Etsimällä löytää

’Tänä kesänä en ole ehtinyt kulkea metsissä niin kuin edellisinä vuosina. Olen rakentanut jälkikasvulle hirsimökkiä ja se on vienyt ajan ja voimat melko tarkkaan eikä loppua näy. Niinpä tämän bloginkin päivitys on jäänyt ja sivuston täydennys ollut tauolla huhtikuusta alkaen. 

Parina sunnuntaina, kun olen viettänyt lepopäivää, olen käynyt naapurikylällä Kuohijoen kalkkialueella ja katsellut sammallajistoa. Putkilokasvit on sieltä aikoinaan tarkkaan tutkittu, mutta kyllä siinä samalla niitäkin vilkuilin. Sääskenvalkkua ei enää aikoihin ole näkynyt eikä sitä tänäkään kesänä silmiin sattunut. Soikkokaksikon lehdet tapasin kesäkuun alussa, mutta myöhemmin nekin oli joku eläin syönyt. Hävinneistä ei vilukkoa eikä äimäsaraa nytkään löytynyt ja keltasarakin loisti poissolollaan. Kulleroesiintymä on supistunut muutamaan kukkimattomaan versoon.

Sammalista kalliosammalet on tarkkaan tutkittu Ari Parnelan ja Harri Arkkion Pirkanmaan kalliosammaltutkimuksessa, mutta alueen muut sammalet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Nyt yritin seivittää niiden olemassaoloa ja yleisyyttä. Rajasin etsintäalueen Natura 2000-alueen rajojen mukaan ja yritin myös erotella lajit erilaisten kasvualustojen mukaan. Loppukesästä, kunhan tämä kuiva jakso päättyy, käyn vielä tarkastamassa joitakin reuna-alueita, mutta muuten alueen sammallajistosta on tullut selkeä kuva. 

En vielä ole katsonut läheskään kaikkia pieniä näytteitäni mikroskoopilla lajin varmistaakseni. Sen aika on talvella, kun ei ole muuta tekemistä. Sitten varmaan kirjoitan myös tarkemman selvityksen kalkkialueen sammallajistosta. Yksi mukava löytö kuitenkin ansaitsee jo tässä tulla huomioiduksi. Kuivan lehdon pitkälle lahonneella haavan rungolla näkyi pieniä pyöreitä palleroita, joiden alkuperää en ensin osannut selvittää. Lopulta niitä aikani tihrustettua luupilla päättelin löytäneeni lahokaviosammalen protonemoja. Muutama vuosi sitten saksalaisessa tutkimuksessa todettiin tällä sammaleella olevan tällainen esiaste ja sen jälkeen tätä äärimmäisen uhanalaista sammalta alkoi löytyä eri puolilta Suomea aina Rovaniemeä myöten. Niinpä silloin ajattelin sen mahdollisesti löytyvän Luopioisistakin. Parina kesänä olen sitä katsellut lahopuilta niin Laipanmaalta kuin Jankanmaaltakin, mutta turhaan. Nyt kuiva kalkkilehto sen vihdoin paljasti. Olisihan se pitänyt arvata ja mennä suoraan sinne. Määritys on tosin vain minun ja luupilla tehty, joten virhemahdollisuuskin asiassa on, mutta kuinka se varmennetaan, kun laji kasvaa rauhoitusalueella, on äärimmäisen uhanalainen (CR) ja rauhoitettu. Näytteen otto ei siis ole mahdollista. Tällaisia esteitä harrastajalle saattaa tulla. Pitäisikö hakea lupa vai kutsua asiantuntija tarkistamaan. 

