Avainsana-arkisto: uusi laji

Nyt meilläkin!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Etelänmatkoilla on tullut tutuksi ruohikossa elävä kirkkaanpunainen hyönteinen. Se viihtyy kasvien lehdillä ja kukissa touhuten ahkerasti. Sen punainen pohjaväri, jota viiruttavat mustat juovat, tekee siitä jotenkin hassunnäköisen, aivan kuin se olisi vasta herännyt ja yöpuvussaan kirmailisi kesänurmella. Kun sitä tarkemmin katsoo, huomaa sen hyönteiseksi ja tarkemmin nivelkärsäiseksi, luteeksi. Jotenkin se muistuttaa muodoltaan meidän yleistä marjaludettamme, jota kukaan ei varmaan kahta kertaa halua suuhunsa pistää. Tämä eläin on pyjamalude (Graphosoma italicum).

Hyönteinen on yleinen eteläisessä Euroopassa, mutta harvinaistuu pohjoiseen tultaessa. Vielä vuosituhannen alussa se puuttui lähes koko Skandinaviasta. Vuonna 2006 lude löydettiin maastamme ensimmäisen kerran,Turun Ruissalosta. Sen jälkeen se on laajentanut elinaluettaan vähitellen rannikkoalueilla. Vuonna 2011 julkaistussa Suomen luteet kirjassa ennustetaan sen vakinaistuvan maahamme vähitellen. Laji.fi-sivustolle esiintymiä on tähän mennessä ilmoitettu 193 kpl ja esiintymisalue on laajentunut käsittämään kaikki eteläiset luonnonmaakunnat Pori – Lappeenranta-linjalle saakka.

Viime viikon tiistaina (9.6.) lude sattui silmiin ensimmäisen kerran Luopioisista ja näinollen myös Pirkanmaalta. Ainakaan sitä ei kukaan ole ilmoittanut aikaisemmin täältä löytyneeksi. Erikoista tässä oli se, että kun löysi yhden, niin pian kasassa oli jo useita kymmeniä punaisia luteita. Ne einestivät kaikessa rauhassa koiranputkien kukissa. Putkikasvit ovatkin pyjamaluteiden pääasiallista ravintoa. Ihmiselle ne ovat täysin vaarattomia.

Miksi nyt? Vaikea sanoa, mutta varmaankin kuluneella talvettomalla talvella on jotain tekemistä asian kanssa. Monet hyönteiset ovat tällä vuosituhannella laajentaneet elinaluettaan pohjoista kohti ja joka vuosi maahamme saapuu Viron tai Ruotsin kautta etelämpänä yleisiä lajeja kokeilemaan onneaan tai pysyvästi elämään. Osa näistä on pyjamaluteen tapaan täysin vaarattomia, mutta joukossa on myös viljelykasveillemme ja metsillemme vaarallisia lajeja. Tämä lienee melko selvä merkki ilmastonmuutoksesta. Tietenkin joku ankara ja kylmä talvi voi pyjamaluteenkin karkoittaa maastamme, mutta jos lämpeneminen jatkuu, niin se tulee takaisin ja laajentaa elinaluettaan.

Liekö syytä toivottaa tämä kaunis hyönteinen tervetulleeksi!’

Lähteikkö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Isonauhasammal

’Muutama vuosi sitten yllätyin, kun Luopioisten alueen laidalta läheltä Hämeenlinnan (ent. Lammi) rajaa löytyi pienen korpisuon laidasta lähteikkö, jossa kasvoi harsosammalta (Trichocolea tomentella). Tämä harvinaisuus oli osoitus siitä, että mitä vain voi löytyä, kun tarpeeksi kulkee ja katselee. Sammal on edelleen suuri harvinaisuus Pirkanmaalla ja syy tähän löytyy sopivien kasvupaikkojen häviämisestä. Korpilähteiköt jäävät helposti huomaamatta ja tulevat tuhotuiksi ennen kuin löytyvätkään. Metsän kaikkinainen käsittely lähdealueilla on tuhoisaa lähteikköjen kasvillisuudelle.

