Avainsana-arkisto: uusi kasvi

Huhtahanhikki

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Jo vuosia olen odottanut, koska Luopioisten kasvistoon voin lisätä huhtahanhikin (Potentilla intermedia). Nyt juhannuksen aikaan tämä odotus palkittiin. Olin käyttämässä vieraitani Pytingin kaviossa olevassa valokuvanäyttelyssäni ja siinä jutellessa parkkipaikan vieressä katse kiinnittyi portin pielessä olevaan kookkaaseen hanhikkiin. Kumarruin katsomaan tarkemmin ja totesin kauan etsityn löytyneen. Kuvaaminen ei oikein onnistunut, mutta sen voi uusia myöhemmin, jos eivät liian innokkaat siistijät vain ehdi ensin.’

Huhtahanhikki on maassamme itäinen laji, jonka levinnäisyysalue pääasiassa rajautuu Päijänteen itäpuolelle. Niinpä olen sen tavannut Jyväskylästä monelta paikalta, samoin Itä-Suomen kaupungeista, mutta tältä puolen en ollenkaan. Ystäväni kertoi, että kasvia on löytynyt Orivedeltä muutamalta paikalta ja Tapereella sitä tiettävästi myös on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKasvin tunnistaa alalehdistä. Ne ovat sormiliuskaiset ja sormia on viidestä seitsemään. Lehdet ovat vaaleanvihreitä, myös alta. Kasvi on pystykasvuinen ja sen kukan terälehdet ovat verholehtiä lyhyemmät. Sen voi sekoittaa yleiseen peltohanhikkiin, jolla kuitenkin on kolmilehdykkäiset alalehdet tai harvinaiseen saksanhanhikkiin, jonka kukka on verhiötä pidempi ja kasvi on ’pensasmaisempi’. Hopeahanhikilla lehdet ovat alta hopeanväriset ja muutenkin pienemmät.

Huhtahanhikki kasvaa satunnaisen luonteisesti pientareilla, joutomailla, ratapihoilla ja lastauspaikoilla, mutta saattaa jäädä kasvupaikalleen pysyväksi, jos olosuhteet säilyvät suotuisina. Luopioisiin se on tullut varmaankin liikenteen mukana ja säilyy, jos saa rauhassa kasvaa. Paikka on tosin äärimmäisen uhanalainen, kun pihoista halutaan tehdä steriilejä viherkenttiä. Toivotaan kuitenkin uudelle tulokkaalle parasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukava löytö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

keltapeippi

’Nopeasti katsottuna ylläolevassa kuvassa ei ole mitään kummallista, vähän nuutuneita lehtiä vain. Niin minäkin luulin, kun katselin hämärässä elokuun illassa vanhan pellon laitaa Holjassa. Lähempi tarkastelu muutti ajatuksia ensin epäileväksi sitten onnelliseksi: vanha tuttuhan se siinä köllöttelee. Tosin en ole keltapeippiä (Lamiastrum galeobdolon) aikaisemmin Luopioisten luonnossa nähnyt, mutta kylläkin katsellut sitä muutamassa puutarhassa. Kirjatiedot kertovat sen olevan koristekasvin, joka esiintyy viljelyjäänteenä vanhoissa puutarhoissa ja puistoissa lounaisessa Suomessa. Harvoin sitä tavataan viljelykarkulaisena rehevistä metsistä. Alkuperältään se on keskieurooppalainen laji ja aikaisemmin olenkin sitä katsellut saksalaisessa pyökkimetsässä. Silloin sillä oli kauniit keltaiset kukat, juuri samanlaiset kuin valkopeipilläkin, mutta väriltään siis keltaiset. Suomessa en kukkia ole nähnyt, edes puutarhassa. 

