniteltu ja tehty!’

Savannin ruohonsyöjiä ja yksi petokin

leijonapariskunta

’Etelä-Afrikan safareita mainostetaan mahdollisuudella nähdä viisi suurta. Tämä käsite juontaa juurensa menneisyydestä, jolloin jokaisen kunnon metsästäjän piti saada seinälleen viiden ison eläimen trofee. Nykyään juuri näitä eläimiä yritetään suojella salametsästäjiltä. Tähän ryhmään kuuluvat elefantti, leijona, sarvikuono, puhveli ja leopardi. Matkan aikana näimme muut paitsi leopardia, joka onkin hyvin vaikea luonnossa löytää.

urosleijona

Leijonaa pidetään vaarallisena eläimenä ja sitä se onkin, mutta oppaan mukaan virtahepo on tappanut eniten ihmisiä agressiivisella käytöksellään. Tapasimme leijonat kahdesti. Ensi kerralla emot ja kolme poikasta yrittivät saalistaa virtahepoa, mutta tämä pelastautui lammikkoon turvaan. Toisella kerralla saimme tarkkailla samoja leijonia uudelleen ihan lähietäisyydeltä niiden lepäillessä tien reunassa iltahämärissä. Leijonien määräksi Afrikassa arvioidaan tällä hetkellä n. 20 000 kpl. Eläin on rauhoitettu ja yksilömäärää seurataan tarkasti.

virtahepo pakenee leijonat perässään

Virtahepo oli nopeudessaan minulle yllätys. Suuri, jähmeä eläin pelastautui leijonilta oveluudella ja nopeudella. Lammikko oli sen turvapaikka ja sinne se sukelsi, kissojen jäädessä rannalle nuolemaan kastuneita käpäliään. Savannin puroja oli padottu, jotta saatiin hipoille sopivia lammikoita turvapaikoiksi. Enpä tiedä, oliko leijonanpentujen todellinen tarkoitus saalistaminen vai harjoitus. Ei ne kovin tosissaan näyttäneet yrittävän, mutta hipon naamalla oli kyllä pelokas irvistys. Eläin on uhanalainen. Esim. Kongossa kanta on metsästyksen vuoksi romahtanut yli 90%.

isosarvikuono ruokailemassa

isosarvikuono

Sarvikuonoa pidetään yleensä vaarallisena sarvensa ja suuren massansa vuoksi. Täällä ne olivat kyllä oikein lauhkeuden perikuvia. Kaikessa rauhassa lauma sarvikuonoja söi ruohoa parin metrin päässä ihmisiä täynnä olevasta autosta. Hyökkäämällä kohti ne olisivat tehnyt selvää jälkeä. Oppaan mukaan mitään vaaraa ei ollut, vaikka nautimme virvokkeita auton ulkopuolella ja suuri emo viikon ikäisen poikasen kanssa lähestyi tietä pitkin. Itse kyllä vilkuilin huolestuneena ympärilleni. Ehkä oppaat tietävät. Kaukoidän uskomukset eläimen sarvesta tehdyn jauheen vaikutuksesta mieskuntoon on ajanut sarvikuonot uhanalaisiksi. Isosarvikuonolla, jonka tapasimme, on vielä elinvoimainen kanta Afrikassa (n. 11 000 kpl), mutta muut neljä lajia ovat suurissa vaikeuksissa. Vuosittain sarvikuonoja tapetaan edelleen sarven vuoksi, jossa ei ole tieteellisesti todettu olevan mitään parantavia aineosia. Kilohinnaltaan sarvi on kalliimpaa kuin kulta.

savanninorsu

Norsu eli elefantti on toinen, joka kärsii edelleen salametsästyksestä. Syöksyhampaiden norsunluu on haluttua tavaraa salakaupassa. Monet maat ovat kieltäneet kaupan, mutta se ei ole metsästystä lopettanut. Afrikassa elää noin puoli miljoonaa norsua. Lajeista savanninorsu on metsänorsua yleisempi. Useana iltapäivänä katselimme asunnon terassilta, kun norsut laskeutuivat rinnettä alas laaksoon ruokailemaan. Norsun on syötävä koko ajan ja sen kyllä näki alueilla, joissa kymmenien norsujen laumat olivat kulkeneet. Lauhkealta tuokin eläin vaikutti, vaikka hieman hirvittikin kun muutaman tonnin painoisia eläimiä tallusti auton puskuria hipoen eteenpäin.

