Avainsana-arkisto: uusi laji

Toinen uusi…

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kallionäivesammal Inarissa

’Kun taas vauhtiin päästään, alkaa uusia sammalia löytyä. Kallionäivesammal (Mylia taylori) on Luopioisten 387 löydetty sammallaji. Maksasammaliin kuuluva näyttävän kokoinen sammal kasvaa kosteissa olosuhteissa pystysuoran kallion tyvellä usein lähellä suon pintaa. Pohjoisessa sen voi löytää kivennäismaaltakin. Sukuun kuuluu toinenkin laji, rahkanäivesammal (M. anomala), jonka löytää helposti avoimen suon rahkasammalmättäästä. Näiden kahden erottamiseen tarvitaan mikroskooppia, koska tuntomerkit ovat solutasolla. Toisaalta kasvupaikka ja -tapa kertovat paljon itse lajistakin.

Kallionäivesammal Pälkäneen Laipassa

Pari viikkoa sitten lähdin kuuntelemaan kehrääjää Laipanmaahan Korppivuorelle. Samalla retkellä poikkesin läheiselle Kylmänkorvenkalliolle, jota pidän yhtenä parhaista harvinaisten maksasammalten kasvupaikoista Pirkanmaalla. Täältä on löytynyt mm. etelänraippasammal, kallio– ja pohjanpussisammal, louhusammal, etelänhopeasammal, sekä lisäksi paakku– ja aaparahka. Kaikki nämä ovat Luopioisissa hyvin harvinaisia ja löydetty vain tältä tai parilta muulta kalliolta, mutta ei mistään muualta kaikkia samalta kalliolta. Nyt joukkoon liittyi myös kallionäivesammal. Se kasvoi aivan läheisen rämesuon pinnan tuntumassa pystysuoran kallion pinnalla puolen neliön tiiviinä kasvustona,  Vaikka oli hämärää ja kehrääjän surina houkutteli jatkamaan matkaa, en voinut olla viettämättä lyhyttä hiljaista hetkeä löydön äärellä. Sammal on kuitenkin Pirkanmaallakin harvinainen (RT) ja koko valtakunnassa silmälläpidettävä (NT) laji.

Näin lajimäärä kasvaa, kun vain jaksaa kulkea ja kumartua pienenkin erikoisuuden puoleen. Viime kesänä viimeksi kuljimme tällä kalliolla ja merkitsimme ylös harvinaisuuksia, mutta vaikka kuinka tarkkaan katsoo, jää jotain huomaamatta. Kannattaa siis käydä samoilla poikoilla uudelleenkin.’

Kallionäivesammal Kangasalalla Pakkalassa

Vuoden ensimmäinen uusi sammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hetevarstasammal

’Aikoinaan ajattelin, että Luopiosista voisi löytyä 400 sammallajia. Se tuntui aika mahdottomalta, kun sammalten tuntemukseni oli heikkoa ja aika ei tahtonut riittää monien vaikeiden sukujen penkomiseen. Kun viime kesän jälkeen laskin löydetyt lajit ja tulos oli 385 kpl, niin tavoite alkoi tuntua jo realistiselta.

Monia pohjoisen sammalia on viime vuosina löydetty etelämpääkin. Esimerkiksi naalinsammal (Oligotrichum hercynicum) on sellainen. Kun sen ensi kerran näin Kuusamossa joskus 2000-luvun alkuvuosina, en osannut kuvitallakaan sen vielä löytyvän Luopioisistakin. Kuitenkin löysin sen metsäautotieltä pari vuotta sitten. Samanlaisilta paikoilta sitä on löydetty muualtakin Pirkanmaalta. Ilmeisesti se ei enää ole edes kovin harvinainen.

Toinen samanlainen sammal on hetevarstasammal (Pohlia wahlenbergii), jonka muistan Lapin lähteiköistä ja puroista jo 90-luvulta. Kauniin hopeanvihreät mättäät purovedessä pistivät kulkijan kumartumaan ja katsomaan tuota kaunista sammalta. Tätä lajia on tavattu Etelä-Suomestakin, mutta hyvin harvinaisena. Lähteikköjen katoaminen ja metsien vesitasapainon järkkyminen ovat hävittäneet sen kasvupaikkoja tehokkaasti. Niinpä hetevarstasammalen löytyminen Padankoskelta oli minulle pienoinen yllätys. Sammal muistutti hohtovarstasammalta (Pohlia cruda), mutta mitä se olisi tehnyt lähteikössä, puhdas kallioiden kasvi.

