Avainsana-arkisto: seuranta

Syksyä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Niin se meni tämäkin kesä, jota odotettiin loppuun saakka. Syyskuun viimeinen viikko oli täällä Hämeessä kullan arvoinen viljelijöiden suhteen. Pouta kuivatti peltoja ja mahdollisti puinnin. Tosin pitkään riippuva aamusumu esti aamupäiväpuinnin, mutta iltapäivästä sää kuivui ja kun venytti päivää pimeään saakka, sai sentään jonkin verran satoa koottua.

Puutarhassa huomasi myös kesän laadun. Kun nostin juurikasveja, oli moni porkkana jäänyt keskenkasvuiseksi, pavut odottavat edelleen pulskistumista, kurkut mätänivät varsiinsa eikä tomaatteihin avomaalla tahtonut millään tulla punaväriä. Perunan varret menivät kosteudessa vaanineen ruton saaliiksi jo heinäkuun lopulla, joten satokin jäi vaatimattomaksi. Toisaalta ne pienet peukalonpään kokoiset nappulat ovat erinomaisia keitettynä ja sellaisenaan syötyinä. Säilöttäväksi niistä ei ole, mutta suoraan maasta pataan ne kelpaavat.

Tein taas syyskuun alkupäivinä perinteisen kukkaseurannan samalla reitillä kuin monena edellisenäkin syksynä. Laskin kaikki kukkivat lajit tien reunoilta, puutarhasta, pihasta ja metsänreunasta. Ajattelin verrata edellisiin ja katsoa, näkyykö tuloksessa se, että koko kesän ajan kasvu oli pari viikkoa myöhässä. Ainakin viime vuoteen verrattuna kukkivia näkyi enemmän (2016/63, 2017/73). Mielenkiintoista on katsoa lokakuun tilastoa, kun sen tällä viikolla teen. Yöpakkasia ei täällä Hämeessä ole vielä ollut, joten monet herkätkin lajit kukkivat sen vuoksi, mutta niin oli viime vuonnakin.

Marjojen puolesta kesä oli oikukas ja paikkakohtaiset erot suuret. Mustikat kypsyivät vasta elokuun puolivälin jälkeen ja puolukkaan kannatti mennä vasta kuukautta myöhemmin. Mustikkaa tuli soiden reunuksilta ja toisaalta mäkien lakialueilta, puolukka teki marjaa parhaiten kuivilla mäillä ja taimikkoalueilla. Vadelman vei sade ja karpalo vasta kypsyy, tosin sitä on tulossa runsaasti. Näin marjatkin olivat sen pari viikkoa myöhässä tavanomaisesta.

Niinpä taas voi sanoa, etteivät vuodet ole veljeksiä. Toivoa vain sopii, ettei tällaisesta kesästä tule pysyvä ilmiö ilmastonmuutoksen ennusteiden mukaisesti. Toisaalta, minkä sitä säille voi, on otettava nautinto siitä mitä saa.’

Syksy saapuu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Sille ei voi mitään, että vääjäämättä kesä on ohi ja syksy saapunut. Sen kertoo yllä oleva kuvakin kaikkine väreineen. Kolme puuta eri väreissä takaa eteen ovat vuorijalava, pilvikirsikka ja saarni. Jokaisella on oma värinsä ja oma muotonsa. Erityisesti pidän saarnesta. Tällä hetkellä se on jo pudottanut lehtensä, mutta pilvikirsikka on vain tummentanut syvää punaistaan. Se on hyvä syyspuu, mutta muuten vaikea, koska se tekee Prunus-lajien tavoin runsaasti juurivesoja ja ne kasvavat vauhdilla pituutta vallaten pian puun alusen kokonaan. Tänäkin kesänä olen niittänyt vesat poikki neljä kertaa ja taas on työntymässä uutta. Kannattaa siis miettiä, haluaako sitä ihailtavaksi mutta silloin myös riesaksi.

