’Elokuun puolivälissä oli vuotuinen kasviharrastajien seminaari, tällä kertaa Hangossa. Viitisenkymmentä alan harrastajaa ja ammattilaista kokoontui vaihtamaan kuulumisia ja katselemaan paikallisia nähtävyyksiä. Ei kyllä käyty Hangon tavallisissa turistipaikoissa, sillä kasviharvinaisuudet tuskin sellaisissa viihtyvät. Muutama vuosi sitten liikuin samoilla alueilla ja yritin päästä Tulliniemeen vapaakauppasataman aidan toiselle puolelle, mutta verkon taakse jäin. Nyt pääsin sinnekin ihmeitä katselemaan. Kuvan ruusu herättää tunteita, sillä se on väärällä paikalla. Sen alla on pieni vaatimaton suola-arho, jonka kuuluukin olla siellä. Kauneus vai monimuotoisuus, eipä se aina ole helppoa.’
Usein tulee pohdittua kasvien saapumista ja kotiutumista. Jääkauden jälkeenhän kaikki on tapahtunut. Muutamien kasvien oletetaan ’talvehtineen’ nunatakeilla jään yläpuolella, mutta muut ovat tänne levinneet viimeisen 10 000 vuoden aikana, kuka mitenkin. Kasvit jaotellaan usein alkuperäisiin, muinaistulokkaisiin, tulokkaisiin ja satunnaisiin. Lisäksi ovat koristekarkulaiset, viljellyt ja sitten ns. vieraslajit. En nyt tiedä, onko tämä mitenkään vakiintunut luokittelu eikä varmaan kaikkia lajeja voida saada näihin mahtumaan ja toisaalta jokin laji saattaisi kuulua kahteen tai useampaankin ryhmään.
Vieraslajit herättävät näistä ehkä eniten tunteita näinä päivinä. Onhan lupiini kaunis katsella tienpenkalla, jättipalsami komea kasvi rannalla ja jättiputkikin herättää hämmästystä ainakin koollaan, mutta… Kaikki ne ovat vieraslajeja, tänne ihmisen mukana kulkeutuneita ja luontoon ryöstäytyneitä. Sellainen on myös kuvan kurtturuusu, vaikka onkin yleensä kaunis koristepensas puutarhassa. Näin itsekin ajattelin ennen kuin näin sen Hankoniemen hiekkarannoilla. Aikoinaan luin Lutukasta, kuinka sitä on yritetty hävittää ja kuinka paljon hommaa siinä on ja kuinka paljon sen hävittäminen maksaa. Nyt näin sen käytännössä ja kuinka toivottomalta se tuntui. Kasvi kasvaa hiekalla, juuri siellä, missä ne hiekkarantojen harvinaisimmat pikkukasvitkin kasvavat. Voimakkaana kasvina se levittäytyi kaikkialle hiekan sisällä varsiensa avulla ja muodosti lähes läpipääsemättömiä tiheiköitä, joissa ei todellakaan mikään muu pystynyt enää kasvamaan. Se on totaalinen valloittaja. Siellä mistä hiekka oli kuorittu koneellisesti puolen metrin syvyydeltä pois, juuret tuhottu ja sen jälkeen hiekka palautettu takasin, sielläkin se tahtoi uudelleen riehaantua valloilleen.
Onko ruusu tavallinen maahamme jääkauden jälkeen levittäytyvä laji vai onko se haitallinen tulokas. Hangon hiekkarannalla oli helppo olla jälkimmäisella kannalla, mutta Hämeen sydänmailla, kun näkee ruusun tienreunassa pientareella ei ole enää ollenkaan niin varma. Se on kaunis ja tuntuu viihtyvän vain omalla paikallaan eikä leviä eteenpäin toisin kuin lupiini. Mikä erottaa tänne kauan sitten kulkeutuneen kasvin nyt maata valloittavista vieraslajeista? Tämä kysymys ei minulle ole vielä aivan kokonaan valjennut. Ymmärrän ruusun massiivisen voiman, jättipalsamin kaiken peittävän massan suuruuden ja lupiinin tuhoavan vaikutuksen pientareilla, mutta eikö niin teheet myös aikoinaan tänne saapuneet kasvit. Monet tulivat omin avuin, nämä ihmisen tuomana, siinäkö ero? Kuitenkin me suojelemme monia keto- ja niittykasveja, jotka ovat saapuneet ihmisen mukana tai ainakin ihmisen muokkaamille paikoille, jopa rauhoitamme tai perustamme suojelualueita niille, mutta hävitämme nyt saapuvia. Tiedän tämän provosoivaksi, mutta näihin ajatuksiin joutuu usein vastaamaan, kun asiasta keskustelee tavallisten ihmisten kanssa. Heille palsami on kaunis koriste, lupiini hieno piennarkasvi ja ruusukin vain maiseman väriläiskä, joita jopa ostetaan koristeellisiksi pihapensaiksi. Miksi ne pitää tuhota?
Naapurin pihan reunalla jättipalsami levittää juuri nyt siemeniään. Noukin oman tien varresta muutaman kukkivan vielä pienen verson käteeni ja raahasin kotiin kuin hiiri munakärryjä. Mihin ne laitan, siemenet jo poukkoilevat? Kompostiinko? Ei, sieltä se leviää kasvimaalle. Jätesäkkiinkö? Ei, se leviää kaatopaikalle. Lopulta heitin kasvit saunan uuniin ja lämmitin kylyn kuumaksi. Eiköhän tuhoutuneet. Nyt mietin talkoita palsamin tuhoamiseksi naapurin pihasta. Kuinkahan onnistun?
Viranomaiset ovat nostaneet kädet pystyyn lupiinin suhteen, sitä on jo liian laajalla. Jättipalsami on helpompi hävittää, koska se on yksivuotinen ja se voidaan tuhota ennen kukkimista nyhtämällä helposti irtoavat versot maasta. Muutamassa vuodessa sen saa häviämään, ellei se ole sitten saavuttanut sellaisia massiivisia hehtaarien suuruisia kasvustoja, joita näkee vähän päästä, esim. Hämeenlinnassa linnan ja vankilan välisessä kosteikossa. Jättiputket taitavat olla ainoita, joita ihmiset mielellään tuhoavat, koska ne aiheuttavat haittaa heille itselleen. Palovamman kaltaiset rakkulat iholla eivät viehätä ketään.
Tulokaskasvi hävittää tieltään alkuperäistä kasvillisuutta. Näin sanotaan. Monimuotoisuus tuhoutuu kauneuden tieltä. Pitäisikö vaivalloista tuhoamista jatkaa vai sanoa vain Kiven Nummisuutarien lailla: Niin maailma muuttuu, Eskoseni?