Kuva protonemasta saksalaisessa artikkelissa (https://www.zobodat.at/pdf/Carolinea_73_0005-0015.pdf)

Pienet keräämäni näytteet ovat tavallisista lajeista ja niistä toki saattaa löytyä yllätyksiä, Maastossa ne näyttivät runsailta ja elinvoimaisilta. Siksi uskalsin muutaman verson verran näytettä ottaa tarkempaa määritystä varten. Näissä rauhoitusasioissa on omat vaikeutensa. Tietoa tarvitaan, mutta tutkia ei voi. Tämä on ollut sellainen vaikea kysymys ennenkin. Jossakin artikkelissa jopa mainittiin, että sammalten keruu on kiellettyä. Tällöin oli yleistetty kaikki sammalet samaan muottiin, vaikka varmaankin tarkoitettiin harvinaisia ja uhanalaisia tai sitten kaupallista keräämistä. Artikkeli kun käsitteli jokamiehenoikeuksia.’

Uusia löytöjä

’Kevät on ollut kiireistä aikaa. Vaikka tulinkin maalle jo maaliskuussa, niin koko ajaksi on riittänyt puuhaa. Innostuttiin perustamaan kasvihuone ja sinne piti kasvattaa myös jotain istutettavaa. Niinpä siinä puuhatessa aika on lentänyt. Vain muutamalle retkelle olen ehtinyt, lähinnä koiran kanssa lähimetsissä. Se on ollut kyllä antoisaa, sillä talven jälkeen ruosteessa olleet määritystaidot ovat alkaneet pikkuhiljaa palautua.

Padankosken kylän alue on kallioperältään gabroa ja lukuisat sen kalliopahdat ovat tulleet tutuiksi ja moneen kertaan tutkittua. Yksi kuitenkin oli jäänyt väliin, koska sitä ei oltu merkitty karttaan jyrkänteenä. Niinpä koira kiinni puuhun ja koluamaan rosoista seinämää. Tuttuja ja  vähemmän tuttuja löytyi. Pikkuruostesammal (Anomodon longifolius) on aina mukava kohdata, onhan se sen verran harvinainen täälläpäin. Eikä etelänhavusammalkaan (Thuidium delicatulum) ole ihan jokapaikan laji. Lisäksi löytyivät ketopartasammal (Syntrichia ruralis), ketohavusammal (Abietinella abietina), sinilehväsammal (Mnium stellare) ja karvahiirensammal (Ptychostomum capillare).

Hienoin sammal kasvoi kallion edustalla lehtokiven päällä ja sitä olen etsinyt jo vaikka kuinka monta vuotta Luopioisten sammalkasvioon. Nyt löytyi pohjankerrossammal (Hylocomiastrum pyrenaicum) ja aivan sille tyypilliseltä paikalta. Noin puolen neliömerin tasainen lähes puhdas kasvusto muistutti kyllä suuresti tavallista seinäsammalta (Pleurozium schreberi), mutta jokin sen kasvutavassa kuitenkin pisti sen verran silmään, että kumarruin sitä tarkemmin tutkimaan. Se on Luopioisten 401. sammallaji ja tämän vuoden ensimmäinen uusi löytö.

Pohjankerrossammal on Pir2a-alueella alueellisesti uhanalainen laji eikä sitä ole kovin runsaasti löytynytkään lähialueilta. Tiedossani olevia kasvupaikkoja on yhden käden sormilla laskettavaksi. Näin ollen löytö oli ihan hieno. Sammal on maamme pohjoisosissa suhteellisen yleinen laji, mutta harvinaistuu etelään tultaessa nopeasti. Se löytyy ravinteisilta alueilta lehdoista, purojen partailta usein laakean kiven päältä. Näin tälläkin kertaa.

Lajin erottaa parhaiten varren ja ritsoidien väristä sekä poimuisista varsilehdistä. Oikeastaan vain seinäsammal on sellainen, johon sen saattaa nopeasti katsottuna sotkea. Nyt kun sen on löytänyt, on pidettävä silmät auki ja löydettävä se uudelleenkin uusilta paikoilta. Todennäköisesti se on yleisempi, kuin mitä löydöt kertovat.’