Kuu on vaihtunut lokakuuksi ja olen taas laskenut kukkivat kasvit. Nyt kun muutamana yönä on ollut pakkasta, on paljon kukkia lakastunut, mutta viime viikon lopulla niitä kuitenkin oli vielä 55 lajia kukassa vakioreitilläni. Syyskuun alusta lajimäärä oli supistunut reilulla kymmenellä. Viime vuonna vastaava laskenta toi tuloksen 46 lajia. Monen vuoden keskiarvo liikkuu vähän alle viidessäkymmenessä, joten tämä syksy toi ennätyksen. Mistä se kertoo? Syksy on ollut suotuisa kesän kukille, on ollut lämmintä ja sopivan kuivaa. Kasvit ovat jopa innostuneet uudelleen kukkimaan, tosin aika pienillä ja vaatimattomilla kukilla. Seuraavassa lista 1.10. suoritetusta laskennasta EH-maakunnan alueelta noin kilometrin matkalta pihatietä ja puutarhaa:

voikukka, nurmikaunokki, syysmaitiainen, puna-apila, alsikeapila, pelto-orvokki, peltohatikka, nurmihärkki, lutukka, mansikka, ketoneilikka, kylänurmikka, linnunkaali, otavalvatti, peltovalvatti, nurmitädyke, rohtotädyke, särmäkuisma, valkoailakki, puna-ailakki, niittynätkelmä, huopakeltano, kurjenpolvi, ruusuruoho, nokkonen, jauhosavikka, pihatatar, pihasaunio, liuskapeippi, punapeippi, niittyleinikki, harakankello, päivänkakkara, saunakukka, jättipalsami, sarjakeltano, metsäapila, siankärsämö, ojakärsämö, rentohaarikko, englanninraiheinä, pukinjuuri, heinätähtimö, pihatähtimö, peltolemmikki, peltovillakko, hiirenvirna, peurankello, metsäkeltano, kultapiisku, kannusruoho, valkoapila, hopeahanhikki, poimulehti, pelto-ohdake

Seuraava kartoitus on marraskuun alussa ja silloin on odotettavissa romahdus. Yleensä lajimäärä on silloin ollut puolessa lokakuun luvuista.’

Tarkkuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

koiransilmä’Kuinka tarkkaan kasviruutu pitäisi kiertää? Tähän pohdintaan päädyin tänään, kun puita pieniessäni löysin omasta kotiruudustani uuden kasvilajin. Aivan puupinon vieressä kasvoi kanadankoiransilmä (Conyza canadensis). Ensin luulin sitä puutarhassa yleisenä kasvavaksi peltovillakoksi, sitten hakkuilla leviäväksi kalliovillakoksi, lopulta mietin pari vuotta sitten ruudulta löytämääni kallioista, mutta kun mikään näistä ei täsmännyt, päädyin koiransilmään ja sehän se kirjankin mukaan oli.

Laji ei ole uusi Luopioisiin, vaikka omaan ruutuuni onkin. Olen löytänyt tämän tulokaskasvin pari kertaa aikaisemminkin, joten ei se kuitenkaan mikään valtavan yleinen ole. Kasvi on levinnyt tällä vuosituhannella koko ajan pohjoisemmaksi. Esimerkiksi vielä 90-luvulla sitä ei oltu löydetty Keski-Suomesta ollenkaan, nyt ainakin Jyväskylässä se on jo aika tavallinen. Ensimmäinen löytö Luopioisista on vuodelta 2008.

Omasta kotiruudusta on löytynyt noin 400 lajia ja se on huimasti enemmän kuin tavallisesta pari kertaa kolutusta ruudusta, joissa lajimäärä liikkuu kahden ja kolmen sadan välillä. Tämä tietenkin selittyy sillä, että kolmenkymmenen vuoden aikana omaa ruutua on tullut tallattua vähän enemmän kuin muita ja havainnoitua tarkemmin. Lähes joka vuosi ruutuun on löytynyt jokin uusi laji, viime aikoinakin aivan tavallisia lajeja kuten juuri karvaskallioinen pari vuotta sitten. Niinpä se asettuu eri asemaan Luopioisten muihin ruutuihin verrattuna. Luopioisten kasvillisuuden kokonaiskuva on vähitellen hahmottunut kartoituksen päättyessä ja tällaiset poikkeavuudet alkavat mietityttää. Olisiko vielä joitakin ruutuja käytävä huomattavasti tarkemmin läpi?

Tosiasiahan on, että kasvillisuus muuttuu koko ajan. Kun osa ruuduista on tehty kymmeniä vuosia sitten, on niiden kasvillisuuskin ollut silloin eri kuin nyt. Koskaan ei voi päästä valmiiksi ja staattiseen tilaan. Koiransilmän ilmaantuminen hakkuulaanille kertoo muutoksesta. Kukapa olisi uskonut muutama vuosi sitten, että jättipalsamista muodostuu kosteikkoja uhkaava valtakasvi, niin kuin se tällä hetkellä on.Tämä tulokaslaji ei häviä enää helpolla, niin laajalle se on levinnyt. Se asettaa vanhemmat kasvilajimme vaaraan hävitä kokonaan tai ainakin harvinaistua.

