’Viime aikoina on kuultu monia ympäristöön liittyviä hätähuutoja, toivomuksia, kauhisteluja. Ilmastonmuutoksen torjunta on hyvin keskeinen keskustelunaihe, samoin hyönteiskato, ravinnon puhtaus, hiilijalanjäljet ja kulutustottumukset. Meitä kuluttajia usein syyllistetään toimistamme. Milloin lämmitämme väärällä tavalla kotejamme tai ajamme vääränlaisella autolla, matkustamme väärin tai syömme väärää ruokaa. Kaikki tämä ahdistaa ja kuitenkaan emme pysty kovin paljon tälle asialle tekemään.
Pitkään varsinkin maatalous on ollut syyttelyn kohteena. Maatalous on meitä kuluttajia varten, jotta saisimme ravintoa. Tuotannon kannattavuus on kuitenkin laskenut vuodesta toiseen, tuotteita halpuutetaan, tukia leikataan, menetelmistä syyllistetään.Viljelijät on asetettu miettimään, mitä yleensä kannattaa viljellä, jotta tuottaja saisi toimeentulonsa. Samalla mietitään, miten pienentää hiilijalanjälkeä tai monipuolistaa tuotantoa.
Tutkimusten mukaan yksipuolinen viljely poistaa pelloista vuosittain noin 200 kiloa hiiltä hehtaarilta. Jotta satotasot eivät laskisi, peltoja on lannoitettava enemmän. Tämä taas johtaa päästöihin, jotka rehevöittävät vesistöjä. Tällä hetkellä puhutaan hiilivarantojen lisäämisestä peltoihin. Väsyneet pellot on saatava sitomaan enemmän hiiltä. Tähän päästäisiin pitämällä pellot kasvipeitteisinä ympäri vuoden. Samalla on viljelyvalikoimaa laajennettava ja muokkaustapoja uudistettava. Paineita viljelijöille, ei ihme, että monet luovuttavat ja maatilojen määrä jatkaa laskuaan.
Kuitenkin on muistettava, että meillä tuotetaan puhdasta lähiruokaa. Tämä tuntuu unohtuvan kuluttajilta. Jos viljelijä kasvattaa hiiltä sitovaa rehua, ei rehulla saisiaan ruokkia karjaa, koska lihankulutus on saatava laskemaan mahdollisimman alas. Keinolannotteiden käyttö on paitsi kallista niin pitkällä tähtäimellä myös epäeettistä, luomuahan ravinnon pitäisi olla. Pahimmillaan ulkomainen yhtiö kaivaa raaka-aineen omasta maaperästämme, kuljettaa sen jalostettavaksi ja myy sitten jalostettuna maanviljelijöille. Vaikea on myös ymmärtää elintarvikeviennin ja -tuonnin suurta epäsuhtaa. Riisi on huomattavan paljon epäeettisempi kuin peruna, puhumattakaan muista kaukaa tuoduista trendiruoka-aineista. Kotimainen ruoka on kaikki nämä seikat huomioonottaen halpaa ympäristölle, vaikka se tuntuukin kalliilta kuluttajalle.
Tällä hetkellä kotimainen ruoka ei pysty kilpailemaan halpatuonnin kanssa. Meidän on otettava tämä asia vakavasti, jos puhumme tosissamme ilmastonmuutoksesta. Meidän on kasvatettava ravintoaineista omassa maassamme niin paljon kuin mahdollista, silloin myös voimme helpommin vaikuttaa tuotannon ympäristövaikutuksiin. Maataloutemme on myös tehtävä trendikkääksi, jotta sen tuotteet kelpaisivat ulkomaille. Pohjolan valoisan kesän kasvattamat tuotteet, kuten kumina jo osoittaa, ovat haluttua tavaraa muuallakin kuin vain meidän ruokapöydässämme.’