
Hyvää syksyä!
Puiden ruska on jo mennyt, mutta maantasossa se vielä jatkuu. Kiertelin suolla ja katselin sammalten kirjoa näin syksyllä. Kuvan pallorahka (Sphagnum wulffianum) on aivan eri värinen kuin kesän tumma vihreys. En ole ennen huomannutkaan kuinka voimakkaasti myös sammalet muuttavat väriään näin syksyllä. Monet muutkin yleiset lajin ovat nyt lähes tunnistamattomia, kun väri on muuttunut syksyiseksi. Käteen päätyi niin seinäsammal kuin liekosammalkin, kun hetken luulin niiden olevan jotain ”parempaa”.

Parempaakin on löytynyt syksyisillä retkillä. Luopioisten sammalkasvisto sai peräti kaksi uutta lajia lähiretkillä. Jo pitkään olen etsinyt puistohiippasammalta (Lewinskya affinis) niin hautausmaan kuin talojenkin jalopuista. Viimein se löytyi kirkonkylältä Mikkolan pihapiiristä vaahteran rungolta. Laji on hiljattain jaettu, niin kuin monet muutkin, useampaan lajiin, mutta skooppaus osoitti tämän löydön olevan kuitenkin vanhaa affinis-lajia. Paikalla kasvoi vain muutama pieni tupas tavallisemman tikanhiippasammalen (Lewinskya speciosa) seurassa.
Toinenkin hienous löytyi lähiretkellä, kun kiertelin lähteistä puronvarsilehtoa täällä Padankoskella. Suuren ikivanhan haavan kolosta pilkisti pieniä, kähäriä tuppaita, jollaisia en ennen ole nähnyt. Skooppaus paljasti tammitakkusammlen (Ulota crispa) löytyneen. Tämäkin laji on saanut rinnakkaslajeja viime aikoina ja taas oli tarkkaan tutkittava, mitä todellisuudessa oli löytynyt. Päädyin alkuperäiseen leveätyvisen lehden perusteella. Sammalen seurassa kasvoivat haapahiippasammal (Nyholmiella obtusifolia) ja kaarnahiippasammal (Nyholmiella gymnostoma). Molemmat uudet lajit on kuitenkin syytä lähettää vielä asiantuntijan varmennettavaksi. Kuitenkin jotain uutta ne joka tapauksessa ovat.
Nämä uudet lajit eivät näy vielä luopioistenkasvisto.fi sivustolla, koska se on muutos- vaiheessa edelleen. Yllättävän paljon siinä on ollut puuhaa, vaikka tekoäly tekikin raa’an työn puolestani. Jokainen sivu on kuitenkin tarkastettava ja kuvat muokattava uudelleen, myös linkitys on korjattava. Ehkä osa sivustosta saadaan kuntoon tämän vuoden puolella. Vanha sivusto toimii siihen saakka ennallaan.


Kirja on Luonnonperintösäätiön 30-vuotisjuhlakirja. Kirjoittaja on säätiön entinen toiminnanjohtaja, sen perustasjajäsen ja nykyään sen suojelujohtaja Anneli Jussila. Kirjan teksteissä ja hienoissa valokuvissa (kirjan kirjoittaja ja Taneli Eskola) kuljetaan säätiön rauhoittamissa suojelukohteissa laajalti Hämeen alueella alkumetsää etsien. Samalla luodataan Pentti Linkolan ajatuksia, elämän filosofiaa ja mielenmaisemia. Eläessään Päijänteen rannalla ja Vanajavedellä Linkolan metsät sijaitsivat juuri näiden paikkojen välillä. Kirjassa kirjailija esittelee laajasti Linkolalle tärkeitä metsiä. Hän käy retkillä eri tyyppisissä metsissä, eri biotoopeissa, tutustuttaa lukijan metsätyyppien tunnistamiseen ja niiden kasvillisuuteen. Samalla hän etsii taiteesta ja kirjallisuudesta esimerkkejä näiden biotooppien muinaisista alkumetsistä ja vertaa niitä nykyisiin. Kirjan hieno kuvitus täydentää kerrontaa. Kaikki metsät eivät kirjassa ole alkumetsiä, mukaan pääsevät myös kulttuurimaisemat ja muunlaiset suojelualueet. Kirja pohtii myös metsien nykytilaa, mahdollisuutta muuttaa nykykäytäntöä ja pelastaa vielä jäljellä olevia alkumetsiä tai palauttaa, ennallistaa, nyt jo tuhottuja alueita alkuperäiseen muotoon.
