’Nyt esittelyssä on paljon huomiota saanut kirja. 94-vuotias dokumenttitoimittajien grand old man on kirjoittanut testamenttinsa eli tarinan siitä, mitä hänen elinaikanaan on tapahtunut luonnossa. Kirja liittyy dokumenttiin, jota en ole vielä nähnyt. Vaikka faktantarkastajat ovatkin osin kritisoineet kirjaa, niin se kannattaa kuitenkin lukea. Paraikaa lehdissä (esim. Hesari 26.1.) on ollut parikin artikkelia siitä, kuinka tiedemiehet vähättelevät maapallon tilaa. Tutkimukset ja huomiot on otettava tosissaan. Tässä muutama huomio kirjasta.’
Suuren luontodokumentaristin testamentti. Sain kirjan luettavakseni jouluna ja luin sen saman tien. Atteborough on elinaikanaan tehnyt valtavan määrän matkoja eri puolille maapalloa ja koonnut havaintoja ympäristön tilasta niin filmille kuin myös teoksiinsa.
Nyt tulevaisuus on vaakalaudalla. Hän aloittaa teoksen todistajalausunnolla, jossa hän kertoo oman elämänsä aikana tapahtuneista muutoksista. 30-luvulla asukkaita oli reilut kaksi miljardia ja koskematronta luontoa liki 70%. Nyt luvut ovat aivan muuta: 7,8 miljardia ja 35 %. Myös hiilipitoisuus ilmakehässä on kasvanut dramaattisesti 280:stä 415 miljoonasosaan, elämme voimakkaan ilmastonmuutoksen aikaa. Surullisena hän toteaa, kuinka erilainen planeettamme tila on nyt kuin ennen. Keräämme meristä vuosittain yli 80 miljoonaa tonnia ravintoa ja kalakannat ovat huvenneet uhanalaisiksi. Olemme menettäneet puolet matalikkojen koralleista. Asutus on tuhonnut yli 30 % rannikoiden luonnotilaisista mangrove- ja heinäniittykasvustoista. Muovia löytyy kaikkialta, jokien virtaus on keskeytetty, käytämme vesistöjä kaatopaikkoina, kuivatamme kosteikkoja, hävitämme metsiä etenkin sademetsiä, eliöiden määrä hupenee huolestuttavasti niin lajillisesti kuin yksilömääräisestikin. Hyönteisten määrä on pudonnut neljänneksellä 30 vuodessa, massasta on kadonnut paikoin jopa 75 %. Puolet maapallon hedelmällisestä maapinta-alasta on maatalouden käytössä ja samalla maa köyhtyy niin lannoitteiden kuin jatkuvan muokkauksenkin vaikutuksesta. Tulvat vievät ravinteisen maan vesitöihin, jotka rehevöityvät. Ravinnon tuottaminen vaatii yhä enemmän maapinta-alaa ja energiaa. Syömme 50 miljardia kanaa vuodessa ja 70 % lintuyksilöistä on nykyään kesyjä, kasvatettuja ja 60 % eläimistä on tuotantoeläimiä. Samalla luonnonvaraisten eläimien populaatiot ovat pienentyneet alle puoleen etisestään. Olemme vaihtaneet villin luonnon kesyyn luontoon.
Toinen osa käsittelee kysymystä mitä on edessä, jos jatkamme entiseen malliin. Onko maailmaa olemassa enää seuraavan 90 vuoden kuluttua, koska jo nyt maailma on romahtamassa. Katastrofi olisi suurempi kuin mitä olemme missään vaiheessa tähän mennessä kokeneet. Jos siitä selvitään, asettuu elämä huomattavasti köyhemmälle tasolle kuin nykyinen. Valtaosa ympäristöntutkijoista ennustaa, että tuho on välitön seuraus nykyisestä elämänlaadusta.
Kolmas osa kirjasta käsittelee visiota tulevaisuudesta, jos toimimme vastuullisesti ja nopeasti. Hänen reseptinsä on villiinnytys eli meidän on palautettava villi luonto maapallolle. Tämä tarkoittaa esim. merien laajaa suojelemista, jotta kalakannat pääsisivät palautumaan. Kun ne saadaan suojelualueilla kasvuun, ne leviävät alueen ulkopuolelle ja sen jälkeen kalastus voi taas hyödyntää suojelualueiden ulkopuolisia kantoja. Samalla tavalla osa metsistä tulee saattaa takaisin luonnontilaan, samoin pelloista, soista ja niityistä. Hän puhuu donitsimallista, jossa on kaksi tasoa ekologinen katto ja yhteiskunnallinen perusta. Näiden välissä on kestävä taso maapallon selvitä. Kattoa ei saa ylittää, mutta yhteiskunnallisesti on turvattava kohtuulliset elinolosuhteet kaikille ihmisille. Tämä tarkoittaa nykyisen eliitin luopumista tuhlailevasta elämästään ja nykyisen kehitysmaaväestön nostamista elintasossa lähemmäksi nykyistä keskitasoa. Valitettavasti nykyihmiskunnalla ei ole pienintäkään aikomusta saavuttaa tämänkaltaista tasaista vaihetta. Tämä ns. tasannevaihe vaatii luopumista jatkuvan kasvun periaatteesta, siirtymistä puhtaaseen energiaan ja villiinnyttämistä.
