Avainsana-arkisto: talvi

Vuosi alkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Taas on siirrytty uuteen vuoteen ja voidaan tehdä hyviä ja kauaskantoisia lupauksia, kuten päivitän joka viikko, otan loistavia kuvia, kirjoitan hienoja juttuja. Ja kuitenkin tiedän, etten sen kummemmin tule toimimaan kuin ennenkään. Näinhän se näiden lupausten kanssa usein käy.

Viime vuosi oli meille kaikille poikkeuksellinen. Korona rajoitti toimintaa ja oli haettava uusia muotoja tekemiselle ja olemiselle. Kun on ikänsä tottunut vain tekemään ja jättämään sen olemisen vähemmälle, niin pohdittavaa riitti. Meillä Suomessa tämä kuitenkin oli inhimillista ja kun maalla lähdin sammalretkelle, niin ei se paljon poikennut edellisistä vuosista. Yksin kun kulkee, niin ei koronakaan tartu. Kuitenkin koko ajan oli sellainen levoton olo, riskiryhmään kun kuulun.

Viime vuoden aikana keskityin tutkimaan lähteitä. Hain yli viisikymmentä karttoihin merkittyä lähdettä Luopioisten alueelta ja tutkin niiden sammalet. Se oli sopiva yhden kesän homma ja oli myös antoisa, sillä kaksi hienoa sammalta löytyi uutena alueelle: hetehiirensammal ja kantokinnassammal. Se olikin puolet viime vuoden uusista lajeista.Jossain välissä, kun ehdin, teen yhteenvedon noista lähteistä ja niiden sammalista.

Linturetkillä tuli kierreltyä lähinnä keväällä. Silloinhan se on antoisinta. Kun ei päässyt liikkumaan laajemmalti, jäi lajimääräkin vähemmäksi kuin edellisinä vuosina. Kuitenkin 160 lajia tuli vuoden aikana nähtyä, eikä se kovin paljon jää jälkeen monen vuoden keskiarvosta, huonoin kuitenkin. Pois jäivät niin Lapin kuin merenrannan lajitkin. Niistä olisi varmaan parikymmentä lajia tullut lisää ja olisin päässyt normaaliin määrään.

Kun täällä blogissa olen myös kirjoitellut kirja-arviointeja, niin voisi niistäkin jotain sanoa. Korona-aikana luulisi luettujen kirjojen määrän nousseen ennätyslukemiin, mutta niin vaan se jäin normaaliin viikko per kirja tahtiin. Pitäisi tietenkin katsoa myös kirjan kokoa. Vuoden aikana tuli luettua useita mammuttitautisia kirjoja ja paljon myös tietokirjoja, joista osan olenkin esitellyt täällä blogissa. Mieleenpainuvimpia olivat seikkailut ankeriaan kanssa ja tutustuminen maamme piensieniin. Moni mielenkiintoinen kirja jäi myös esittelemättä.

Nyt on uusi vuosi jo päässyt hyvin vauhtiin, joten kaikille onnea ja menestystä tälle vuodelle. Kävin tänään hiihtämässä ja testaamassa lumen luistoa. Tämän sivun kuvat kertovat maisemista tällä hetkellä täällä Keski-Suomessa. Lunta on ja kaunista. Toivotaan, että tästä tulisi kunnon talvi viime vuotisen vastapainoksi. Mieli virkistyy, kun valo lisääntyy.

Jos alussa lupailin enemmän postuksia tänne blogiin, niin sen lupauksen yritän pitää. Ei ehkä yhtä viikkoa kohti, mutta ainakin pari kertaa kuukaudessa. Odotellaan!’

 

Talven odotusta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kulosammal on kuvattu toukokuun alussa, mutta vastaavia näkee jo nyt.

’Tänä talvena maamme on todettu olevan hyvin kahtiajakoinen säiden suhteen. Meteorologit ovat illasta toiseen toistaneet kuinka etelässä on lauhaa, plusasteita, maat viheriöivät ja sataa vettä, mutta pohjoisessa paukkuvat pakkaset paksujen kinosten päällä ja lunta tupruttelee aina vain lisää. Täällä keskisessä Suomessa sitten värjötellään milloin koleassa vesisateessa milloin räntää laseista pyyhkien. Talvea on saanut odottaa.