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsi vanhan pellon reunassa ranteenvahvuiseksi kasvaneessa haavikossa parin neliön alalla. Se näytti voivan hyvin ja kuten kuvastakin näkyy, sen rönsyt ovat elinvoimaisia ja eteenpäin pyrkiviä. Rönsylehdistä sen erottaakin, koska niissä on vaaleitä laikkuija aivan kuin niille olisi kaatunut maalia tai kasvanut hometta. Mistä tämä kasvi sitten on sinne joutunut? Lähellä kasvustoa on sijainnut vanha asuinrakennus ja pelto on ilmeisesti ollut tämän talon käytössä. Niinpä kasvusto saattaa olla kuitenkin viljelyjäänne, vaikka se onkin hyvin itsenäisen tuntuinen. Toinen mahdollisuus sen ilmaantumiseen on tuo iänikuinen roskien metsään kuskaaminen. Kun puutarhajäte kipataan sopivalle paikalle, eivät kaikki kasvit kuivu ja kuole, osa kasvaa edelleen ja muodostaa joskus kiusallisenkin tulokaskasvuston. Näin käy koristepensaista spireoille, angervoille, ruusuille ja muillekin ruusukasveille. Joskus on vaikea läpäistä tiheää luumupuukasvustoa paikassa, jossa sitä ei pitäisi olla ollenkaan. Oli miten oli, hyväksyn keltapeipin kuitenkin Luopioisten kasvistoon kuuluvaksi. Se on 741. laji ja kolmas tänä kesänä löydetty. Onneksi olkoon uudelle tulokkaalle ja menestyköön kasvupaikallaan, jota tällä hetkellä ei uhkaa mikään muu kuin umpeenkasvu ja se onkin paha uhka pienelle yrittäjälle.’

Lukon uudelleen avaaminen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

lukko

’Tänään aloitin kasvikartoituksen Luopioisissa. Tavoite on saada parikymmentä neliökilometriruutua tehtyä ennen kasvukauden loppumista. Valitsin helpon ruudun näin alkajaisiksi, jottei tule rimakauhua. Kolmen tunnin kuluttua kasassa oli 230 lajia ja taivallusta viitisen kilometriä. Ruutuun sattui suurimmaksi osaksi erilaisia metsiä, vähän pakettipeltoa ja metsäautotietä. Yhdessä kulmassa oli vanha maatalo. Ajattelin jättää sen pois näin aluksi, siellä on varmaankin vain luhistuneita rakennuksia ja sen mukaista kasvillisuutta, ehkä jokunen vanha koristekasvijäänne. Onneksi en tehnyt näin, vaan menin reippaasti pihaan, jossa vanha isäntä sahasi rankoja poikki polttopuiksi. Juttu alkoi heti luistaa, kun löydettiin yhteisiä tuttuja ja niinpä päädyin heidän hyvinhoidettuun pihaansa. Keskellä pihamaata kukoisti yksi komeimmista kedoita, mitä olen täällä pitkään aikaan nähnyt. Syy sen olemassaoloon oli taannoin palanut navetta, jonka jäänteet raivattiin pois ja tilalle tuotiin autokuormittain soraa. Nyt siinä kasvoivat päivänkakkarat, apilat, kuismat ja kellot sulassa sovussa kauniina mattona. Tuntui melkein rikokselta astua niiden sekaan katsomaan, mitä muuta sieltä voisi löytyä.

Otsikon ja kuvan avulla on helppo arvata, mitä löysin. En ollut uskoa silmiäni, kun päivänkakkaroiden keskeltä sojotti noidanlukon itiöpesäke. Kun kaivoin sen lehden esiin hämmästyin vielä enemmän, sillä kyseessä olikin ahonoidanlukko (Botrychium multifidum). Tämän kasvin olen nähnyt Luopioisissa vain yhden ainoan kerran ja löydetyltä paikalta se on hävinnyt jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tämä oli lukon uusi tuleminen alueen kasvistoon. Siis huikea löytö heti näin alkajaisiksi. Pengoin koko kedon, mutta tätä yhtä yksilöä enempää en kasvia löytänyt. Juttelin talonväen kanssa ja sain kuulla, että ruohonleikkuukone ei tuohon ketoon pääse. Alue niitetään sitten syksyllä, kun kukat ovat jo kuihtuneet ja niinpä se onkin seuraavana vuonna entistä ehompi. Näin noidanlukkokin säilyy siellä tuhoutumatta.

Voi kuinka pienestä asiasta voi tulla onnelliseksi!’