Pari päivää sitten palasin paikalle. Tarkoituksena oli tutkia harsosammalen kasvupaikkaa huolellisemmin. Olin oppinut vuosien saatossa, että siellä missä on harsosammalta, siellä saattaa olla muutakin mukavaa. Niinpä en oikeastaan edes osannut yllättyä, kun kaivoin sammalten seasta möyheitä, nauhamaisia versoja. Monelta muultakin harsosammalen kasvupaikalta oli löytynyt isonauhasammalta (Aneura maxima). Sammal kasvoi lähdeveden vaikutuspiirissä rahkasammalten seassa huppeluksissa. Se löytyi vain kaivamalla sammalia esiin vedestä. Muutamasta kohtaa kaappasin kourallisen sammalia ja jokaisessa oli nauhasammalta. Näin löytyi Luopioisten 395. sammallaji.

Isonauhasammal oli monelle tuntematon laji vielä kymmenkunta vuotta sitten. Kun sitä opittiin etsimään, se alkoi myös löytyä ja kasvupaikkoja merkittiin muistiin Etelä- ja Keski-Suomesta harvakseltaan. Aina se kasvoi hienossa lähteikössä, usein jo suojellulla alueella, harjujen tyvellä, korpipainanteissa, lähdepurojen varsilla rahkasammalten seassa piilossa. Vieläkään sammal ei ole kovin yleinen, vaan se luokitellaan vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Totuus sen yleistymisestä voi olla joko siinä, että se on opittu tuntemaan ja sen kasvupaikkoja on inventoitu ahkerammin tai sitten se on laajentanut kasvualuettaan viime vuosien aikana. Sen voi edelleen sekoittaa lettonauhasammaleeseen (Aneura pinguis), joka on kaikin tavoin hennompi ja sen reunassa yksisoluista aluetta on vain muutaman solurivin verran, kun isommalla serkulla tätä aluetta on kymmenkunta riviä.

Nyt on Luopioisten sammalflooran tavoite 400 lajia taas askelen lähempänä. Toisaalta joudun todennäköisesti poistamaan yhden lajin listalta eli pikkutihkusammalen (Oncophorus wahlenbergii). Tihkusammalten suku jaettiin äskettäin uudelleen ja kolmen lajin sijasta nyt lajeja on neljä. Niinpä täältä löydetyt tihkusammalet ovat todennäköisesti isotihkusammalta (O. elongatus). En ole vielä ehtinyt käydä kaikkia aikaisempia löytöpaikkoja tarkistamassa.’

Kasvisto täydentyy

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kun kaikki Luopioisten Atlas-ruudut tuli tehtyä pari vuotta sitten, ajattelin, ettei niitä uusia lajeja enää ilmaannu. Näin onkin käynyt aina tähän aikaan saakka. Nyt löytyi Luopioisiin uusi putkilokasvilaji, kyläneidonkieli (Echium vulgare).

Viime syksynä minulle soitettiin Koivulahdesta, että mikähän kasvi se täällä levittäytyy kukkapenkin täydeltä. En saanut tarkkaa kuvaa selityksestä ja niin sitä oli mentävä katsomaan paikan päälle. Isäntä esitteli halkaisijaltaan liki metrin laajuista ruusuketta kukkapenkin laidassa. Enpä tuollaista ollut koskaan nähnyt. Neidonkieleksi sitä veikkasin, mutta lajista emme päässeet selvyyteen. Syyskylmät olivat jo tulossa ja sitten talvi, lunta ja pakkasta. Annoin ohjeita suojata kasvi huolellisesti ja isäntä hoiti sitä kuin pikkulasta koko talven.

Keväällä taas puhelin piipitti. Mitäs nyt tehdään? Kasvi on hengissä ja työntää uusia lehtiä, jotka ovat kyllä ihan erilaisia kuin viimeksi. Syksyllä lehdet olivat täynnä valkeita nystermiä, nyt sileitä ja soukkia. Eipä auttanut, auton nokka kohti Koivulahtea ja katsomaan. Vielä ei kukkia näkynyt, mutta lehtiruusukkeesta tunkeutui kaarevia varsia toista kymmentä. Talven hoito oli onnistunut, kasvi voi hyvin ja alkaa varmaan kukkia juhannusviikolla.

Kolmas matka kasvin äärelle tapahtuikin sitten juhannuksen aaton aattona. Nyt siniset kukat olivat puhjenneet ja saatoimme todeta, että neidonkielihän siitä oli putkahtanut esiin. Kun aikamme sitä silmäilimme ja sen tuntomerkkejä kertailimme, niin päädyimme tavalliseen kyläneidonkieleen, vaikka niitä syksyn outoja lehtiä emme kyllä ymmärtäneetkään. Otin kasvista näytteen varmistusta varten, josko se sittenkin on jokin eksoottinen etelän asukki.

