Pienten soiden ihmeet

Kaulussammal lahopuulla

Olen parin viime vuoden aikana kierrellyt Luopioisten pieniä luonnontilaisia soita. Ajatuksena on saada selville, millaista sammallajistoa niiltä vielä löytyy. Suojelussa usein etsitään suurempia kokonaisuuksia ja inventoidaan lajistoa laajemmalti. Alle hehtaarin suo saattaa myös olla lajistollisesti arvokas. Hankkeeni on vielä kesken, mutta sen hypoteesi alkaa kuitenkin toteutua, pienikin on kaunista eli pieneltäkin suolta voi löytää arvokasta lajistoa.

Syyskuussa kiersin noin hehtaarin kokoista mesotrofista korpea noukkien pussiin pieniä tupsaleita niin mättäiltä kuin niiden väleistäkin, lahokantojen kyljistä ja suohon uponneilta lahopuilta. Suo vaikutti, oikeastaan heti kun sinne saavuin, hyvin mahdolliselta hienolle lajistolle. Loppujen lopuksi, kun kaikki pussiin kertyneet tupsakkeet oli käyty läpi, se osoittautui runsaslajisimmaksi tutkimistani soista. Sieltä löytyi 34 lehtisammalta ja 30 maksasammalta eli yhteensä 64 lajia. Todellisuudessa saatoin ohittaa vielä monia lajeja, jotka olivat joko hyvin tavallisia eivätkä kiinnittäneet siksi huomiota, mutta myös pieniä ja huomaamattomia.

Pari postausta sitten kerroin oudosta maksasammalesta, jonka luulin olevan uusi laji Luopioisiin, mutta joka lopulta osoittautui ryytisammaleksi (Geocalyx graveolens) VU. Tämä löytö oli kolmas Luopioisista, joten ei sekään mikään turha laji ollut. Suolta löytyi tämän lisäksi seuraavat uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit: kantoraippasammal (Crossocalyx hellerianus), VU, kantopaanusammal (Calypogeia suecica), VU, kantokorvasammal (Liochlaena lanceolata), NT ja loppuhuipennuksena kalliokaulussammal (Syzygiella autumnalis), EN. Muitakin hienoja lajeja löytyi, jotka ovat Luopioisten aalueella harvinaisia, kuten purokaltiosammal (Harpanthus flotovianus), kantohohtosammal (Herzogiella seligeri), lettonauhasammal (Aneura pinguis), rahkapaanusammal (Calypogeia sphagnicola), korpilovisammal (Lophozia silvicola), kantoliuskasammal (Riccardia latifrons) ja useat pihtisammalajit (Cephalozia spp.)

Uuttahan tuossa listassa on tuo kalliokaulussammal. Sitä ei täältä ole aikaisemmin löytynyt, joten se on uuysi laji, mikäli se menee tarkastuksesta läpi. Noita samannäköisiä ei toki ole montaa, joten aika varmana pidän sen oikeaa määrittämistä. Sammal kasvoi lahopuulla suon laidassa yhdessä kantoraippasammalen kanssa. Pyöreät liuskattomat lehdet kiinnittivät huomion, mutta lajilleen se vasta päätyi skooppauksen jälkeen. Kovin harvoin olen tuohon sammaleen törmännyt. Pirkanmaaltakin taitaa olla ennestään vain pari havaintoa.

Lajilistasta näkyy selvästi, kuinka kaikki suolta löydetyt uhanalaiset lajit osoittautuvat lahopuulajeiksi, kuten myös moni tavallisempikin laji. Pienten soiden lahopuut ovat ensiarvoisen tärkeitä monimuotoisuuden säilyttäjiä ja siksi tällaisten soiden huomioiminen metsähakkuita tehtäessä on tärkeää. Monesti kuitenkin niitä kiertäessä huomaa, kuinka  koneella ajetaan surutta suon yli, laikutettaessa vedetään näverö suolta alarinteeseen ja samalla suon vesitalous muuttuu. Pienikin muutos näyttää hävittävän juuri näitä pienimpiä lajeja.

 

Pientä ja vaikeaa

Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.