Termien talvi määritellään alkavan siitä kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Niin ei täällä ole vielä tapahtunut. Omissa max/min-mittauksissani jatkuvasti molemmat lukemat ovat plussalla ja vain satunnaisesti päästään jommassa kummassa muutaman asteen verran miinukselle. Talvi siis ei ole vielä alkanut. Omana kouluaikanani talvikuukausia olivat joulu-, tammi- ja helmikuu. Nyt mennään siis talven viimeistä kuukautta jo puolivälissä.

Tämän on pakko vaikuttaa luontoon. Ystäväni Orivedeltä kertoi käyneensä jo usealla sammalretkellä tämän vuoden puolella, Etelästä kuuluu, että mustarastaat pesivät, leskenlehdet kukkivat ja itsekin löysin maastosta lehdessä olevia mustikanvarpuja tammikuun lopulla. Kaikki ovat poikkeuksia.

Lehdessä oli uutinen, että lehtopöllöjen ruskea värimuoto on yleistynyt maassamme viime vuosien aikana. Harmaata on pidetty pohjoisten havumetsien muotona, mutta se näyttää nyt syrjäytyvän luonnonvalinnan kautta. Miten käy metsäjäniksen, joka valkoisena pilkkuna mustassa metsässä on näkyvä suupala pedoille, entä riekon ja kiirunan pohjoisessa. No, nämä viimeksimainitut saavat vielä nauttia lumen tuomasta suojasta ja omasta suojaväristään mutta kuinka kauan.

Luonto muuttuu ja eliöt löytävät omat sopeutumistapansa. Osan lajeja yksilömäärät muuttuvat, osan levinneisyydet, osa kuolee, osa kokee invaasion ja sitten tasoittuu. Näin on ennenkin tapahtunut. Varsinkin hyönteisillä kannanvaihtelut saattavat olla hyvinkin jyrkkiä. Afrikassa tuskaillaan miljoonien heinäsirkkojen kanssa paraikaa, ne kun syövät ihmisten uurastuksen tulokset ja aiheuttavat nälänhädän. Heinäsirkoilla on oma elinkiertonsa ja näitä invaasioita tulee määrävuosin, mutta eri kokoisina. Lapsuudesta muistan, kuinka isä vei minut katsomaan mäntypistiäismetsää. Miljoonat toukat söivät männynneulaset suihinsa ja vain rankut jäivät jäljelle. Olen nähnyt painajaisia siitä useasti jälkeenpäin, mutta en koskaan enää sen jälkeen livenä metsässä. Yksittäisiä pistiäistoukkia näkee aina silloin tällöin. Tuholainen on saatu kuriin.

Tämä lähde on Hämeestä syyskuulta, mutta ei se ole kovinkaan paljon muuttunut tähän mennessä. Lepänlehdet ovat pudonneet ja maassa olevat maatuneet jonkin verran.

Nyt on oiva aika retkeillä talvisessa lumettomassa metsässä ja keräta vaikka sammalnäytteitä. Sammal kasvaa jo. Sehän on ainavihanta ja kun vesi on sulaa, niin se pystyy yhteyttämään. Kallionkyljissä maailman ehkä yleisin sammal kosmopoliitti kulosammal työntää jo kiivaasti punaista pesäkeperäänsä pystyyn. Ajallisesti se on pari kuukautta etuajassa, mutta sen toimintoja ei ohjaakaan kalenteri vaan luonnon olosuhteet. Samoin lähteet ovat nyt otollisia kasvinkeruupaikkoja. Tunnetusti lähde ei jäädy tavallisina talvinakaan, nyt niiden kasvit ovat olleet vihreitä koko talven vaikka eivät kukikaan. Tähtimöt, heinät, vesitähdet jne. löytyvät sieltä hyväkuntoisina. Tällaisen olemattoman talven kasviretkessä on eksotiikkaa, siis retkille!’

Ensimmäinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kun säät ovat mitä ovat, niin sammalhavaintojen teon voi aloitta jo tammikuussa. Kiertelin aamulla Päijänteen rantoja ja katselin kuvattavaa. Puiden runkojen jäkälät olivat kuuran peitossa, mutta rantatörmän alla sammal loisti vihreänä. Lumi ei estänyt kuvaamista eikä keruuta, sillä sitä oli vain penkereen päällä muutaman sentin kerros. Sammal oli toki jäässä, mutta kun sitä hetken puristi kädessään, se suli ja asettui omaan tuttuun muotoonsa.