400 tuli täyteen

 

’Joskus aikoinaan, kun aloitin sammalsivujen tekemisen, ajattelin, että Luopioisista voisi löytyä 400 sammallajia. Silloin se tuntui kaukaiselta haaveelta ja lähes mahdottomuudelta. Määritystaito oli silloin olematon eikä se vieläkään ole kuin keskinkertainen, mutta silloin monien yleistenkin pienten lajien erottaminen toisistaan tuntui utopialta. Kahdeksan vuotta on kulunut ja sivusto on laajentunut vuosi vuodelta kohti tuota maagista rajaa. Nyt se on saavutettu. Ilman ystävien apua siihen en olisi päässyt. Kiitos heille!

Tällä viikolla kolusin viidennenkymmenennen Luopioisten lähteen ja koska se ei ollut ihan luonnontilaisessa kunnossa, ajattelin sieltä löytyvän vain aivan tavallisia sammalia. Siksipä yllätys olikin aikamoinen, kun sain mikroskoopin alle pienen mutta kauniin maksasammalen. Sen punaiset gemmat verson latvassa hälyttivät katsomaan tarkemmin, sillä punagemmaiset ovat aina mielenkiintoisia. Valomikroskoopilla sitten paljastuivat muut tuntomerkit: punaiset gemmat olivat ellipsin muotoisia ja yksisoluisia, lehdet kuuluivat Scapania-lajille ja solut olivat trigonikkaat eikä öljykappaleita ollut viittä enempää solua kohti ja kun se vielä kasvoi umpilaholla ja märällä havupuulla. Huokasin ja katsoin kirjallisuutta. Kaikki täsmäsi: Kantokinnassammal (Scapania apiculata).

Ryhdyin muodostamaan näytettä, mutta koteloon löytyi vain kolme alle sentin versoa. Pistin ne kuitenkin talteen, että lajin voi joku toinen varmistaa. Eipä voisi paremman lajin avulla tavoite tulla täyteen.

Luopioisista puuttuu vielä monia tavallisia sammalia, mutta jostain syystä ne ovat minut kiertäneet. Toisaalta näitä harvinaisuuksia on tullut korvaamaan puutteita. Enpä olisi uskonut kantokinnasammalen tähän listaan päätyvän. Siitä on vain muutama löytö Pirkanmaalta ja valtakunnallisesti se on CR-laji eli äärimmäisen uhanalainen. Liitän tähän postaukseen vielä mikroskoopilla ottamani kuvat sammalesta. Niistä voi löytää lajin tuntomerkkejä ja samalla arvioida, olenko päätynyt oikeaan lajiin.’

 

 

Uusia lajeja

’Vaikka varsinainen putkilokasvien kartoitus päättyikin jo muutama vuosi sitten, löytyy Luopioisiin edelleen uusia kasvilajeja, vaikkakin harvakseltaan. Nyt on syytä ilmoitta kahdesta tänä kesänä löytyneestä lajista. Molemmat ovat satunnaisluonteisia, mutta saattavat vähitellen vakinaistua.

Heinäkuun alussa sain puhelinsoiton, jossa ihmeteltiin outoa kookasta kasvia, joka oli yllättäen ilmestynyt talon pihalle. Kävin paikan päällä varmistamassa Luopioisiin uuden lajin, Isosinivalvatin (Lactuca macrophylla). Puutarhassa oli muutama kookas kasvi. Ne kukkivat kauniisti. Kasvi on vanha koristekasvi, joka saattaa suotuisissa olosuhteissa levitä voimakkaasti ympäristöönsä. Se ei siis ole vieraslaji vaan koristejäänne tai -karkulainen. Kuitenkin se saattaa levitessään olla aikamoinen kiusankappale puutarhassa ja vaikeasti hävitettävä. Eli se käyttäytyy kyllä vieraslajin tapaan. Niinpä kasvin tultua jukisuuuteen Sydän-Hämeen lehden kautta, sain ilmoituksen toisestakin kasvupaikasta, jossa kasvi on levinnyt kiusalliseksi rikkaruohoksi niin, että se on lähes mahdoton saada enää hävitettyä kokonaan.

