Avainsana-arkisto: uhanalaisuus

Alueellinen uhanalaisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Lajien Punaisia kirjoja on tehty parikymmentä vuotta. Niissä luetellaan jonkin määritellyn alueen lajisto, joka on joutunut vaaraan ihmistoiminnan seurauksena. Puhutaan uhanalaisista lajeista. Lajit ovat uhanalaisuuden suuruuden mukaan jaettu vaarantuneisiin (VU), erittäin uhanalaisiin (EN) ja äärimmäisen uhanalaisiin (CR) lajeihin. Lisäksi luetellaan lajit, joita on syytä pitää silmällä (NT), koska seuraavalla kerralla ne saattvata päätyä uhanalaislistalle. Vuonna 2019 ilmestyi viimeisin arviointi koko Suomen lajistosta. Tästä on paljon puhuttu ja mietitty uhanalaisten lajien määrän muutoksia ja mitä pitäisi tehdä, että negatiivinen muutos saataisiin kääntymään toiseen suuntaan.

Nyt on ilmestynyt alueellinen uhanalaisuusarviointi. Maamme on maakuntajaon lisäksi jaettu yhteentoista metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Valtakunnalliset työryhmät ovat seuranneet lajien muutoksia ja näiden tulosten pohjalta laatineet taulukot alueellisesti uhanalaisista lajeista (RT). Taulukoihin on lisäksi merkitty ensisijaiset elinympäristöt, mistä lajin voi löytää. Punaisessa kirjassa on myös merkitty syitä lajien häviämiseen.

Minua kiinnosti tässä arvioinnissa lähinnä putkilokasvien ja sammalten muutokset Luopioisten alueella. Jo valtakunnallisessa taulukossa oli lajeja, jotka yllättivät, lähinnä negatiivisesti. Sama jatkui alueellisessa arvioinnissa. Oheisista laatikoista näkyy uuden arvioinnin RT-lajit. Putkilokasveissa monet kämmekkäkasvit ovat joutuneet listalle, tosin osa on ollut siellä jo aikaisemminkin. Myös kaksi pientä lähteisyyttä ilmentävää ikimetsälajia, hento- ja korpisara, mietityttävät. Luopioisissa ne ovat melko yleisiä, kuten taulukosta näkyy ja lisäksi vielä monia kasvupaikkoja on jäänyt viime aikoina merkitsemättä muistiin. Sammalissa vastaavaa en huomannut. Nyt merkityt lajit ovat ennenkin olleet vähälukuisia ja ansaitsevat siksi uhanalaisstatuksensa. Monet niistä vain ovat sellaisia, joissa muutokset tapahtuvat nopeasti. Lahopuulajit, kuten rakkosammal, tulevat ja menevät. Nyt löydetyiltä paikoilta niitä ei enää ole löytynyt, mutta uusiakaan ei ole havaittu. Lehtisammalten osalta niin kuultorahka kuin keltasompasammalkin ovat todennäköisesti jo hävinneet alueelta. Ainakaan niitä ei ole enää yli kymmeneen vuoteen kasvupaikaltaan löytynyt.

Tällaisten arviointien tekeminen on suotavaa ainakin sen vuoksi, että näitä nyt merkittyjä lajeja voi seurata tarkemmin ja merkitä muistiin niiden kasvupaikkoja. Tällöin ei kuitenkaan saisi unohtaa myös tavallisempia lajeja. Niiden joukosta uhanalaiset tulevat, kun olosuhteet muuttuvat. Jos tekisin Luopioisten uhanalaisten lajien luettelon, se saattaisi olla hyvinkin erilainen nyt julkaistuun nähden. Aikanaan, kun kartoitin laajan Kurkisuon kasvillisuuden, niin siellä elävät uhanalaiset lajit olivat tällä yksittäisellä suolla paljon yleisempiä kuin monet muut, joita kasvoi vain yhdellä kohtaa muutaman yksilön verran. Lienee kuitenkin turha enää pienentää aluetta ja laatia uhanalaislistoja esim. kuntatasolta. Ainakin sammalissa tätäkin on tehty ja silloin puhutaan maakunnallisesta uhanalaisuudesta metsävyöhykkeiden sisällä. Niinpä Luopioinen kuuluu alueeseen Pir2a, joka tarkoittaa Pirkanmaan osuutta eteläboreaalisesta metsäkasvillisuusvyöhykkeestä. Tämä täsmentää ajattelua, mutta ainakaan Luopioisten osalta tässä ei ole eroa koko 2a-vyöhykkeeseen nähden.’