Kun jotain uutta ilmaantuu, tulee tarve tiedottaa siitä. Uusi laji Luopioisten kasvistoon tai jokin lajien pilkkominen uusiksi lajeiksi on ollut usein syynä tiedottamiseen. Joskus tiedotus on ollut turha tai ennen aikainen, mutta joskus ihan tarpeen. Tänä vuonna kaikesta retkeilystä ja luonnon tarkkailusta huolimatta uusia lajeja kasvimaailmasta on ilmaantunut niukalti. Muutaman kerran olen jo iloinnut jostain uudesta, mutta lähempi tarkastelu on sen torpedoinut. Niinpä nytkin olen arkaillut uusimman löydön suhteen.

Olen syksyn aikana kiertänyt inventoimassa noin nelisenkymmentä pientä, luionnontilaista suota Luopioisista. Tarkoitus on joskus saada niiden tiedot koottua ja julkaistua, mutta nyt oli aineiston keruun aika. Viime vuonna inventoinnin yhteydessä löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Nyt löytyi lähes samanlaista kasvustoa toiselta pieneltä suolta. Mikroskoopissa kerätyn näytteen versot näyttivät ensin tutuilta, mutta sitten jokin siinä hiersi. Luettuani rahtusammalten tuntomerkkejä päädyinkin lopulta rahkarahtusammeleen (Cephaloziella spinigera). Verson lehti oli karhea, nyyläinen ja soluseinät paksuja. Muuten näyte muistutti etelänrahtusammalta hampaineen kaikkineen. Siinä olikin se vaikeus, kun rahkarahutsammalella ei ole määrityskaavan mukaan hampaita. Tällä oli joka lehden tyvellä hammas tai peräti liuskoja. Mikä tämä on, risteymä vai ihan jokin muu laji?

Näiden pienten kohdalla määritys pitäisi varmentaa sokkona eli jonkun toisen on se määritettävä ilman, että hän tietää, mitä toinen on siitä saanut selville. Niinpä näyte lähti Timo Kypärälle. Vähän ajan kuluttua varmistus tulikin ja sammalnäyte osoittautui rahkarahtusammaleksi. Laji on uusi paitsi Luopioisiin niin myös EH-alueelle. Miksi näin on, kun se kuitenkin on luokiteltu LC-lajiksi? Syy on ilman muuta sammalen pienuus (0,2 mm x 4 mm) ja lajin vaikea löytäminen sekä määritys. Sitä on harvoin löydetty ja kerätty.

Lehden reunan hampaillekin löytyi selitys, kun sain samalla tietää, että tällainen muoto tällä sammalella on ja se on aikaisemmin määritetty jopa omaksi lajikseen (C. subdentata). Kuva tästä löytyy ainakin Kell Damsholtin määritysoppaasta Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nykyään lajit luetaan samaksi lajiksi, vaikka erottavat tuntomerkit ovatkin hyvin selvät.

Nyt löytynyt sammal kasvoi tavallisella isovarpurämeellä, mätäspinnalla, kangaskynsisammalen tyvikasvuston seassa yksittäisinä versoina. Koska se on vaikea löytää, niin tällaisia mättäitä kannattaa seurata jatkossa tarkemmin. Saattaa olla, että aikaisemmin olen sen sivuuttanut suosammalia katsellessani. Pienuus vaatisi kaiken skooppaamista tai ainakin luupilla tarkastelua ja sitä ei ole tullut tarpeeksi tehtyä. Ehkä tämä sammal onkin LC-luokan arvoinen, kun vain sen kaivamme esiin suosammalten seasta. Pientä ja vaikeaa, joka tapauksessa!

Yllätyksiä

Olen viime päivinä käynyt läpi edellisten vuosien keräyksiä ja seulonut sieltä sellaisia, jotka ovat olleet minulle yllätyksiä. Tuntuu siltä, että sammalia ja jäkäliä kerätessä, huomaa monesti näytteen joukossa olevan muutakin kuin sitä, mitä oli tarkoitus kerätä. Siksi näyte on aina katsottava tarkkaan myös seuralaislajien osalta.