Mutta mikä sammal se sitten oli? Keräsin näytteeksi muutaman tupsun ja paluumatkalla veikkailin, mikä laji siitä oikein ilmaantuu. Luppi ei kertonut vielä totuutta, eikä ensin mikroskooppikaan ja olin jo taas miettimässä jotain hienoa ja ainutlaatuista. Sielläkö rantapenkan alla, tuikitavallisessa paikassa. Liekö ihan uusi maakuntaan tai peräti koko maahan. Kaikkihan on mahdollista, kun on enempi innokas kuin …

Tavallinenhan se oli, aivan tavallinen, vaan miksi se ei voinut olla kasvupaikallaan itsensä näköinen? Olisinhan sen heti tunnistanut. Mutta niin se on, tavallinenkin on outo, kun se kasvaa oudossa paikassa, oudolla tavalla pää alaspäin. Olen ennenkin ihmetellyt palmusammalen monimuotoisuutta. Joskus se on kuin pieni metsä, joskus yksittäinen palmu kiven päällä, joskus suikertaa koskessa kuin paraskin sukeltaja, joskus leviää mattomaisena lahopuulle. Taas se yllätti. Tapaus osoittaa, että kaikkea kannattaa kurkistaa ja kaikkea kannattaa ajatella ja ajatella vielä toisenkin kerran, ennen kuin tekee siitä itseään suuremman harvinaisuuden.’

’Ensilumi’

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Alkaako jo talvi? Niin ajattelin, kun katsoin aamulla ulos. Maa oli valkoinen ja maisema harmaa, sataa tihuutti jotain kiinteää. Enpä oikein tiedä, voiko tuota ensilumeksi nimittää, koska suurin osa siitä oli sumusta tiivistynyttä kuuraa, mutta rännäntapaista tiputteli taivaalta ainakin.

Nyt on lokakuun 13. päivä eli kuu alkaa olla puolessa. Jossain 80-luvun syksyssä lumen satoi lokakuun alussa ja se viipyi maassa toukokuulle. Muistan silloisen tuskastumisen, kun talvi vain jatkui ja jatkui. Nykyään sellaisia talvia ei enää ole ollut eikä ehkä kaipaakaan. Kohtuus kaikessa, mutta tämä kohtuus on usein ollut hukassa viime aikoina. Ääri-ilmiöt ovat olleet vallitsevia: kovia tuulia, pitkiä kuivuusjaksoja, helteitä ja kovia pakkasia. Monesti sanotaan, että tämä on poikkeuksellista. Onkohan niin, vai syynätäänkö sää nykyään niin tarkkaan, että tavallisetkin ilmat muuttuvat poikkeussäiksi.

Joka tapauksessa vielä ei soisi talven tulevan, on monia mukavia hommia vielä tekemättä tältä vuodelta, kuten Luopioisten sammalkartoitus, jonka aloitin elokuulla. Sitä tekisi mielellään vielä muutaman viikon. Katselin myös kukkia. Nyt ne ovat saaneet siipeensä oikein kunnolla. Saattaa olla, ettei marraskuussa ole enää mitään laskettavaa. Syyskuun alussa oli liki 70 lajia kukassa ja tämän kuun alussakin vielä 55 lajia. Se on ennätys siltä ajalta, kun olen syksyisin kukkia laskenut, kuten viime postauksessa kerroin.

Aika näyttää, mihin mennään! Ennustaminen on vaikeaa ja saattaahan sitä tulla vielä oikein hyväkin ajanjakso ennen lumia. Odotellaan sitä!’

Talvikasveja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

talvisää

’Viime päivät on pakkanen nipistellyt luontoa ja poskipäitäni oikein urakalla. Täällä etelässä ollaan sentään vielä inhimillisissä lukemissa, mutta pohjoisviiman kanssa sekin pakkanen tuntuu. Käy oikeastaan sääliksi metsän eläimiä, sillä kun lunta ei ole, joutuvat ne koville suojaa etsiessään. Saattaa moni menehtyä näillä ilmoilla.