Uhanalaiset ympäristöt

Julkaistu , kirjoittanut
1

Palsasuo on katoavaa ympäristöä Lapissa

’Alkukeväästä ilmestynyt Lajien punainen kirja puhuu pääasiassa maamme eliölajeista. N. 12 % lajeista on jollakin tasolla uhanalaisia. Lähes kokonaan ilman huomiota on jäänyt luontotyyppien uhanalaisuus eli erilaiset ympäristöjen harvinaistuminen jopa katoaminen. Jos ajatellaan lajien häviämistä, niin jokin on siihen syynä. Edellisissä arvioissa painotettiin ihmisen toimintaa uhanalaisuuden syynä, nyt puhutaan lajin katoamisen uhasta. Toki usein uhka tulee ihmisen suunnasta, mutta oleellista on myös lajin kasvupaikan tai ympäristön muuttuminen.

Kun itse olin koulussa, luettiin biologiassa lähes yksinomaan eliölajien biologiaa, opeteltiin tuntemaan kasveja, nisäkkäitä, kaloja, lintuja, hyönteisiä. Silloin niitä myös osattiin, kiitos kasvien keruun ja luonnonmukaisemman elämäntyylin. Kun itse toimin opettaja ja kun siirryttiin peruskouluun, opetus muuttui enemmän ympäristön ja ekologian opettamiseksi, lajit lähes unohdettiin. Nykysukupolvet eivät tunne kasveja, eivät hyönteisiä, pelkäävät niitä ja katsovat Afrikan villieläimiä televisiosta. Kuitenkin luonnon tietämys ja sitä kautta suojelu vaatii lajintuntemusta. Kuinka suojelet, jos et tunne? Tietenkin molemmat tarvitaan ja toivottavasti palataan vielä laajempaan lajintuntemukseen, sillä lajit muodostavat elinympäristön, lajien avulla ne määritelläänkin.

Kun minun lapsuudessa tiedettiin, että on havu- ja lehtimetsiä, soita kolmea tyyppiä: korpi, räme ja neva, lisäksi järvi- ja merivedet, nyt luontotyyppejä löytyy satoja (n. 400) ja nekin voivat olla uhanalaisia. Tämä on jäänyt valitettavasti kovin vähälle huomiolle. Selvityksessä vuonna 2018 todetaan, että 48 % luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa. Selvitys tehtiin nyt toisen kerran ja vaikka selvitysten vertaaminen onkin vaikeaa, niin ainakaan parempaan suuntaan ei ole menty. Etelä-Suomessa prosenttiluku on suurempi kuin pohjoisessa. Tästä voisi päätellä, että ihmistoiminnalla on sormensa vankasti pelissä. Ruuhka-Suomessa ympäristö kärsii enemmän. Yksittäisistä tyypeistä voi lukea mietinnöstä, mutta selkeän hälyyttävästi esiin nousevat perinnebiotoopit, lettosuot, virtaavat vedet ja lumenviipymät. Näillä on myös runsaasti uhanalaisia lajeja.

Mitä sitten tehdä? Keinoja on monia ja niitä on käytettykin. Metsien käsittelyn muutos, perinnebiotooppien hoito, uhanalaisten alueiden suojelu ja seuranta ovat hyviä keinoja. Myös koskien ennallistaminen, rantaniittyjen laiduntaminen ja yleensäkin luontotyyppien muokkaaminen vanhaan malliin auttavat. Näiden toteuttaminen tarvitsee enemmän tahtoa ja päätöksiä kuin rahaa.

Yksityinen ihminenkin voi suojella esimerkiksi kosteikkoa, ketoa tai suota ja näin vaikuttaa ympäristöönsä positiivisesti. Ilmastonmuutoksen ei ole todettu vielä vaikuttavan maamme ympäristöön kovin radikaalisti. Ainoastaan Lapin lumenviipymät ovat kärsineet lämpimistä ajoista ja niillä elävät lajit ovat uhanalaistuneet. Kettu on vaeltanut pohjoisemmaksi ja naali on hävinnyt. Pienet kasvit jäävät rehevämpien jalkoihin, vesien lämpeneminen vaikuttaa joidenkien lajien lisääntymiseen. Kun muutos torjutaan, ehkä torjutaan myös ympäristöjen uhanalaistuminen. Jotain tarttis kuitenkin tehdä.’

Kurkisuo kuuluu Natura2000-suojeluun ja lisäksi se on soidensuojeluohjelman kohde. Suot ovat uhanalaisia Etelä-Suomessa.

