Saarenmaa

saarenmaank.1

’Vietin muutaman juhannuksen jälkeisen päivän Viron Saarenmaalla kasvi- ja kuvausretkellä. Kohteena oli kuvan Saarenmaankämmekkä (Dactylorhiza osiliensis). Samalla tuli kuvailtua ja katsastettua saaren muitakin kämmeköitä. Kaiken kaikkiaan taisi löytyä pitkälti toistakymmen lajia ja lisäksi vielä variaatiot päälle. Länsi-Saarenmaa on kämmekkäseutua, paratiisia. Sieltä löytyy Viron monipuolisin valikoima.’

Dactylorhiza-suku on vaikea lajittaa. Lajit risteytyvät keskenään ja muodostavat sitten vähitellen kasvustoja, jotka näyttävät joka suolla erilaisilta. Punakämmekästä (D. incarnata) löytyy luunvärinen vahapunakämmekkä (var. ochroleuca) ja tummanpunainen verikämmekkä (var. cruenta). Kaitakämmeköistä (D. traunsteineri) löytyy sirppimäistä kämmekkää (D. russowii) ja rahkamättäiden rahkakämmekkää. Tavallisesta maariankämmekästä (D. maculata) erotetaan korpimuoto ja kalkkimuoto (ssp. fuchsii). Kun kaikki nämä sekoitetaan keskenään, on soppa valmis. Neljän päivän ajan tuijottelin kukkien alahuulen leveyttä ja liuskaisuutta, väriä ja tukilehtien muotoa, lehden täplien asemaa lehden ala- tai yläpinnalla. Kun sekaan sotketaan vielä nämä uutuudet, jotka edustavat toukokämmeköitä (D. majalis) ei voi kuin ihailla niitä, jotka pitävät nämä vielä järjestyksessä.

Saarenmaankämmekkä (D. osiliensis) erotettiin äskettäin toukokämmeköistä omaksi lajikseen. Sen seurana kasvoi Virossa omaksi lajikseen nimetty balttiantoukokämmekkä (D. baltica). Paikan päällä meille selvisi, että sitäkin oli jo edetty variaatiotasolle ja saatu oma paikallinen rotunsa Kuusniemenkämmekkä. Sen tieteellistä nimeä en vielä oppinut. Kun niitä kaikkia katseli tarkkaan, niin erot löytyivät, mutta olivat monesti hyvin pieniä. Hyväksyin ne, koska olen tottunut sammalmaailmassa erottelemaan lajeja solutasolla. Nyt riittivät sentään omat silmät ja joskus suurennuslasi.

saarenmaank.2Sille en kuitenkaan voinut mitään, että kun näitä minulle uusia kämmeköitä katseli, niin tuli taas mieleen muutaman vuoden takaiset katselmukset kotimaan kaitakämmeköistä. Silloin tuntui, että joka suolla oli oma rotunsa, joka erosi viereisen suon rodusta enemmän tai vähemmän selvästi. Silloin niitä nimettiin sirppikämmeköiksi ja rahkakämmeköiksi ja taisi olla vielä muitakin. Vanha Retkeilykasvio tuntee kuitenkin vain kaitakämmekän. Oppaamme kertoi meille, että nämä uudet lajit on tutkittu DNA-analyysillä ja todettu erilaisiksi. Voidaan siis nimetä lajeiksi, vai voidaanko?

Mikä on laji? Kirjoissa se selitetään eliöksi, joka pystyy lisääntymään ja saamaan itsensäkaltaisia jälkeläisiä. Kämmeköissä ensimmäinen pitää paikkansa, mutta jälkimmäinen ei aina. Risteymätkin muuttuvat usein lisääntymiskykyisiksi. Luulin, että DNA-tutkimukset selvittäisivät nämäkin ongelmat, mutta niin ei ole tainut käydä.

Kämmekät, hienosti sanottuna orkideat, ovat kauniita katsella ja etsiä. Niiden parissa vierähtää hetki jos toinenkin, eikä se aika mene hukkaan. Joka vuosi käyn tarkastamassa Luopioisten Kurkisuon kämmekät ja toteamassa, että sielläkin on muuntelua. Kaikki senkään suon kämmekät eivät sovi tiukkoihin lajiraameihin.

Rahkasammalvuosi

rahka1

’Vaikka pakkanen paukkuu edelleen ainakin öisin, alkavat sammalet jo heräillä. Katselin hiihtolenkillä kallionkylkeä, josta nousi lumen sulaessa höyryä ja samalla paljastui kalliohyllyltä ensimmäiset sammalet ihailtavaksi. Kuvan kangasrahka aloittaa yhteyttämisen heti, kun sää sen sallii ja sen vesisäiliöinä toimivat rahkasolut pystyvät pidättämään vettä. Kevät tulee!’