Mistä se sitten tuonne kukkapenkin laitaan oli ilmaantunut? Keskustelussa kävi ilmi, että edellisenä talvena samalla paikalla oli ollut lintujen ruokintapaikka. Ruokana oli käytetty kuorittua auringonkukkaa ja sen epäpuhtauksista varmaankin tämä kasvimme oli saanut alkunsa. Emme muutakaan selitystä sille löytäneet.

Eihän tämä kasvi ole mikään harvinaisuus Etelä-Suomessa. Itsekin olen sen useasti nähnyt niin Turussa, Helsingissä kuin Hämeenlinnassakin, mutta eipä sitä aikaisemmin ole Luopioisista rekisteröity. Nyt on ja se on Luopioisten 757. kasvilaji. Satunnaiseksihan se on luokiteltava tällä hetkellä, mutta jos olosuhteet ovat otolliset, niin saattaapa se viihtyä Koivulahdessa pidempäänkin, ehkä jopa vakinaistua.’

Uusi vuosi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
sorsansammalta löytyi kesällä runsaasti

Taas on tultu siihen pisteeseen, että voidaan muistella vanhaa ja ajatella tulevaa. Mennyt vuosi oli Luopioisten putkilokasviston osalta välivuosi. Kovin paljon uutta ei sinne tullut lisättyä. Kesän kuumuus ja kuivuus tekivät toisaalta sammalten etsimisestä työlästä ja vasta syyspuolella pääsi sillä rintamalla eteenpäin. Uusia lajeja löytyi muutamia ja vanhoille havaittiin uusia löytöpaikkoja kohtuudella, mutta ei samaa tahtia kuin edellisinä vuosina. Aletaan olla siinä pisteessä, ettei niitä uusia enää niin vaan löydykään. Seuraavat sammallajit ovat alueelle uusia löytöjä:

Muutama näyte on vielä tutkimuksen alla. Näistä voi hyvällä onnella löytyä vielä uusia lajeja. Toisaalta lajitaksonin asemasta on syrjäytetty Sphagnum viride, viherrahkasammal ja pari lajia olen kriittisen tarkastelun jälkeen asettanut kyseenalaisiksi (Sphagnum aongstroemii ja Thuidium tamariscinum). Näistä ei ole näytettä eikä niitä ole löydetty uudelleen. Luopioisten sammalkartoitus on edennyt tänäkin vuonna, mutta yhteenveto ja karttojen päivitys on vielä tekemättä. Kokonaismäärä lähenee neljää sataa (394 kpl).
Jäkälien osalta lajeja tuli muutama lisää, mutta niiden sivut kasvioon on vielä tekemättä. Sama koskee mikrosienten osiota. Täydennän nämä talven kuluessa. Mikrosieniin kuuluu sen verran hyvää, että ensi keväänä on odotettavissa uusi suomenkielinen kirja näiden lajien määrittämiseen ja nimeämiseen.

Harvakseltaan olen kirjoitellut juttuja blogiin. Aika paljon on mennyt aikaa paikallislehden luontopalstan kirjoittamiseen. Olisin toki voinut sen julkaista myös täällä blogissa, mutta monesti lehtijuttu on niin erilainen kuin blogiteksti ja tarkoitettu paikalliseksi. Ehkä ensi kesänä teen näin. Tänä uutena vuotena olen ajatellut julkaista joka viikko esittelyn aina yhdestä sammalesta kerrallaan. Ajattelin valita selalisia lajeja, jotka jokaisen olisi helppo tunnistaa ja tutustua samalla muihinkin lähilajeihin. Saa nähdä onnistunko ja jaksanko tehdä joka viikoksi. Yleensähän uuden vuoden lupaukset unohdetaan loppiaiseen mennessä 😉

Joka tapauksessa oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

p.s. Anteeksi tekstin kömpelyys. Olivat menneet muuttamaan blogipohjaa radikaalisti WordPressissä ja en ole vielä oikein sujut tämän uuden pohjan ja uusien muotoilujen kanssa.