Uusia lajeja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kitkerö

’Kuluvan kesän kartoituskausi alkoi vihdoinkin. Nyt optimaalisin määrä kasveja on tunnistettavassa muodossa ja niin saan ruudut kartoitettua lähes kerralla, vain kevätkasvit on tarkistettava myöhemmin. Ensimmäinen ruutu on aina haastavin. Se vaatii erikoista keskittymistä, että silmä sopeutuu taas katsomaan oikein, näkemään eri lajit ja löytämään ne vielä papereistakin. Samalla kun merkitsen muistiin Niittylahden kasvimaailmaa, voin iloita siitä, että Luopioisiin on tänä kesänä löytynyt monta uutta lajia.’

Alkukesästä löytyi keulankärki (Oxytropis campestris), josta jo aikaisemmin kerroinkin. Se oli ensimmäinen.

Juhannuksen aikoihin Lauri Oesch sitten kierteli tienvierustoita Rautajärven ja Kirkonkylän välillä ja niinpä löytyi peräti kaksi uutta lajia: heinäkaura (Arrhenatherum elatius) ja pehmytmesiheinä (Holcus mollis). Molemmat heinät kasvoivat tien penkereissä ja kasvustot näyttivät vanhoilta. Ne vain olivat jääneet huomaamatta, kun autolla ajetaan ohi. Kuka sitä nyt kaikkia heiniä huomioisi. Mesiheinää kasvoi useammallakin kasvupaikalla. Jotkut paikat saattoivat jäädä huomiotta, koska pientareet niitettiin juuri siihen aikaan. Heinäkauraa kasvoi Kirkonkylän Pälkäneen puoleisen liittymän kohdalla maantienojan molemmilla luiskilla ja metsänpuolelta se jäi niittämättä. Toisen kasvuston löysin sitten itse ensimmäisen kartoituksen yhteydessä Niittylahdesta samanlaiselta paikalta. Molemmat heinät ovat satunnaisia ja niiden luontainen kasvupaikka on jossain muualla, lähempänä rannikkoa tai peräti maamme rajojen ulkopuolella. Heinät lienevät sitä perua, kun tietä parannettiin 80-luvulla ja tien luiskat nurmetettiin ulkomaisella siemenellä.

Jo keväällä Lauri Oesch kertoi nähneensä Rankkimäen jäteaseman aumassa oudon ristikukkaisen kasvin. Pari päivää sitten Hannu Alen ilmoitti löytäneensä St1-huoltamon läheltä kalustokentältä ukonpalkoa (Bunias orientalis). Jäteaseman kasvikin osoittautui lopulta ukonpaloksi. Kasvin on aikaisemmin Luopioisista löytänyt Irja Ahonen 1928, mutta tarkkaa kasvupaikkaa ei silloin kasvinäytteeseen merkitty, joten sitä ei pystytty enää myöhemmin paikallistamaan. Nyt löydetyt kasvustot olivat pieniä. Ne saattavat kyllä levitä, sillä kasvi tekee runsaasti siemeniä. Ukonpalkoa on paljon mm. Hämeenlinnassa ja Pälkäneen kirkonkylästäkin sitä on kohtuudella löydetty. Sitä pidetään rikkakasvina, joka levisi maahamme venäläisen sotaväen mukana 1800-luvulla.

Samalla ensimmäisen päivän kartoitusretkellä löysin Niittylahdesta myös uuden koristekarkulaisen. Tällaiset kasvit ovat alunperin koristekasveja, mutta voivat suotuisissa olosuhteissa levitä laajallekin ympäristöön. Maksaruohot ovat juuri tällaisia. Nyt löydetty mongolianmaksaruohon (Sedum hybridum) kasvusto oli ensimmäinen karkulaisena löydetty. Se oli siirtynyt pihakiveltä metsäkivelle mahdollisesti puutarhan siivouksen yhteydessä, kun roskia viedään piiloon. Itse maksaruoho on melko yleinen koristekasvi alueella.

Mutta ei päivä ollut vielä lopussa, illalla kävin pyydettynä Leppäjärven talossa aivan Luopioisten ja Padasjoen rajalla. Siinä talon väen kanssa ihailimme kaunista asuinpaikkaa ja sen kaunista puutarhaa. Täältä löytyi näitä istutuksista karanneita koristekasveja lukuisia. Laskin kotona saaneeni papereihin peräti 35 uutta merkintää siihen ruutuun. Se on paljon. Sokerina pohjalla oli sitten kokonaan uusi laji, keltanokitkerö (Picris hieracioides). Tämän kuvan laitoin kirjoituksen alkuun. Ehkä se oli näistä uusista lajeista helpoin kuvattava. Kitkerö ei ole yleinen Pirkanmaalla. Sen sotkee helposti muihin keltakukkaisiin pystyihin sikurikasveihin, kuten valvatteihin, keltanoihin tai kelttoihin. Tällä on kuitenkin ankkurikarvoja varressaan. Ne pitää kyllä katsoa lupilla, sillä niin kovin pieniä ne muuten ovat. Kitkeröä kasvoi pihan niittymäisellä osalla harvakseltaan kaunokkien, kohokkien ja neilikoiden seassa.

