Aihearkisto: Sammalet

Joko kesä meni?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Harvinainen luumittari (Aspitates gilvaria) Kurkisuolla

Mulla on ollut blogi tauolla, kun siinä on ollut jotain häikkää enkä ole päässyt sitä käyttämään. Nyt pitäisi taas olla kunnossa. Kesän on täyttänyt pari näyttelyä, joita olen valmistellut. Nyt Perhosnäyttely on jo sulkeutunut Rautajärvellä ja Eränäyttely on enää parina viikovaihteena auki. Muuten olen kuvannut ötököitä: kovakuoriaisia, perhosia, hämähäkkejä ja kaikkea muuta, mikä liikkuu. En vielä tiedä, mitä kuvilla teen, mutta on ollut mielenkiintoista tutkia erilaisten netistä löytyvien sivustojen avulla niiden taksonomiaa. Yllättävän paljon netistä löytyy jopa määristyskaavoja.

Myös Luopioisten Rautajärvelle perustettu Kukkian luontokeskus on työllistänyt jonkin verran. Hanke on kolmivuotinen ja sen tarkoitus on tehdä luontoa tutuksi näyttelyiden ja tapahtumien kautta. Nimikkeen alle sijoittuvat myös mm. Kukkian suojeluyhdistys, Suvi-hanke, joka rakentaa laskeutumisaltaita Kukkiaan laskeviin ojiin ja puroihin sekä muutama kulttuuriin liittyvä yhdistys, kuten Kukkian kasvattamo ja Muodonmuutos ry. Perhosteemaan liittyvänä kuun lopulla Suomen luonnon päivänä järjestetään yöperhostapahtuma valoineen Rautajärven koulun pihassa.

Onko kesä sitten jo mennyt? Helteet ovat, toivottavasti, mutta kesä jatkuu. Nyt on tarkoitus taas keskittyä sammaliin. Heinäkuussa löytyi Luopioisiin uusi laji, kun noukin Kurkisuon muutamasta rimmestä löytyi hentorahka (Sphagnum tenellum). Tämä rahkasammal on väistellyt minua jo monen vuoden ajan, vaikka monta kertaa olenkin suota mittaillut. Nyt se löytyi aivan sattumalta, kun olin katselemassa ihan muita lajeja. Näin monesti käy, kun sattuma puuttuu peliin. Sammal on nimensä mukaan hento ja sen varren haarat eivät ole erikoistuneet vaan harittavat kaikki ulospäin. Myös varsilehdet ovat lajille tyypillisen pitkulaiset, kookkaat ja siirottavat. Hennon vihreä sammal kasvaa muiden rahkojen keskellä pieninä laikkuina, varmaan muuallakin.

Ensi viikolla on Sammaltyöryhmän retki Tiilikkajärvelle. Olen päässyt näille retkille mukaan muutaman vuoden ajan oppimaan uutta, niin tänäkin vuonna. Sen jälkeen odottavat Luopioisten pienet suot kartoitusta. Pitäisi saada vähitellen se projekti loppuun ja julkaista tulokset. Ehkä sitten talvella.

Mukavaa loppukesää lukijoille!

Laakasammalet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuonna 2019 ilmestyi Arctoa-julkaisusarjassa venäläisten tutkijoiden tekemä julkaisu TAXONOMY OF THE PLAGIOTHECIUM LAETUM COMPLEX (PLAGIOTHECIACEAE, BRYOPHYTA) IN RUSSIA, jossa meilläkin hyvin yleinen ja tuttu kantolaakasammal (Plagiothecium laetum) jaettiin neljään eri lajiin. Näistä kolme on Löydetty Suomesta, mutta ne ovat vielä melko huonosti tunnettuja, koska aikaisemmin kaikki havainnot on määritetty yhdeksi ja samaksi lajiksi.

Suomesta on löydetty nyt erotetuista lajeista vanha kantolaakasammal (P. laetum), P. svalbardense ja idänlaakasammal (P. rossicum). Keskimmäisestä on vain yksi havainto, Timo Kypärän löytö Sallan kansallispuistosta vuodelta 2022. Jälkimmäisestä on tällä hetkellä merkintojä Laji.fi-tiedostossa 12 kpl. Todellisuudessa tämä laji on maassamme yleisempi, sitä vaan ei ole vielä erikseen seurattu ja erotettu tavallisesta lajista. Neljättä lajia P. berggerianum  ei ole täältä löydetty, sen kasvualue on kauempana Siperiassa.