Luonnonsuojeluliitossa valittiin vuoden 2011 lajiryhmäksi rahkasammalten suku. Tämähän on maamme suomaisemassa oleellinen kasviryhmä, sillä suuri osa soiden pintakasvillisuudesta ja turpeesta muodostuu juuri rahkasammalista. Meistä tavallisista tallaajista näyttää siltä, että kyseessä on vain yksi laji, ehkä ainoastaan muutamalla värimuodolla elävöitettynä, mutta todellisuudessa Suomestakin löytyy peräti 40 erilaista rahkasammalta. Itse olen nähnyt niistä ehkä kolmisenkymmentä. Monet ovat lajilleen vaikeasti määritettävissä, mutta on joukossa aivan selviäkin, omannäköisiään lajeja.

Kun viime kesänä kokosin sammalsivuja kasvisivujeni jatkoksi, menin kesäkuun puolivälissä Luopioisten Kurkisuon laitaan tutustuakseni rahkasammalten maailmaan. Kävin hakemassa suota kourallisen rahkasammalia ja toin sen ’rantaan’ tutkittavaksi. Näin etsin ja kuvasin yhden aamupäivän aikana suolta toistakymmentä lajia. Monet lajit ovat tunnistettavissa ulkonäkönsä avulla, mutta muutamia piti katsella joko suurennuslasin tai mikroskoopin läpi ennen kuin lajimääritys varmistui.

Rahkasammalissa ei ole montaakaan uhanalaista lajia, mutta jos suot hupenevat entiseen tahtiin, saattaa tilanne muuttua. Nyt kun puhutaan paljon hiilijalanjäljistä ja hiilivarastoista, tuntuu käsittämättömältä, että meillä edelleen tuhotaan näitä hiilen pidättämiseen erikoistuneita yhteisöjä. Rahkasammal varastoi paitsi itseensä vettä, myös hiiltä turpeeseen suuria määriä. Jääkaudesta lähtien hiili on ollut kiinni yhä paksunevassa turvepatjassa ja niinpä suot pidättävätkin sitä esimerkiksi metsien maaperään verrattuna yli nelinkertaisen määrän (5700 miljoonaa tonnia / 1300 miljoonaa tonnia). Suon ojitus hävittää tämän varaston ja turpeen poltto päästää sen ilmakehään.

rahka2

Oma suosikkini rahkasammalisssa on korpirahka. Sen viisisakaraista tähteä muistuttavat latvatupsut saattavat rehevässä korvessa peittää alleen laajoja aloja. Tällainen vihreä tasainen matto houkuttaa istahtamaan, mutta sitä ei pidä tehdä. Matto pettää ja alla on silkkaa vettä, joskus hyvinkin syvää. Usein olen saanut kaataa vettä saappaasta pettävän korpirahkamättään jälkeen.

rahka3

Toinen suosikkini on viitarahka. Sen yhtenäiset pehmeät kasvustopeitteet löytyvät usein lampien soistuneista reunametsistä. Kuvassa kasvi on ’kukalla’. Rahkasammalten itiöpesäkkeet ovat pallonmuotoisia ja joillakin lajeilla, kuten viitarahkalla, niitä kehittyy keskikesällä runsaasti. Viitarahkamättäälle saa rauhassa astua, sillä sen pehmeän kasvuston alta löytyy usein kovaa maata.

Kun kerran tämä vuosi on arvovaltaisella taholla valittu rahkasammalten teemavuodeksi, voisi niitä yrittää etsiä lisää. Luopioisten kartoituksessa löydettyjä rahkoja on nyt kaksikymmentä lajia ja kun katsoin toiset kaksikymmentä kirjallisuudesta, löysin kuusi sellaista, jotka varmuudella siellä kasvavat, mutta joita en ole vielä löytänyt. Eipä siis muuta kuin ensi kesänä etsimään, jotta syksyllä voin palata asiaan hyvin uutisin.

Päivä suolla

kurkisuo1

’Voiko suolla olosta nauttia? Jos asiaa kysyy satunnaiselta ohikulkijalta, saa melko varmasti kielteisen vastauksen, varsinkin jos taivaalta tulee tihkua, pilvet roikkuvat puidenlatvojen tasalla ja hirvikärpäset pörräävät korvissa. Tänään kuitenkin vietin useita tunteja Kurkisuolla ja nautin – nautin todella.’