Lapinpartasammal

Olen muutaman viime vuoden aikana kierrellyt keruumatkoilla Parikkalan ja Rautjärven kunnissa. Syynä tähän on ollut se, että nämä kunnat ovat viimeinen jäänne laajasta Laatokan Karjalan (LK) eliömaakunnasta. Suuri osa siitä on nykyään rajan takana. Kun kartoitetaan esim. sammallajeja eliömaakunnittain, niin LK:n kohdalla vanhat näytteet ovat usein niin epämääräisesti ilmoitettuja, ettei voi sanoa kummalta puolen nykyistä rajaa ne on kerätty. Varmennuksia tähän tarvitaan.

Viime kesänä yllätyksenä tuli useampikin sammallaji, joita en todellakaan osannut odottaa. Pieneltä mesotrofiselta suolta Intsilän gabro-alueelta keräsin ravinteisuutta ilmentäviä sammalia ja otin näytteen lettohiirensammalesta (Ptychostomum pseudotriquetrum). Sehän on kuitenkin tavallinen sammal, mutta sen tyvellä kasvanut lettokehräsammal (Moerckia hibernica) ei ole. Tämä löytyi vasta kotona työpöydällä, kun sain näytteet takaisin Ari Parnelalta varmennuksesta. Hän epäili hajun perusteella kehräsammalen piileskelevän tuppaan sisällä ja niinhän se olikin siellä. Toinen samalla retkellä kerätty partasammallaji kiinnitti huomiota pienuutensa vuoksi. Sehän normaalisti täällä Hämeessä on ainakin tulitikun mittainen, mutta Parikkalan gabrokivellä se oli vain parin sentin luokkaa. Otin kuitenkin näytteen ja työpöydällä totesin lehden kärkikarvan olevan osittain ruskean. Taaskin varmennus vahvisti omat odotukseni, lapinpartasammal (Syntrichia norvegica). Kolmas samalla tavalla löytynyt oli pienestä savipaakusta Siikalahdelta esiin kaivettu kääpiösiipisammal (Fissidens exilis). En sitä maastossa nähnyt, sillä keräsin aivan muita sammalia. Tosin tämä sammal on äärimmäisen vaikea nähdä ilman pesäkkeitä, vaikka etsisikin juuri sitä.

Kääpiösiipisammal

Kaikki kolme sammalta olivat uusia LK-eliömaakuntaan ja hyvinkin hienoja löytöjä. Samat lajit puuttuvat naapurieliömaakunnistakin, joten retki ei mennyt ainakaan hukkaan. Näin saatiin paikattua karttojen aukkokohtia. Tapaukset kuitenkin kannustavat muuallakin katselemaan myös ihan tavallisia sammalia ja keräämään niistä näytteitä. Mukana saattaa tulla aarteita, joita ei ole osannut odottaakaan.

Etelänrahtusammal

Aikoinaan arvioin, että Luopioisten kokoiselta alueelta löytyisi noin 400 sammallajia. Asetin sen tavoitteeksi. Tämä määrä täyttyi korona-aikana ja tällä hetkellä kokonaismäärä on 406 taksonia. Siinä on mukana myös muutama alalaji. Viimeisin uusi laji löytyi viime marraskuussa pieneltä luonnontilaiselta suolta Ämmätsän Salmenniemestä. Olen muiden töiden ohella yrittänyt kartoittaa luonnontilaisia noin hehtaarin kokoisia soita nyt muutaman vuoden ajan. Tarkoituksena on selvittää niiden merkitys lajien säilymiselle. Kun suo ojitetaan ja muutetaan metsäksi tai muuntumaksi, niin lajisto köyhtyy. Jo nyt parinkymmenen suon tarkastelu on osoittanut, että pienikin alue ylläpitää runsasta lajimäärää.

Tarkastetulta suolta löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Sammal kasvoi suon laitaosassa rahka- ja karhunsammalten seassa ja päällä pienenä kasvustona. Suon voisi tyypittää luhtaiseksi korveksi. Sammal on huonosti tunnettu ja sen levinneisyys puutteellisesti tutkittu, koska lajia on kerätty vähän. Laji.fi-tiedostossa on vain muutama merkintä lajista. Löytö on ensimmäinen EH- ja Pir2a-alueelta. Tämän suvun lajien määrittäminen vaatii huolellista mikroskooppityöskentelyä ja muiden sammaltutkijoiden sokkovarmistuksen. Otin sammalesta mikroskooppikuvia ja niiden pohjalta määritys varmennettiin. En tiedä, riittääkö se. Lähetin näytteen eteenpäin jatkovarmennus mielessä. Aika näyttää oliko määritykseni oikea.