Itse innostuin etsimään näitä lajeja Pirkanmaalta ja erityisesti Luopioisista viime syksynä. Keräsin puolenkymmentä näytettä sopivilta paikoilta ja yksi niistä osoittautui idänlaakasammaleksi. Se kasvoi varttuneessa OMT-tyypin kuusimetsässä etelään viettävällä rinteellä kuusen tyvellä ja maanpäälisellä juurella pieninä laikkuina. Kasvupaikka ei siis kovin eroa kantolaakasammalen kasvupaikasta. Ehkä se oli hieman kuivempi ja kasvualusta oli elävä. Onko tämä tyypillinen kasvupaikka, sitä en osaa sanoa, mutta muut näytteet olivat lahopuulta ja kannoilta, ja osoittautuivat kantolaakasammaleksi.

Mikä on sitten näillä erona? Selvin ero on lehden reunan rakenteessa. Idänlaakasammalen lehti on epäsymmetrinen ja suikea niin kuin kantolaakasammalenkin, mutta lehden reuna on molemmin puolin litteä eikä taakäänteinen. Kaarilaakasammalesta (P. curvifolium) sen erottaa paitsi lehden reunan litteydestä niin myös johteen kapeudesta (1-2 soluriviä). Koska erottavat tuntomerkit ovat näin pieniä, on kerättävä aina näyte ja se on sen jälkeen varmennettava skooppaamalla lehden reuna.

P. svalbardense saattaa kasvaa muuallakin kuin Sallan kansallispuistossa, joten sitäkin on pidettävä silmällä sopivilla paikoilla ainakin Lapissa liikuttaessa. Kantolaakasammaleen verrattuna sen lehti on symmetrisempi ja lehden kärki on kapea, lähes piikkimäinen.

Nyt kun kohta uusi kasvukausi alkaa, niin pidetään silmällä aivan tavallisiakin lajeja. Niistä saattaa löytää yllätyksiä.

Kattotiilet kunniaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

Paahdepaasisammal

Tänä syksynä on koettu täällä Hämeessä jo kaksi talvea, mutta kummallakin kerralla lumi on saanut väistyä ja sammaltaja on päässyt mielipuuhaansa. Marraskuun lopulla tein pari lyhyttä sammalretkeä rannoille, toisen Padankosken Kyläjärven ja toisen Luopioisten Haltianselän rannalle. Rantasammalista tuli noukittua pieniä näytteitä pussiin määritettäväksi. Kaikenlaista löytyi: saukonsammalta (Leptodictyum riparium), lettohiirensammalta (Ptychostomum pseudotriquetrum), kantohohtosammalta (Herzogiella seligeri), mutta ei mitään järisyttävää.

Kyläjärven rantatien varressa oli kuitenkin kasa vanhoja kattotiiliä. Talon katto oli uusittu ja vanhat tiilet oli kipattu tien varteen. Nehän piti katsoa. Vanhastaan muistin, että olin joskus löytänyt vanhalta tiilikatolta mielenkiintoisia lajeja. Niinpä kuorin tiilien päältä sammalia mukaani. Kotona työpöydän ääressä sitten selvittelin löytöjä mikroskoopin kanssa. Sitä tosiaan tarvittiin, sillä tiilillä kasvoi ainakin neljä erilaista paasisammalta monen muun lajin lisäksi. Tunnetusti paasisammalet eivät ole sammalsukujen helpoimmasta päästä, joten aikaa kului ja kahvia myös, että lajit sain ongittua selville kerätyistä tuppaista ja tehtyä lajeista vielä näytteetkin.

