| |
|
Lajikuvaus
Kuvaus: Mäkilitukka on yksivuotinen ristikukkaiskasvi, jonka varsi on pysty ja kalju, lehdet päättöpariset , hieman karvaiset ja muodostavat selvän tyviruusukkeen. Varsilehtiä on muutama, kukat ovat pienet ja valkeat, lidut pitkät ja kapeat.
Koko: 10 - 30 cm
Kasvupaikka: Kuivilla kedoilla, kallioilla ja ulkosaariston niityillä, kasvihuonerikka.
Levinneisyys: Ahvenanmaa ja Lounais-Suomi.
Mikrosienet:
Muuta: |
|
Kasvin löytöpaikoista Luopioisissa
Mäkilitukka on alueella ainoastaan puutarharikka.
Kasvi on löydetty vain kerran Rautajärven kaupan taimipihalta omenapuun juuripaakusta. Taimi oli peräisin Lohjan taimitarhoilta, jonne litukka lienee kulkeutunut ulkomailta lähinnä Hollannista. Toisaalta Lohja on myös litukan luonatista aluetta maassamme.
Mäkilitukka ei kasva luonnonvaraisesti etelärannikkoa kauempana sisämaassa, mutta puutarharikkana sitä tavataan silloin tällöin taimitarhoilta.
Kirjallisuustiedot
- Kuitunen, T. 2001: Kasvihavaintoja Luopioisista (EH) vuosilta 1999-2000. - Talvikki 25: 38-42.
- Räsänen, J. 1987: Mäkilitukka (Cardamine hirsuta) puutarharikkaruohona. - Lutukka 3: 91. |
|