Sammal löytyi keskeltä nurmipeltoa, johon purkautuu lähdevesiä. Tihkupintainen kosteikko antoi hetevarstasammalelle sopivan kasvualustan. Kovin paljon sitä ei ollut, ei ollenkaan sellaisia kasvistoja kuin Lapissa, mutta pari tupasta kuitenkin. Ystäväni Orivedeltä hyväntahtoisesti varmensi määrityksen ja niin Luopioinen sai 386 sammallajinsa. Taas ollaan yhtä lähempänä tavoitetta.’

Lapin lähteestä kuvattuna

Uusia sammalia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kesän mittaan olen koonnut tietoja Luopioisten sammalista kiertämällä sopivilla paikoilla keräämässä pussiin näytetupsuja. Niitä olen sitten määrittänyt iltaan pimeään ja pistänyt koteloihin sellaisia, joille ei ole nimeä löytynyt tai se on jäänyt epävarmaksi. Tämä on vaatinut paitsi ahkeraa maastossa liikkumista, niin myös ahkeraa skooppiin tuijottelua. Positiivisena antina on ollut oppiminen ja sammallajien levinnäisyyden havainnointi. Monen lajin kohdalla olen huomannut, ettei se olekaan niin harvinainen kuin olen luullut tai että sitä onkin useita kasvustoja yhden harvinaisen lisäksi.

Tämä tarkastelu on myös vienyt aikaa niin blogin kirjoittelulta kuin muiltakin harrastuksilta. Se on myös kartuttanut Luopioisten sammalflooraa usealla uudella lajilla. Jotkin näistä ovat edelleen epävarmoja (lähinnä Bryum-suvun lajit) ja muutamat ovat edelleen määritettävinä asiantuntijoilla ja saattavat aikoinaan lisätä uusien lajien määrää. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus muutamaan pidempään retkeen lähinnä Kaukkalan erämaihin ja Laipanmaalle. Molemmilta alueilta löytyi uusi sammallaji: Kaukkalan Isomaan alueelta pari lajia on jatkotarkastelussa, Laipasta löytyi rutakaulasammal. Kun vielä kotonurkistakin löytyi vihdoinkin törmävarstasammal, niin viikko oli varsin antoisa.

Rutakaulasammal

Rutakaulasammal (Trematodon ambiguus) on etelässä harvinainen eikä se muuallakaan niitä yleisimpiä ole. Sammal on häviävän pieni, mutta onneksi sillä lähes aina on kolmesenttinen pesäkeperä ja sen päässä luonteenomainen venynyt pesäke. Jo viime vuonna luulin sammalen löytyneen, mutta silloin se osoittautui nuppisammaleksi, joka alussa muistuttaa kovin rutakaulasammalta. Hassusta nimestään johtuen tämä sammal on aina minua viehättänyt ja nyt se kuuluu myös Luopioisten sammalflooraan 381. lajina. Sammalta kasvoi märässä metsäautotien ojassa hiekalla monien pioneerisammalten joukossa harvakseltaan.

Törmävarstasammal (Pohlia proligera) on etsityttänyt itseään vuosikausia ja nytkin se löytyi vahingossa. Kartotin ihan tuttua gabrokalliota Padankoskella ja niinpä sammal löytyi kallionaluslehdosta puron partaalta kerätystä paakusta. Sitä oli paikalla vain muutama verso, ei edes näytteeksi asti, mutta pitkät suikeat itusilmut lehtihangoissa olivat selvä tunnistusmerkki tälle lajille. Löytö helpotti mutta myös haikeutti, taas yksi varma laji on löytynyt ja aina vain vaikeampaa on löytää uusia. Lajiluku on siis nyt 382 ja se tietää, että ennusteeni neljänsadan sammallajin löytymisestä Luopioisista lähenee.

