’Tänään on maamme 98. syntymäpäivä. Luin viikolla kirjan, joka sijoittuu vuoteen 2017 eli suureen satavuotisjuhlaan. Roope Lipastin tragikoominen teos asettaa ajatukset eri asentoon, saa pohtimaan ihmissuhteita, elämän kipupisteitä uudella tavalla ja koukuttaa tekstin hauskuudella ja sujuvuudella. Kaikki ei kuitenkaan ole sellaista miltä näyttää. Ei ole itsestään selvää, kuka on hyvis ja kuka pahis, ei myöskään se, kenen rinnalla kannattaa Linnan juhliin taapertaa.’

Hannu on tavalinen suomalainen mies, jolla on tavallinen haave, päästä edes kerran presidentin kutsumana Linnan juhliin, kävellä Marian kanssa punaista mattoa pitkin kättelemään. Hän seuraa vuodesta toiseen seremoniaa, tuntee presidenttien tavat, tietää asiasta tavallista ihmistä enemmän. Mutta eihän sinne niin vain mennä. Sitten Hannua kohtaa katastrofi toisensa perään, vaimo Maria jättää, työpaikka menee, asunto myydään, eikä hän näe enää tarvetta haaveelleen, ei edes elämänsä jatkolle.

Sananmukaisesti itsetuhon reunalta hänet pelastaa Mikko ja aloittaa Hannun persoonallisen treenaamisen. Tavoite aseteaan vuoden 2017 linnan juhliin. Hannulle luodaan ohjelma, Muutosh, jonka tarkoitus on kiinnittää ihmisten huomio juuri ennen vaaleja vain ja ainoastaan tähän ehdokkaaseen. Kampanja on repivä ja yllätyksellinen. Hiljainen, vaatimaton Hannu on siinä kuin ulkopuolinen sätkynukke, mutta mukana kuitenkin. Lopulta vaalit tulevat ja kutsu Linnan juhliin. Kuka on Mikko? Mitä tarkoituksia tällä on ja miksi hän syytää rahaa pyyteettömästi ympärilleen? Lopussa kirja saa kaottisia piirteitä. Hannu ei enää tiedä mistään mitään: vaimo on lähtenyt, tytär myös, Mikko on ottanut vallan hänen elämästään. Pelastuuko kukaan, pelastuuko edes presidentin kaunis puoliso?

Ajankohtaan sopiva teos ilmestyi viime keväänä. Se on tyylillisesti hienosti kirjoitettu. Olen pitänyt muistakin Lipastin kirjoista (Rajanaapurit, Perunkirjoitus, Halkaisukirvesmies) juuri tästä syystä. Teksti on huoliteltua ja jämäkkää, se etenee yllätyksien kautta vääjäämättä kohti lopputulosta. Tällä kertaa juoni saa jopa dekkarinomaisia piirteitä. Tapahtumat ovat osin surrealistisia ja lukija joutuu hymyn ja nauruntirskahdusten välissä miettimään, mikä on sopivaa ja mikä ei. Onko Linnan juhlat meillä jo jokin institutio, jota ei saa arvostella saatika asettaa vaaralle alttiiksi? Toisaalta samaa aihettahan Ilkka Remeskin käsitteli taannoin yhdessä kirjassaan.

Hannu on toisaalta reppana, kaikkien vietävänä ja manipuloitavana, toisaalta hän on suomalainen mies puutteineen. Hän itse kertoo tarinaa, joten hänen omat toilailunsa voi lukea vain rivien välistä tai vaimon kommenteista. Ei avioliitto aina mene putkeen, vaikka kumpikin parhaansa yrittää, omasta mielestään. Hannu on johdateltavissa, hän menee Mikon mukaan, vaikka tavat ovat outoja ja huomio vain harmittaa, jopa hävettää. Syynä on tavoite, päästä Linnan juhliin ja ehkä siinä sivussa myös saada Maria takaisin.

Herkullinen teos luettavksi näin juhlien aikaan. Ei kaikki ole sitä, miltä se näyttää!

Roope Lipasti: Linnan juhlat. Atena, 2015. 283 s.