gnu rehvastelee keskellä tietä

kirjoantilooppi ruokapuuhissa

Antilooppien maailma on usein se mikä savanneilta jää helpoimmin matkaajan mieleen. Laumat liikkuvat rauhallisesti kuin yhdestä tuumasta, ruokailevat, lepäilevät, ovat varuillaan. Antilooppien ryhmään kuuluu yli viisikymmentä lajia eri puolilla maailmaa. Täällä tapasimme kymmenen lajia: bufloni, gnu, nyala, impala, kudu, valkopäätopi, kirjo-, lehmä- ja hirviantilooppi sekä kalliohyppijä. Asuinpaikka oli saanut nimensä kalliohyppijän mukaan. Kololo on pieni jyrkillä rotkojen kalliorinteillä elävä antilooppi, jolla on hauskat pystyt sarvet.

kalliohyppijä eli kololo

Usein nämä ruohonsyöjät liikkuivat suurina laumoina valppaasti tähyillen ympäristöönsä. Vaikka niillä ei luontaisia vihollisia ole kuin leijona ja leopardi, niin tarkkana ne silti olivat myös sillä alueella, jossa näitä petoja ei olisi pitänyt olla. Antilooppeja myös metsästetään ja sillä tavalla pidetään kantoja kurissa, tuskin kuitenkaan ihan turistikeskusten ympäristössä. Aikaisemmin näillä savannilla olevilla tiloilla oli ohjelmistossa myös metsästyssafareja, Nyt niistä ei kukaan puhunut mitään. Toisaalta meille tarjottiin päivällisellä usein riistaa, joka osoittautui esim. gnuksi.

hirviantilooppi eli elandi

koristeellinen nyala

Kaunein antilooppi oli ainakin minun mielestäni nyala, ehkä senkin vuoksi, että se useana päivänä tuli tervehtimään meitä asunnon eteen. Tämä koristeellinen eläin oli aivan kesy. Kun majoituksen läheisyydessä oli mahdollisuus sekä pyöräillä että kävellä eläinten keskellä, niin varsinkin nyala oli se, joka antoi ihmisen tulla lähelle ja katseli ystävällisen oloisena ihmisen toilailua kameran kanssa.

Vaikuttavin eläin on kuitenkin kirahvi. Tämän koko on häkellyttävä, mikä tietenkin johtui siitä, että puut ovat matalia. Kun se ensimmäisenä päivänä seisoi tiellä vasten nousevaa aurinkoa, ei voinut muuta kuin pysähtyä ja olla hetki hiljaa paikallaan. Tämäkin uljas eläin ajautui uhanalaiseksi, kun yksilömäärä painui alle sadantuhannen. Muutama vuosi sitten laji jaettiin

kirahvi aamuvalossa

neljään eri lajiin. Erot ovat lähinnä lisääntymisessä ja ihon kuvioinnissa. Tämä entisestään lisää kirahvien suojeluarvoa. Vielä on tarkemmin selvittämättä näiden uusien lajien levinneisyys ja yleisyys, eipä niillä taida olla vielä virallisia suomalaisia nimiäkään. Matkalla oppii valtavasti, kun pitää korvansa ja silmänsä auki. Niinpä en tiennyt ennestään, ettei kirahvilla ole äänihuulia ja että se märehtii valtaisalla vauhdilla ruokaansa. Oli hupaisaa seurata, kun märepallo meni ylös alas pitkää kaulaa kuin hissillä.

Meille Suomeen on uutena eläimenä tullut villisika, täällä peuhasi pahkasika, huvittava pikkuotus näihin jättiläisiin verrattuna. Sen uteliaisuus sai katsojankin uteliaaksi, kuinka monta isoa ja kuinka monta pientä sieltä jonossa juokseekaan. Ulkonäöstään ja vaikuttavista torahampaistaan huolimatta pahkasika on suhteellisen vaaraton otus.

hupaisa juoksentelija – pahkasika

Kun savannin eläimistä puhutaan, ei voi unohtaa hevosen sukulaista, seepraa. Nehän liikkuvat yleensä pienissä laumoissa ja pakenevat herkästi ihmistä. Kun seepra seisoi yksinään puiden varjossa, ei voinut kuin ihmetellä, kuinka hyvä suojaväri sillä on raitapaidasta huolimatta. Valot ja varjot naamioivat seepran puiden siimekseen näkymättömiin. Uskomatonta on myös se, että eläimen raidoitus on kuin meidän sormenjälkemme, ei kahta samanlaista.