Lahopuu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Laholimisammal, toistaiseksi LC-laji, mutta kasvupaikat hupenevat

’Muutaman viime viikon aikana on ollut enemmänkin puhetta lajien uhanalaisuudesta ja olen itsekin tänne blogiin päivittänyt tilanteen Luopioisten osalta. Luopioinen on nykyään osa Pälkänettä ja hyvin metsäinen alue Pirkanmaan kaakkoisosissa. Sieltä puuttuvat laajat viljelymaat, suuret asuinalueet ja suuremmat teollisuuslaitokset. Se on tyypillinen asukaspohjaltaan vähitellen vanheneva alue, jossa metsänhoidolla ja -käsittelyllä on suuri työllistävä ja taloudellinen merkitys. Niinpä uhanalaisraportti koskettaa monelta suunnalta tätä aluetta eikä vähiten lahopuun osalta.

Arvioinnissa on todettu, että uhanalaisista lajeista sadat ovat metsälajeja ja nimenomaan lahopuulajeja. Tämä johtuu siitä, että hyvän ja kannattavan metsänhoidon seurauksena metsämme ovat nuoria ja pienetkin kosteikot on ojitettu. Siksi metsissä ei ole riittävästi lahopuuta. Uuden arvioinnin mukaan tästä kärsivät etenkin kääpäsienet ja lahopuussa elävät hyönteiset mutta myös monet sammalet. Kololinnut etsivät pehmeää puuta pesää varten. Ne voivat lentää pitkänkin matkan etsiessään vanhaa metsää, mutta kasvien ja sienten tarina päättyy, jos läheltä ei löydy sopivaa kasvupaikkaa. Tosin itiökasveina niiden itiöt lentävät kauaskin, mutta jos lahopuuta ei ole muuallakaan, niin laji kärsii, uhanalaistuu.

Tutkimusten mukaan näinä aikoina uutta lahopuuta ei synny tarpeeksi. Parinkymmenen vuoden seuranta kertoo saman asian ja sen huomaa ahkera metsissä liikkujakin. Vaikka hehtaarilla kasvaa tuhat elävää puuta, niin sieltä löytyy vain yksittäisiä lahopuita. Risuja ja maatuvia kasvinosia on, mutta ne eivät vastaa kokonaisia lahoja runkopuita, joissa käävät kasvavat ja kuoriaiset kasvattavat jälkikasvuaan. Onhan lahoava puu arviolta usean tuhannen lajin koti.

Viime aikoina tätä on pyritty korjaamaan. Metsään on jätetty korjaamatta tuulenkaatoja ja on kaadon yhteydessä säästetty myös puolikkaita lehtipuita pystyyn lahoamaan. Joskus tulee mieleen Talvisodan tanner, kun katselee hakattua metsää, jossa törröttää keskeltä katkaistuja koivuja siellä täällä ja pirstaleisia runkoja makaa maassa. Parempi näinkin, mutta jotenkin tuntuu, että sillä vain paikkaillaan huonoa omaatuntoa. Parempi tulos saataisiin, kun jokin metsänomistan mielestä vähemmän arvokas lohko jätettäisiin kokonaan rauhaan ja sinne vaikka kolottaisiin puita lahoamaan.

Lahopuun syntyminen on hidas prosessi. Suojelualueilla lahopuumäärät on saatu lisääntymään ja se on vaikuttanut laajalti myös koko maata ajatellen. Pieniä suojelualueita vain pitäisi olla tiheämmässä, että lajit voivat siirtyä alueelta toiselle helpommin. Pienet kosteikot pitäisi jättää rauhaan ja varsinkin isot haavat pystyyn kasvamaan ja lahoamaan. Näin lisätään metsien monimuotoisuutta ja torjutaan uhanalaisuutta.’

Keltanastakka on yksi lahopuiden värikkäistä sienistä, jota sentään vielä tapaa

Uhanalaiset Luopioisissa (jäkälät)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kalliokeuhkojäkälä

Uhanalaispäivityksessä on arvioitu reilut 20 000 eliölajia eli noin puolet maamme lajeista. Yksi suurimmista ryhmistä on sieniin kuuluvat jäkälät. Se on myös yksi vaikeimmista ryhmistä, ainakin harrastajan taholta. Itse olen merkinnyt retkeillessäni muistiin tai kerännyt näytteeksi erikoisia jäkäläkasvustoja ja yrittänyt sitten kirjojen avulla saada niille myös nimiä. Harrastajien riesana jäkälien kohdalla on niiden pienuus ja lajien samannäköisyys. Lisäksi ne tulisi määrittää myös kemiallisten reagenssien avulla. Näitä aineita harrastajan on vaikea saada käyttöönsä. Tästä syystä olen selvästi vähentänyt mielenkiintoani tähän ryhmään, varsinkin rupijäkälien kohdalla.