Etelänrahtusammal on pieni maksasammal, jonka verson leveys on alle puoli millimetriä ja pituus alle sentin luokkaa. Sammal muodostaa verkkomaisen kasvuston. Parhaat tuntomerkit löytyvät sammalen lehdistä. Ne ovat kaksiliuskaisia, ja liuskat ulottuvat syvään yli lehden puolivälin. Liuskojen leveys tyvellä on 2-4 solua ja usein lehden kyljessä on selvä yksisoluinen hammas. Näillä tuntomerkeillä sitä voi ryhtyä epäilemään. Rahtusammalet ovat kuitenkin hyvin muuntelevia, joten tuntomerkit on varmistettava useasta versosta.

Sammalen löytyminen pieneltä hehtaarin suolta osittaa, että tällaiset suot ovat yhtä arvokkaista suojella kuin laajat suokokonaisuudet. Toisaalta tällaisen suon tuhoutuminen on helpompaa kuin isomman suon. Usein näkee, kuinka metsätöiden jälkeen suo itsessään on jätetty rauhaan puun kaadolta, mutta koneet ovat kulkeneet suon poikki muuttaen sen vesitasapainoa ratkaisevasti. Tällainenkin toiminta voi tuhota pieniä sammallajeja. Toisaalta joskus näihin koneen tekemiin uriin on pesiytynyt muita siellä aikasemmin kasvamattomia yleisiä lajeja.

Etsimällä löytää

’Tänä kesänä en ole ehtinyt kulkea metsissä niin kuin edellisinä vuosina. Olen rakentanut jälkikasvulle hirsimökkiä ja se on vienyt ajan ja voimat melko tarkkaan eikä loppua näy. Niinpä tämän bloginkin päivitys on jäänyt ja sivuston täydennys ollut tauolla huhtikuusta alkaen. 

Parina sunnuntaina, kun olen viettänyt lepopäivää, olen käynyt naapurikylällä Kuohijoen kalkkialueella ja katsellut sammallajistoa. Putkilokasvit on sieltä aikoinaan tarkkaan tutkittu, mutta kyllä siinä samalla niitäkin vilkuilin. Sääskenvalkkua ei enää aikoihin ole näkynyt eikä sitä tänäkään kesänä silmiin sattunut. Soikkokaksikon lehdet tapasin kesäkuun alussa, mutta myöhemmin nekin oli joku eläin syönyt. Hävinneistä ei vilukkoa eikä äimäsaraa nytkään löytynyt ja keltasarakin loisti poissolollaan. Kulleroesiintymä on supistunut muutamaan kukkimattomaan versoon.

Sammalista kalliosammalet on tarkkaan tutkittu Ari Parnelan ja Harri Arkkion Pirkanmaan kalliosammaltutkimuksessa, mutta alueen muut sammalet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Nyt yritin seivittää niiden olemassaoloa ja yleisyyttä. Rajasin etsintäalueen Natura 2000-alueen rajojen mukaan ja yritin myös erotella lajit erilaisten kasvualustojen mukaan. Loppukesästä, kunhan tämä kuiva jakso päättyy, käyn vielä tarkastamassa joitakin reuna-alueita, mutta muuten alueen sammallajistosta on tullut selkeä kuva. 