Kameran löytämää

Julkaistu , kirjoittanut
2

’Joskus käy näinkin! Olin kävelemässä koiran kanssa aamutuimaan lehtomaisessa metsässä. Kaste oli laskeutunut ruohoille ja korsille. Sammalen päälle oli kertynyt pisaroita hauskaksi kerrokseksi. Kumarruin katsomaan tarkemmin kameran kanssa ja otin muistoksi muutaman kuvan. Sitten jatkoin matkaa. Tielle päästyäni katsoin kameran näytöltä, olivatko kuvat onnistuneet. Kastepisaroita en kuvasta juurikaan huomannut, mutta sammal erottui hyvin vaalean vihreänä heinistä ja ketunleivistä. Katsoin tarkimmin, suurensin ja hämmästyin. Voiko olla totta?

poimulehväsammal

Niinpä, ei muuta kuin takaisin omia jälkiä seuraten ja nenä maassa etsimään kohtaa, jossa olin kastetta kuvannut. Onneksi kasteiseen metsään jää helposti seurattavat jäljet ja taisi koirakin minua vähän auttaa. Sammal löytyi ja niin saatoin todeta, että olin löytänyt Luopioisiin uuden sammallajin, poimulehväsammalen (Plagiomnium undulatum).

Tämä sammal on muutenkin melkoinen harvinaisuus Pirkanmaalla. Tiettävästi sillä on vain muutama löydetty kasvupaikka: Nokialla, Kangasalalla ja Valkeakoskella. Yleisempi se on etelän rannikoiden lehdoissa, mutta ei sielläkään kovin yleinen. Itse olen sitä aikaisemmin nähnyt Viron Saarenmaalla, jossa se kasvoi jopa nurmikoilla ja Nokian Sorvassa. Nyt löytynyt paikka oli oikeastaan aika tavallista tuoretta lehtoa, jonka pohjakerroksessa näkyi jonkin verran lähteisyyttä. Läheiseltä pellolta valui vesiä lehdon poikki alapuolella virtaavaan Myllyojaan. Tällaisia paikkoja täällä on paljon, joten onpa jatkossa pidettävä silmät auki tämänkin sammalen suhteen.

Poimulehväsammal on helppo erottaa muista lehväsammalista. Sen lehdet ovat pitkät, kapeat ja niiden kärkiosassa on selvää poikittaista poimuisuutta sammalen nimen mukaisesti. Oikeastaan meillä tavattavista sammalista sitä ei voi sekoittaa mihinkään toiseen sammaleen.

Näin kameran kuvistakin voi löytää uusia lajeja. Kannattaa siis kuvata kaikkea mitä löytää.’

… ja kolmas

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

mustakivisammal

’Kun alkuun pääsee, niin vauhti kiihtyy, näinhän se on. Aikaisin keväällä jäiden vielä peittäessä järviä ja lampia, hiihtelin rantakallioita katsellen. Aurinko oli sulattanut lumen ja jään monelta Kukkian rantakalliolta ja myös pienempien järvien rannoilta. Monelle tällaiselle kalliolle ei kesällä pääse muulla kuin veneellä tai kanootilla. Jäältä sammalten ja jäkälien tarkkailu on helpompaa.

Retken aikana keräsin näytekoteloon pieniä sammaltupsuja, josko ne jossain välissä saisi määritettyä lajilleen. No, määrittämättä ne jäi ja kotelo unohtui sekaiselle työpöydälle. Lopulta se siivouksen yhteydessä paljastui ja pistin sen talteen muiden koteloiden joukkoon.

Kun sitten lähdin ystäväni kanssa ensimmäiselle sammalretkelle, otin kaikki määrittämättä jääneet mukaani ja ajattelin kysellä vähän neuvoa. Niinhän siinä kävi, että ystäväni otti ne mukaansa ja sanoi määrityksen onnistuvan parhaiten työpöydän ääressä. En pistänyt hanttiin.

Viime perjantaina sain kotelot takaisin ja yhden sisältä löytyi lappu, jossa lyhyesti luki: ”Pitäisi käydä kaikki erikseen läpi – on ilmeisesti useita lajeja, pitkäkarvainen näyttää olevan Grimmia ovalis.” Mustakivisammal on kolmas uusi sammal tänä vuonna Luopioisiin.

Vuosien varrella olen tätä Grimmiaa etsinyt juuri rantakallioilta mutta yleensä suuremmilta järviltä. Näinhän sen ensi kerran Päijänteen rantatyrskyissä Kuhmoisissa. Niinpä yllätys olikin, että sammal kasvoi vajaan kilometrin päässä Padankosken Kyläjärven gabro-kalliolla aivan vesirajassa. Tältä kalliomuodostumalta on löytynyt paljon hienoja lajeja vuosien saatossa, nyt siis yksi lisää.