Rakkosammal

Muita kartoituksessa löytyneitä toisen paikan sammalia ovat rakkosammal (Nowellia curvifolia) Sarkasen lehdosta, luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum) Kyynäröltä ja Padankoskelta, suokinnassammal (Scapania paludicola) Laipasta, metsälovisammal (Lophozia longiflora) Korppivuorelta (oikeastaan uusi, kun edellinen löytö osoittautui vääräksi määritykseksi), kuovinrahkasammal (Sphagnum ontusum) Kurkisuolta, paakkurahkasammal (Sphagnum compactum) Korppikalliolta jne. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Kartoitus on siis ollut ansiokasta. Sen lopputuloksen näkee oikeastaan vasta sitten, kun talvella päivitän levinneisyyskartat näiden löytöjen osalta.’

Uusi hiirensammal2

Julkaistu , kirjoittanut
2

’Kun hetki sitten postasin Luopioisista löytämästäni uudesta hiirensammalesta, en arvannut, että toinenkin odotti julkistustaan keruupussissa. Kuten silloin totesin, suku on vaikea (myös sammalilla ;-)). Niinpä tätäkin kuvan tupasta pyörittelin pitkän tovin käsissäni, skoopissa ja nettisurfailulla, kunnes päädyin sorahiirensammaleen (Bryum creberrimum). Se vaatii vielä kierroksen ennen kuin määritys varmistuu ja sen jälkeen se voi myös olla jotain muutakin, mutta tällä hetkellä kutsun sitä tällä nimellä. Muutaman kerran on tapahtunut erehdyksiä, mutta se sallittakoon, jos lopulta oikea laji löytyy ja väärä korjataan.

Sorahiirensammal on maassamme huonosti tunnettu laji. Johtuu varmaankin määrityksen vaikeudesta. Sitä tavataan lähes koko maasta, mutta missään se ei ole kovin yleinen tai runsas. Itse löysin sen parin vuoden ikäiseltä hakkuuaukealta, jossa sitä kasvoi muutaman kämmenen kokoisella alueella kuvan mukaisesti mattona. Paikka lienee sille tyypillinen hiekkainen, märkä ja avoin. Kirjallisuuden mukaan sitä on myös rannoilla ja märillä kallioilla. Ehkä sitä voisi luonnehtia hieman pioneerimäiseksi sammaleksi eli se ilmaantuu sinne, missä on avointa paikkaa avautunut kasvualustaksi. Kun paikka umpeutuu, sammalkin häviää.

No, mistä sen sitten tuntee? Siinähän se vaikeus piilee, kun samanlaisia on varmaan kymmenkunta. Onneksi osa putoaa pois tunturikasveina ja osa meiltä löytymättöminä. Tosin eihän nämä vielä sulje näitäkään mahdollisuuksia kokonaan pois. Itse vertasin tuntomerkkejä ruotsalaisen Nationalnyckeln-kirjan avulla. Tämä kirjasarja lienee tällä hetkellä paras määritysopas sammalten osalta. Sammalen lehti on pieni ja suikea, keskisuoni jatkuu kärjen yli, siinä on tyvellä punaista väriä ja suoni on tumma. Näin on monella muullakin. Solujen koon mittasin mikroskoopilla ja se auttoi taas eteenpäin. Pesäkkeen hampaat tsekkasin myös ja niin päästiin pudottamaan muutama laji pois. Lopulta mittasin itiöiden koon ja sain tulokseksi n. 13 µm eli 13 tunannesosa millimetriä. Kirjallisuus kertoi sorahiirensammalella olevan hyvin pienet itiöt. Näin päädyin tähän lajiin, joka siis voi kuitenkin olla jokin muukin, mutta tällä hetkellä on näin. Totuus ratkeaa sitten, kun asiantuntijat ovat sammalen katsoneet.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, mitä minä tällä tiedolla teen? Ensinnäkin on hauska tietää asioita. Toiseksi tämä kertoo siitä, kuinka moniulotteinen ja -puolinen meidän luontomme on. Lisäksi on tietenkin löytämisen ilo ja riemu. Kannattaa siis edelleen koluta monipuolisesti kaikenlaisia paikkoja ja kumartua pienenkin erilaisuuden puoleen.’

Mitä uutta?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

naalinsammal

’Olen koonnut listaa Pirkanmaalta Luopioisten entisestä kunnasta löydetyistä sammalista. Niistä on oma sivustonsa Luopioisten kasviston yhteydessä. Tehokasta etsintä on ollut vasta tällä vuosikymmenellä, vaikka yksittäisiä merkintöjä tai keräyksiä olen tehnyt hyvinkin pitkältä ajalta. Vuoden vaihteeseen mennessä löydettyjen sammallajien määrä on 373 kpl, joista lehtisammalia on 277, maksasammalia 95 ja yksi sarvisammalalji.

