Meidän Herramme muurahaisia

murkutb

’Näin kesän ratoksi kaivoin kirjahyllystäni luettavaksi mahdollisimman vanhan kirjan tai ainakin sellaisen, jota en ole pitkään aikaan katsellut. Käsi osui Aapelin (Simo Puupponen) teokseen Meidän Herramme muurahaisia. Liekö sattumaa vai mitä, mutta se sattui aivan nappiin. Riemastuttava kirja, suosittelen!’

Aapelin vanha pakinakokoelma sisältää 43 novellintapaista pakinaa, yksinpuhelua, kavalkadin pienen kaupungin ihmisistä. Jokainen tarina on pieni tiivis yhden asukkaan puheenvuoro. Siinä kertoja kuvailee kaupunkinsa muita asukkaita tai välähdyksiä heidän elämästään. Kertojat edustavat eri ammatteja ja eri ikäluokkia, on miehiä, naisia, lapsia, työläisiä, talollisia ja virkamiehiä. Jokaisella on sanansa sanottavana.

Kirjan pohjana lienee ollut kuulu Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologia, jossa samalla tavalla ihmiset kertovat elämästään. Siinä he ovat kuitenkin jo kuolleita, hautausmaan asukkaita, Aapelin teoksessa verrattoman eläviä.

Aapeli antaa jokaiselle hahmolleen oman ilmeen ja oman luonteen. Niinpä hahmot ovat kaikki erilaisia. Joku on häijy joku ahne tai vaivainen. Kirjan tarinoissa he törmäävät toisiinsa ja luonnehtivat toisiaan. Lapsi katselee tapahtumia lapsen silmin, kunnan hoidokki vaivaistalon näkökulmasta. Kaikki he ovat kuitenkin Herramme pieniä muurahaisia.

Aapeli lienee pakinakirjallisuutemme kestolinkki. Hänen pakinoitaan voi lukea kauan niiden kirjoittamisen jälkeen. Totta kai niissä on tänään historiallinen sävy, vanhahtava tendenssi, mutta niissä on myös paljon ajatonta huumoria ja roppakaupalla ihmistuntemusta. Aapeli osaa sanoa lyhyesti ja napakasti asiat, jotka saattavat olla vaikeitakin. Niinpä sitä nytkin oikein ihmetteli, kuinka hyvin hän on asiat oivaltanut. Meillä nykyihmisillä olisi paljon opittavaa tällaisesta kielenkäytöstä. Nykyään kun pitää olla aina niin kieli keskellä suuta, ettei loukkaa ketään tai saa vihoja niskaansa. Niinpä puheesta tai kirjoituksesta tulee helposti kovin latteaa ja mitäänsanomatonta. Ketä sellainen kiinnostaa?

Kirja oli todellakin hyvä välipala, vaikka varmaan unohtuu nopeasti. Kuitenkin siihen kannattaisi palata taas uudelleen ja ammentaa sen hyvänolontunnetta. Kirja henkii ajattomuutta, aivan samalla tavalla kuin Aapelin lapsille kirjoittamat Vinski-kirjat tai Pikku Pietarin piha.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.