Kiitos vain talonväelle kutsusta tulla katsomaan pihakasveja. En olisi uskonut etukäteen tällaiseen tulokseen.

Tänä kesänä on siis kasvisivuille päivitetty jo kuusi uutta lajia. Niiden kuvat ja selosteet löytyvät lajisivuilta. Kirjoitin linkkisivujen luetteloihin sanan UUSI!, että ne paremmin erottuisivat muusta laistosta. Käykääpä katsomassa!

Sorsimo

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sorsimo

Kesä on niin kiireistä aikaa, ettei ehdi edes blogiaan päivittää, vaikka haluaisi. Nytkin tämä Luopioisten uusi laji on jäänyt kirjaamatta useaksi viikoksi. Ehkä jatkossa voisi vähän terästäytyä.

Lähdin heinäkuun puolivälin paikkeilla Kurkisuolle tarkastamaan uhanalaisia lajeja ja niiden lukumääriä. Samalla oli tarkoitus poimia hillojakin, jos niitä löytyisi, mutta pääasia ainakin minun puoleltani oli kasveissa. Kuljin kaikessa rauhassa vanhan pellon laitaa miettien suo-ohdakkeen suurta määrää ja peltojen nykytilaa Suomessa. Yhtäkkiä havahduin katselemaan jalkoihini. Mikä on tämä vaalean kellertävä heinä, jota tamppaan? Kouraisin röyhyjä käteeni ja hämmästyin: sorsimo. Nopea vilkaisu ympärilleni ja totesin kulkeneeni samassa kasvustossa jo hyvinkin viisikymmentä metriä. Sitten alkoikin kuumeinen miettiminen, mikä sorsimo on kyseessä. Viime vuosikymmenien aikana Suomeen on ilmaantunut useampiakin sorsimoita, joiden levinneisyydessäkin taitaa olla epätietoisuutta, on savi-, viiru-, kanadan- ja pikkusorsimoa sekä lännenisosorsimoa tavallisten oja-, korpi- ja isosorsimon lisäksi. Aloin poistaa niitä lajeja, jotka tunsin ja silloin tavalliset karsiutuivat heti. Isosorsimoa mietin hetken ja päädyinkin jo siihen, mutta kasvin koko oli pienempi ja kasvupaikka vallan väärä, joten kaivoin kasvikirjan esiin ja aloin uudelleen määrityskaavan avulla. Nyt päädyin nopeasti lännenisosorsimoon, vaikka kukkaperät olivatkin hieman karheat, niin kaikki muu täsmäsi hämmästyttävän hyvin (Kotona vielä vertasin isosorsimon karheuteen ja olihan siinä aivan selvä ero.)

Näin löytyi Luopioisiin taas uusi laji, numeroltaan 722. Lännenisosorsimo on täällä satunnaiskasvin luontoinen, vaikka Etelä-Hämeen luonnonmaakuntaan se onkin merkitty vakinaisena ja harvinaisena uustulokkaana. Kasvihan on Retkeilykasvion mukaan löydettykin vain kahdesta maakunnasta, molemmista Hämeistä. Itse olen sitä nähnyt aikaisemmin Hankasalmella ja kerännyt pienen näytteenkin sieltä, joten saatoin verrata nyt löytämääni siihen. Kovin olivat samannäköiset, vaikka Hankasalmen näyte olikin selvästi pienempi, ehkä olin kerännyt tarkoituksella pienen näytteen.