Sammalet eivät ole aina helppoja määrittää. Asiantuntijoillekin ne tuottavat joskus vaikeutta, saatika harrastajalle. Niinpä monen lajin kohdalla olen joutunut turvautumaan ystävien tai asiaa enemmän harrastaneiden apuun. Omat ylitiöpäiset haaveet muuttuvat usein tavallisiksi lajeiksi tai toisaalta joissain tapauksissa vielä yltiöpäisemmiksi. Näin viime vuonnakin. Viimeisin määritys alueelle uudesta lajista varmistui vasta uuden vuoden aattona.

Kaikkiaan vuoden aikana Luopioisiin löytyi kymmenen  (5+5+0) uutta lajia, mikä on aivan kelpo saalis. Nämä ovat:

pikkuliuskasammal

haprakynsisammal (Dicranum fragillifolium)
naalinsammal (Oligotrichum hergynicum)
rannikkotierasammal (Racomitrium elongatum)
luhtarahkasammal (Sphagnum inundatum)
lamparerahkasammal (Sphagnum platyphyllum)

rantakorvasammal (Jungermannia sphaerocarpa)
itupyörösammal (Odontoschisma denudatum)
luhtaliuskasammal (Riccardia chamedryfolia)
haaraliuskasammal (Riccardia multifida)
pikkuliuskasammal (Riccardia palmata)

Kaikki kymmenen ovat harvinaisia EH:n alueella, vaikka uhanalaisia niistä ei mikään olekaan. Varmaan ne olisivat muussa tapauksessa tulleet löydetyiksi jo aikaisemmin. Monella niistä on yleisempi rinnakkaislaji, joten sekoittumisen vaarakin on ollut mahdollinen. Itselleni näistä oli kaksi (haprakynsisammal ja itupyörösammal) kokonaan uusia, muut olen nähnyt jossain retkillä aikaisemmin.

Olen joskus arvioinut, että Luopioisista voisi löytyä nelisensataa sammallajia. Se on edelleen mahdollista, sillä useita mahdollisia lajeja on löytynyt lähialueilta. Niiden suhteen tulee pitää silmät auki tulevina kesinä, kun alueella liikkuu.’

Itupyörösammal

Kylmä lähestyy

Julkaistu , kirjoittanut
2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Eilen satoi muutaman hiutaleen lunta, kun raivasin metsää. Ensi viikoksi on luvattu lisää. Niinköhän se tuo talven ja kylmän. Putkilokasvipuolella viimeiset kukat kukkivat ja lasken ne ensi viikolla saadakseni lokakuun lopun tilastotiedon. Sammalpuolella sesonki jatkuu lumentuloon saakka. Oikeastaan nyt on paras aika etsiä pieniä pioneerisammalia pellonreunoista, rannoilta ja ojanvarsista. Tätä olenkin tehnyt aina, kun aikaa on riittänyt.

Päätin kasvikartoituksen loputtua tehdä jonkinmoisen kartoituksen myös Luopioisten sammalista. Jaoin alueen vain suurempiin (25 km2) ruutuihin ja kerään niiltä lajiston taulukkoon. Ruutu on iso, mutta tätä työtä on mahdoton tehdä neliökilometriruudulla, koska lähes jokainen sammal on varmennettava lupilla tai mikroskoopilla. Kun olen nyt syksyn aikana kiertänyt maastossa, olen aina koonnut pussillisen sammalia mukaani. Näin olen saanut jonkinmoisen kuvan alueen sammalten yleisyydestä. Lopputulos voi olla, että joka ruudussa on pääasiassa samat sammalet ja vain muutamat harvinaisuudet erottuvat massasta. Aika näyttää.