Tällä viikolla varmistui sitten toinenkin uusi laji Luopioisiin. Jo viime syksynä sain puhelinsoiton, että Padankoskella paikallistien ojassa kasvaa kummallinen horsma. Silloin en päässyt sitä katsomaan, mutta nyt kävin, kun se taas oli noussut ja avannut ensimmäiset kukkansa. Soittaja epäili sen olevan karvahorsman (Epilobium hirsutum), ja sehän se myös oli. Tämä lajihan elää aivan eteläisimmän Suomen asutuskeskuksissa jokseenkin yleisenä, mutta maaseudulta sitä on harvemmin löydetty. Itse olen nähnyt sitä radanvarsissa, linnoitusalueilla Kaakkois-Suomessa ja Helsingissä. Niinpä sen löytyminen lähes umpimetsästä oli aikamoinen yllätys. Miten se oli sinne päätynyt, jää varmaankin arvoitukseksi. Nyt sen kasvaminen tulisi vain turvata, vaikka se satunnaiskasvi onkin. Onhan se kuitenkin vanhoille kasvupaikoilleen asettunut jo pysyvästi elämään.

Näin Luopioisten putkilokasvimäärä nousi 760 lajiin. Hienoa!’

Nyt meilläkin!

’Etelänmatkoilla on tullut tutuksi ruohikossa elävä kirkkaanpunainen hyönteinen. Se viihtyy kasvien lehdillä ja kukissa touhuten ahkerasti. Sen punainen pohjaväri, jota viiruttavat mustat juovat, tekee siitä jotenkin hassunnäköisen, aivan kuin se olisi vasta herännyt ja yöpuvussaan kirmailisi kesänurmella. Kun sitä tarkemmin katsoo, huomaa sen hyönteiseksi ja tarkemmin nivelkärsäiseksi, luteeksi. Jotenkin se muistuttaa muodoltaan meidän yleistä marjaludettamme, jota kukaan ei varmaan kahta kertaa halua suuhunsa pistää. Tämä eläin on pyjamalude (Graphosoma italicum).

Hyönteinen on yleinen eteläisessä Euroopassa, mutta harvinaistuu pohjoiseen tultaessa. Vielä vuosituhannen alussa se puuttui lähes koko Skandinaviasta. Vuonna 2006 lude löydettiin maastamme ensimmäisen kerran,Turun Ruissalosta. Sen jälkeen se on laajentanut elinaluettaan vähitellen rannikkoalueilla. Vuonna 2011 julkaistussa Suomen luteet kirjassa ennustetaan sen vakinaistuvan maahamme vähitellen. Laji.fi-sivustolle esiintymiä on tähän mennessä ilmoitettu 193 kpl ja esiintymisalue on laajentunut käsittämään kaikki eteläiset luonnonmaakunnat Pori – Lappeenranta-linjalle saakka.

Viime viikon tiistaina (9.6.) lude sattui silmiin ensimmäisen kerran Luopioisista ja näinollen myös Pirkanmaalta. Ainakaan sitä ei kukaan ole ilmoittanut aikaisemmin täältä löytyneeksi. Erikoista tässä oli se, että kun löysi yhden, niin pian kasassa oli jo useita kymmeniä punaisia luteita. Ne einestivät kaikessa rauhassa koiranputkien kukissa. Putkikasvit ovatkin pyjamaluteiden pääasiallista ravintoa. Ihmiselle ne ovat täysin vaarattomia.