Ensimmäinen tupas oli kuitenkin aivan tavallista rauniopaasisammalta (Schistidium apocarpum), sitähän on joka paikassa, missä vain on ravinteista kalliota tai sementtiputkea. Seuraava olikin selvästi papillinen ja sai nimekseen nystypaasisammal (Schistidium papillosum), sekin melko yleinen kivipinnan sammal. Kolmas tupas mietitytti pienuutensa puolesta ja innostus nousi, kun sekin oli papillinen. Kun vielä huomasin, ettei lehdissä ollut karvakärkeä, niin ajatus löi hetken tyhjää: eihän tällaista lajia ole olemassakaan. Kirjojen avulla se kuitenkin määrittyi paahdepaasisammaleksi (Schistidium dupretii), jolla tosiaan voi olla karvakärjetönkin muoto. Hienoa, kolmas paikka Luopioisiin. Kun pengoin vielä sammalkasaani, löytyi neljäskin paasisammal. Se olikin taas vanha tuttu, mutta ei suinkaan mikään jokapaikan tai -päivän laji. Yksi tupsuista oli nimittäin pikkupaasisammalta (Schistidium submuticum). Tämähän Nationalsnyckelnin mukaan on yleinen vain Skandien vuoristossa ja meillä harvinainen. Luopioista on sitä kuitenkin löytynyt ennen tätä kolmelta muulta paikalta ja aina kattotiililtä.

Paasisammalten lisäksi unholaan jäivät niin ketopartasammal (Syntrichia ruralis), kuin kujasammal (Pylaisia polyantha) ja savikkosiipisammalkin (Fissidens viridulus). Kääpiösiipisammal (Fissidens exilis) hieman nosti taas adrenaliinia, onhan se sentään NT-laji ja löydetty ennen tätä täältä vain parilta paikalta. Muut olivatkin sitten jokapaikan sammalia, kuten kamppisammal (Sanionia uncinata) ja suikerosammalet.

Kattotiilet niin vanhat katot kuin ojaan kipatut tiilikasatkin ovat hyviä sammalpaikkoja. Ne kannattaa aina tarkistaa, kun vastaan tulee. Tiilissä on mukana sementtiä tai kalkkia. Siksi niiden pinta on emäksinen ja sitähän monet kalkinsuosijasammalet etsivät. Tällaisella karulla alueella kuin Luopioinen, ovat sementtiputket, kattotiilet, siltarummut ja vanhat kivijalat ensiarvoisen tärkeitä tarkistaa. Löydöt voivat olla mielenkiintoisia, kuten minulle kävi tällä vuoden tähän asti viimeisellä sammalretkellä.

Piensuot

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen nyt aktiivisesti tarkastellut Luopioisten sammalajistoa 15 vuoden ajan. Jo ennen sitäkin keräilin mielenkiintoisennäköisiä sammalia herbarioon, mutta en osannut niitä määrittää. Muistan, kuinka Jyväskylän yliopiston lehtori Veli Saari lupautui katsomaan sammalnäytteeni läpi 2000-luvun lopulla ja palauttaessaan totesi naurahtaen, että fifty-fifty. Niinhän se oli, puolet määrityksistä oli väärin. Se sisuunnutti ottamaan selvää. Hommasin mikroskoopin ja määrityskirjallisuutta, jotka ovat välttämättömiä tänäkin päivänä. Aina nekään eivät tahdo riittää, vaan on edelleen turvauduttava toisten apuun. Kiitos heille.

Kuluneen kesän aikana olen jatkanut Luopioisten sammalflooran kartoittamista pienten soiden avulla. Valinnan olen tehnyt suon luonnontilaisuuden ja koon perusteella. Tällaisia soita alueelta löytyy viitisensataa. Kartalta olen valinnut vain todelliset suot (retkikartalla tummempi sininen väri) ja jättänyt soistumat (vaaleampi sininen väri) pois. Kuitenkin suolla on useasti huomannut, ettei kartalla ojittamaton suo olekaan sellainen, vaan jossain vaiheessa sinne on kaivettu oja, joka kuljettaa suon vedet muualle ja alue on muuttunut. Tällaisia on kartan luonnontilaisista soista ollut liki puolet. Myös raivaukset ja hakkuut ovat muuttaneet suon luonnontilaisuutta. Olisikin kiireesti saatava metsälakiin muutos pienen suon turvaksi. Nythän vain ruoho- ja heinäkorvet kuuluvat metsälain mukaan kohteiksi, joita on syytä suojata suojavyöhykkeellä. Eri asia on, kuinka sekään käytännössä toteutuu. Suuri vastuu lankeaa metsäammattilaisille ja heidän tietämykselleen. Olen siinä yrittänyt vaikuttaa paikallisella tasolla käymällä neuvojan kanssa yhdessä tarkastamassa arvokkaita paikkoja. Monesti kuitenkin huomaa, että tulee liian myöhään, vahinko on jo tapahtunut.