En vielä ole katsonut läheskään kaikkia pieniä näytteitäni mikroskoopilla lajin varmistaakseni. Sen aika on talvella, kun ei ole muuta tekemistä. Sitten varmaan kirjoitan myös tarkemman selvityksen kalkkialueen sammallajistosta. Yksi mukava löytö kuitenkin ansaitsee jo tässä tulla huomioiduksi. Kuivan lehdon pitkälle lahonneella haavan rungolla näkyi pieniä pyöreitä palleroita, joiden alkuperää en ensin osannut selvittää. Lopulta niitä aikani tihrustettua luupilla päättelin löytäneeni lahokaviosammalen protonemoja. Muutama vuosi sitten saksalaisessa tutkimuksessa todettiin tällä sammaleella olevan tällainen esiaste ja sen jälkeen tätä äärimmäisen uhanalaista sammalta alkoi löytyä eri puolilta Suomea aina Rovaniemeä myöten. Niinpä silloin ajattelin sen mahdollisesti löytyvän Luopioisistakin. Parina kesänä olen sitä katsellut lahopuilta niin Laipanmaalta kuin Jankanmaaltakin, mutta turhaan. Nyt kuiva kalkkilehto sen vihdoin paljasti. Olisihan se pitänyt arvata ja mennä suoraan sinne. Määritys on tosin vain minun ja luupilla tehty, joten virhemahdollisuuskin asiassa on, mutta kuinka se varmennetaan, kun laji kasvaa rauhoitusalueella, on äärimmäisen uhanalainen (CR) ja rauhoitettu. Näytteen otto ei siis ole mahdollista. Tällaisia esteitä harrastajalle saattaa tulla. Pitäisikö hakea lupa vai kutsua asiantuntija tarkistamaan. 

Kuva protonemasta saksalaisessa artikkelissa (https://www.zobodat.at/pdf/Carolinea_73_0005-0015.pdf)

Pienet keräämäni näytteet ovat tavallisista lajeista ja niistä toki saattaa löytyä yllätyksiä, Maastossa ne näyttivät runsailta ja elinvoimaisilta. Siksi uskalsin muutaman verson verran näytettä ottaa tarkempaa määritystä varten. Näissä rauhoitusasioissa on omat vaikeutensa. Tietoa tarvitaan, mutta tutkia ei voi. Tämä on ollut sellainen vaikea kysymys ennenkin. Jossakin artikkelissa jopa mainittiin, että sammalten keruu on kiellettyä. Tällöin oli yleistetty kaikki sammalet samaan muottiin, vaikka varmaankin tarkoitettiin harvinaisia ja uhanalaisia tai sitten kaupallista keräämistä. Artikkeli kun käsitteli jokamiehenoikeuksia.’

Uusia löytöjä

’Kevät on ollut kiireistä aikaa. Vaikka tulinkin maalle jo maaliskuussa, niin koko ajaksi on riittänyt puuhaa. Innostuttiin perustamaan kasvihuone ja sinne piti kasvattaa myös jotain istutettavaa. Niinpä siinä puuhatessa aika on lentänyt. Vain muutamalle retkelle olen ehtinyt, lähinnä koiran kanssa lähimetsissä. Se on ollut kyllä antoisaa, sillä talven jälkeen ruosteessa olleet määritystaidot ovat alkaneet pikkuhiljaa palautua.

Padankosken kylän alue on kallioperältään gabroa ja lukuisat sen kalliopahdat ovat tulleet tutuiksi ja moneen kertaan tutkittua. Yksi kuitenkin oli jäänyt väliin, koska sitä ei oltu merkitty karttaan jyrkänteenä. Niinpä koira kiinni puuhun ja koluamaan rosoista seinämää. Tuttuja ja  vähemmän tuttuja löytyi. Pikkuruostesammal (Anomodon longifolius) on aina mukava kohdata, onhan se sen verran harvinainen täälläpäin. Eikä etelänhavusammalkaan (Thuidium delicatulum) ole ihan jokapaikan laji. Lisäksi löytyivät ketopartasammal (Syntrichia ruralis), ketohavusammal (Abietinella abietina), sinilehväsammal (Mnium stellare) ja karvahiirensammal (Ptychostomum capillare).

Hienoin sammal kasvoi kallion edustalla lehtokiven päällä ja sitä olen etsinyt jo vaikka kuinka monta vuotta Luopioisten sammalkasvioon. Nyt löytyi pohjankerrossammal (Hylocomiastrum pyrenaicum) ja aivan sille tyypilliseltä paikalta. Noin puolen neliömerin tasainen lähes puhdas kasvusto muistutti kyllä suuresti tavallista seinäsammalta (Pleurozium schreberi), mutta jokin sen kasvutavassa kuitenkin pisti sen verran silmään, että kumarruin sitä tarkemmin tutkimaan. Se on Luopioisten 401. sammallaji ja tämän vuoden ensimmäinen uusi löytö.