Miksi nyt? Vaikea sanoa, mutta varmaankin kuluneella talvettomalla talvella on jotain tekemistä asian kanssa. Monet hyönteiset ovat tällä vuosituhannella laajentaneet elinaluettaan pohjoista kohti ja joka vuosi maahamme saapuu Viron tai Ruotsin kautta etelämpänä yleisiä lajeja kokeilemaan onneaan tai pysyvästi elämään. Osa näistä on pyjamaluteen tapaan täysin vaarattomia, mutta joukossa on myös viljelykasveillemme ja metsillemme vaarallisia lajeja. Tämä lienee melko selvä merkki ilmastonmuutoksesta. Tietenkin joku ankara ja kylmä talvi voi pyjamaluteenkin karkoittaa maastamme, mutta jos lämpeneminen jatkuu, niin se tulee takaisin ja laajentaa elinaluettaan.

Liekö syytä toivottaa tämä kaunis hyönteinen tervetulleeksi!’

Lähteikkö

Isonauhasammal

’Muutama vuosi sitten yllätyin, kun Luopioisten alueen laidalta läheltä Hämeenlinnan (ent. Lammi) rajaa löytyi pienen korpisuon laidasta lähteikkö, jossa kasvoi harsosammalta (Trichocolea tomentella). Tämä harvinaisuus oli osoitus siitä, että mitä vain voi löytyä, kun tarpeeksi kulkee ja katselee. Sammal on edelleen suuri harvinaisuus Pirkanmaalla ja syy tähän löytyy sopivien kasvupaikkojen häviämisestä. Korpilähteiköt jäävät helposti huomaamatta ja tulevat tuhotuiksi ennen kuin löytyvätkään. Metsän kaikkinainen käsittely lähdealueilla on tuhoisaa lähteikköjen kasvillisuudelle.

Pari päivää sitten palasin paikalle. Tarkoituksena oli tutkia harsosammalen kasvupaikkaa huolellisemmin. Olin oppinut vuosien saatossa, että siellä missä on harsosammalta, siellä saattaa olla muutakin mukavaa. Niinpä en oikeastaan edes osannut yllättyä, kun kaivoin sammalten seasta möyheitä, nauhamaisia versoja. Monelta muultakin harsosammalen kasvupaikalta oli löytynyt isonauhasammalta (Aneura maxima). Sammal kasvoi lähdeveden vaikutuspiirissä rahkasammalten seassa huppeluksissa. Se löytyi vain kaivamalla sammalia esiin vedestä. Muutamasta kohtaa kaappasin kourallisen sammalia ja jokaisessa oli nauhasammalta. Näin löytyi Luopioisten 395. sammallaji.

Isonauhasammal oli monelle tuntematon laji vielä kymmenkunta vuotta sitten. Kun sitä opittiin etsimään, se alkoi myös löytyä ja kasvupaikkoja merkittiin muistiin Etelä- ja Keski-Suomesta harvakseltaan. Aina se kasvoi hienossa lähteikössä, usein jo suojellulla alueella, harjujen tyvellä, korpipainanteissa, lähdepurojen varsilla rahkasammalten seassa piilossa. Vieläkään sammal ei ole kovin yleinen, vaan se luokitellaan vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Totuus sen yleistymisestä voi olla joko siinä, että se on opittu tuntemaan ja sen kasvupaikkoja on inventoitu ahkerammin tai sitten se on laajentanut kasvualuettaan viime vuosien aikana. Sen voi edelleen sekoittaa lettonauhasammaleeseen (Aneura pinguis), joka on kaikin tavoin hennompi ja sen reunassa yksisoluista aluetta on vain muutaman solurivin verran, kun isommalla serkulla tätä aluetta on kymmenkunta riviä.

Nyt on Luopioisten sammalflooran tavoite 400 lajia taas askelen lähempänä. Toisaalta joudun todennäköisesti poistamaan yhden lajin listalta eli pikkutihkusammalen (Oncophorus wahlenbergii). Tihkusammalten suku jaettiin äskettäin uudelleen ja kolmen lajin sijasta nyt lajeja on neljä. Niinpä täältä löydetyt tihkusammalet ovat todennäköisesti isotihkusammalta (O. elongatus). En ole vielä ehtinyt käydä kaikkia aikaisempia löytöpaikkoja tarkistamassa.’