Koska sivustollani esittelen yli 200 jäkälälajia, niin on syytä mainita jotain niiden uhanlaisuudesta. Luokiteltuja jäkäliä on Suomessa hieman yli 2000 lajia. Näistä 24,5 % on merkitty uhanalaisiksi (CR, EN, VU) eli 477 lajia. Yleisin syy lajin joutumisesta tälle listalle on metsätalous (41 %). Etenkin vanhojen metsien hakkuut ja lahopuuston häviäminen sekä metsien puuston yksipuolistuminen ovat muuttaneet jäkälälajien esiintymismääriä. Muita syitä ovat kaivannaistoiminta (15 %) ja kemialliset saasteet (11 %). Samat syyt ovat uhkana myös tulevaisuudessa.

Luopioisista määritetyistä 220 jäkälästä uhanalaisia ja silmälläpidettäviä ovat seuraavat lajit:

CR- ja EN-luokkiin kuuluvia jäkäliä en ole löytänyt Luopioisista.

VU-luokka eli vaarantuneet lajit:

NT-luokka eli silmälläpidettävät lajit:

Mitään suurempia muutoksia ei Luopioisten jäkälien uhanalaisuudessa ole havaittu. Uusia ovat vaarantunut takkuhankajäkälä ja pari silmälläpidettävää nahkajäkälälajia. Varmaan täällä on muitakin, mutta niitä en tunne. Luopioisissa uhanalaisuutta jäkälien keskuudessa lisää sama kuin muuallakin eli metsien voimakas käsittely. Viime kesän löytö, takkuhankajäkälä, kasvoi niukkana vanhassa korpimetsässä Puutikkalassa. Sen säilyminen vaatisi metsän rauhoittamisen eikä säilyminen sittenkään olisi varmaa.

Paljon puhutaan kestävästä metsänhoidosta. Jäkälien kohdalla se ei sitä ole. Kun metsät nuorentuvat ja yksipuolistuvat, häviävät monet lajit. Hyvä esimerkki on palosuomujäkälä, jonka löysin Laipasta muutama vuosi sitten. Se vaatii kasvualustakseen palaneen puun nimensä mukaan. Näitä metsäpalon jälkeisiä rosokantoja ei vaan enää ole, niinpä ei jäkälääkään ole kohta enää. Pitäisikö vaatia kulotusta vai millä lailla tämä laji saataisiin säilymään?

Uhanalaisuus Luopioisissa (Sammalet)

Julkaistu , kirjoittanut
1

aarnisammal

Pari kirjoitusta sitten oli puhe valtakunnallisesta uhanalaisluokituksesta ja sen uusimmasta versiosta. Olen tähän kirjoitukseen koonnut Luopioisista löydetyt uhanalaiset ja silmälläpidettävät sammallajit ja niiden nykyisen luokituksen. Lajeihin voi tutustua lähemmin kasvistosivuilla, joihin linkit johtavat.

Ensin iloiset uutiset. Seuraavat sammalet ovat laskeneet luokitustaan eli niiden on todettu olevan yleisempiä ja paremmin turvassa kuin mitä määriteltiin vuonna 2010:

Listoilta poistetut sammalet (Suluissa vuoden 2010 luokitus):

Sitten siihen surullisempaan listaan. Seuraavat sammallajit ovat edelleen uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Niiden luokitus on saattanut pysyä samana tai valitettavasti myös huonontua.

Luopioisten uhanalaiset tai silmälläpidettävät sammalet 2019 (Suluissa vuoden 2010 luokitus):

Lehtisammalet

Maksasammalet

Surullinenhan tuo lista on. Nyt sinne on päätynyt jopa äärimmäisen uhanalainen (CR) laji, joita aikaisemmin ei ole ollut. Samoin on erittäin uhanalaisia enemmän, kokonaista seitsemän kappaletta (ennen yksi). Myös vaarantuneet ovat lisääntyneet niin kuin luettelosta näkyy (nyt 18, ennen 8). Kuinka paljon prosentuaalisesti alueen lajimäärästä on uhanalaisia, sitä en ole laskenut, eikä sitä voi verrata valtakunnalliseen lukuun (34,5 %), koska se vaatisi koko lajiston tarkastamisen, mitkä lajit ovat mukana arvioinnissa ja mitkä eivät. Silmälläpidettävien määrä on pienentynyt (nyt 16, ennen 27) eli se tarkoittaa, että tästä ryhmästä on lajeja nostettu varsinaisiin uhanalaisryhmiin. Onneksi uusia silmälläpudettäviä ei ole tullut mukaan.