Mustakivisammal on vaikea erottaa lajilleen maastossa, niin kuin kivisammalet muutenkin. Jos sammalella ei ole pesäkkeitä, vaatii tunnistaminen mikroskooppia. Lehden karvakärki on hyvä osviitta, mutta sellaisia lajeja on monia muitakin niin kivisammalten kuin tierasammaltenkin suvuissa. Varmaan sammal kasvaa muuallakin tällä alueella, mutta asia on niin kuin ystäväni huomautti: ”Pitäisi käydä kaikki erikseen läpi.”’

Toinen uusi…

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kallionäivesammal Inarissa

’Kun taas vauhtiin päästään, alkaa uusia sammalia löytyä. Kallionäivesammal (Mylia taylori) on Luopioisten 387 löydetty sammallaji. Maksasammaliin kuuluva näyttävän kokoinen sammal kasvaa kosteissa olosuhteissa pystysuoran kallion tyvellä usein lähellä suon pintaa. Pohjoisessa sen voi löytää kivennäismaaltakin. Sukuun kuuluu toinenkin laji, rahkanäivesammal (M. anomala), jonka löytää helposti avoimen suon rahkasammalmättäästä. Näiden kahden erottamiseen tarvitaan mikroskooppia, koska tuntomerkit ovat solutasolla. Toisaalta kasvupaikka ja -tapa kertovat paljon itse lajistakin.

Kallionäivesammal Pälkäneen Laipassa

Pari viikkoa sitten lähdin kuuntelemaan kehrääjää Laipanmaahan Korppivuorelle. Samalla retkellä poikkesin läheiselle Kylmänkorvenkalliolle, jota pidän yhtenä parhaista harvinaisten maksasammalten kasvupaikoista Pirkanmaalla. Täältä on löytynyt mm. etelänraippasammal, kallio– ja pohjanpussisammal, louhusammal, etelänhopeasammal, sekä lisäksi paakku– ja aaparahka. Kaikki nämä ovat Luopioisissa hyvin harvinaisia ja löydetty vain tältä tai parilta muulta kalliolta, mutta ei mistään muualta kaikkia samalta kalliolta. Nyt joukkoon liittyi myös kallionäivesammal. Se kasvoi aivan läheisen rämesuon pinnan tuntumassa pystysuoran kallion pinnalla puolen neliön tiiviinä kasvustona,  Vaikka oli hämärää ja kehrääjän surina houkutteli jatkamaan matkaa, en voinut olla viettämättä lyhyttä hiljaista hetkeä löydön äärellä. Sammal on kuitenkin Pirkanmaallakin harvinainen (RT) ja koko valtakunnassa silmälläpidettävä (NT) laji.

Näin lajimäärä kasvaa, kun vain jaksaa kulkea ja kumartua pienenkin erikoisuuden puoleen. Viime kesänä viimeksi kuljimme tällä kalliolla ja merkitsimme ylös harvinaisuuksia, mutta vaikka kuinka tarkkaan katsoo, jää jotain huomaamatta. Kannattaa siis käydä samoilla poikoilla uudelleenkin.’

Kallionäivesammal Kangasalalla Pakkalassa

Vuoden ensimmäinen uusi sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hetevarstasammal

’Aikoinaan ajattelin, että Luopiosista voisi löytyä 400 sammallajia. Se tuntui aika mahdottomalta, kun sammalten tuntemukseni oli heikkoa ja aika ei tahtonut riittää monien vaikeiden sukujen penkomiseen. Kun viime kesän jälkeen laskin löydetyt lajit ja tulos oli 385 kpl, niin tavoite alkoi tuntua jo realistiselta.

Monia pohjoisen sammalia on viime vuosina löydetty etelämpääkin. Esimerkiksi naalinsammal (Oligotrichum hercynicum) on sellainen. Kun sen ensi kerran näin Kuusamossa joskus 2000-luvun alkuvuosina, en osannut kuvitallakaan sen vielä löytyvän Luopioisistakin. Kuitenkin löysin sen metsäautotieltä pari vuotta sitten. Samanlaisilta paikoilta sitä on löydetty muualtakin Pirkanmaalta. Ilmeisesti se ei enää ole edes kovin harvinainen.