Pohjankerrossammal on Pir2a-alueella alueellisesti uhanalainen laji eikä sitä ole kovin runsaasti löytynytkään lähialueilta. Tiedossani olevia kasvupaikkoja on yhden käden sormilla laskettavaksi. Näin ollen löytö oli ihan hieno. Sammal on maamme pohjoisosissa suhteellisen yleinen laji, mutta harvinaistuu etelään tultaessa nopeasti. Se löytyy ravinteisilta alueilta lehdoista, purojen partailta usein laakean kiven päältä. Näin tälläkin kertaa.

Lajin erottaa parhaiten varren ja ritsoidien väristä sekä poimuisista varsilehdistä. Oikeastaan vain seinäsammal on sellainen, johon sen saattaa nopeasti katsottuna sotkea. Nyt kun sen on löytänyt, on pidettävä silmät auki ja löydettävä se uudelleenkin uusilta paikoilta. Todennäköisesti se on yleisempi, kuin mitä löydöt kertovat.’

400 tuli täyteen

 

’Joskus aikoinaan, kun aloitin sammalsivujen tekemisen, ajattelin, että Luopioisista voisi löytyä 400 sammallajia. Silloin se tuntui kaukaiselta haaveelta ja lähes mahdottomuudelta. Määritystaito oli silloin olematon eikä se vieläkään ole kuin keskinkertainen, mutta silloin monien yleistenkin pienten lajien erottaminen toisistaan tuntui utopialta. Kahdeksan vuotta on kulunut ja sivusto on laajentunut vuosi vuodelta kohti tuota maagista rajaa. Nyt se on saavutettu. Ilman ystävien apua siihen en olisi päässyt. Kiitos heille!

Tällä viikolla kolusin viidennenkymmenennen Luopioisten lähteen ja koska se ei ollut ihan luonnontilaisessa kunnossa, ajattelin sieltä löytyvän vain aivan tavallisia sammalia. Siksipä yllätys olikin aikamoinen, kun sain mikroskoopin alle pienen mutta kauniin maksasammalen. Sen punaiset gemmat verson latvassa hälyttivät katsomaan tarkemmin, sillä punagemmaiset ovat aina mielenkiintoisia. Valomikroskoopilla sitten paljastuivat muut tuntomerkit: punaiset gemmat olivat ellipsin muotoisia ja yksisoluisia, lehdet kuuluivat Scapania-lajille ja solut olivat trigonikkaat eikä öljykappaleita ollut viittä enempää solua kohti ja kun se vielä kasvoi umpilaholla ja märällä havupuulla. Huokasin ja katsoin kirjallisuutta. Kaikki täsmäsi: Kantokinnassammal (Scapania apiculata).

Ryhdyin muodostamaan näytettä, mutta koteloon löytyi vain kolme alle sentin versoa. Pistin ne kuitenkin talteen, että lajin voi joku toinen varmistaa. Eipä voisi paremman lajin avulla tavoite tulla täyteen.

Luopioisista puuttuu vielä monia tavallisia sammalia, mutta jostain syystä ne ovat minut kiertäneet. Toisaalta näitä harvinaisuuksia on tullut korvaamaan puutteita. Enpä olisi uskonut kantokinnasammalen tähän listaan päätyvän. Siitä on vain muutama löytö Pirkanmaalta ja valtakunnallisesti se on CR-laji eli äärimmäisen uhanalainen. Liitän tähän postaukseen vielä mikroskoopilla ottamani kuvat sammalesta. Niistä voi löytää lajin tuntomerkkejä ja samalla arvioida, olenko päätynyt oikeaan lajiin.’

 

 

Uusia lajeja

’Vaikka varsinainen putkilokasvien kartoitus päättyikin jo muutama vuosi sitten, löytyy Luopioisiin edelleen uusia kasvilajeja, vaikkakin harvakseltaan. Nyt on syytä ilmoitta kahdesta tänä kesänä löytyneestä lajista. Molemmat ovat satunnaisluonteisia, mutta saattavat vähitellen vakinaistua.