Sammalten uhanalaisuus on hälyttävä. Näistäkin lajeista näkyy, että valtaosa niistä on niin kuin valtakunnallisestikin lahopuun, ikikorpien ja soiden lajieja. Luopioisissakin nämä biotoopit ovat vuosien varrella vähentyneet. Alueella ei ole yhtään aarnialuetta ja muutkin suojelualueet ovat kovin pieniä ja nuoria. Onneksi on sentään niitä. Osa näistä lajeista kasvaa juuri suojelualueilla, mutta monien kasvupaikat ovat edelleen vaarassa tuhoutua rakentamisen tai metsien käsittelyn vuoksi.

Toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua on iloisempia uutisia ja tämä negatiivinen kehitys on saatu pysähtymään tai kääntymään jopa toisin päin.

lehtokinnassammal

Uhanalaispäivitys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Erittäin uhanalainen kangasraunikki vaatii pikaista suojelua

’Perjantaina 8.3.2019 julkaistiin päivitys Punaiseen kirjaan eli maamme uhanalaisiin lajeihin. Edellinen versio on vuodelta 2010. Maamme arviolta 48 000 lajista tässä tarkastelussa oli mukana n. 22 400 lajia eli n. 46 %. Edellisessä versiossa todettiin uhanalaisia lajeja olevan 1505 lajia, nyt 2667 lajia eli määrä on lähes kaksinkertaistunut. Kadonneiksi tällä ajalla on merkitty 312 lajia. Huonompaan suuntaan siis ollaan menossa eikä tämä varmaankaan ole mikään yllätys. Selittävänä tekijänä voidaan pitää ainakin ilmastonmuutosta, mutta myös luonnon eliöympäristöjen muuttumista, luonnollista kantojen vaihtelua ja tarkempaa inventointia.

Luonnon monimuotoisuus on elämän edellytys. Jokainen häviävä eliö koskettaa jollakin tavalla myös meitä ihmisiä. Kun tehdään tällaisia inventointeja, saadaan niissä tuntumaa siihen, mitkä ovat seuraavana häviämisvuorossa. Jos jonkin eliön luokitus kymmenen vuoden aikana on muuttunut esim. vaarantuneesta (VU) erittäin uhanalaiseksi (EN), on se tulevaisuudessa häviävä laji, jollei asialle tehdä mitään. Kun kerran jokaisella lajeilla on olemassaolon oikeus, ei meillä ihmisillä ole oikeutta hävittää sitä. Sen joutuminen uhanalaislistalle on jo merkki siitä, että jotain on tehtävä, muuten luonnon monimuotoisuus kapenee taas lähitulevaisuudessa yhdellä lajilla.

Aarnihiippasammal on vaarantunut ja suosii vanhoja metsiä

Monimuotoisuuden kapeneminen on saatava pysähtymään. Maamme tavoite on vuodessa 2020 eli ensi vuonna. Tilanne ei suinkaan näytä siltä, että tavoitteeseen päästään. Edelleenkin meillä on budjetissa häviävän pieni määräraha (n. 100 miljoonaa) käytettävissä liki 50 000 lajin suojeluun, kun samalla yhden lajin suojeluun käytämme kymmeniä miljardeja (sosiaaliturvan menot). Epäsuhta on melkoinen.

Mitkä lajit sitten ovat uhanalaisia? Vastaus löytyy Punaisesta kirjasta. Jos sieltä noukkii ryhmiä, joissa on suurimmat osuudet uhanalaisia lajeja, niin tässä muutama luku: Linnut 35 %, sammalet 34,5 %, matelijat ja sammakkoeläimet 20 %, putkilokasvit 18 %. Kaikista arvioiduista uhanalaisia on 11.9 %.

Itseäni kiinnostaa erityisesti sammalten korkea prosenttiluku. Tuskin näitä on sen tarkemmin tutkittu kuin muitakaan, mutta itsellenikin oli yllätys, että tämän ryhmän prosentti on toiseksi korkein. Se tietää yli 300 lajia. Ne ovat pääasiassa lahopuiden lajeja, ravinteisten soiden lajeja ja ikimetsien lajeja eli niiden biotooppien lajeja, jotka itsessäänkin ovat joutuneet kärsimään ihmistoiminnasta, metsien hakkuista, soiden ojituksista ja lahopuun vähyydestä. Jotta näitä lajeja voitaisiin auttaa, olisi Etelä-Suomeen perustettava runsaasti lisää suojelualueita, joissa nämä sammallajit saisivat rauhassa kasvaa ja menestyä. Tästä on puhuttu varmaan kymmeniä vuosia, mutta kovin hidasta tämä on ollut. Valtaosa suojelualueista on edelleen pohjoisessa.