Kasvisto täydentyy

’Kun kaikki Luopioisten Atlas-ruudut tuli tehtyä pari vuotta sitten, ajattelin, ettei niitä uusia lajeja enää ilmaannu. Näin onkin käynyt aina tähän aikaan saakka. Nyt löytyi Luopioisiin uusi putkilokasvilaji, kyläneidonkieli (Echium vulgare).

Viime syksynä minulle soitettiin Koivulahdesta, että mikähän kasvi se täällä levittäytyy kukkapenkin täydeltä. En saanut tarkkaa kuvaa selityksestä ja niin sitä oli mentävä katsomaan paikan päälle. Isäntä esitteli halkaisijaltaan liki metrin laajuista ruusuketta kukkapenkin laidassa. Enpä tuollaista ollut koskaan nähnyt. Neidonkieleksi sitä veikkasin, mutta lajista emme päässeet selvyyteen. Syyskylmät olivat jo tulossa ja sitten talvi, lunta ja pakkasta. Annoin ohjeita suojata kasvi huolellisesti ja isäntä hoiti sitä kuin pikkulasta koko talven.

Keväällä taas puhelin piipitti. Mitäs nyt tehdään? Kasvi on hengissä ja työntää uusia lehtiä, jotka ovat kyllä ihan erilaisia kuin viimeksi. Syksyllä lehdet olivat täynnä valkeita nystermiä, nyt sileitä ja soukkia. Eipä auttanut, auton nokka kohti Koivulahtea ja katsomaan. Vielä ei kukkia näkynyt, mutta lehtiruusukkeesta tunkeutui kaarevia varsia toista kymmentä. Talven hoito oli onnistunut, kasvi voi hyvin ja alkaa varmaan kukkia juhannusviikolla.

Kolmas matka kasvin äärelle tapahtuikin sitten juhannuksen aaton aattona. Nyt siniset kukat olivat puhjenneet ja saatoimme todeta, että neidonkielihän siitä oli putkahtanut esiin. Kun aikamme sitä silmäilimme ja sen tuntomerkkejä kertailimme, niin päädyimme tavalliseen kyläneidonkieleen, vaikka niitä syksyn outoja lehtiä emme kyllä ymmärtäneetkään. Otin kasvista näytteen varmistusta varten, josko se sittenkin on jokin eksoottinen etelän asukki.

Mistä se sitten tuonne kukkapenkin laitaan oli ilmaantunut? Keskustelussa kävi ilmi, että edellisenä talvena samalla paikalla oli ollut lintujen ruokintapaikka. Ruokana oli käytetty kuorittua auringonkukkaa ja sen epäpuhtauksista varmaankin tämä kasvimme oli saanut alkunsa. Emme muutakaan selitystä sille löytäneet.

Eihän tämä kasvi ole mikään harvinaisuus Etelä-Suomessa. Itsekin olen sen useasti nähnyt niin Turussa, Helsingissä kuin Hämeenlinnassakin, mutta eipä sitä aikaisemmin ole Luopioisista rekisteröity. Nyt on ja se on Luopioisten 757. kasvilaji. Satunnaiseksihan se on luokiteltava tällä hetkellä, mutta jos olosuhteet ovat otolliset, niin saattaapa se viihtyä Koivulahdessa pidempäänkin, ehkä jopa vakinaistua.’