Kasvi on alkujaan peräisin Pohjois-Amerikasta ja kulkeutunut tänne nurmisiemenen mukana. Sen muut tunnetut kasvupaikat ovat samanlaisia kuin nyt löytynyt: suopellon laitoja, kosteita joutomaita. Kurkisuon laitapellolla sitä kasvoi noin sadan metrin matkalla kymmenisen metriä leveänä nauhana ja se näytti voivan erinomaisesti kasvupaikallaan. Kasvusto ei ole varmaankaan tämänkesäinen, sillä peltoa ei oltu muokattu muutamaan vuoteen. Seuranaan sorsimolla olivat heinistä nurmilauha ja juolavehnä, kukkakasveistä suo-ohdake, karhunputki ja mesiangervo.

Taas kerran huomaa, että kasveja löytyy, kun vain jaksaa kulkea ja pitää silmänsä auki. Retken päätarkoitus oli katsastaa uhiksia vai oliko se hillojen etsiminen vai mikä, mutta kohokohdaksi muodostui uusi laji. Uhanalaisista tullee myöhemmin oma juttunsa ja mainittakoon sekin, että hilloja löytyi yhden kakun päällisen verran, joten sekin oli myönteinen asia näin kuumana kesänä.

Orkideojen saari

Julkaistu , kirjoittanut
1

pesäjuuri1

’Pari viikkoa siten vihdoinkin pääsin kanootilla liikkeelle ja suuntasin nokan kohti yhtä Kukkian suurimmista saarista, Iso-Vekunaa. Ennestään tiesin saaren hyväksi kasvipaikaksi onhan suuri osa sen sisäosista rauhoitettu lehtojensuojeluohjelman turvin ja saaren vieressä pienet karit ja luodot kuuluvat rantojensuojeluohjelmaan. Saari on kuitenkin yllätyksiä täynnä, vai mitä tuumaatte ylläolevasta kuvasta.’

Saaret ovat aina kiehtoneet minua, sillä niihin kätkeytyy usein salaisuuksia. Muutama vuosi sitten piipahdin Kuohijärven Nurmisaaressa enkä ole koskaan nähnyt niin runsaasti mustatorvisieniä kuin tässä saaressa tapasin, eivät tahtoneet muovikassin sangat kantaa. Toinen yllätys silloin oli lehtoneidonvaippa, orkidea, jota en ollut aikaisemmin nähnyt luonnossa kuin muutaman kerran. Viime kesänä Kukkiasaari tuotti myös iloisia yllätyksiä, joten osasin odottaa jotain uutta myös Iso-Vekunasta. Vanhoista raporteista olin lukenut, että ainakin soikkokaksikkoa ja lehtoneidonvaippaa voisi olla tarjolla. Saaresta on myös 1980-luvulla löydetty pesäjuurta ja vielä aikaisemmin metsänemää. Näitä kaunottaria en uskaltanut edes toivoa. Niinpä koin onnellisen hetken, kun katselin kuvan kasvia silmästä silmään. Pesäjuuren tapaa varmimmin Ahvenanmaalta tai Turun saaristosta ja silloin pähkinälehdoista tai kalkkipitoiselta maalta. Sisämaassa se on hyvin harvinainen ja on tavattu nykyään aina vain harvemmin. Pirkanmaalla vaarantuneeksi luokitellun kasvin voi löytää muutamalta muultakin paikalta, mutta aina saaresta.

Pesäjuuri kasvoi oksakasassa saaren keskiosissa parhaassa lehdossa. Yksitöitä löysin vain kolme, mutta ne kuitenkin kolmeen kertaan, sillä ensi kerralla riemun tauottua huomasin kameran jääneen kanoottiin ja jätin muistiinpanot kasvin kasvupaikalle ja lähdin noutamaan kameraa. Sitten huomasin, että näin menetellen saattaisin kadottaa tärkeät muistiinpanoni ja palasin niitä hakemaan. Pitkän kierron jälkeen ne löytyivät orkidean vieresta ja sitten taas kameraa hakemaan ja sen jälkeen taas uusi etsintä. Ei ole helppoa, kun oikein koheltaa. Mutta se suotaneen, kun näkee ensi kerran täällä jotain tällaista. Ehkäpä se metsänemäkin vielä saaresta löytyy, kunhan aika kuluu ja retkiä tulee tehtyä sinne useampia.