Äärimmäisen uhanalainen kantokinnassammal vaatii lahopuujatkumoa

Sammalten uhanalaisuudessa on myös uusi piirre. Uutena uhanalaisena biotooppina ovat tulleet tunturit. Näiden kohdalla eivät enää suojelualueet auta, sillä Lapin tunturialueen harvinaiset sammalet ovat katoamassa ilmaston lämpenemisen vuoksi. Ne kasvavat lakialueilla yleensä lumenviipymillä ja kun suurempi kasvillisuus valtaa tunturit ja lumi ei enää viivy pitkälle kesään lakialueen painanteissa, eivät nämä sammaletkaan löydä enää sopivaa kasvualustaa vaan katoavat. Miten näitä voitaisiin auttaa? En ainakaan minä keksi siihen muuta keinoa kuin pistää ilmastonmuutos aisoihin. Se vain tahtoo olla kovin vaikeaa ja hidasta.

Punainen kirja on siis ilmestynyt ja sen voi ladata netistä. Siihen kannattaa tutustua, mutta välttää ahdistumista. Yksittäinen ihminen voi näistä asioista puhua ja kirjoittaa, mutta se tahtoo valitettavasti olla meidän ainoa tekomme. Voimat eivät tahdo millään riittää tuulimyllyjen kanssa taisteluun.’

Varpunen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Joululaulussa lauletaan varpusesta jouluaamuna ja varpunen muutenkin liitetään pihapiirin lintuihin jouluisessa lyhteessä. Onko näin tänä päivänä? Etsin tiedostoistani varpusen kuvaa, mutta ikivanhoja lukuunottamatta löytyi vain huono ikkunan läpi kuvattu pikkuvarpunen lintulaudan kupeesta. Mihin varpuset ovat kadonneet? Tästä kirjoitin jo helmikuussa. Nyt tilanne aina vain huononee ja nopeasti. En ole koko vuonna nähnyt varpusta kuin pari kertaa.

Jo taannoin viimeisen uhanalaisselvityksen ilmestyttyä 2010 hieraisin silmiäni, kun varpunen oli sijoitettu listassa uhanalaisten joukkoon, vaarantuneeksi. Sen jälkeen tuntuu, että suunta on ollut koko ajan alaspäin. Osasyylliseksi on ehdotettu kuvan pikkuvarpusta, joka on levinnyt nopeasti idästä länteen. Muistan lapsuudesta, kun halusi nähdä pikkuvarpusen, oli mentävä Joensuun torille katsomaan. Nyt sen näkee omalla lintulaudallaankin. Silloin vielä varpusia oli joka kylässä nokkimassa jyviä lumiselta tieltä.

Olosuhteet eivät ole juurikaan muuttuneet, ainakaan kaupungeissa. Maaseudulla maatalouden muutos on harventanut varmaankin varpuskantaa. Enää ei hevosen kakkaroita ole tiellä eikä karjataluoden kuivikekasoja navetanseinustoilla. Näistähän monet jyviä syövät linnut saivat ravintonsa, niin keltasirkut kuin viherpeipotkin. Mutta miksi ne eivät ole kadonneet, miksi vain varpunen? Ravinto ei voi olla ainakaan ainoa syy häviämiseen.

Tätä kannattaisi tutkia tarkemmin. Lintuharrastajat ovat hyvinkin huolissaan tilanteesta. Jos varpusten määrä on parissakymmenessä vuodessa pudonnut monin paikoin sadoista nollaan, niin jotain on täytynyt tapahtua. Se tulisi selvittää. Jos tänään näin käy varpuselle, niin huomenna voi samoin käydä jollekin muulle yleiselle ja tutulle lajille. Eikä silloin ole kyse ehkä vain linnuista, me ihmisetkin olemme pitkälti samanlaisia.’

Kurkisuo yllättää

Julkaistu , kirjoittanut
2

marrassammal

’Kurkisoita Suomessa on monia, mutta minulle tärkein sijaitsee Padasjoen ja Pälkäneen (ent. Luopioisten) rajalla. Tämä Natura-alue on ollut tutkimusteni kohteena 80-luvulta lähtien. Silloin kartoitin sen kasvillisuuden ruutu kerrallaan Luonnovarainhoitotoimiston hankkeena. Suo oli juuri otettu mukaan valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja haluttiin tietää, mitä sieltä voi löytää. Sammalet jäivät silloin tutkimatta. Tätä puutetta olen paikkaillut aina kun olen suolla liikkunut.