Tällainen menettely on kuitenkin tuottanut jo muutaman yllätyksen eli uuden lajin Luopioisiin. Tosin määrityksen varmennus on vielä kesken. Olen verrannut tätä prosessia oikeuslaitokseen. Itse annan sammalelle määrityksen eli käräjäoikeuden tuomion, sitten lähetän sen ystävälleni Orivedelle, joka antaa hovioikeuden tuomion. Usein sammal matkaa tämän jälkeen Ouluun korkeimpaan oikeuteen, josta tulee päätös aikanaan. Onpa käynyt niinkin, että Oulusta sammal lähtee Turkuun päätuomarin katsottavaksi, olkoon tämä aste sitten vaikka itse Jumala. Niinpä jokin sammal saattaa saada neljä eri tarkastusta ja neljä eri nimeä, ennen kuin se on saanut lopullisen nimensä. Tämä vie aikaa ja osoittaa sen, etteivät nämä sammalet ihan helppoja ole asiantuntijoillekaan.

Viikolla löysin lahokannolta oudon kynsisammalen. Määrityskirjat johtivat minut haprakynsisammalen (Dicranun fragilifolium) kohtaan. Se on kuitenkin täällä suuri harvinaisuus, joten sammal lähtee kierrokselle. Toinen pussinpohjan sammal oli sitten helpompi, itupyörösammal (Odontoschisma denudatum). Ei tämäkään mikään yleinen ole, vaan aika voimakkaasti taantunut laji, mutta se on helppo tunnistaa itumaisista rakennelmista verson päässä. Sekin lähtee kuitenkin tarkistukseen. Näin sammaltietous alueelta lisääntyy. Netistä näitä löytöjä voi sitten käydä tarkastelemassa, kunhan ne sinne kierroksensa jälkeen päätyvät.

Joskus sivuilleni tulee siirrettyä sammallaji liian aikaisin ja sen joutuu sitten sieltä poistamaan. Näin kävi rutakaulasammalelle (Trematodon ambiguus), josta ehdin jo iloita. Oikeus tuomitsi sen yksiselitteisesti nuppisammaleksi (Discelium nudum). Myös muut erehtyvät ja niinpä joudun poistamaan sivuilta kaksi muutakin lajia (Thuidium tamariscinum ja Hygroamblystegium varium), sillä omien että muidenkin kanssa tehtyjen etsintöjen seurauksena näitä lajeja ei ole uudelleen löydetty eikä kerätyt näytteetkään ole oikein määritetty. Näin Luopioisten sammalfrora on sekä lisääntynyt että vähentynyt. Saldo saattaa olla tällä hetkellä pari lajia plussalla tämän vuoden osalta, mutta vielähän on vuotta jäljellä.’

Häyläsuon lähteikkö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Aitoon Häyläsuo on ollut aikoinaan yksi eteläisen Suomen parhaista lähdesoista. Sitten se sodan jälkeen tuhottiin, niin kuin valitettavan moni muukin vastaava kohde. Suon arvokkaat kasvit, lettosarasta alkaen katosivat. Itselläni oli onni vielä 80-luvun alussa tavata suo edes jonkinlaisessa kunnossa ja nähdä siellä punakämmekkä ja hentosuolake kukassa. Myös monet ravinteisen suon sammalet ovat sittemmin hävinneet.

Niinpä olikin iloinen yllätys, kun löysin suon kulmauksesta aidon lähdeleton, jonka tihkupinnoilta saattaisi vielä löytää jo kadonneita aarteita. Pikainenkin silmäys tähän järviruo’on valtaamaan paikkaan antoi iloisen mielen. Lettolehväsammal löytyi välittömästi, nyt toiselta paikalta Luopioisista, nauhasammal kiemurteli rahkojen välissä ja teki jopa periantteja. Mutta mikäs se luikersi sammalen päällä, liekö vain jotain kasvunsa alussa olevaa tai levää. Työpöydän ääressä tämäkin pienen pieni eliö sai lopulta nimensä ja huomasin Luopioisten saaneen taas uuden sammalen, haaraliuskasammalen (Riccardia multifida). Tätä olin viimeksi nähnyt Etelä-Suomen parhailla lähteiköillä Lohjan seudulla.

liuskasammal2 Haaraliuskasammal on hyvin pieni maksasammal, millin levyinen ja reilun sentin pituinen, haaroittuva ja läpikuultava. Sen liuskat ovat tasaleveät ja mikroskooppituntomerkkinä voi yläkuvasta huomata, että tummia öljykappaleita ei ole ollenkaan liuskan reunasoluissa. Tämä seikka minut johdattikin oikeille jäljille. Sammal on silmälläpidettävä (NT) ja Pirkanmaalla alueellisesti uhanalainen (RT) laji. Uhanalaisuus johtuu lähteikköjen tuhoutumisesta ja kosteikkojen katoamisesta.

