’Tuntsa on olemassa, se tuli todistettua, kun olimme majoittuneena sinne. Sammaltutkijoiden ryhmä, yhteensä 13 innokasta konttaajaa, vietti viisi päivää tuolla tarunhohtoisella paikalla aivan rajan pinnassa. Yhden päivän ajan rajavartijoiden valvova silmä seurasi tarkkaan menemisiämme, sillä maaperää tuijottaessa ja sammalia etsiessä, oli suuri vaara joutua naapurin puolelle. Raja kulki vain muutaman metrin päässä Puitsitunturilla.

Taivaalla näkyvät savukaaret kertoivat, että rajaa valvottiin myös ilmasta käsin, onhan Ala-Kurtin sotilastukikohtaan vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Rajan taakse silmäillessä tuli mieleen vanha sanonta: aidan takana ruoho on vihreämpää. Nyt vain aidan taakse ei saanut mennä ja silmämääräisesti niin kasvillisuus kuin maisemakin näytti siellä jatkuvan aivan samanlaisena.

Raja oli merkitty tolpilla maastoon: punavihreä ja sinivalkoinen. Naapurin puolen kuvaaminen ei ollut sopivaa, joten kamera oli suunnattava sammaliin. Mitään kovin erikoisia lajeja tunturilta ei löytynyt, matkamuistoluokkaa, mutta läheinen kuru lähteineen ja lammikoineen sai jo sydämen tykyttämään. Näytteet ovat vielä paperipusseissa odottamassa määritystä, mutta ainakin muutama tuiki outo sammal minunkin keruuksiini joutui, sellainen, jonka olemassaolosta en ennen retkeä ole mitään tiennyt, esim. pikkukämmensammal (Tritomaria scitula). Eihän se mikään suuri  harvinaisuus taida olla, onhan vain niin häviävän pieni, että jää helposti huomaamatta.

Ensi kerralla lisää outoja mutta kiehtovia maisemia!’