seepra – raitapaita

Kyllähän matkalla muitakin eläimiä nähtiin: juovahyeena, sakaali, pensasorava, liskoja ja matelijoita, hyönteisiä ja hämähäkkejä, skorpioni äyriäisistä ja kameleontti. Ehkä niistä teen vielä yhden jutun erikseen. Tähän alle vielä hellyttävä kuva leijonaemosta ja kolmesta pennusta, kissat leikkivät, vaikka ”aseet” räiskyvät. Muistikortit täyttyivät toinen toistaan hienommista kuvista.’

leijonaemon onnellinen perhe

Savannin lintuja

helmikana

’Matkalla oli käytössäni alueen linnuista kertova kirja (Sinclair, Hockey, Tarboton & Ryan: Birds of Southern Africa). Se kattoi koko eteläisen Afrikan eli Etelä-Afrikan tasavallan lisäksi myös Namibian, Botswanan, Zimbabwen ja Mosambikin. Koko tällä alueella on tavattavissa liki 1000 lintulajia, joista endeemisiä on noin 100. Matkan aikana liikuttiin melko suppealla alueella Johannesburgin pohjoispuolen savannialueilla. Laskin lintukirjasta, että näiltä paikoilta olisi ollut mahdollista löytää noin 320 paikallista lajia ja 85 muuttolintua, joista osa muuttaa sinne Suomesta saakka. Itse näin tunnistettavasti 100 lajia ja noin 60 sain jonkinmoisen valokuvan, joskin ne jäivät aika vaatimattomiksi.

arokotka

Lintukirjan mukaan kotkia ja haukkoja savannilta voisi löytää melko runsaasti (48 kpl). Nämä ovat kuitenkin tottumattomalle hyvin vaikeita määrittää lajilleen. Kaukaa saattoi nähdä petolinnun liitävän savannin yllä, mutta sen määrittäminen olisi vaatinut kaukoputken, jota minulla ei ollut mukana. Se olisi ollut näillä aukeilla mailla hyvä lisä. Niinpä tunnistettu petosaalis jäi kahteen kotkaan ja haukkaan sekä yhteen pöllöön. Ilmeisesti savannilla ei myöskään ollut sillä hetkellä raatoja, koska korppikotkat puuttuivat kokonaan.

Savanni mielletään kuivaksi biotoopiksi ja siksi minulle olikin yllätys, että siellä oli myös pieniä lampia ja virtaavia vuolaita puroja. Nämä olivat kuitenkin liian vähäisiä ylläpitämään laajempaa vesilintukantaa. Pikku-uikku oli ainoa havaittu laji paristakymmenestä mahdollisesta. Kahlaajia löytyi jonkin verran enemmän, mutta ne saattoivatkin liikkua myös kuivemmilla paikoilla. Mukavia tuttavuuksia olivat hyypät, joita näin kolme erilaista: tuhkahyyppä, kruunuhyyppä ja seppähyyppä. Hadadanibis toimi monena aamuna herätyskellona kuuluvalla rääynnällään.

tuhkahyyppä

habananibis

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitkin päivää puiden kätköistä kuului yksitoikkoinen minuuttikaupalla kestävä voimakas pop-pop-pop ääni. Vasta viimeisenä päivänä ääntelijä paljastui sepäksi. Näitä tikkalintuihin kuuluvia lajeja ei meillä tavata. Savannilla ne osoittautuivat yllättävän yleisiksi, niin kuin muutkin tikat ja tikkaset. Seppiä tapasin neljä lajoa, tikkoja viisi lajia. Se, että lintuja ei nähnyt mutta kuuli, oli aivan tavallista. Lintu ei laulanut, vaan se varoitteli tai esitti erilaisia kutsuääniksi luokiteltavia äännähdyksiä. Vain oliivikultarinnan kuulin laulavan heleää reviirilauluaan. Liekö sillä siellä pesä. Niinpä nämä linnut eivät myöskään istu puun latvassa tai oksalla näkyvällä paikalla, vaan ne ovat lehvistön suojassa. Kun ne lähtevät häirittynä liikkeelle, ne lentävät vinhaa vahtia usein monta sataa metriä ja kiepsahtavat välittömästl lennon jälkeen lehvistön suojaan. Niinpä niiden määrittäminen ei aina ollut helppoa kuvan ottamisesta puhumattakaan.