Otin koiransilmän mielihyvin vastaan ruudun uutena lajina, mutta aion seurata sen leviämistä, ettei siitä koidu vaaraa muille pihakasveille. Se on niitä kasveja, jotka siementävät runsaasti ja saattavat avarassa pihamaisemassa levitä nopeasti ympäristöön. Liikenteen mukana tullut kulkeutuu sen mukana eteenpäinkin.’

Pientä tunnistettavaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin keväällä on haasteellista liikkua metsässä. Tarkoitan tällä tunnistamattomia sirkkataimia ja pieniä kasvinalkuja. Tällä hetkellä luonto on täynnä enemmän ja vähemmän outoa porukkaa, jotka muutaman viikon kuluttua ovatkin aivan tuttuja. Kukattoman kasvin tunnistaminen on joskus hyvinkin hankalaa. Mikko Raatikainen julkaisi aikoinaan kirjan rikkakasvien sirkkataimista ja olen sitä aina silloin tällöin hyödyntänyt puutarhassa. Vastaavaa opasta en ole metsäkasveista löytänyt. Niinpä ne on vain opeteltava seuraamalla. Tikku pystyyn oudon taimen kohdalle ja aatteenvärinen nauha tikun ympärille. Sitten muutaman viikon kuluttua, jos muistaa enää tapauksen, voi käydä katsomassa, mikä siitä olikaan tullut.

Yläkuva lienee aika helppo. Kun liljakasvi aloittaa kasvunsa, on sen lehti töttöröllä ja siitä pääsee jyvälle, tuleeko siitä kielo vai oravanmarja. Tässä on kyse jälkimmäisestä. Kun lehti leviää, sen jo tunnistaakin. Mutta miten on alakuvan laita?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPitkään sitä mietin ennen kuvan ottoa, sitten huomasin vanhan korren nousevan oikeasta laidasta. Viimevuotiset, kuivuneet versot ovatkin usein hyvänä tuntomerkkinä. Tässähän on tuikitavallinen pujo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALöytyi outokin. Tätä täytyy seurata punaisen viirin kanssa kesään. Sitten se paljastuu tietenkin koivuksi tai tädykkeeksi tai joksikin eksoottiseksi muinaiskasviksi, sillä se kasvoi vanhan autiotalon romahtaneen kivimuurin kupeessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMaitikat ovat usein lähes mahdottomia tunnistaa lajilleen ennen kukintaa. Tällä hetkellä metsät ovat täynnä viereisen kuvan taimia, mutta kumpi on kyseessä, metsä- vai kangasmaitikka. Sirkkalehdet sojottavat alimmaisena, mutta kasvulehdet eivät ole vielä auenneet. Arvaisin, ja todellakin tämä on arvaus, että kyseessä on kangasmaitikka. Tämän päättelen väristä, normaalisti ylälehtien hampaista. Samanlaisia pieniä taimia on teiden varsilla paljon, on silmäruohoja ja metsätähtiä, tädykkeitä ja tähtimöitä, heinistä puhumattakaan. Ystäväni antoi minulle monta vuotta sitten ”steriilien heinien määristyskaavan”. Sitä olen aina silloin tällöin hieman naureskellen selaillut. Apuakin siitä on ollut, sillä kukkimattomat heinät ovat usein lähes mahdottomia tunnistaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARuusukasvit ovat myös joskus vaikeita, vaikka luulisi toisin. Niitä on tottunut katselemaan kukkivana ja ei ole kiinnittänyt huomiota ollenkaan kasvin muihin osiin. Onko tuo nyt mansikka, lillukka, mesimarja, angervo, ruusu vai vadelma. Piikit paljastivat kyseessä olevan viimeisen. Niin voi sekin olla oudonnäköinen pienenä.

