Attenboroughu on vienyt meidät monilla luontodokumenteillaan mm. valtamerten syvyyksiin. Nyt näiden dokumenttien taustoja kerrotaan tässä kirjassa. Kirja ottaa voimakkaasti kantaa luonnon muuttumiseen ja kokonaisten ekosysteemien tuhoutumiseen, mutta myös niiden suojelemiseen ja lajien pelastamiseen. Kirjassa kerrotaan koskemattomista valtamerialueista, niiden lajistosta, uhista ja pelastusmahdollisuuksista.
Kirjassa esitellään kahdeksan ainutlaatuista ekosysteemiä alueiden lajiston avulla. Siinä pohditaan myös sitä nopeutta, millä suojeluun siirretty ekoyhteisö toipuu, jos se ei vielä ole kjokonaan tuhoutunut. Valtameret toipuvat nopeammin kuin eliöstö kuivalla maalla. Jotta tämä tapahtuu, on saatava aikaan globaaleja suojeluohjelmia ja niiden valvonta. Kirjan esimerkit kertovat, että tämä toimii, kunhan tarpeeksi ajoissa ryhdytään toimiin.
Pidin kirjan kerronnasta, vaikka se olikin pitkälti popularisoitua tietoa. Siitä saattoi suodattaa sen, mikä itsestä tuntui hyvältä ja kirjan lopun laaja lähdeaineisto antaa mahdollisuuden syventää tietämystään. Harvoin sitä kuitenkaan tulee tehtyä. Minua valtameret eivät ole kovin koskettaneet ja en ole niiden uhista ollut suuremmin tietoinen. Nyt tuntuu itsestään selvältä, että vaikka meillä täällä ei ole valtamerta eikä niiden uhka ole meille akuutti, niin niiden hyvinvointi ja suojelu on kuitenkin tärkeä globaalisti ja niiden hyvinvointi vaikuttaa myös meidän hyvinvointiimme.
Kirjaa lukiessa mietti, mtä itse voisi tehdä. Tuskin lähden Greenpeacen matkaan tai muuten valtameriä suojelemaan, mutta kirja antaa kuvan myös siitä, mitä kukin voisi omalla alueellaan tehdä. Meillä metsät ovat ekosysteemi, joka on samassa tilassa paikallisesti kuin valtameret ovat omilla alueillaan. Me tuhoamme luontoa täällä niin kuin pohjatroolarit merillä, vastuuttomasti ja lyhytnäköisesti. Suojelualueita perustetaan, mutta riittääkö se, jos ne ovat vain rippeitä, kaukana toisistaan ja auttamatta liian pieniä. Kirjan esimerkit laajoista vesien suojelualueista kertoo, kuinka lähes kokonaan kadonneet lajit ovat palanneet alueille ja kannat ovat voimistuneet. Tasapaino on palannut. Tätä toivoisi meilläkin, kun kuuntelee viimeisten metsätiaisten ääntelyä hakkuuaukean laidassa.
Attenborough, David, Butfield, Colin: Valtameret, koskemattomat syvyydet. WSOY, 2025, 375 s.
Kirja kertoo eliöryhmästä, joka on kolmanneksi suurin kasvien ja bakteerien jälkeen. Sienilajit täyttävät suurin piirtein jokaisen paikan maapallolla. Niitä löytyy maaperästä, vesistä, valltamerien syvyydestä, lähteistä, tulivuorista, kallioperästä ja myös muiden eliöiden rakenteista. Monet niistä elävät symbioosissa kasvien, bakteerien, toisten sienien ja eläinten kanssa muodostaen kaikkia yhdistävän verkoston ikään kuin liiman. Sienet ovat hämmästyttävän sopeutuvaisia elinolosuhteisiinsa, ympäristöönsä ja toisiin eliöihin nähden. Lisäksi tutkimukset ovat paljastaneet, että todellisuudessa sienet ovat ryhmänä yksi vanhimmista. Ne auttoivat mm. kasvien nousun ja sopeutumisen kuivalle maalle satoja miljoonia vuosia sitten.
Kirja vie lukijan kaikkein pienimpien maailmaan. Kirjan kertomukset (16 kpl) valottavat lukijalle, kuinka tärkeitä voivat pienetkin eliöt olla planeettamme tulevaisuudelle ja kuinka tärkeitä ne ovat olleet elämän kehitykselle tällä planeetalla. Kirja alkaa syanobakteereista, jotka olivat ensimmäisiä eliöitä miljardeja vuosia sitten ja jotka alkoivat tuottaa happea, joka olin elämälle myrkky ennen kuin se mahdollisti monisoluisen elämän synnyn. Mullistus toisensa jälkeen kohtaa eliökuntaa ja aina löytyy pieniä, jotka saavat suuria aikaan. Millaisia nämä sitten ovat olleet ja millaisiksi ne ovat tulleet. Näistä riittää kertomuksia. Kirjassa esitellään sieniä, jotka vaikuttavat kaikkeen elämään niin parantavasti kuin myös tappavasti. Kuinka vanhoja lajit ovat, onko pienuus valttia iän suhteen, miten karhukaiset kestävät muutoksia, banaanikärpäsen merkitys tieteelle geenien ja periytymisen tutkimisessa, immuunipuolustuksen salat ja robotit elimistössämme. Kaikki saavat osansa kertomuksessa. Kirja ottaa kantaa myös pienten suojelemiseen. Pitääkö meidän välttämättä peittää maa asfaltin tai nurmikon alle, onko flunssa vain paha asia jne. Monta hyvää juttua, jotka kertovat kansantajuisesti elämästä.
Alaotsikko: Karhukaisista, toivosta ja pienuuden voimasta.