Heinäkuun alussa sain puhelinsoiton, jossa ihmeteltiin outoa kookasta kasvia, joka oli yllättäen ilmestynyt talon pihalle. Kävin paikan päällä varmistamassa Luopioisiin uuden lajin, Isosinivalvatin (Lactuca macrophylla). Puutarhassa oli muutama kookas kasvi. Ne kukkivat kauniisti. Kasvi on vanha koristekasvi, joka saattaa suotuisissa olosuhteissa levitä voimakkaasti ympäristöönsä. Se ei siis ole vieraslaji vaan koristejäänne tai -karkulainen. Kuitenkin se saattaa levitessään olla aikamoinen kiusankappale puutarhassa ja vaikeasti hävitettävä. Eli se käyttäytyy kyllä vieraslajin tapaan. Niinpä kasvin tultua jukisuuuteen Sydän-Hämeen lehden kautta, sain ilmoituksen toisestakin kasvupaikasta, jossa kasvi on levinnyt kiusalliseksi rikkaruohoksi niin, että se on lähes mahdoton saada enää hävitettyä kokonaan.

Tällä viikolla varmistui sitten toinenkin uusi laji Luopioisiin. Jo viime syksynä sain puhelinsoiton, että Padankoskella paikallistien ojassa kasvaa kummallinen horsma. Silloin en päässyt sitä katsomaan, mutta nyt kävin, kun se taas oli noussut ja avannut ensimmäiset kukkansa. Soittaja epäili sen olevan karvahorsman (Epilobium hirsutum), ja sehän se myös oli. Tämä lajihan elää aivan eteläisimmän Suomen asutuskeskuksissa jokseenkin yleisenä, mutta maaseudulta sitä on harvemmin löydetty. Itse olen nähnyt sitä radanvarsissa, linnoitusalueilla Kaakkois-Suomessa ja Helsingissä. Niinpä sen löytyminen lähes umpimetsästä oli aikamoinen yllätys. Miten se oli sinne päätynyt, jää varmaankin arvoitukseksi. Nyt sen kasvaminen tulisi vain turvata, vaikka se satunnaiskasvi onkin. Onhan se kuitenkin vanhoille kasvupaikoilleen asettunut jo pysyvästi elämään.

Näin Luopioisten putkilokasvimäärä nousi 760 lajiin. Hienoa!’

Nyt meilläkin!

’Etelänmatkoilla on tullut tutuksi ruohikossa elävä kirkkaanpunainen hyönteinen. Se viihtyy kasvien lehdillä ja kukissa touhuten ahkerasti. Sen punainen pohjaväri, jota viiruttavat mustat juovat, tekee siitä jotenkin hassunnäköisen, aivan kuin se olisi vasta herännyt ja yöpuvussaan kirmailisi kesänurmella. Kun sitä tarkemmin katsoo, huomaa sen hyönteiseksi ja tarkemmin nivelkärsäiseksi, luteeksi. Jotenkin se muistuttaa muodoltaan meidän yleistä marjaludettamme, jota kukaan ei varmaan kahta kertaa halua suuhunsa pistää. Tämä eläin on pyjamalude (Graphosoma italicum).

Hyönteinen on yleinen eteläisessä Euroopassa, mutta harvinaistuu pohjoiseen tultaessa. Vielä vuosituhannen alussa se puuttui lähes koko Skandinaviasta. Vuonna 2006 lude löydettiin maastamme ensimmäisen kerran,Turun Ruissalosta. Sen jälkeen se on laajentanut elinaluettaan vähitellen rannikkoalueilla. Vuonna 2011 julkaistussa Suomen luteet kirjassa ennustetaan sen vakinaistuvan maahamme vähitellen. Laji.fi-sivustolle esiintymiä on tähän mennessä ilmoitettu 193 kpl ja esiintymisalue on laajentunut käsittämään kaikki eteläiset luonnonmaakunnat Pori – Lappeenranta-linjalle saakka.

Viime viikon tiistaina (9.6.) lude sattui silmiin ensimmäisen kerran Luopioisista ja näinollen myös Pirkanmaalta. Ainakaan sitä ei kukaan ole ilmoittanut aikaisemmin täältä löytyneeksi. Erikoista tässä oli se, että kun löysi yhden, niin pian kasassa oli jo useita kymmeniä punaisia luteita. Ne einestivät kaikessa rauhassa koiranputkien kukissa. Putkikasvit ovatkin pyjamaluteiden pääasiallista ravintoa. Ihmiselle ne ovat täysin vaarattomia.

