Avainsana-arkisto: vesikasvi

Järvi kukkii

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun liikutaan vesillä, kiinnittyy huomio väistämättä myös vesikasveihin. Suuri osa näistä, kuten lumpeet ja ulpukat, ovat vauhdissa vasta keskikesällä, mutta on muutamia, jotka kukkivat jo näin kesäkuussa. Yksi tällainen on vesileinikki eli järvisätkin. Tämä kasvi on tänä alkukesänä ollut todella runsas täällä Hämeessä.

Vesileinikki on nimensä mukaan vedessä kasvava leinikkikasvi. Sen kukat poikkeavat muista leinikeistä siinä, että ne ovat valkoisia. Toinen erottava tuntomerkki on kasvutapa. Vesileinikin varsi on veltto ja ohut. Sen avulla kasvi nostaa kukkansa veden pinnan yläpuolelle jopa parin metrin syvyydestä. Samalla osa lehdistä muuttuu kelluslehdiksi kannattelemaan kukkia veden pinnan yläpuolella. Uposlehdet ovat aivan eri näköiset muistuttaen tillin lehtiä. Kelluslehdissä on jonkin verran leinikkikasvien lehtien ulkonäköä.

Vesileinikki on yleinen sisämaan vesissä. Sen sukulaisia elää harvinaisena meressä ja puroissa. Kasvi on kasvutavoiltaan kuitenkin jonkin verran oikukas. Kun olen kartoittanut Luopioisten kasveja, niin vesileinikkiä löytyi järvistä runsaasti joskus 80- ja 90-luvuilla, mutta sen jälkeen se katosi lähes kokonaan vesistöistä. Joinakin vuosina en tavannut sitä lainkaan tai vain pieniä upoksissa olevia versoja tarttui haraan. Niinpä onkin aikamoinen yllätys, että sitä tänä keväänä nousi suojaisiin lahtiin aivan tolkuttomina massoina. Sitä on esiintynyt niin runsaasti, että se on lähes estänyt uimisen ja soutelun alueella. 

Vesileinikki tarvitsee puhtaan veden viihtyäkseen. Likaantuneessa vedessä se jää vähiseksi ja kituu. Niinpä voidaan todeta, että järvet täällä Hämeessä ovat säilyttäneet puhtaan maineensa. Mutta miksi se juuri tänä keväänä röyhähti kasvuun? Tutkimusta siitä ei ole, joten kaikki on vain arvailua ja päättelyä. Todennäköisenä syynä ovat säihin liittyvät tekijät. Ehkä kasvi on tarvinnut muutaman tosi lämpimän kesän toipuakseen taantumasta ja sellaisia on nyt ollut useita peräkkäin. Toinen syy voisi olla viime talven heikko jäätilanne. Kasvin versoja löytyi heti jään lähdön jälkeen kalanpyydyksistä ja nyt kesäkuun puolella kasvi nousi pintaan ja vesistö kukkii valtoimenaan leinikkiä. Leuto talvi on todennäköisesti suosinut sen kasvua.

Kesämökkiläisten kannalta hankaluutena on se, miten leinikin kasvua voisi rajoittaa. Se on yleinen eikä sen poistaminen ole rikos. Uhanalaiseksikaan sitä ei ole luokiteltu. Jos koko järvi on sen peitossa tai mökkilahti, niin onhan se aikaa päälle hankala tapaus. Voin kuvitella, kuinka vaikeaa soutaminen on sellaisen kasvuston keskellä, uimisesta puhumattakaan. Omin päin ei laajoja kasvustoja saa mennä raivaamaan. Vesialueiden kasvillisuuden niittämiseen tarvitaan nykyään ELY-keskuksen lupa. Omasta rannasta toki kasvustoja voi niittää, mutta koko järven tai sen laajemman lahden niittäminen ei ole mahdollista ilman lupaa. Vesilinnut syövät halukkaasti leinikkikasvustoja. Erityistä herkkua se on kuulemma ankoille. Ne kuitenkin taitavat olla aika harvinaisia kotieläimiä. Niinpä niitto lienee ainoa mahdollisuus ja sen jälkeen irronneen kasvuston haravointi ja kompostointi.