Onko noissa soissa sitten jotain erikoista? En ole vielä tehnyt mitään laskelmia enkä päätelmiä löydöistäni. Olen käynyt läpi noin sata suota, joista liki puolet on osoittautunut muuntumiksi edellä mainituista syistä. Lopuista olen tehnyt selvityksen lajilistoineen. Suo on ainutlaatuinen ja vanha luontotyyppi silloin, jos se on saanut olla rauhassa. Menneinä aikoina, kun metsillekään ei arvoa laskettu, myös suot pysyivät soina. Korkeintaan sieltä nostettiin turvetta karjan kuivikkeeksi. Nämä alueet saattavat vielä näkyä soilla nevamaisina laikkuina. Turpeennostosta on kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika, etten ole suota sen vuoksi hylännyt. Suon erikoisuus onkin sen pysyvyydessä. Luontaisesti suo ei kovin helpolla katoa. Niinpä myös sen kasvillisuus on ikivanhaa. Kerran lapsena hain suolta itselleni partiokepin, kun sellainen piti olla. Männynkäkkyrä sopi siihen hyvin. Sitä työstäessäni innostuin laskemaan sen vuosirenkaat. Hämmästys oli suuri, kun männyn iäksi sain 80 vuotta ja kuitenkaan se ei ollut rannetta paksumpi eikä paljon minua pidempi. Sammalista sanotaan, että ne ovat ikuisia. Tämä väite perustuu siihen, ettei niillä ole juuria, vaan ne kuolevat toisesta päästä ja kasvavat toisesta eli saattavat olla hyvinkin vanhoja.

Kahden hehtaarin suolta saattaa löytää 60 sammallajia riippuen suon monimuotoisuudesta ja ravintoarvoista. Rämeet ovat vähälajisia. Isovarpurämeellä saa olla tyytyväinen, jos löytää parikymmentä sammallajia. Rehevä tervaleppää kasvava korpi taas on toisesta päästä ja laimäärä voi olla kolminkertainen. Lehtisammalten ja maksasammalten suhde on noin kolmen suhde yhteen. Niinhän se taitaa olla lajistollisesti kaikkien maamme sammalten osalta. Tiedetään, että sammalet ovat uhanalaistilastossa surullisella kärkipaikalla. Sammalista viimeisen selvityksen (v. 2019) mukaan 34% on uhanalaisia ja 7% silmälläpidettäviä. Tämä näkyy suollakin. Hyvin usein törmää uhanalaiseen lajiin, jonka ainut turvapaikka on luonnontilainen suo. Tuntuu, ettei suon koolla ole juurikaan väliä, jos olosuhteet vain ovat hyvät. Lahopuu on suon yksi tärkeimmistä elementeistä. Monet pienet maksasammalet ovat nimittäin juuri lahopuulajeja. Lahopuu myös häviää nopeasti, jos suon vesitasapaino järkkyy. Muutamat läpikäymäni ojitetut suot ovat menettäneet nimenomaan osan lahopuilla kasvavista maksasammalistaan.

Olin ajatellut saada tämän tutkimuksen loppuun tänä kesänä, mutta jatkuva mielenkiinto soihin saattaa aiheuttaa se, että keskityn niihin vielä ensi vuonnakin. Toisaalta nyt houkuttaa myös rantasammalten kartoitus. Niiden tarkastelu on jäänyt luvattoman huonolle niin putkilokasvien kuin sammaltenkin osalta. Aika näyttää, kuinka käy!

Kalkkialueen kummallisuudet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Laji-fi-tiedosto on hyödyllinen monella tavalla. Sinne on koottu lajitietoa suuresta osasta maamme eliölajistoa. Itsekin olen syöttänyt sinne varmaan toista sataatuhatta tietoa tai en ihan itse, vaan esim. Atlas-kartoituksen merkinnät ovat menneet sinne tietoina automaattisesti. Kuitenkin omia keruuksia ja havaintoja on tullut laitettua Oman vihon kautta runsaasti. Viime talvena syötimme Pirkanmaan sammalhavaintoja oikein urakalla ja se näkyy tiedoston kartoissa havaintokertymänä, jollaista ei monelta muulta paikkakunnalta löydy. Kiitos etenkin Ari Parnelan ansiokkaan työskentelyn Pirkanmaan sammalkartoittajana.