Miksi nyt? Vaikea sanoa, mutta varmaankin kuluneella talvettomalla talvella on jotain tekemistä asian kanssa. Monet hyönteiset ovat tällä vuosituhannella laajentaneet elinaluettaan pohjoista kohti ja joka vuosi maahamme saapuu Viron tai Ruotsin kautta etelämpänä yleisiä lajeja kokeilemaan onneaan tai pysyvästi elämään. Osa näistä on pyjamaluteen tapaan täysin vaarattomia, mutta joukossa on myös viljelykasveillemme ja metsillemme vaarallisia lajeja. Tämä lienee melko selvä merkki ilmastonmuutoksesta. Tietenkin joku ankara ja kylmä talvi voi pyjamaluteenkin karkoittaa maastamme, mutta jos lämpeneminen jatkuu, niin se tulee takaisin ja laajentaa elinaluettaan.

Liekö syytä toivottaa tämä kaunis hyönteinen tervetulleeksi!’

Lähteikkö

Isonauhasammal

’Muutama vuosi sitten yllätyin, kun Luopioisten alueen laidalta läheltä Hämeenlinnan (ent. Lammi) rajaa löytyi pienen korpisuon laidasta lähteikkö, jossa kasvoi harsosammalta (Trichocolea tomentella). Tämä harvinaisuus oli osoitus siitä, että mitä vain voi löytyä, kun tarpeeksi kulkee ja katselee. Sammal on edelleen suuri harvinaisuus Pirkanmaalla ja syy tähän löytyy sopivien kasvupaikkojen häviämisestä. Korpilähteiköt jäävät helposti huomaamatta ja tulevat tuhotuiksi ennen kuin löytyvätkään. Metsän kaikkinainen käsittely lähdealueilla on tuhoisaa lähteikköjen kasvillisuudelle.

Pari päivää sitten palasin paikalle. Tarkoituksena oli tutkia harsosammalen kasvupaikkaa huolellisemmin. Olin oppinut vuosien saatossa, että siellä missä on harsosammalta, siellä saattaa olla muutakin mukavaa. Niinpä en oikeastaan edes osannut yllättyä, kun kaivoin sammalten seasta möyheitä, nauhamaisia versoja. Monelta muultakin harsosammalen kasvupaikalta oli löytynyt isonauhasammalta (Aneura maxima). Sammal kasvoi lähdeveden vaikutuspiirissä rahkasammalten seassa huppeluksissa. Se löytyi vain kaivamalla sammalia esiin vedestä. Muutamasta kohtaa kaappasin kourallisen sammalia ja jokaisessa oli nauhasammalta. Näin löytyi Luopioisten 395. sammallaji.

Isonauhasammal oli monelle tuntematon laji vielä kymmenkunta vuotta sitten. Kun sitä opittiin etsimään, se alkoi myös löytyä ja kasvupaikkoja merkittiin muistiin Etelä- ja Keski-Suomesta harvakseltaan. Aina se kasvoi hienossa lähteikössä, usein jo suojellulla alueella, harjujen tyvellä, korpipainanteissa, lähdepurojen varsilla rahkasammalten seassa piilossa. Vieläkään sammal ei ole kovin yleinen, vaan se luokitellaan vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Totuus sen yleistymisestä voi olla joko siinä, että se on opittu tuntemaan ja sen kasvupaikkoja on inventoitu ahkerammin tai sitten se on laajentanut kasvualuettaan viime vuosien aikana. Sen voi edelleen sekoittaa lettonauhasammaleeseen (Aneura pinguis), joka on kaikin tavoin hennompi ja sen reunassa yksisoluista aluetta on vain muutaman solurivin verran, kun isommalla serkulla tätä aluetta on kymmenkunta riviä.

Nyt on Luopioisten sammalflooran tavoite 400 lajia taas askelen lähempänä. Toisaalta joudun todennäköisesti poistamaan yhden lajin listalta eli pikkutihkusammalen (Oncophorus wahlenbergii). Tihkusammalten suku jaettiin äskettäin uudelleen ja kolmen lajin sijasta nyt lajeja on neljä. Niinpä täältä löydetyt tihkusammalet ovat todennäköisesti isotihkusammalta (O. elongatus). En ole vielä ehtinyt käydä kaikkia aikaisempia löytöpaikkoja tarkistamassa.’