Näin Häyläsuo osoitti, että se sittenkin on edelleen varteenotettava retkikohde ja uusien löytöjen aarreaitta. Kukapa sen sanoisi, vaikka nuo jo kadonneiksi luokitellut lajitkin sieltä vielä löytyisivät. Tarkkana vaan saa olla, jos kaikki ovat haaraliuskasammalen kokoluokkaa.’

Kurkisuo yllättää

Julkaistu , kirjoittanut
2

marrassammal

’Kurkisoita Suomessa on monia, mutta minulle tärkein sijaitsee Padasjoen ja Pälkäneen (ent. Luopioisten) rajalla. Tämä Natura-alue on ollut tutkimusteni kohteena 80-luvulta lähtien. Silloin kartoitin sen kasvillisuuden ruutu kerrallaan Luonnovarainhoitotoimiston hankkeena. Suo oli juuri otettu mukaan valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja haluttiin tietää, mitä sieltä voi löytää. Sammalet jäivät silloin tutkimatta. Tätä puutetta olen paikkaillut aina kun olen suolla liikkunut.

Eilen kuljin suon läntistä mesotrofista laidetta katsellen paitsi punakämmeköiden kukkineita varsia niin myös rahkasammalia. Suojelualueen ulkopuolella jo osittain metsäksi muuntuneessa osassa oli tehty muutama vuosi sitten raivaus- ja harvennustöitä. Maassa oli runsaasti maatuvia koivunoksia ja isoja lehtipuiden kantoja. Niillä kasvoi tummaa sammalta, jota ensin pidin jonakin lehväsammallajina, mutta tarkempi tutkiminen osoittikin sen olevan aivan muuta. Mikroskoopin ääressä laji varmistui haisumarrassammaleksi (Tayloria tenuis). Aikaisemmin olen tätä löytänyt Luopioisista vain kaksi kertaa eikä se muuallakaan ole ollut kovin yleinen. Valtakunnallisesti se on silmälläpidettävä (NT) laji ja alueellisesti uhanalainen (RT). Sammalta kasvoi runsaasti kannoilla ja karikkeen päällä, oikeastaan mattomaisena kasvustona. Hieno löytö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMutta eivät hienoudet vielä siihen loppuneet. Kurkisuolta laskevan puron laidasta löytyi toinen yllätys. Katselin puron penkkoja puoli huolimattomasti, kun huomasin sen toisella puolella oudon vaalean läikän. Keplottelin kaatunutta puuta pitkin itseni toiselle rannalle ja kumarruin tutkimaan kellertävää, tiheää, patjamaista kasvustoa. Enpä tuntenut lajia. Pesäkkeet olivat vasta muotoutumassa ja lehtiä kummajaisella ei näyttänyt olevan ollenkaan. Tiheä levämatto peitti pesäkekasvuston tyveä. Lopulta löysin pari kehittynyttä pesäkettä ja sydämessä jysähti: ei kait vaan. Mikroskooppi osoitti epäilyn oikeaksi, olin löytänyt rutakaulasammalen (Trematodon ambiguus). Enpä ole sitä aikaisemmin missään tavannut eikä moni muukaan. Sammalta on koko maassa harvakseltaan. Yleisin se lienee Etelä-Lapissa, mutta esimerkiksi täältä Pirkanmaalta sitä on hyvin harvoin tavattu. Statukseltaan se on tavallinen (LC), mutta voisi ihan yhtä hyvin olla uhanalainen. Tämä johtunee siitä, että laji kuuluu ns. pioneerisammaliin, eli se ilmestyy sopiville paikoille hetkeksi ja häviää taas sen jälkeen. Kurkisuon laidalla metsäkone oli kuluttanut puronpenkan savimaalle sille sopivan kasvupaikan. Hieno löytö tämäkin ja uusi Luopioisiin! Lajeja on nyt 366 kpl.

Jäkäliä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tarvaala

’Tammikuu meni kuin unessa. Blogiakin on tullut päivitettyä luvattoman heikosti. Olen muokannut kasvinäytteiden etikettitiedostoja ja se on vienyt ajan aika tarkkaan. On ajatus luopua näytekokoelmasta ja se on saatava ennen sitä ajan tasalle. Nyt kun lunta on viime vuotta enemmän, ei ole päässyt havaintojakaan tekemään, joten kerrottavaakin on kertynyt vähemmän. Jotain kuitenkin!