kirjoseppä

mustavyöseppä

Varpuslintujen ryhmä on täälläkin suurin, liki parisataa lajia. Ne ovat myös haastavimpia pienuutensa ja arkuutensa vuoksi. Aamuhetket olivat parhaita näiden esiin löytämisessä. Kun sitkeästi odotti, niin lintu tuli esiin joko uteliaisuuttaan tai epähuomiossa ja siitä saattoi saada kuvan. Monesti nämä linnut ovat myös hyvin kirkasvärisiä ja luulisi niiden erottuvan siksi helposti. Monet erottuvatkin, mutta koska puiden lehdet, kukat ja  hedelmät ovat myös värikkäitä, ei lintu poikkea niistä kovinkaan paljon ja silloin kirkasvärinenkin lintu saattaa jäädä huomaamatta. Tällaisia olivat esimerkiksi loistokottaraiset, siepot ja medestäjät. Tämä viimeinen ryhmä olikin erikoisen mielenkiintoinen, vastaahan se uuden maailman kolibreja. Olen näihin törmännyt niin Gambiassa kuin Sri Lankassakin, joten luulin niiden olevan tuttuja täälläkin, mutta eipä ollutkaan. Monen linnun kohdalla huomasi, että ne olivat hieman sottaisen näköisiä: höyhenet vinksottivat, värit olivat vähän mitä sattuu ja varsinkin medestäjillä se tuotti vaikeutta, koska lajit tunnistetaan väreistä. Pitkään sain kiikaroida kukissa pörrääviä lintuja ennen kuin sain varmuudella kaksi lajia määritettyä: valkovatsa- ja samettimedestäjä.

orvokkikottarainen

vihersäihkyjä

 

Säihkylinnut ovat tietysti niitä, joita oikein erikoisesti etsitään, ovathan ne paitsi koreita, niin myös eksoottisia. Kalastajia näin neljä lajia, joista yleisin oli metsäkalastaja, jonka kaunis suriseva huuto kuului milloin mistäkin. Meidän harvinaisuus mehiläissyöjä oli siellä hyvin yleinen, samoin savannisininärhi. Näistä eksoottisin oli kookas vihersäihkyjä punaisena kaartuvine nokkineen ja pitkine pyrstösulkineen.

afrikankäki

Kun linnuista neljäsosa on muuttolintuja, niin tokihan siellä on meikäläisiäkin lintuja tavattavissa. Havaitsin ainakin haara- ja räystäspääskyn, harmaasiepon ja pajulinnun. Viereisen kuvan käki on kovin eurooppalaisen näköinen, mutta on kuitenkin rinnakkaislaji eli afrikankäki. Hiirihaukka liiteli jokilaakson päällä, mutta oli sikäläistä alalajia ja mehiläissyöjä , joka on samannäköinen kuin meilläkin tavattu lienee kuitenkin paikallista rotua. Näin tuttuja voi tavata kaukomaillakin.

Jos pitäisi nimetä mielenkiintoisin lintu, se varmaankin olisi töyhtöturako. Pieni parvi näitä hauskannäköisiä lintuja naureskeli majoituksen läheisyydessä joka aamu. Myös pienet hiirot olivat valloittavia, niistä vaan en millään onnistunut saamaan kelvollista kuvaa. Näille molemmille on tyypillistä hämmästyttävän pitkä pyrstö. Tämä on yksi piirre lisää savannin lintuihin. Monessa ryhmässä on lintuja, joiden pyrstö on luonnottoman pitkä: laahuspiispa, lesket, paratiisimonarkki, hiirot, jotkut lepinkäiset, säihkyjät. Tuntui jopa siltä, että linnun oli vaikea lentää pyrstönsä kanssa, koska se saattoi olla monta kertaa linnun pituinen. Myös alla olevan kuvan loisnokkelilla on oma tehtävänsä savannilla. Se noukkii syöpäläisiä suurten eläinten iholta. Tässä se on kiipeämässä kirahvin lapaa ylöspäin. Näitä näkyi monilla muillakin eläimillä.

afrikan metsäkalastaja

loisnokkeli  

 

töyhtöturako

Tässä muutamia havaintoja matkan lintumaailmasta. Vaikka en ole mikään varsinainen bongari, niin merkitsen kuitenkin muistiin uutena näkemäni linnut eli ns. elikset, maailmanpinnat. Nyt niitä kertyi tällä matkalla 70 lajia.’