Kasvimaailma selvinnee paremmin. Pitkä pimeä syysaika antoi niille riittävästi aikaa sopeutua talveen ja nyt ne vain köllöttelevät. Hyvin on asiat järjestetty. Kuvassa olevat puut peittyivät eilen paksun kuuran alle ja keskipäivän valossa maisema näytti kauniilta pasetellisävyissään. Havupuut odottavat lämpöasteita, että voivat alkaa ravinnontuotannon neulasissaan. Lehtipuiden oksilla silmut ovat valmiina kasvattamaan lehdet samaan työhön. Ilmastonmuutosta voitaisiin torjua tehokkaammin, jos vain olisi rajusti enemmän vihreitä kasveja imemässä hiilidioksidia ilmasta pois. Kun katselee ympärilleen, ei voi kuin tulla surulliseksi. Lehdissä ja tutkimuksissa toitotetaan, että puita on enemmän kuin koskaan. Liikkuessaan tuolla ulkona niitä ei vain tahdo huomata, kun ovat vielä niin pieniä hakkuuaukkojensa keskellä.

Alakuvaan sain läheisen lammen rannalta jouhisaran. Sen kuuraiset varret kaartuvat kauniisti rantamättäillä. Kuvatessani jäin miettimään, miten käy sarakasvien lehtien ja varsien talvella? Kasvattaako kasvi aina uudet lehdet, uudet varret ja vanhat maatuvat? Näin taitaa olla. Siis nuo nyt niin kauniit kuuralehdet ovatkin kuollutta kasvimateriaa ja painuvat lumen alla maata vasten, jotta uusista silmuista pääsevät uudet versot työntymään tilalle. Näinhän ruoho- ja heinäkasveilla valtaosalla tapahtuu. Puut, pensaat ja varvut säilyvät talven yli sellaisenaan ja jatkavat keväällä kasvua. Samalla tavalla käy sammalille. En jaksa olla ihmettelemättä, kuinka ne ovat sitkeitä. Siinä meille ihmisillekin esikuvaa.’

jouhisara

Tammikuun kukkia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

vesiheinä

’Kävin tänään pikipäin maalla Luopioisissa. Koska joulukuun alussa maa oli lumen peitossa, en saattanut tehdä kukkakartoitusta edelleen kukkivista kasveista. Niinpä tein sen nyt tammikuun alussa, koska maa oli lumeton. Kiersin aika nopeasti saman reitin kuin syksylläkin. Päällisin puolin kukat olivat kuihtuneet, heinät laonneet ja kasvit vaipuneet talvilepoon. Kuitenkin löytyi myös kuvan mukaisia reheviä kasvustoja. Pihatähtimö eli vesiheinä on todellisuudessa kuvattu syksyllä, mutta kasvimaan laidassa oli lähes samassa vedossa olevia kasvustoja. Nuput näyttivät siltä, kuin ne voisivat millä hetkellä tahansa aueta. Siinä siis ensimmäinen tammikuun kukka.

Puutarhapolun jälkeen kiersin kellarin kupeelle katsomaan, onko saunakukasta mitään jäljellä. Yllätyksekseni löysin sen kukkivana. Totuuden nimessä on sanottava, etteivät kukat olleet enää mitään kesän loistokkaita, pystyjä ja ylväitä, vaan nuokkuvia rääsyjä, joista puuttui terälehtiä ja kehräkukatkin olivat harmaantuneet eli siis kuolleet, mutta kukkia kaikitenkin. Siitä löytyi toinen laji tammikuulle.

Kasvilavassa olen kasvattanut kesällä yrttejä, salaatteja ja mausteita. Se on suojattu sivuilta ja täytetty rehevällä kompostimullalla. Katselin tarkaan löytyisikö kukkivia rikkakasveja. Peipit olivat kuitenkin pudottaneet kukkansa, vaikka lehdet olivatkin vielä vihreät. Lutukat olivat nuutuneet ja laskeutuneet mullalle lepäämään. Pillikkeistä ei näkynyt jälkeäkään. Mutta mikäs pilkisteli ruohosipulin takaa, nurmihärkkihän se. Kukkaa tuolta kasvilta en enää löytänyt, mutta aivan samalla tavalla kuin vesiheinälläkin, turpeat nuput olivat valmiit avautumaan ja pilkistipä verholehtien rakosesta hieman valkoista terälehteäkin. Niinpä tulkitsin sen kolmanneksi tammikuun kukaksi.