Lueskelin muutama päivä sitten kesän Suomen Luontoa ja siellä olevaa professori Rauno Ruuhijärven haastattelua. Hän on tehnyt pitkän elämäntyön suomalaisen suoluonnon tutkijana ja puolestapuhujana, onnea vain 80-vuotiaalle. Hänen ja muiden tutkijoiden peruja ovat soiden luokittaminen, suojelu ja rauhoitusohjelmat. Osaltaan saa häntä siis kiittää myös siitä, että saatoin tänäänkin edelleen kulkea vapaasti Kurkisuolla ja nauttia sen luonnontilasta. Lehdessä hän ilmoitti yhdeksi mielisuokseen Padasjoen Kurkisuon. Samasta suostahan tässä on kyse. Itse kutsun sitä Luopioisten Kurkisuoksi tai kai nykyään pitäisi kutsua Pälkäneen Kurkisuoksi, mutta yhtä kaikki samasta suosta on kysymys. Vaikka nimet vaihtelevat, niin suo pysyy. Itse en Kurkisuolla muista koskaan tavanneeni ketään, vaikka yhteen aikaan miltei asuin siellä, kun tein suon tyypitystä ja kasvikartoitusta. Ihme, ettemme ole koskaan tavanneet. Nytkin näin kyllä saappaanjälkiä, mutta kulkija oli jo muualla.

Syksyinen suo tarjoaa raitista ilmaa, hiljaisuutta ja karpaloita. Pienen patikoinin jälkeen totesin karpalot vielä raaoiksi. Kyllä ne vanhat ihmiset ovat tienneet, kun sanoivat, ettei suolle karpalojahtiin kannata mennä ennen kuin ensipakkasten jälkeen. Noukin litran verran näytille, myöhemmin lisää. Kiersin kuitenkin, kun aikaa oli, koko suon. Oikeastaan nyt, kun isommat kasvit käyvät jo talvilepoon, olen innostunut sammalista ja niitähän suolla riittää. Koko suon pintaa peittää lähes yhtenäinen sammalmatto, pääasiassa erilaisia rahkasammalia. Niinpä tein pikaisen inventaarion, mitä sammalia Kurkisuolta löytyy. Tässä työpöydän ääressä täydensin sitten listaa omista kokoelmistani ja sain seuraavanlaisen tuloksen:

* lehtisammalia: suonihuopasammal, isonäkinsammal, kalvaskuirisammal, hetesirppisammal, luhtakuirisammal, rämekarhunsammal, nuokkuvarstasammal, metsäkulosammal, kangaskynsisammal, pörrökynsisammal, kantokynsisammal, kiiltolehväsammal, lehtokarhunsammal, korpikarhunsammal, luhtakarhunsammal, lahosammal, kerkkäkynsisammal, seinäsammal, kerrossammal, kivikynsisammal

* rahkasammalia: 19 erilaista lajia

* maksasammalia: suokinnassammal, rahkanäivesammal, luhtaliuskasammal,
silmäkerihmasammal, nevaruoppasammal

Varmaan vielä muitakin löytyy, mutta nämä nyt alkuun. Rahkasammalet ovat minusta veikeitä otuksia. Ne köllöttelevät milloin kuivissa mättäissä, milloin rimpivesissä ja näyttävät aluksi kaikki ihan samanlaisilta. Mutta kun niitä katsoo tarkemmin, löytyvät erot ja nekin voi määrittää omiksi lajeikseen. Tottumusta se kyllä vaatii. Pistänpä tähän mukaan kauniin keräpäärahkasammalen kuvan, koska se oli uusi tuttavuus tällä retkellä.

kerapaarahka

Suo on syksyllä täynnä mielenkiintoista katsottavaa: korppi huuteli metsäsaarekkeiden päällä, niittykirviset olivat muutolla, tikan nakutus kuului lahopuun tyveltä, liekö ollut pohjantikka kun piilotteli. Niin ja tietysti ne hirvikärpäset, eihän niitä ilman enää pysty olemaan. Mieluummin olisin katsellut hirviä kuin noukkinut kärpäsiä niskastani, mutta eihän onni ja autuus tule pelkistä hyvistä asioista tarvitaan vähän pippuriakin joukkoon. Onneksi tällä kertaa näitä mönkijöitä oli niukanlaisesti, vain muutamia kymmeniä.

Karpalot kypsyvät vähitellen. Viikonvaihteeksi on luvattu pakkasta, joten ensi viikolla saattaa saada jo kypsää saalista ja sitä riittää. Tuntuu, että tänä vuonna karpaloita on ennätysmäärä ja isoa, niin isoa etten pitkään aikaan ole sellaisia nähnytkään.