’Sää on vakioaihe suomalaisessa keskustelussa, sanotaanhan, että kun puhutaan jonnin joutavista, puhutaan säistä. Mutta sää ei ole jonnin joutavaa, kun sitä todella ajatellaan. Sää sanelee meidän toimintaamme hyvinkin paljon. Kun aamulla suunnittelee päivän toimia, katsoo ulos ikkunasta tai vilkaisee lämpömitaria. Nykyään monet avaavat kännykän ja tutkivat säätietoja sopivan appsin kautta. Se kertoo näin syksyllä, otanko päälleni sadetakin vai anorakin.
Viime sunnuntaina koimme historiaa säiden suhteen. Rikki menivät niin yö- kuin päivälämpöjenkin lokakuun ennätykset. Vaasassa mitattiin 14.7° matalimmaksi lämpötilaksi ja Kruunupyyssä ylitettiin entinen maksimilämpötila runsaalla asteella 20,9°:een. Mittaushistorian aikana tällaisia lukemia ei ole siis havaittu. Sinällään tämä ei ollut yllätys, sillä koko kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen. Talvi oli pitkään aikaan kunnon vanhan ajan talvi pakkasineen ja lumimäärineen. Saimme nauttia kauniista pakkassäästä ja tehdä lumitöitäkin oikein kunnolla. Sitten kevät tuli ja meni ennätysnopeasti ja kesä alkoi toukokuun ensimmäisellä viikolla heti helteillä. Kesän kuumuus ja kuivuus olivat ennätyksellisiä ja vaikka hellepäivien lukumäärässä ei ennätykseen päästykään, niin niiden maantieteellinen laajuus ja lämpötilan korkeus olivat poikkeuksellisia. Nyt lämmin syksy on jatkanut samaa linjaa.
Onko tuijotettava vain yhteen vuoteen? Eipä tietenkään. Kuitenkin tälle vuosikymmenelle sattuu useita ennätyksellisiä vuosia. Ilmastonmuutosteoriat ennustavat juuri tällaisia säitä, voimakkaita vaihteluita ja ennätyslukemia. IPCC:n ilmastonmuutosta koskeva raportti toteaa lämpötilan maailmanlaajuisesti nousseen 1900-luvun aikana 0,8° ja merenpinnan n. 20 cm. Sen jälkeen tahti on kiihtynyt. Nyt viimeisimmässä raportissa lämpötilan nousun rajaksi asetettiin 1,5° kahden asteen sijaan. Jos tätä ei saavuteta, ennusteet kertovat karuista muutoksista maapallon elämälle: jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee nopeasti, koralliriutat eliöstöineen menetetään kokonaan. Oman maamme talvet olisivat muisto vain, sillä pohjoisilla leveysasteilla lämpötilan nousu olisi kaksinkertainen. Samalla sateet ja lämpötilan vaihtelut lisääntyisivät.
Maamme eliöstöön muutos vaikuttaisi dramaattisesti. Pohjoisen eliömuodot menetettäisiin, koska ne eivät voi siirtyä enää pohjoisemmaksi, Jäämeri tulee vastaan. Etelästä työntyy uutta lajistoa tilalle, joka ei ainakaan heti sopeudu vanhan eliöstön kanssa yhteiselämään. Tätä tapahtuu jo. Puhutaan uusista tuholaisista, sienistä, bakteereista, vieraslajeista, jotka valtaavat alaa perinteiseltä eliöstöltä. Jos pitää muutoksesta, niin tämähän sopii, mutta muuten ei, sillä luonto saattaa muuttua radikaalistikin, myös ravinnontuotannon kannalta, metsätaloudesta puhumattakaan. Liian rajut muutokset ovat harvoin hyviä.
Nyt olisi hyvä miettiä tarkkaan tuota 1,5° rajaa. Miten siihen päästään? Mitä itse teen? Miten vaikutan muihin? Miten säilytän mielenrauhani? Niin, tuo viimeinen onkin tärkeä asia. Pitäisi kaikesta huolimatta säilyttää optimistinen asenne: kyllä me selviämme. Mutta ei pidä tuudittautua välinpitämättömyyteenkään, sillä maapallo kyllä selviää, mutta me ihmiset emme ilman maailmanlaajuisia toimenpiteitä ja niillä alkaa olla kiire.’