Nyt palasin takaisin pihaan ja mikäs tulikaan vastaan aivan vanhan navetan edessä. Sen ikkunoiden alla olin kukituttanut pari vuotta sitten kaupasta ostamiani orvokkeja. Siinähän aivan seinän vieressä kukki komeasti tarhaorvokki eli villiytynyt koristeorvokki, jonka siemenistä jotkut aina itävät ja levittäytyvät kukkapenkin ympäristöön. Sitkeä sissi, tuumasin ja merkitsin neljännen tammikuun kukan muistivihkoon.

Sitten alkoikin tuskien taival, sillä piha näytti kuolleelta vihreältä aavikolta. Sellainenhan kynitty nurmikko on, se ei kuki eikä kukoista. Kiersinkin metsän puolelle ja siellä pientarella kasvoi viides tammikuun kukka. Oikeastaan se oli heinä, kylänurmikka, mutta kun se on ennekin saanut olla kukkien joukossa kasvikartoituksissa, niin olkoon nytkin. Nurmikka on yksivuotinen ja siksi se tekee kaikkensa saadakseen mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Tuskin sen tammikuisista kukista siemeniä koskaan tulee, mutta eihän yrittänyttä laiteta.

Kaikista ponnisteluista huolimatta enempää kukkia en löytänyt. Ystäväni puutarhassa Orivedellä näsiä puhkesi kukkaan joulupäivänä. Minun reitilleni ei näsiää kuulunut enkä mennyt sitä erikseen katsomaan metsän puolelle. Riittäköön siis nämä viisi tammikuun kukiksi. Rikkaruohojahan ne ovat mutta sinnikkäitä sellaisia. Kaikki muut kukat ovat siis talvilevossa, vaikka talvi viipyykin – tulleeko koskaan.’

Marraskuu

Julkaistu , kirjoittanut
2

marraskuu1

’Sana marras tarkoittaa kuollutta, eli marraskuu on kuollut kuukausi. Tänään on pyhäinpäivä, vanhalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä. Se on ikivanha kirkollinen juhla, lienee juhlista vanhin ihan ajanlaskun alkuajoilta. Silloin muisteltiin pyhiä, jotka olivat tehneet jotain merkittävää toisten hyväksi tai puolesta. Monesti heistä tuli lopulta pyhimyksiä katolisen kirkon hierarkiaan. Nykyään pyhäinpäivä on juhla muiden seassa ja on sekin kaupallistettu Halloween-touhun kautta. Tuo nimihän tulee sanoista kaikkien pyhien ilta (all hallows eve).

Yllä oleva kuva kertoo paljon marraskuusta, on pimeää, märkää, synkkää. Ei yhtään ihme, että tähän aikaan liitettiin kaikkea salaperäistä, pahaa ja mystistä. Haamut ja noidat liikkuivat pimeän suojissa ja niitä piti olla hätistelemässä pois. Karjaa suojeltiin pahalta, ihmisiä peloteltiin ja elämää asetettiin vähitellen talvilepoon. Karhut ovat menneet jo talvipesiinsä, lepakot riippuvat pää alaspäin kattoparrussa ja siili on löytänyt, toivottavasti, turvallisen pesäkolon sekin. Ihminen käpertyy tulen ääreen, ottaa jotain luettavaa, tai käsityön käteensä ja viettää rauhaisaa hiljaiseloa. Vai onko tänään näin? Monessa kohdin on, mutta ihmisen kohdalla ei. Meille ei tahdo tuota lepohetkeä siunaantua, vaan puskemme eteenpäin pysähtymättä. Näin ei saisi olla, vaan kuitenkin on.