Eilen kuljin suon läntistä mesotrofista laidetta katsellen paitsi punakämmeköiden kukkineita varsia niin myös rahkasammalia. Suojelualueen ulkopuolella jo osittain metsäksi muuntuneessa osassa oli tehty muutama vuosi sitten raivaus- ja harvennustöitä. Maassa oli runsaasti maatuvia koivunoksia ja isoja lehtipuiden kantoja. Niillä kasvoi tummaa sammalta, jota ensin pidin jonakin lehväsammallajina, mutta tarkempi tutkiminen osoittikin sen olevan aivan muuta. Mikroskoopin ääressä laji varmistui haisumarrassammaleksi (Tayloria tenuis). Aikaisemmin olen tätä löytänyt Luopioisista vain kaksi kertaa eikä se muuallakaan ole ollut kovin yleinen. Valtakunnallisesti se on silmälläpidettävä (NT) laji ja alueellisesti uhanalainen (RT). Sammalta kasvoi runsaasti kannoilla ja karikkeen päällä, oikeastaan mattomaisena kasvustona. Hieno löytö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMutta eivät hienoudet vielä siihen loppuneet. Kurkisuolta laskevan puron laidasta löytyi toinen yllätys. Katselin puron penkkoja puoli huolimattomasti, kun huomasin sen toisella puolella oudon vaalean läikän. Keplottelin kaatunutta puuta pitkin itseni toiselle rannalle ja kumarruin tutkimaan kellertävää, tiheää, patjamaista kasvustoa. Enpä tuntenut lajia. Pesäkkeet olivat vasta muotoutumassa ja lehtiä kummajaisella ei näyttänyt olevan ollenkaan. Tiheä levämatto peitti pesäkekasvuston tyveä. Lopulta löysin pari kehittynyttä pesäkettä ja sydämessä jysähti: ei kait vaan. Mikroskooppi osoitti epäilyn oikeaksi, olin löytänyt rutakaulasammalen (Trematodon ambiguus). Enpä ole sitä aikaisemmin missään tavannut eikä moni muukaan. Sammalta on koko maassa harvakseltaan. Yleisin se lienee Etelä-Lapissa, mutta esimerkiksi täältä Pirkanmaalta sitä on hyvin harvoin tavattu. Statukseltaan se on tavallinen (LC), mutta voisi ihan yhtä hyvin olla uhanalainen. Tämä johtunee siitä, että laji kuuluu ns. pioneerisammaliin, eli se ilmestyy sopiville paikoille hetkeksi ja häviää taas sen jälkeen. Kurkisuon laidalla metsäkone oli kuluttanut puronpenkan savimaalle sille sopivan kasvupaikan. Hieno löytö tämäkin ja uusi Luopioisiin! Lajeja on nyt 366 kpl.

Varpunen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Machtesh ramon

’Pitääkö kohta lähteä varpusta katsomaan etelän aurinkoon? Kuvassa oleva varpunen on kuvattu muutama vuosi sitten Eilatissa. Lintu ei ole ihan samannäköinen kuin meikäläinen, mutta kuuluu samaan lajiin kuitenkin. Jo muutama vuosi sitten ihmettelin, kun varpunen oli liitetty uhanalaislistoilla vaarantuneiden lajien joukkoon. Voiko se olla totta? Lapsuudessa varpunen oli maaseudun kylien yleisin lintu, jopa tiaisten edellä. Se hyppeli pienissä parvissa tiellä noukkien pudonneita siemeniä ja tönkien hevosen kakkaroita. Eihän sitä ole enää vuosiin näkynyt kylänraiteilla, mutta kaupunkien pensasaidoissa kuitenkin. Tosin aivan viime vuosina pikkuvarpunen on syrjäyttänyt sen.

Keski-Suomen lintuyhdistyksen sivuilta äkkäsin viime viikolla viestin, jossa kerrottiin talvilintulaskennoista. Varpusen kohtalo on ollut karu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sarja on laskettu joulunajan laskennoista varpusten määrinä aina kymmentä käveltyä kilometriä kohden:

17, 23, 18, 10, 5, 10, 8, 7, 3, 3, 1.

Suuntaus on kaikkien nähtävissä ja jokainen voi miettiä rauhassa seuraavaa lukua.