Kaikki ovat valtavia mullistuksia nykyiseen elämäämme. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen olisi otettava oppia virheistään ja oltava nimensä mukainen, viisas ihminen. Me tällä hetkellä elävät olemme vastuussa tästä. Meillä on tarvittavat elementit apunamme tässä työssä, samoin kyky toimia ja kuvitella mihin päädymme. Vielä on aikaa hyvittää tekomme ja muuttaa kehityksen suuntaa elääksemme sopusoinnussa luonnon kanssa, vain tahto puuttuu. Näin hän lopettaa testamenttinsa.
Maailmanlopun ennustajia ja varoittajia on esiintynyt maailman sivu ja aina ne tähän asti on saatu vaiennettua ja vahingot jollakin tasolla korjattua. Otsoonikato saatiin kuriin lopettamalla vahingollisten aineiden pääsy ilmakehään, happosateet vähenivät ja metsät toipuivat, kun savukaasut puhdistettiin ja luovuttiin kaikkein saatuttavimmista aineista. Meillä soita ennallistetaan sen suunnattoman hävityksen jälkeen, jonka ne kokivat sodan jälkeen. Samoin ilman laatu on parantunut, kun on siirrytty puhtaampaan energiaan, kivihiilestä luovutaan, turpeenpoltto vähenee koko ajan jne. Myös maamme on panostanut puhtaanpaan maatalouteen, liikennepäästöjen kuriin saattamiseen ja metsien laajempaan suojeluun. Mitä sitten halutaan muuta? Tietenkin tässä on vain yhden maan toimenpiteitä ja nyt vaaditaan globaaleja toimia. Lisäksi olemme eläneet yli maapallon varojen jo kauan. Tälläkin hetkellä vuositason kulutusraja tulee vastaan jo heinäkuussa eli kulutukseemme tarvittaisiin liki kaksi maapalloa. Suomalaisilla paljon aikaisemmin.
Varmaan Attenboroughin ajatukset ovat oikeansuuntaiset ja jotta päästäisiin tasapainoiseen tilaan, ne tulisi kirjaimellisesti toteuttaa. Luvut joita hän kirjassaan tuo juki eivät ole uusia, hän on ne vain koonnut yhteen ja todennut sen katastrofaalisen muutoksen, mikä hänen elinaikanaan on tapahtunut. Tätä tuskin kukaan pystyy kieltämään ellei syytä tutkijoita valehtelusta tai huonosta tutkimuksesta.
Kuitenkin on vaikea olla opitimisti, kun näkee miten tänä päivänä asioita käsitellään ja millä mittakaavalla. Lehdessä julkaistiin vuoden aluksi muutokset, jotka maassamme vaikuttavat ihmisten elämään vuonna 2021. Ne olivat marginaalisia, ympäristö näytti jääneen autojen romutuspalkkion varaan ja kuitenkin meillä pitäisi olla hyvinkin ympäristötietoinen hallitus ja joka on lupautunut saamaan maamme tasapainoon vuoteen 2030 mennessä. Aikaa on vähän ja tehtävää paljon. Näin se ei toteudu. Onko niin, että me toimimme vasta kun on pakko? Silloiin se on kuitenkin liian myöhäistä, sillä muutos takaisinpäin on hitaampaa kuin toiseen suuntaan. Vastustus tulee silloin olemaan rajua, mielenosoitukset laajoja ja väkivallaltakaan emme tule välttymään. Siksi vähittäinenkin liike oikeaan suuntaan on tarpeen. Meillä vaan ei taida olla siihen enää aikaa.
Hyvä ja hyvin tehty kirja ei saisi jäädä unholaan. Se pitäisi saada laajoille piireille luettavaksi ja sen ajatukset toteutettavaksi, vaikka se kirpaiseekin, vaikka se tuntuukin mahdottomalta.
Atteborough, David: Yksi elämä, yksi planeetta. WSOY, 2020, suom. Ilkka Rekiaro. 286 s.