Palsasuo on katoavaa ympäristöä Lapissa
’Alkukeväästä ilmestynyt Lajien punainen kirja puhuu pääasiassa maamme eliölajeista. N. 12 % lajeista on jollakin tasolla uhanalaisia. Lähes kokonaan ilman huomiota on jäänyt luontotyyppien uhanalaisuus eli erilaiset ympäristöjen harvinaistuminen jopa katoaminen. Jos ajatellaan lajien häviämistä, niin jokin on siihen syynä. Edellisissä arvioissa painotettiin ihmisen toimintaa uhanalaisuuden syynä, nyt puhutaan lajin katoamisen uhasta. Toki usein uhka tulee ihmisen suunnasta, mutta oleellista on myös lajin kasvupaikan tai ympäristön muuttuminen.
Kun itse olin koulussa, luettiin biologiassa lähes yksinomaan eliölajien biologiaa, opeteltiin tuntemaan kasveja, nisäkkäitä, kaloja, lintuja, hyönteisiä. Silloin niitä myös osattiin, kiitos kasvien keruun ja luonnonmukaisemman elämäntyylin. Kun itse toimin opettaja ja kun siirryttiin peruskouluun, opetus muuttui enemmän ympäristön ja ekologian opettamiseksi, lajit lähes unohdettiin. Nykysukupolvet eivät tunne kasveja, eivät hyönteisiä, pelkäävät niitä ja katsovat Afrikan villieläimiä televisiosta. Kuitenkin luonnon tietämys ja sitä kautta suojelu vaatii lajintuntemusta. Kuinka suojelet, jos et tunne? Tietenkin molemmat tarvitaan ja toivottavasti palataan vielä laajempaan lajintuntemukseen, sillä lajit muodostavat elinympäristön, lajien avulla ne määritelläänkin.
Kun minun lapsuudessa tiedettiin, että on havu- ja lehtimetsiä, soita kolmea tyyppiä: korpi, räme ja neva, lisäksi järvi- ja merivedet, nyt luontotyyppejä löytyy satoja (n. 400) ja nekin voivat olla uhanalaisia. Tämä on jäänyt valitettavasti kovin vähälle huomiolle. Selvityksessä vuonna 2018 todetaan, että 48 % luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa. Selvitys tehtiin nyt toisen kerran ja vaikka selvitysten vertaaminen onkin vaikeaa, niin ainakaan parempaan suuntaan ei ole menty. Etelä-Suomessa prosenttiluku on suurempi kuin pohjoisessa. Tästä voisi päätellä, että ihmistoiminnalla on sormensa vankasti pelissä. Ruuhka-Suomessa ympäristö kärsii enemmän. Yksittäisistä tyypeistä voi lukea mietinnöstä, mutta selkeän hälyyttävästi esiin nousevat perinnebiotoopit, lettosuot, virtaavat vedet ja lumenviipymät. Näillä on myös runsaasti uhanalaisia lajeja.
Mitä sitten tehdä? Keinoja on monia ja niitä on käytettykin. Metsien käsittelyn muutos, perinnebiotooppien hoito, uhanalaisten alueiden suojelu ja seuranta ovat hyviä keinoja. Myös koskien ennallistaminen, rantaniittyjen laiduntaminen ja yleensäkin luontotyyppien muokkaaminen vanhaan malliin auttavat. Näiden toteuttaminen tarvitsee enemmän tahtoa ja päätöksiä kuin rahaa.
Yksityinen ihminenkin voi suojella esimerkiksi kosteikkoa, ketoa tai suota ja näin vaikuttaa ympäristöönsä positiivisesti. Ilmastonmuutoksen ei ole todettu vielä vaikuttavan maamme ympäristöön kovin radikaalisti. Ainoastaan Lapin lumenviipymät ovat kärsineet lämpimistä ajoista ja niillä elävät lajit ovat uhanalaistuneet. Kettu on vaeltanut pohjoisemmaksi ja naali on hävinnyt. Pienet kasvit jäävät rehevämpien jalkoihin, vesien lämpeneminen vaikuttaa joidenkien lajien lisääntymiseen. Kun muutos torjutaan, ehkä torjutaan myös ympäristöjen uhanalaistuminen. Jotain tarttis kuitenkin tehdä.’
Kurkisuo kuuluu Natura2000-suojeluun ja lisäksi se on soidensuojeluohjelman kohde. Suot ovat uhanalaisia Etelä-Suomessa.