Itse selasin tiedostosta esiin Luopioisten sammalhavaintoja. Omiani olivat valtaosin, mutta mukaan mahtui joitakin yllätyksiäkin. Nämä näyttivät olevan Luopioisten parhaalta sammalpaikalta Kuohijoen kalkkilouhokselta havainnoitujen tai kerättyjen näytteiden tietoja. Suurin yksittäinen havaintoryhmä on kesäkuulta vuonna 2007, jolloin Sanna Laaka-Lindberg on vieraillut alueella ja kerännyt yli kuusikymmentä näytettä. Joukossa on useita lajeja, joita kukaan muu ei ole havainnoinut sieltä. Itse olen joko yksin tai jonkun muun sammalharrastajan kanssa vieraillut alueella vuosittain enkä näitä sammalia ole sieltä missään vaiheessa rekisteröinyt. Ilmeisesti en vielä ole löytänyt tätä aarreaittaa.

Vuonna 2007 löydetyt hienot lajit olen nyt liittänyt Luopioisten sammalkasvioon ja tehnyt niistä lajisivut tarvittavine tietoineen. Vain yhdestä näistä on löydetty Luopioisista toinenkin kasvupaikka, nimittäin lehtoneidonsammal (Thuidium tamariscinum), joka löytyi pari vuotta sitten Niinimäen lähteiköstä.

Kalkkinukkasammal on varsinkin rannikon kalkkialueilla melko yleisenä tavattava nukkasammal, mutta sisämaassa harvinainen. Ehkä siinä on myös hieman pioneerisammalen vikaa niin kuin monessa nukkasammalessa eikä se siksi joka vuosi löydy samalta paikalta. Sinnikkäästi sitä on vain etsittävä.

Kalliotakkusammalta lienee muuallakin Luopioisissa. Sillä on vankka jalansija vanhoilla tiilikatoilla etelämpänä, joten niitä pitäisi seuloa useammin täälläkin sen esiin saattamisessa. Näinhän kävi toisen katoilla kasvavan harvinaisuuden kanssa. Pikkupaasisammal (Schistidium submuticum) on löytynyt kymmenkunta kertaa Luopioisista ja aina kulttuuripaikalta, sementtialustalta tai kattotiilien päältä.

Notkosammakonsammal onkin sitten vaikeampi tapaus. Olen sen nähnyt vain kerran ja silloinkin Virossa Muhun saarella. Tämä laji kuuluu meillä puutteellisesti tunnettujen (DD) ryhmään ja ihan ymmärrettävistä syistä. Löytöpaikkoja on vähän ja siihen on yhtenä syynä lajin muuntelevuus ja vaikea erottaminen muista vanhan Amblystegium-suvun lajeista. Nykyään tuo suku on pilkottu ja lajit sijoitettu uudelleen eri sukuihin. Kalkkialue on täynnä kahta rinnakkaislajia: lehtoritvasammal (A. serpens) ja siroritvasammal (Pseudoamblystegium subtile).

Yksi vanha löytö alueelta on vielä mainittava. Syyskuulta vuonna 1964 on merkintä Laji.fi-tiedostossa kalkkikynsisammalesta (Dicranum brevifolium). Kerääjäksi on merkitty minun lukioaikainen biologianopettajani paremminkin jäkälätutkijana ansioitunut Rainar Hakulinen. Hän on siis retkeillyt alueella ja tehnyt tämän hienon löydon. Merkintä on sen verran epätarkka (1000 m), ettei siitä voi suoralta kädeltä mennä tietystä paikasta etsimään, mutta melko varmasti tuokin havainto on louhoksen alueelta. Muutaman kerran olen nyppinyt pienen tupsun kynsisammalesta, mutta aina se on ollut tavallinen kangaskynsisammal (D. polysetum). Vanha näyte on museossa ja sen on aikoinaan 1967 Tauno Ulvinen detannut, joten näyte on oikein määritetty. Liekö sammal aikojen kuluessa hävinnyt, vai piiloitteleeko se jossain kulmauksessa etsijöiden ulottumattomissa. Joka tapauksessa minulla ei ole tästä sammalesta vielä kuvaa enkä ole sitä koskaan tavannut, joten en ole siitä sivuakaan tehnyt Luopioisten kasvisto-sivuille. Aikanaan!