Vesileinikki voisi olla tänä vuonna juhannuskukkamme. Kokkoa poltettaessa sitä voi ihailla rannalta ja juhlien jälkeen vasta miettiä, mitä sille pitäisi tehdä. Hyvää juhannusta kaikille!

Kasvierikoisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kalvasvesiherne2

’Heinäkuu on parasta kasvikartoitusaikaa. Tällaisilla helteillä se vain on yhtä tuskaa, kun ei paarmojen ja hyttysten vuoksi voi uimahousuissakaan kulkea ja kaikki muu tuntuu tukahduttavan kuumalta. Mieli kuitenkin vetää kulkemaan soita ja metsiä, rantoja ja pientareita. Muutama päivä sitten Puutikkalan Nivunkulmalla soistuneessa järvenlahdessa törmäsin kuvan kasvierikoisuuteen. Se lillutteli sarojen ja sammalten seassa vesiallikossa lähes upoksissa eikä oikein sopinut mihinkään tuntemaani kasvilajiin. Sen tajusin, että se on vesiherne, mutta mikä laji?’

Vesiherneet ovat lihansyöjäkasveja, joita maassamme on kahdessa heimossa: kihokkikasveissa kolme lajia ja vesihernekasveissa kolme yökönlehteä ja kuusi vesihernettä. Yhteistä niille on, että ne kasvavat niin karuissa ympäristöissä, että saadakseen tarvittavan ravinnon kasvamiseen ne pyydystävät pieniä eläimiä ravinnokseen. Näistä ne imevät typen ja fosforin talteen sylkäisten sen jälkeen tyhjän kuoren pois. Niiden elinympäristö on suo tai järvi, yleensä märkä paikka.

Keräsin kuvan kasvista näytteen ja kotona kiikutin sen mikroskoopin alle saadakseni lajin selville. Pikkuvesiherne (Utricularia minor) karsiutui heti pois, koska haaroja on noin paljon, samoin isovesiherne (U. vulgaris), joka on kookas yleensä järvissä ja ojissa vapaasti kelluva kasvi. Seuraavana tipahtivat pois piilovesiherne ja lännenvesiherne, koska ne ovat sen verran harvinaisia, ettei niitä ole täältä koskaan löydettykään. Se ei tietenkään ole hyvä peruste määritykselle, mutta eivät tuntomerkitkään täsmänneet. Jäljelle jäivät rimpivesiherne (U. intermedia) ja kalvasvesiherne (U. ochroleuca). Tuntomerkkien pohjalta lopulta päädyin jälkimmäiseen.

Luopioisten kasvistossa on ennestään yksi täplä tämän kasvin kohdalla. Löysin kasvin 1980-luvulla Käenniemeltä vastaavanlaiselta paikalta. Silloin se tuli vahingossa mukaan, kun keräsin pikkuvesihernenäytettä. Siinä joukossa oli silloin yksi verso minulle outoa kasvia. Määritin sen, mutta jostain kumman syystä en tallentanut siitä näytettä. Jälkeenpäin en samalla paikalla ole käynyt.

Kalvasvesiherne pyytää rakkuloillaan vedestä vesikirppuja ja pieniä hyönteisiä. Se yhteyttää jonkin verran vihreillä versoillaan ja turvaa näin myös ravinnonsaantiaan. Sen kukka on keltainen ja muistuttaa hernekasvin kukkaa, josta kasviheimo on nimensäkin saanut. Yleensä nämä kasvit jäävät huomaamatta, koska ne kasvavat sellaisilla paikoilla, missä ei juurikaan liikuta ja kätkeytyvät vielä muiden kasvien sekä veden alle. Voisi sanoa, että vesiherneet ovat niitä hankalimpia löydettäviä kartoituksessa. Niinpä ne usein jäävätkin löytymättä. Kalvasvesiherne kuuluu nyt kuitenkin varmuudella Luopioisten kasvimaailmaan rikastuttaen sitä taas yhdellä erikoisuudella, sillä kirjatietojen mukaan se on melkoisen harvinainen kasvi Suomessa, vaikka löytöjä onkin lähes koko maasta.