Toinen samanlainen sammal on hetevarstasammal (Pohlia wahlenbergii), jonka muistan Lapin lähteiköistä ja puroista jo 90-luvulta. Kauniin hopeanvihreät mättäät purovedessä pistivät kulkijan kumartumaan ja katsomaan tuota kaunista sammalta. Tätä lajia on tavattu Etelä-Suomestakin, mutta hyvin harvinaisena. Lähteikköjen katoaminen ja metsien vesitasapainon järkkyminen ovat hävittäneet sen kasvupaikkoja tehokkaasti. Niinpä hetevarstasammalen löytyminen Padankoskelta oli minulle pienoinen yllätys. Sammal muistutti hohtovarstasammalta (Pohlia cruda), mutta mitä se olisi tehnyt lähteikössä, puhdas kallioiden kasvi.

Sammal löytyi keskeltä nurmipeltoa, johon purkautuu lähdevesiä. Tihkupintainen kosteikko antoi hetevarstasammalelle sopivan kasvualustan. Kovin paljon sitä ei ollut, ei ollenkaan sellaisia kasvistoja kuin Lapissa, mutta pari tupasta kuitenkin. Ystäväni Orivedeltä hyväntahtoisesti varmensi määrityksen ja niin Luopioinen sai 386 sammallajinsa. Taas ollaan yhtä lähempänä tavoitetta.’

Lapin lähteestä kuvattuna

Uusia sammalia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kesän mittaan olen koonnut tietoja Luopioisten sammalista kiertämällä sopivilla paikoilla keräämässä pussiin näytetupsuja. Niitä olen sitten määrittänyt iltaan pimeään ja pistänyt koteloihin sellaisia, joille ei ole nimeä löytynyt tai se on jäänyt epävarmaksi. Tämä on vaatinut paitsi ahkeraa maastossa liikkumista, niin myös ahkeraa skooppiin tuijottelua. Positiivisena antina on ollut oppiminen ja sammallajien levinnäisyyden havainnointi. Monen lajin kohdalla olen huomannut, ettei se olekaan niin harvinainen kuin olen luullut tai että sitä onkin useita kasvustoja yhden harvinaisen lisäksi.

Tämä tarkastelu on myös vienyt aikaa niin blogin kirjoittelulta kuin muiltakin harrastuksilta. Se on myös kartuttanut Luopioisten sammalflooraa usealla uudella lajilla. Jotkin näistä ovat edelleen epävarmoja (lähinnä Bryum-suvun lajit) ja muutamat ovat edelleen määritettävinä asiantuntijoilla ja saattavat aikoinaan lisätä uusien lajien määrää. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus muutamaan pidempään retkeen lähinnä Kaukkalan erämaihin ja Laipanmaalle. Molemmilta alueilta löytyi uusi sammallaji: Kaukkalan Isomaan alueelta pari lajia on jatkotarkastelussa, Laipasta löytyi rutakaulasammal. Kun vielä kotonurkistakin löytyi vihdoinkin törmävarstasammal, niin viikko oli varsin antoisa.

Rutakaulasammal

Rutakaulasammal (Trematodon ambiguus) on etelässä harvinainen eikä se muuallakaan niitä yleisimpiä ole. Sammal on häviävän pieni, mutta onneksi sillä lähes aina on kolmesenttinen pesäkeperä ja sen päässä luonteenomainen venynyt pesäke. Jo viime vuonna luulin sammalen löytyneen, mutta silloin se osoittautui nuppisammaleksi, joka alussa muistuttaa kovin rutakaulasammalta. Hassusta nimestään johtuen tämä sammal on aina minua viehättänyt ja nyt se kuuluu myös Luopioisten sammalflooraan 381. lajina. Sammalta kasvoi märässä metsäautotien ojassa hiekalla monien pioneerisammalten joukossa harvakseltaan.

Törmävarstasammal (Pohlia proligera) on etsityttänyt itseään vuosikausia ja nytkin se löytyi vahingossa. Kartotin ihan tuttua gabrokalliota Padankoskella ja niinpä sammal löytyi kallionaluslehdosta puron partaalta kerätystä paakusta. Sitä oli paikalla vain muutama verso, ei edes näytteeksi asti, mutta pitkät suikeat itusilmut lehtihangoissa olivat selvä tunnistusmerkki tälle lajille. Löytö helpotti mutta myös haikeutti, taas yksi varma laji on löytynyt ja aina vain vaikeampaa on löytää uusia. Lajiluku on siis nyt 382 ja se tietää, että ennusteeni neljänsadan sammallajin löytymisestä Luopioisista lähenee.