Nyt kannattaa opetella ja myöhemmin varmistaa. Hauskaa puuhaa näin kiireettömänä kevätaikana. ;-)’

Varpunen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Machtesh ramon

’Pitääkö kohta lähteä varpusta katsomaan etelän aurinkoon? Kuvassa oleva varpunen on kuvattu muutama vuosi sitten Eilatissa. Lintu ei ole ihan samannäköinen kuin meikäläinen, mutta kuuluu samaan lajiin kuitenkin. Jo muutama vuosi sitten ihmettelin, kun varpunen oli liitetty uhanalaislistoilla vaarantuneiden lajien joukkoon. Voiko se olla totta? Lapsuudessa varpunen oli maaseudun kylien yleisin lintu, jopa tiaisten edellä. Se hyppeli pienissä parvissa tiellä noukkien pudonneita siemeniä ja tönkien hevosen kakkaroita. Eihän sitä ole enää vuosiin näkynyt kylänraiteilla, mutta kaupunkien pensasaidoissa kuitenkin. Tosin aivan viime vuosina pikkuvarpunen on syrjäyttänyt sen.

Keski-Suomen lintuyhdistyksen sivuilta äkkäsin viime viikolla viestin, jossa kerrottiin talvilintulaskennoista. Varpusen kohtalo on ollut karu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sarja on laskettu joulunajan laskennoista varpusten määrinä aina kymmentä käveltyä kilometriä kohden:

17, 23, 18, 10, 5, 10, 8, 7, 3, 3, 1.

Suuntaus on kaikkien nähtävissä ja jokainen voi miettiä rauhassa seuraavaa lukua.

Mistä tässä on kyse? Mikä on varpusen uhkana? Varpushaukka, kissa, kylmyys, ravinnonpuute, kausivaihtelu? Kaikkia näitä olen miettinyt. Pedot eivät ole lisääntyneet, päinvastoin. Se ei liene siis syy katoon. Kissoja on enemmän kuin ennen, vai onko? Navettakissat ovat kadonneet ja juuri nehän olivat ennen vanhaan varpusten pahimpia vihollisia, nykyiset kotikissat taitavat viihtyä paremmin lieden lämpimässä. Eipä taida kissoistakaan syntipukkia löytyä. Kylmyys ei varpusia pelota, ne ovat tottuneet siihen ja osaavat hakea suojaa. Mutta miten on ravinnon laita? Maatalouden muutos viime vuosikymmeninä on siistinyt pihoja ja tienvarsia, hävittänyt maaseudun elämää ja muuttanut kaupunkikuvaakin. Olisiko siinä syy? Mutta se ei selitä pikkuvarpusen lisääntymistä. Sehän käyttää pääasiassa samaa ravintoa. Kilpailussa varpunen on kuitenkin hävinnyt. Itse toivoisi syyn olevan kausivaihtelussa ja varpusen palaavan vielä pensasaitoihin tirskuttamaan. Onhan kottarainenkin saanut ilmaa siipiensä alle menneiden vuosien laman jälkeen. Toivossa ja odotuksessa on hyvä elää!’

Lintuja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

varis

’Innostuin kasvikatsauksen jälkeen katsomaan myös lintujen tilanteen. Suuri osa muuttavista on jo kaikonnut maisemista, mutta jotain sentään vielä liikkuu, ainakin kuvan variksia. En ole koskaan oikein osannut ottaa lintukuvia. Kai se johtuu osaksi siitä, etten jaksa kytätä niitä tarpeeksi kauan ja toisaalta en omista mitään pitkää putkea, joka toisi linnun lähietäisyydelle. Nämä lintuhavainnot on tehty muiden töiden ohessa, joten ne eivät ole mitenkään kattavia.

keltasirkkuTiistai oli todellinen lintupäivä. En ole eläissäni nähnyt niin paljon hanhia, kuin sinä päivänä ylitti asuinpaikkani täällä Hämeessä. Samaan aikaan taivaalla kaakatti useampikin aura matkatessaan vakaasti etelään. Yhdessä aurassa laskin olevan useita satoja lintuja, joten sen iltapäivän aikana peltojen yli lensi tuhansia hanhia. Havahduin valokuvaukseen vasta siinä vaiheessa, kun olin seurannut näytelmää parin tunnin ajan. Sen jälkeen tietenkin lintujen reitti muuttui idemmäksi ja sain vain kaukaisen kuvan linnuista. Pääasiassa auroissa oli valkoposkihanhia, mutta joissakin oli myös tummempia lintuja. Kaukoputkea en ryhtynyt virittelemään, joten tarkempi lajinmääritys jäi tekemättä. Jyväskylän Säynätsalossa  laskivat samana päivänä yli 18 000 hanhea, joten silloin oli todellinen muuttopäivä. Syy tähän selveni ilmavirtauksista. Tuuli kääntyi yöllä pohjoiseen ja se pukkasi Vienanmerellä odottavat linnut liikkeeseen.