kalvasvesiherne1

10: leveäosmankäämi

Julkaistu , kirjoittanut
2

pamppu1’Maaliskuun ensimmäisen viikon kasvilaji on monille tuttu rantojen ja ojien laajoista kasvustoista. Näin keväällä sen viime kesän kukkapatukat repeilevät ja työntävät ilmoille satoja tuhansia lenninhaivenellisia siemeniä. Viime kesän kasvusto on kuivunut jo syksyllä, mutta juurakossa odottavat uudet silmut nousuaan heti kun kylmyys hellittää ja vesi sulaa sen juurien ympäriltä.’

Viikon kasvi on osmankäämi (Typha latifolia). Kuten tieteellinen nimi kertoo, ovat sen lehdet leveät ja oikea nimi onkin siksi leveäosmankäämi erotuksena sen harvinaisesta rinnakkaislajista kapeaosmankäämistä (Typha angustifolia). Molemmat kasvavat samanlaisilla paikoilla vesien äärellä. Leveälehtinen on vähemmän erikoistunut, joten sitä tapaa myös ojista ja mutahaudoista, joskus jopa kuivalta maalta ojanteista ja joutomailta.

Osmankäämiä on yritetty hyödyntää moneen otteeseen. Pisimmälle taisivat päästä saksalaiset, jotka vielä viime sodan aikaan valmistivat kasvin juurakoista ns. Typha-jauhoa puuron ja leivän tekoa varten, eikä se ollut edes pahanmakuista. On kerrottu, että tuotanto hehtaaria kohti oli kymmenen kertaa suurempi kuin esim. perunan. Kasvia on käytetty muullakin tavalla: kukinnoista tehtiin patjantäytettä ja eristyslevyä, siemenistä öljyä, lehdistä kateaineita, varresta ruokoa huonekaluihin jne. Siis varsin käyttökelpoinen kasvi. Miksihän sitä ei enää hyödynnetä, kun meilläkin sille sopivia kosteikkoja tuntuu aina vain tulevan lisää vesien rehevöityessä? Onkohan kukaan ajatellut käyttää sitä energiakasvina? Parempi se saattaisi olla kuin ruokohelpi.

Tämän viikon laji on ainakin helppo tuntea. Kun sen kerran on nähnyt ja nimennyt, ei enää erehdy. Tosin ystäväni lähettämä kuva kertoi, että Aamulehti julkaisi viime viikolla kuvan osmankäämin röyhyävästä pampusta päivän kuvana ja väitti sitä kääväksi puun kyljessä. Sattuuhan sitä. En kuitenkaan olisi uskonut, että kasvitietämys toimituksessa on mennyt noin alas peruskoulun myötä. Ennen kansa- ja oppikoulussa opeteltiin lajeja, sitten peruskoulun tultua siirryttiin suoraan latvaan ja käytiin läpi ekologiaa, vaikeita käsitteitä ja tutkimuksia unohtaen, että ne pohjaavat vankkaan lajituntemukseen. Olisiko jo vihdoin aika palata takaisin, ettei tarvitse kirjasta katsoa, että kuusella on lyhyet neulaset ja männyllä pitkät?

Sahalehti

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sahalehti1

’Tiedossani on ollut jo pitkään Matti Kouvon 1990-luvulla löytämä sahalehden (Stratiotes aloides) kesvupaikka jossain Aitoon suunnalla. Kasvirekisteri paikansi kasvin Urkanjärven alueelle Kaukkalaan. Vuosien kuluessa on tehnyt mieleni usein lähteä kasvia etsimään, mutta vaikka järven rannalla olenkin käynyt, en ole päässyt sellaisiin paikkoihin, mistä sen voisi havaita. Niinpä pari päivää sitten raahasin kanootin järvelle vetäen sitä perässäni yli kivien ja kannokoiden usean sadan metrin matkan lähimmältä metsäautotieltä. Rantaan olisi toki päässyt myös jonkin kesämökin kautta, mutta kun siihen ei ole lupaa, niin oli paras etsiä muunlainen keino.’