Uusi vuosi

sorsansammalta löytyi kesällä runsaasti

Taas on tultu siihen pisteeseen, että voidaan muistella vanhaa ja ajatella tulevaa. Mennyt vuosi oli Luopioisten putkilokasviston osalta välivuosi. Kovin paljon uutta ei sinne tullut lisättyä. Kesän kuumuus ja kuivuus tekivät toisaalta sammalten etsimisestä työlästä ja vasta syyspuolella pääsi sillä rintamalla eteenpäin. Uusia lajeja löytyi muutamia ja vanhoille havaittiin uusia löytöpaikkoja kohtuudella, mutta ei samaa tahtia kuin edellisinä vuosina. Aletaan olla siinä pisteessä, ettei niitä uusia enää niin vaan löydykään. Seuraavat sammallajit ovat alueelle uusia löytöjä:

Muutama näyte on vielä tutkimuksen alla. Näistä voi hyvällä onnella löytyä vielä uusia lajeja. Toisaalta lajitaksonin asemasta on syrjäytetty Sphagnum viride, viherrahkasammal ja pari lajia olen kriittisen tarkastelun jälkeen asettanut kyseenalaisiksi (Sphagnum aongstroemii ja Thuidium tamariscinum). Näistä ei ole näytettä eikä niitä ole löydetty uudelleen. Luopioisten sammalkartoitus on edennyt tänäkin vuonna, mutta yhteenveto ja karttojen päivitys on vielä tekemättä. Kokonaismäärä lähenee neljää sataa (394 kpl).
Jäkälien osalta lajeja tuli muutama lisää, mutta niiden sivut kasvioon on vielä tekemättä. Sama koskee mikrosienten osiota. Täydennän nämä talven kuluessa. Mikrosieniin kuuluu sen verran hyvää, että ensi keväänä on odotettavissa uusi suomenkielinen kirja näiden lajien määrittämiseen ja nimeämiseen.

Harvakseltaan olen kirjoitellut juttuja blogiin. Aika paljon on mennyt aikaa paikallislehden luontopalstan kirjoittamiseen. Olisin toki voinut sen julkaista myös täällä blogissa, mutta monesti lehtijuttu on niin erilainen kuin blogiteksti ja tarkoitettu paikalliseksi. Ehkä ensi kesänä teen näin. Tänä uutena vuotena olen ajatellut julkaista joka viikko esittelyn aina yhdestä sammalesta kerrallaan. Ajattelin valita selalisia lajeja, jotka jokaisen olisi helppo tunnistaa ja tutustua samalla muihinkin lähilajeihin. Saa nähdä onnistunko ja jaksanko tehdä joka viikoksi. Yleensähän uuden vuoden lupaukset unohdetaan loppiaiseen mennessä 😉

Joka tapauksessa oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

p.s. Anteeksi tekstin kömpelyys. Olivat menneet muuttamaan blogipohjaa radikaalisti WordPressissä ja en ole vielä oikein sujut tämän uuden pohjan ja uusien muotoilujen kanssa.

Kameran löytämää

’Joskus käy näinkin! Olin kävelemässä koiran kanssa aamutuimaan lehtomaisessa metsässä. Kaste oli laskeutunut ruohoille ja korsille. Sammalen päälle oli kertynyt pisaroita hauskaksi kerrokseksi. Kumarruin katsomaan tarkemmin kameran kanssa ja otin muistoksi muutaman kuvan. Sitten jatkoin matkaa. Tielle päästyäni katsoin kameran näytöltä, olivatko kuvat onnistuneet. Kastepisaroita en kuvasta juurikaan huomannut, mutta sammal erottui hyvin vaalean vihreänä heinistä ja ketunleivistä. Katsoin tarkimmin, suurensin ja hämmästyin. Voiko olla totta?

poimulehväsammal

Niinpä, ei muuta kuin takaisin omia jälkiä seuraten ja nenä maassa etsimään kohtaa, jossa olin kastetta kuvannut. Onneksi kasteiseen metsään jää helposti seurattavat jäljet ja taisi koirakin minua vähän auttaa. Sammal löytyi ja niin saatoin todeta, että olin löytänyt Luopioisiin uuden sammallajin, poimulehväsammalen (Plagiomnium undulatum).