Rakkosammal

Muita kartoituksessa löytyneitä toisen paikan sammalia ovat rakkosammal (Nowellia curvifolia) Sarkasen lehdosta, luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum) Kyynäröltä ja Padankoskelta, suokinnassammal (Scapania paludicola) Laipasta, metsälovisammal (Lophozia longiflora) Korppivuorelta (oikeastaan uusi, kun edellinen löytö osoittautui vääräksi määritykseksi), kuovinrahkasammal (Sphagnum ontusum) Kurkisuolta, paakkurahkasammal (Sphagnum compactum) Korppikalliolta jne. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Kartoitus on siis ollut ansiokasta. Sen lopputuloksen näkee oikeastaan vasta sitten, kun talvella päivitän levinneisyyskartat näiden löytöjen osalta.’

Uusi hiirensammal2

Julkaistu , kirjoittanut
2

’Kun hetki sitten postasin Luopioisista löytämästäni uudesta hiirensammalesta, en arvannut, että toinenkin odotti julkistustaan keruupussissa. Kuten silloin totesin, suku on vaikea (myös sammalilla ;-)). Niinpä tätäkin kuvan tupasta pyörittelin pitkän tovin käsissäni, skoopissa ja nettisurfailulla, kunnes päädyin sorahiirensammaleen (Bryum creberrimum). Se vaatii vielä kierroksen ennen kuin määritys varmistuu ja sen jälkeen se voi myös olla jotain muutakin, mutta tällä hetkellä kutsun sitä tällä nimellä. Muutaman kerran on tapahtunut erehdyksiä, mutta se sallittakoon, jos lopulta oikea laji löytyy ja väärä korjataan.

Sorahiirensammal on maassamme huonosti tunnettu laji. Johtuu varmaankin määrityksen vaikeudesta. Sitä tavataan lähes koko maasta, mutta missään se ei ole kovin yleinen tai runsas. Itse löysin sen parin vuoden ikäiseltä hakkuuaukealta, jossa sitä kasvoi muutaman kämmenen kokoisella alueella kuvan mukaisesti mattona. Paikka lienee sille tyypillinen hiekkainen, märkä ja avoin. Kirjallisuuden mukaan sitä on myös rannoilla ja märillä kallioilla. Ehkä sitä voisi luonnehtia hieman pioneerimäiseksi sammaleksi eli se ilmaantuu sinne, missä on avointa paikkaa avautunut kasvualustaksi. Kun paikka umpeutuu, sammalkin häviää.

No, mistä sen sitten tuntee? Siinähän se vaikeus piilee, kun samanlaisia on varmaan kymmenkunta. Onneksi osa putoaa pois tunturikasveina ja osa meiltä löytymättöminä. Tosin eihän nämä vielä sulje näitäkään mahdollisuuksia kokonaan pois. Itse vertasin tuntomerkkejä ruotsalaisen Nationalnyckeln-kirjan avulla. Tämä kirjasarja lienee tällä hetkellä paras määritysopas sammalten osalta. Sammalen lehti on pieni ja suikea, keskisuoni jatkuu kärjen yli, siinä on tyvellä punaista väriä ja suoni on tumma. Näin on monella muullakin. Solujen koon mittasin mikroskoopilla ja se auttoi taas eteenpäin. Pesäkkeen hampaat tsekkasin myös ja niin päästiin pudottamaan muutama laji pois. Lopulta mittasin itiöiden koon ja sain tulokseksi n. 13 µm eli 13 tunannesosa millimetriä. Kirjallisuus kertoi sorahiirensammalella olevan hyvin pienet itiöt. Näin päädyin tähän lajiin, joka siis voi kuitenkin olla jokin muukin, mutta tällä hetkellä on näin. Totuus ratkeaa sitten, kun asiantuntijat ovat sammalen katsoneet.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, mitä minä tällä tiedolla teen? Ensinnäkin on hauska tietää asioita. Toiseksi tämä kertoo siitä, kuinka moniulotteinen ja -puolinen meidän luontomme on. Lisäksi on tietenkin löytämisen ilo ja riemu. Kannattaa siis edelleen koluta monipuolisesti kaikenlaisia paikkoja ja kumartua pienenkin erilaisuuden puoleen.’