Kuvan pimeä metsä on myös turvallinen paikka. Kukaan ei näe sinne ja siellä saa olla rauhassa. Hyvin usein lähden kävelemään tuttua tietä pimeään metsään vain sen vuoksi, että saan olla pimeän sisällä rauhassa. Loppujen lopuksi tutulla tiellä jalat löytävät sokkonakin reittinsä ja katse kantaa juuri siihen saakka, mihin pitääkin. Metsä on hiljainen, kuin kuollut, mutta sitä se ei ole. Jos pysähtyy kuuntelemaan, voi kohdata näinkin synkällä ajalla metsän elämän, pöllön huuto, linnun räpistely, kettu tai hiiri on liikkeessä. Kaikki ei nuku maraskuunkaan yössä. Elämä jatkuu ja synkän metsänkin takaa löytyy valoa. Reilun kuukauden päästä käännytään kohti kesää!’

marraskuu2

Valoa ja varjoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


valo1

’Pääsiäisen aika on ollut tänä vuonna Komea, oikein isolla koolla. Varsinkin varhainen aamu, kun aurinko säteilee vielä matalalta ja ilma on puhdas ja raikas, muodostuu metsänlaitoihin ja pientareille valon ja varjon vuorottelua. Kuvasin ruudun toisensa jälkeen saadakseni vangittua tuon kimaltelevan leikin. Kokonaisuus muodostuu kuitenkin siitä hetkestä, kokemuksesta ja kaikista mahdollisista aistimuksista. Kaipa siihen hetkeen liittyy hieman pyhyyttäkin. Kuvan valonsäteet viipyivät hangella muutaman minuutin, sitten aurinko siirtyi ja varjot muuttivat muotoaan. Tilaisuus oli ohi.’

varjo2

Jälkiä lumella

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

jaljet2

’Jälkien valokuvaaminen talvella ei ole niitä helpoimpia hommia. Sen huomasin taas tänään, kun kiersin kameran kanssa lumista metsää. Jälkiä oli vaikka muille jakaa, mutta kun suuntasi kameran niitä kohti, ne hävisivät, sulautuivat ympäröivään valkoisuuteen. Uutterasti räpsytin kameraa ja työpöydän ääressa ihmettelin sitä latteutta, mikä kuvista löytyi. Sain toki kunnollisiakin, kuten hirvenjäljet yläkuvassa. Ne on kuvattu tieuralta, jossa oli vain ohut kerros lunta auratun pohjan päällä. Hangesta niitä oli turha yrittää kuvata. Siinä kävi näin:

jaljet4Hirvenjäljiksi jäljet tunnistaa kyllä, kun katsoo syötyjä männyntaimia, eipä muuten. Taimikoissa nuo koikkelehtijat ovat saaneet taas tänä talvena aikaan aikamoista tuhoa. Onneksi tuossakin taimikossa on kuusia mukana, niihinhän hirvet eivät koske.

Kuvasin myös jäniksenjälkiä. Ne katosivat kokonaan valkoisuuteen. Onneksi tuuli oli kuljettanut hankea pitkin suuren määrän kuusenneulasia ja muuta roskaa, jotka olivat kerääntyneet jälkiin. Näin ne näkyivät selvänä jotoksena yli hangen:

jaljet1Siinä on jänöjussi loikkinut pakoon. Liekö jokin suurempi peto sitä ahdistanut, sillä kuvan ulkopuolella oli havaittavissa selviä kiihdytyksen jälkiä. Vähän matkan päässä asia sitten selveni, kun hankeen olivat painuneet selvät suuren kissan jäljet. Ne ne vasta vaikeat on kuvata, sillä eläin painaa jo reilusti ja painuu pehmeään lumeen varmaan vatsanahkaansa myöten. Niinpä suuntasin kameran suoraan kohti jäljen pohjaa ja siellä varjoisassa ja puhtaammassa lumessa näkyi selvästi varpaiden painumat. Pyöreä muoto kertoi myös ilveksen saaneen vihiä saaliista. Vähän kauempaa sain sitten seurata kiivasta takaa-ajoa, noin vain jälkien valossa. En lähtenyt umpihankeen katsomaan, kuinka saalistuksessa oli käynyt. Saiko kissa paistin vai pupu pitää pitkät korvansa. Oikeastaan kun tarkemmin jälkiä katsoin, huomasin ne jo ainakin viikon ikäisiksi, joten kauaksi olisin niitä saanut seurata, jos olisin halunnut päästä osingoille, edes näkemään. Opinhan jotain kuitenkin – nimittäin jälkikuvausta.’