Tämä sammal on muutenkin melkoinen harvinaisuus Pirkanmaalla. Tiettävästi sillä on vain muutama löydetty kasvupaikka: Nokialla, Kangasalalla ja Valkeakoskella. Yleisempi se on etelän rannikoiden lehdoissa, mutta ei sielläkään kovin yleinen. Itse olen sitä aikaisemmin nähnyt Viron Saarenmaalla, jossa se kasvoi jopa nurmikoilla ja Nokian Sorvassa. Nyt löytynyt paikka oli oikeastaan aika tavallista tuoretta lehtoa, jonka pohjakerroksessa näkyi jonkin verran lähteisyyttä. Läheiseltä pellolta valui vesiä lehdon poikki alapuolella virtaavaan Myllyojaan. Tällaisia paikkoja täällä on paljon, joten onpa jatkossa pidettävä silmät auki tämänkin sammalen suhteen.

Poimulehväsammal on helppo erottaa muista lehväsammalista. Sen lehdet ovat pitkät, kapeat ja niiden kärkiosassa on selvää poikittaista poimuisuutta sammalen nimen mukaisesti. Oikeastaan meillä tavattavista sammalista sitä ei voi sekoittaa mihinkään toiseen sammaleen.

Näin kameran kuvistakin voi löytää uusia lajeja. Kannattaa siis kuvata kaikkea mitä löytää.’

… ja kolmas

mustakivisammal

’Kun alkuun pääsee, niin vauhti kiihtyy, näinhän se on. Aikaisin keväällä jäiden vielä peittäessä järviä ja lampia, hiihtelin rantakallioita katsellen. Aurinko oli sulattanut lumen ja jään monelta Kukkian rantakalliolta ja myös pienempien järvien rannoilta. Monelle tällaiselle kalliolle ei kesällä pääse muulla kuin veneellä tai kanootilla. Jäältä sammalten ja jäkälien tarkkailu on helpompaa.

Retken aikana keräsin näytekoteloon pieniä sammaltupsuja, josko ne jossain välissä saisi määritettyä lajilleen. No, määrittämättä ne jäi ja kotelo unohtui sekaiselle työpöydälle. Lopulta se siivouksen yhteydessä paljastui ja pistin sen talteen muiden koteloiden joukkoon.

Kun sitten lähdin ystäväni kanssa ensimmäiselle sammalretkelle, otin kaikki määrittämättä jääneet mukaani ja ajattelin kysellä vähän neuvoa. Niinhän siinä kävi, että ystäväni otti ne mukaansa ja sanoi määrityksen onnistuvan parhaiten työpöydän ääressä. En pistänyt hanttiin.

Viime perjantaina sain kotelot takaisin ja yhden sisältä löytyi lappu, jossa lyhyesti luki: ”Pitäisi käydä kaikki erikseen läpi – on ilmeisesti useita lajeja, pitkäkarvainen näyttää olevan Grimmia ovalis.” Mustakivisammal on kolmas uusi sammal tänä vuonna Luopioisiin.

Vuosien varrella olen tätä Grimmiaa etsinyt juuri rantakallioilta mutta yleensä suuremmilta järviltä. Näinhän sen ensi kerran Päijänteen rantatyrskyissä Kuhmoisissa. Niinpä yllätys olikin, että sammal kasvoi vajaan kilometrin päässä Padankosken Kyläjärven gabro-kalliolla aivan vesirajassa. Tältä kalliomuodostumalta on löytynyt paljon hienoja lajeja vuosien saatossa, nyt siis yksi lisää.

Mustakivisammal on vaikea erottaa lajilleen maastossa, niin kuin kivisammalet muutenkin. Jos sammalella ei ole pesäkkeitä, vaatii tunnistaminen mikroskooppia. Lehden karvakärki on hyvä osviitta, mutta sellaisia lajeja on monia muitakin niin kivisammalten kuin tierasammaltenkin suvuissa. Varmaan sammal kasvaa muuallakin tällä alueella, mutta asia on niin kuin ystäväni huomautti: ”Pitäisi käydä kaikki erikseen läpi.”’