Iso-Vekunan parhaat löydöt olivat siis orkideoja: pesäjuuri, lehtoneidonvaippa, soikkokaksikko ja valkolehdokki. Mutta myös hienoja sammalia löysin kalliojyrkänteistä, pahtaomenasammal etunenässä. Sitä en ole muualta Luopioisista löytänytkään, joten sekin tulee mainita hienoutena, joka ei ihan joka päivä kävele vastaan. Eikä sammalessa muutenkaan mitään vikaa ollut, komea kasvusto pahdan alaosassa.

Uusi kasvi Luopioisiin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

masmalo

’ Olin eilen palaamassa Tampereelta kasviyhdistyksen suoretkeltä ja ajellessani illan lähestyessä kohti Padankoskea sattui silmiini Aitoossa tienpenkalla outo kasvi. Auto ympäri seuraavassa risteyksessä ja takaisin. Taas ympäri ja pysähdyin kasvin kohdalle. Pari kunnon tuuletusta kuin jalkapallomaalin jälkeen ja päälle tasajalkatanssia. Masmalo oli löytynyt!’

Tätä hernekasvia olin osannut jo odottaa Luopioisiin, mutta silti sen löytyminen oli iloinen yllätys. Kasvi kasvaa harvinaisena Hämeen harjuilla, mutta leviää melko helposti soran mukana tien- ja radanvarsiin. Viime tai oliko se jo toissa kesänä Aitoon ja Silmon risteysten välillä tehtiin tietöitä, asfalttia kuorittiin pois ja routavaurioita korjattiin. Uusi sora tuotiin varmaankin Pälkäneen Kollolanharjusta ja samalla tuotiin soran mukana monta hienoa kasvia. Tällä samalla paikalla, mistä masmalo nyt löytyi, kasvaa harvakseltaan myös parin viime vuoden aikana Luopioisiin levinneet keltamaite ja tunturikurjenherne. Molemmat ovat samalla tavalla soratulokkaita ja niitä tavataan vanhan Pälkäneen puolella melko yleisenä tienvarsista.

Ketomasmalo (Anthyllis vulneraria) jaetaan useaan alalajiin, joiden erottaminen toisistaan ei aina ole helppoa, sillä kasvi muuntelee voimakkaasti. Suomessa alkuperäisiä alalajeja ovat idänmasmalo (ssp. polyphylla) ja lapinmasmalo (ssp. lapponica). Tulokkaita ovat ketomasmalo (ssp. vulneraria) ja isomasmalo (ssp. carpatica). Aitoosta tienvarresta löydetty kasvi on nimirotua eli ketomasmalo. Kasvi on alalajista riippumatta rauhoitettu.

Masmalo on aina ollut meillä harvinaisuus eikä sille ole siksi kehittynyt kansanomaisia nimityksiä. Ämmänhampaaksi sitä on kutsuttu, mutta samaa nimeä on käytetty myös keltamaitteesta. Kirjallisuuden mukaan masmalo on vanha lajina, mutta hyvin muuntumiskykyinen ja siksi sen taksonomia on vaikea. Tutkijat ovat erotelleet milloin minkinlaisia muotoja lajista sen esiintymisalueiden mukaan. Lapinmasmalo lienee selvinnyt jääkaudesta Lapissa korkeilla jään yläpuolelle ulottuvilla nunatakeilla ja levinnyt sitten jääkauden jälkeen paljastuneille soraharjuille, joista sitä edelleen tavataan harvakseltaan koko maasta. Keski-Euroopassa nimirotu ketomasmalo on hyvin yleinen ja myös monimuotoinen. Etelä-Suomen ketomasmalot ovat todennäköisesti saapuneet siltä suunnalta.

Luopioisten kasvistosivuilla ei vielä ole masmalon sivua, mutta se ilmestyy sinne seuraavan päivityksen yhteydessä ensi syksynä. Kasvi on löydettävissä tienpenkereeltä, kun sitä lähtee etsimään, mutta toivon sen saavan kasvaa siellä rauhassa, onhan se luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu kasvi. Sen tulevaisuus on sitten eri asia. Nyt se kasvaa äärimmäisen uhanalaisessa paikassa asfaltin viereisellä soralla. Toisaalta se leviää helposti siemenestä ja niinpä tämä yksi kasvi voi levittää kasvustoa laajallekin tienvarteen. Toivotaan sitä, sillä masmalo on loppujen lopuksi hyvin kaunis hernekasvi.