jaljet3

Seikkailija lumessa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lumivaaksiainen2

’Blogi on ollut jumissa toista viikkoa, ensin palvelin kaatui ja sitten odotettiin kuvia, nyt viimeksi oikeutta siirtää uutta materiaalia sivulle. Ehkä nyt on kunnossa, ehkä ei. Syy ei ainakaan ole minun. Paljon on virrannut vettä edellisen merkinnän jälkeen ja monta luonnosta ehdin tehdä. Ehkäpä ne joskus tulevat myös ulos. Lähinnä ne olivat kirja-arviointeja. Kuvan otus kömpi lumella Leivonmäen kansallispuistossa ja antoi aiheen pohtia eläinten talvehtimista. Otukselle löytyi lopulta ystävien avustuksella nimikin, lumivaaksiainen (Chionea sp.), joten siitä vain etsimään.’

Lumivaaksiainen kuuluu kaksisiipisiin hyonteisiin eli kärpästen ryhmään, vaikka sillä ei näkyviä siipiä olekaan, vain surkastuneet tyngät ja kärpästen tapaan toisten siipien paikalla väristimet. Suomesta löytyy kolme lajia, mutta tuon kohdalla tarkempaan määritykseen en ryhtynyt. Se muistuttaa yllättävän paljon hämähäkkiä, mutta kolme raajaparia kertoo sen ilman muuta kuuluvan hyönteisiin. Eläin ryömi lunta pitkin parin asteen pakkasessa aivan kuin kesällä hiekalla. Kylmyys ei näyttänyt vaivaavan sitä ollenkaan. Jostain luinkin, että sillä on ruumiinneisteissään yhdisteitä, jotka estävät sitä jäätymästä. Liekö samaan tapaan kuin ruutanoilla, joiden nesteet muuttuvat osin alkoholiksi. Aktiivisimmillaan eläin onkin muutaman asteen pakkasessa. Kun lämpötila laskee lähelle kymmentä astetta, se lopettaa liikkumisen. Aktiivisin se on tammi-helmikuussa.

Eliöiden talvehtimistahan on paljon tutkittu. Karhu nukkuu, siili vaipuu horrokseen, hyönteiset samoin. Osa tosiaan muuttaa nesteensä pakkasta kestäviksi ’pakkasnesteiksi’. Ruutanaa vanhastaan kutsuttiin kännikalaksi, koska sen oletettiin olevan jatkuvasti pienenssä humalassa veressä olevan alkoholin vuoksi. Viime päivinä on uutisoitu metsästäjistä, jotka herättivät karhun talviuniltaan ja ampuivat sen sitten itsepuolustukseksi. Metsätysrikoshan se on, siitä ei ole muuta sanottavaa. Karhu nukkuu joskus aika kevyestikin pesässään, kääntää kylkeä, synnyttää poikasia, imettää ja tarkkailee ympäristöään. Sen talvi kuluu nukahdellen ja uinuen. Lepakko laskee elintoimintansa minimiin horroksessa, jotta energiaa kuluisi mahdollisimman vähän. Sen sydän lyö harvakseltaan, lämpötila laskee lähelle nollaa ja hengitys hidastuu. Kun sen tulee kylmä, se värisyttää tahdottomasti ruumistaan, jotta ruumiinlämpö pysyisi nollan yläpuolella. Eniten ihmetyttää hyönteisten selviäminen. Nehän muutavat ruumiinnesteen väkevyyttä kestämään jopa tulipalopakkaset. Selviytyminen kevääseen onkin sitten tuurin varassa, löytääkö tintti puunrakoon kätkeytyneen eliön ja popsii suuhunsa vai ei. Maan allakaan ne eivät ole turvassa. Siellä vaanivat myyrät ja hiiret. Pikkuotus ei voi tehdä mitään puolustautuakseen. Horroksesta ei herätä ilman lämmitystä.

Lumivaaksiainen oli minulle uusi tuttavuus tänä talvena. Nyt on sen löytämisen otollinen hetki. Ei muuta kuin etsimään. Hämähäkkimäisyys, muutaman millin (3 – 8 mm) koko ja pulleat reidet antavat osviittaa oikean otuksen löytymiselle.