Kirja kertoo eliöryhmästä, joka on kolmanneksi suurin kasvien ja bakteerien jälkeen. Sienilajit täyttävät suurin piirtein jokaisen paikan maapallolla. Niitä löytyy maaperästä, vesistä, valltamerien syvyydestä, lähteistä, tulivuorista, kallioperästä ja myös muiden eliöiden rakenteista. Monet niistä elävät symbioosissa kasvien, bakteerien, toisten sienien ja eläinten kanssa muodostaen kaikkia yhdistävän verkoston ikään kuin liiman. Sienet ovat hämmästyttävän sopeutuvaisia elinolosuhteisiinsa, ympäristöönsä ja toisiin eliöihin nähden. Lisäksi tutkimukset ovat paljastaneet, että todellisuudessa sienet ovat ryhmänä yksi vanhimmista. Ne auttoivat mm. kasvien nousun ja sopeutumisen kuivalle maalle satoja miljoonia vuosia sitten.
Tammikuun lopulla sain kuulla ylipuutarhuri Pentti Alangon kuolemasta. Hän oli kuollessaan 89-vuotias eli ehtinyt tehdä pitkän elämänuran kasvien parissa. Minulle Pentti tuli tutuksi harrastusten kautta ja vaikka en koskaan häntä henkilökohtaisesti tavannut, niin sähköpostin ja kirjeiden kautta tulimme tutuiksi. Pentti Alangolla oli suuri vaikutus 2010-luvulla Luopioisten kasviston piensienisivuston kehittämiseen ja syntyyn. Innostuin silloin tutkimaan piensieniä ja lähetin satoja näytteitä Helsingin yliopiston kasvimuseolle. Osan oli pystynyt itsekin määrittämään, mutta suuren osan näytteistä kävi Pentti läpi huolellisesti ja kirjasi tarkasti lajitiedot muistiin minua varten. Tästä alkoi ystävyys ja tämän jälkeen vaihdoimme useita sähköposteja mielenkiintoisista piensienistä, jotka olivat yksi Pentin valtavan tietomäärän ja tutkimusten kohde. Niinpä Luopioisten kasviston piensienisivuille päätyivät useat Pentin määrittämät lajit. Hänellä riitti aikaa harrastajan opastamiselle ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. Parin viime vuoden aikana yhteydenotot sitten vähenivät enkä enää rasittanut häntä sieninäytteilläni. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut tuntea näin lämpimän ja ystävällisen ihmisen.
Samoihin aikoihin tuli toinenkin suru-uutinen: Raino Lampinen menehtyi yllättäen. Hänet opin tuntemaan myös harrastusten kautta. Raino työskenteli Kasvimuseolla ja oli yksi Laji.fi-tiedoston kehittäjistä ja Kasviatlaksen toimeenpanijoista. Asioin hänen kanssaan 1980-luvulta alkaen, kun kokosin silloisen Luopioisten pitäjän kasvistoa Atlas-kartoituksen avulla. Monet avut sain häneltä harrastuksen alkuvaiheissa ja varsinkin sitten, kun kokosin tehdyn työn nettiin Luopioisten kasvisto-sivuille. Lähes kaikki sivuston putkilokasvien levinneisyyskartat ovat Rainon käsialaa. Kun aloin suunnitella sivustoa, pyysin Rainolta apua. Ystävällisesti hän kertoi kiireistään saada valmiiksi materiaalit yliopiston omiin nettijuttuihin, mutta lupasi silloin koota myös kartat Luopioisista. Aikanaan ne sitten tulivat ja saatoin avata sivustot kaikkien harrastajien käyttöön. Itse en olisi näitä karttoja pystynyt tekemään. Raino Lampinen päivitti myös kartat muutaman kerran, viimeksi 2018, jolloin Luopioisten kartoitus tuli maaliin. Muistissani hän säilyy aina hymyilevänä, auttavaisena henkilönä, jolta riitti aikaa puhelimessa, tapaamisissa ja sähköposteissa kannustamaan kartoitusten jatkamiseen eri puolilla maata.
Miksi ymmärrämme maailman väärin? Kirja pohtii kahdeksaa myyttiä eli uskomusta, harhakäsitystä, jotka hallitsevat ihmisten käsityksiä nykyisestä maailmasta. Kirjailija toteaa, että ne ovat olemassa, koska olemme päättäneet ajatella niiden olevan totta ja niiden hylkääminen saattaisi johtaa dramaattisiin seurauksiin. Kirjan lukujen mukaan nämä myytit ovat: myytti maanosista, rajoista, kansakunnista, suvereniteetista, kasvun mittaamisesta, Venäjän ekspansionismista, Kiinan uudesta silkkitiestä ja epäonnitumaan tuomitusta Afrikasta. Kirjassa nämä esitetään asioina, joita ei kyseenalaisteta, vaikka maailmassa tällä hetkellä on todellisiakin asioita, joihin kieltäydytään uskomasta, esim. ilmastonmuutos, lajikato ja ympäristön muutokset, elämmehän kuudennen massasukupuuttoaallon aikaa. Kun huomio kiinnitetään vain oman valtion tai kansan myytteihin esim. BKT:een laskusta, niin ei nähdä todellisuutta ihan silmien edessä.
Alaotsikko: Karhukaisista, toivosta ja pienuuden voimasta.