Kaikkiaan viikon aikana havainnoin seuraavat 32 lintua täällä Hämeen sydämessä:

varis, naakka, harakka, närhi, korppi, käpytikka, harmaapäätikka, palokärki, metso, pyy, teeri, laulujoutsen, hanhi (valkoposki), heinäsorsa, telkkä, lehtokurppa, punarinta, västäräkki, pajulintu, niittykirvinen, vihervarpunen, viherpeippo, keltasirkku, punatulkku, peippo, mustarastas, räkättirastas, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, pikkuvarpunen

Varmaan muitakin muuttajia piipahti pelloilla, en vain tarkistanut niitä kiikareilla. Kovin hiljaiseksi maisema on mennyt. Punarinnan tikutus kuuluu pensaista, jotsenen huuto järveltä, palokärki on usein äänessä samoin harmaapäätikka. Siinäpä ne äänet sitten ovatkin. Kun tästä kuukausi mennään eteenpäin, alkaa olla vielä hiljaisempaa. Yritetään kestää.’

hanhia

14: leskenlehti

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

leskenlehti

’Pari viikkoa sitten näin ensimmäiset kevään kukat Satakunnassa. Viime viikolla niitä oli jo Keski-Suomessakin. Tarkoitan leskenlehtiä. Sehän on kevään airut ja niitä aina etsitään ensimmäisinä. Niitä lapset kantavat sisään innoissaan ja niistä lasketaan kevään alkavan. Tällä hetkellä ulkona höytyilee lunta, kylmä viima käy ohuen kevättakin läpi ja muuttolinnut katselevat takaisin etelän suuntaan. Kevät ottaa takapakkia, mutta onhan se edelleen monta viikkoa etuajassa. Kuitenkin, tämä ensimmäinen kukkakasvi olkoon tämän viikon kasvi.’

Leskenlehti (Tussilago farfara) on loppujen lopuksi harvinainen luonnonkasvi Suomessa. Sen alkuperäiset kasvupaikat ovat käyneet vähiin eikä sitä aivan eteläisessä osassa maata ole alkuperäisenä nähtykään pitkiin aikoihin. Pohjoisempaa löytyvät sen luonnonkasvupaikat: rehevät kosteat lehdot ja lähteiköt. Olen kartoitusalueeltani löytänyt parilta paikalta kasvustoja, joita olen yrittänyt ajatuksissani pitää alkuperäisinä, mutta en ole  asiasta ollenkaan varma. Kasvi on kuitenkin hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Sen löytää tulokkaana rakennetusta ympäristöstä lähes kaikkialta: pelloilta, pientareilta, ojista, rannoilta, joutomailta. Sieltähän sen kukkia etsitäänkin aina keväällä. Voimakkaan juurakkonsa avulla se levittäytyy laajoiksi kasvustoiksi kaikille sopiville paikoille ja on lopulta paha rikkakasvi puutarhoissa ja viljelyksillä.

Kun näin keväällä ihailemme leskenlehden kukkia, saamme kesällä ihailla sen komeita lehtiä. Lehdet ilmestyvät vasta, kun kukka jo on kuihtunut. Lopulta jopa 20 cm leveä lehti on joskus vaikea yhdistää keltaiseen keväällä kukkivaan kukkaan. Lehdet ovat kuitenkin nuorena erinomaista salaattiainesta käytettynä pinaatin tapaan. Entisajan taitavat emännät käärivät leskenlehden sisään kääryleitä kaalin tapaan ja isännät täydensivät sillä kuivattuna niukkoja kessutarpeitaan. Koko kasvi on ollut rohdos parhaasta päästä. Rintateetä juotiin yskään ja köhään, lehtihauteita käytettiin kääreiksi tulehduksiin ja turvotuksiin.

Luonto-Liitto on jo liki 50 vuotta kerännyt kevätseurantatilastoja helpoista kevään lajeista. Leskenlehti on yksi näistä. Viimeisimmässä Luontolehdessä on tästä asiasta artikkeli ja ohjeet kevätseurannan tekemiseen. Kannattaa katsoa, jos vaikka aloittaisi tämänkaltaisen kevätseurannan. Siitä on hyötyä ja huvia niin itselle kuin muillekin. Suosittelen.