Mistä tässä on kyse? Mikä on varpusen uhkana? Varpushaukka, kissa, kylmyys, ravinnonpuute, kausivaihtelu? Kaikkia näitä olen miettinyt. Pedot eivät ole lisääntyneet, päinvastoin. Se ei liene siis syy katoon. Kissoja on enemmän kuin ennen, vai onko? Navettakissat ovat kadonneet ja juuri nehän olivat ennen vanhaan varpusten pahimpia vihollisia, nykyiset kotikissat taitavat viihtyä paremmin lieden lämpimässä. Eipä taida kissoistakaan syntipukkia löytyä. Kylmyys ei varpusia pelota, ne ovat tottuneet siihen ja osaavat hakea suojaa. Mutta miten on ravinnon laita? Maatalouden muutos viime vuosikymmeninä on siistinyt pihoja ja tienvarsia, hävittänyt maaseudun elämää ja muuttanut kaupunkikuvaakin. Olisiko siinä syy? Mutta se ei selitä pikkuvarpusen lisääntymistä. Sehän käyttää pääasiassa samaa ravintoa. Kilpailussa varpunen on kuitenkin hävinnyt. Itse toivoisi syyn olevan kausivaihtelussa ja varpusen palaavan vielä pensasaitoihin tirskuttamaan. Onhan kottarainenkin saanut ilmaa siipiensä alle menneiden vuosien laman jälkeen. Toivossa ja odotuksessa on hyvä elää!’

Lintujen uhanalaisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

joutsen1

’Vielä ei ole kuvan tilanteen aika. Tänään talitintti lauloi ti-ti-tyy, mutta joutsen ei esitä soidintanssiaan jäällä ennen kuin reilun kuukauden päästä. Kuva vain kertoo meille siitä, miten lintu voi tänään olla liki houkute matsästyslistalle siirtämisestä ja eilen se on ollut CR-luokkaa, äärimmäisen uhanalainen. Legendaarinen Yrjö Kokko kirjallaan pelasti laulujoutsenen 1950-luvulla, nyt metsästäjät vaativat lintua pyssynruoaksi.

Pari viikkoa sitten julkaistiin uusin lintujen uhanalaisuuslista,

http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhex/uhex-lista.shtml.

Se on hämmästyttävää luettavaa. Sieltä käy ilmi, että meillä on tällä hetkellä monia metsästettäviä uhanalaisia lintuja, kuten EN-lajit jouhisorsa, sotkat ja heinätavi, tai VU-lajit haapana ja haahka. Jo muutama vuosi sitten ihmeteltiin, kun vuotuiset sorsasaaliit ylittivät koko maamme kannan. Tämä selittyi sillä, että maamme yli lentää paljon lintuja kaukaa Siperiasta saakka. Se ei silti minusta oikeuta näiden lintujen ampumiseen metsästyksen nimissä. Pian ne ovat uhanalaisia siellä lähtöalueellaankin tai ehkä ovatkin jo.

Listoilla on myös ennen tuiki tavallisia lajeja, kuten varpunen (VU), tervapääsky (VU), naurulokki (VU), punatulkku (VU), hiirihaukka (VU) tai räystäspääsky (EN) ja selkälokki (EN). Liikkuessaan metsissä ja rannoilla huomaa joidenkin lintujen vähentyneen, mutta en osannut kuvitellakaan katsoessani räystäspääskyä langalla, että se on erittäin uhanalainen laji. Kyllähän niitä vielä näkee. Niin nyt, mutta kuinka kauan?

En malta olla vertaamatta lintujen uhanalaisuutta esimerkiksi sammaliin. Hyvin harvoin olen tavannut erittäin uhanalaisen sammalen. Silloin on saanut mennä kauas Lapin korpeen paikoille, joissa ei niin vain ketään ole käynyt. Luopioisissakin on vain muutama EN-laji ja nekin todella yhden paikan lajeja, joita ei löydä edes joka vuosi tai ollenkaan. EN-lajia korpikaltiosammalta olen etsinyt vuodesta toiseen sen ainoalta tunnetulta paikalta Luopioisista, mutta turhaan. Räystäspääskyjä lentää joka vuosi talon ympärillä. Ajattelee, että kriteerit ovat erilaiset vai ennakoiko lintujen uhanalaisuustaulukko tulevaa.

Joka tapauksessa nyt julkaistu lista on hyvin huolestuttava. ELY-keskukset toivovat ilmoituksia uhanalaisista lajeista. Alakuvassa oleva tulokaslaji kanadanhanhi ei vaadi suojelua eikä ilmoittelua, mutta muita suojeltavia ja ilmoitettavia riittää. Tämänkertainen lista aiheuttanee ruuhkaa. Näin voisi luulla, totuus on kuitenkin toinen.’

hanhi1