Päivitin kasvisivuille 15 jäkälälajia. Nämä ovat sellaisia lähinnä lehtijäkäliä, joita en vielä ole löytänyt tutkimusalueeltani Luopioisista. Muutamat kasvavat Lapin perukoilla, eikä niitä voi täältä löytääkään, mutta monet saattavat tulla vastaan EH-alueellakin, kun tarkkaan etsii. Ainakin niin toivon. Vieläkään en ole päässyt paneutumaan rupijäkälien maailmaan lähinnä määristysvaikeuksien vuoksi. Luvassa oleva rupijäkäläkirja ei ole vielä ilmestynyt. Sitä odotellessa kerätään kuvia ja tarkkoja paikkatietomerkintöjä, jotta sitten myöhemmin voi tutkia, mitä on tullut löydetyksi. Nytkin näitä tiedostoja taitaa olla jo useita kymmeniä.’

Yläkuvassa metsänahkajäkälä ja alhaalla kaarrekarve.

Lankamaa

Pientä tumpuraa pientareella

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vesterbacka

’Näin syksyllä lumen ja sulanmaan vuorotellessa on retkikohteet valittava läheltä, että ehtii ennen pimeää ja seuraavaa pakkasta kotilämpimään. Kiertelin pari viikkoa sitten Luopioisten vanhalla kaatopaikalla, jota nykyään kutsutaan komeasti Jäteasemaksi ja etsin – mitäs muuta kuin sammalia. Tällaisilla tampatuilla kentillä sammalet eivät voi olla kovin kookkaita, jotta ne kestäisivät tallaamista ja toisaalta saisivat tarvittavan ravinnon ehkä hyvinkin köyhästä ja karkeasta maaperästä. Nämä kentät ovat yleensä joko hiekalla tai sitten vihreän sammalen peitossa. Suuntasin askeleeni sammalpatjoille. Kulosammal (Ceratodon purpurens), maailman ehkä yleisin sammal, oli yleinen täälläkin. Toinen samanveroinen on nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans), joka paikassa mattomaisena kasvustona, mutta …

tumpurasammal2

Ainahan sitä odottaa löytävänsä jotain mielekästäkin ja uutta. Aidan vieressä ei enää ollutkaan tavallisia lajeja. Pienen pienet suikeat tylppäkärkiset lehdet ruusukkeena: tumpurasammal. Sehän se siellä lymysi ja vielä molemmat lajit pikku– (Barbula convoluta) ja kesantotumpurasammal (B. unguiculata), olipa vieressä muutama toukosammalkin (Tortula truncata), laji, joka oli lokakuun sammalena täällä blogissa. Mutta mikäs tuo hieman isompi on? Kääntelin kädessäni paakkua, jossa oli samanlaista sammalta kuin edellisetkin, itiöpesäkekin pitkänokkainen, mutta lehdet olivat teräväkärkiset ja lupilla katsottuna hieman taaksekäänteiset. Tumpurasammalia tämäkin on, mutta mikä laji?

tumpurasammal3

Otin löydön mukaani ja tutkin sitä pöydän ääressä mikroskoopilla. Voisiko se olle isotumpurasammal (Didymodon fallax)? Olen sitä nähnyt vain kerran aikaisemmin toissa kesänä kalkkilouhoksella Pohjanmaalla. Kirjallisuus kertoo, ettei sitä ole Pirkanmaalla ja että se on sitoutunut kalkkiin. Taitavat nämä Jäteaseman kentät olla ravinteisempia kuin luulinkaan. Olisiko hiekan mukana kentälle tullut sementtiä, kalkkia, lannoiteita? Tällä hetkellä sammalnäyte on matkoilla varmennettavana, mutta ainakin kahden henkilön määrityksen mukaan se on isotumpurasammal, uusi laji sekä Luopioisiin että Pirkanmaalle. Aika näyttää, onko määritys oikein. Kannattaa siis katsella jalkoihinsa tavallisilla hiekkakentilläkin.

Yläkuvassa iso-, keskellä kesanto- ja alhaalla pikkutumpurasammal.’