Uurastaminen kyllä sitten palkittiin ylenpalttisesti. En ole missään nähnyt sahalehteä niin paljon kuin Urkanjärvellä. Ensimmäinen ruusuke kellui vastaan jo muutaman konootinmitan päässä avovedessä. Tosin se oli vain viiden sentin mittainen ja kovin harvalehtinen, mutta sahareunaiset lehdet paljastivat etsityn kasvin löytyneen. Kun olin sitten kiertänyt järven rantaruovikon laitaa pitkin, olin löytänyt kasvia sekä yksittäisinä että laajoina peittävinä kasvustoina. Yläkuvassa sahalehteä kasvaa massoittain suojaisessa kasvupaikassaan. Siellä se levittäytyi liki maalle rantapenkan tuntumassa tiheänä ja paksuna kasvustona. Tähän aikaan kesästä sen tapaa parhaiten veden alta pohjasta, jonne se on juurtunut ohuilla jopa puolimetrisillä juurillaan. Vain kukinnan ajaksi se irrottautuu pohjasta ja nousee kellumaan veden pintaan. Tällöin sen terävät joskus jopa puolimetriset lehdet pistävät ruusukkeina näkyviin ruovikon laidasta. Tällaisia pohjakasvustoja etsin jokaisesta vähänkin sopivasta paikasta ja lähes joka kerta sellainen myös löytyi.

Kasvi kukkii harvoin ja silloinkin esiintyy vain emikukkia. Niinpä se ei meillä tee ollenkaan siemeniä, vaan lisääntyy yksinomaan rönsyillä, joita alakuvassakin näkyy pari kappaletta. Kaksikotisena kasvina se vaatisi pölytykseen myös hedekasveja, mutta niitä ei Suomesta ole löytynyt. Kukat ovat pitkäperäisiä, 3 – 4 cm leveitä, valkoisia ja kolmiterälehtisiä. Niitä voisi etsiä heinäkuun alkupuolella.

Kasvupaikakseen sahalehti huolii vain tietyntyyppisen järven. Järven tulee olla rehevä, mutta veden pH:n on oltava lähellä neutraalia ja laadun puhdasta. Lapissa kasvia kutsutaan kievanaksi ja sen asuttamia järviä kievanajärviksi. Näitä löytyy Länsi-Lapin alueelta etenkin Muoniosta. Siellä paikalliset ihmiset ovat vuosisatoja nostaneet talvellakin vihreää kasvia avannoista karjalle rehuksi. Etelämpänä sahalehti yhdistetään monesti ravintopitoisiin altaisiin ja puhdistamoihin tai likaisiin tummiin vesiin. Tunnettuja kasvupaikkoja ovat Kangasalan Taivallampi ja Kirkkojärvi sekä Karjalan Äyräpäänjärvi ja Otsamonjärvi. Niinpä sen löytyminen näin runsaana aivan luonnontilaisesta järvestä Luopioisista on hieno juttu. Kasvi on Suomessa harvinainen, ei tosin uhanalainen, ja sitä tavataan paitsi Lapista niin myös Itä-Suomesta sekä itärajan takaa ja paikoin siis myös Hämeestä. Se on kasvussaan kuitenkin aika oikullinen. En nimittäin löytänyt siitä mitään merkkejä läheisestä Kouvalanjärvestä, jonka myös kanootilla kiersin. Järvet ovatkin aivan erityyppisiä. Toinen on matala ja rehevä toinen kirjas ja syvä.

Kasvin kokonaislevinneisyys käsittää itäisen Euroopan Länsi-Siperiaan saakka.

sahalehti2