 

Kausi hupenee

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun keväällä lumet sulivat ja luonto alkoi heräillä, kirjoitin kauden alkamisesta ja siitä, että pitäisi olla ahkerampi tänä kautena. Kattia kanssa, nyt ollaan samassa jamassa ja blogi on ollut täydentämättä kuukausia. Olen pahoillani tai ei kai se niin ole kuitattu. Kaksi äkillistä poismenoa on sekoittanut elämän niin, ettei retkille ole ollut asiaa ja kirjat ovat saaneet pysyä kaapissa, havainnot tekemättä. Veljeni Markun menehtyminen alkukesästä vei pohjan monelta asialta. Olimme lapsesta asti jakaneet luonnon harrastamisen keskenämme ja jokailtaiset puhelut koostuivatkin tehdyistä havainnoista, elämästä ja siitä selviämisestä. Nyt vasta voin siitä kertoa ja kuitenkin tiedän, että se tulee suruna uudelleen ja taas uudelleen vastaan.

Juuri kun ensimmäinen kolaus oli jotenkin mennyt läpi ymmärryksessä ja osin käsitelty, iski toinen. Vuosikausia tein yhteistyötä lähinnä sammalien kartoituksessa, määrittämisessä ja opiskelussa Ari Parnelan kanssa. Hän kävi läpi keruuni, varmisti havaintoni, työsti yhteiset retkiselosteet ja kannusti uskomattomalla tavalla jatkamaan tällä vaikealla alalla. Elokuussa hänen retkensä oli tehty ja tyhjyys iski myös sillä alalla. Kuka nyt käy läpi keruukset, kuka keskustelee ja neuvoo, kuka kannustaa ja kutsuu retkille?

Vasta lokakuulla lähdin maastoon ajatuksena jatkaa siitä, mihin toukokuussa jäin.  Pienet luonnontilaiset suot odottivat. Voisi sanoa, etteiväthän ne mihinkään katoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Eihän raakkujoenkaan pitänyt olla uhattuna millään. Tuntuu, etteivät nämä isojen koneiden puikoissa touhuavat tajua pienen kauneutta. Jo vuosia olen seurannut koneurien ilmestymistä pehmeille maille, suojelumaille, soille, vaikka kaiken järjen mukaan niillä ei siine pitäisi olla mitään asiaa. Viime kesänä löysin pieneltä rämeeltä EH-alueelle uuden sammalen, tänä suvena suo oli osin entinen, kun sieltä oli isolla koneella haettu muutaman parikymmensentinen männynruko. Vaurio korjaantuu aikanaan, mutta lajistosta en mene takuuseen. Miksi? En tiedä, en osaa ajatella samalla tavalla kuin siellä koneen hytissä. Eihän hekään sitä tahallaan tee, jostain tulee käsky ja ajatus pysähtyy siihen, tehdään se mikä pitää.

Syksy on tuonut useita uusia sammalia Luopioisiin. Kirjoittelen niistä toisella kerralla. Ne löytyvät kyllä jo Luopioisten kasvistosta. Palaillaan nopeammin kuin ennen ensi vuotta.

Pienten soiden ihmeet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kaulussammal lahopuulla

Olen parin viime vuoden aikana kierrellyt Luopioisten pieniä luonnontilaisia soita. Ajatuksena on saada selville, millaista sammallajistoa niiltä vielä löytyy. Suojelussa usein etsitään suurempia kokonaisuuksia ja inventoidaan lajistoa laajemmalti. Alle hehtaarin suo saattaa myös olla lajistollisesti arvokas. Hankkeeni on vielä kesken, mutta sen hypoteesi alkaa kuitenkin toteutua, pienikin on kaunista eli pieneltäkin suolta voi löytää arvokasta lajistoa.

Syyskuussa kiersin noin hehtaarin kokoista mesotrofista korpea noukkien pussiin pieniä tupsaleita niin mättäiltä kuin niiden väleistäkin, lahokantojen kyljistä ja suohon uponneilta lahopuilta. Suo vaikutti, oikeastaan heti kun sinne saavuin, hyvin mahdolliselta hienolle lajistolle. Loppujen lopuksi, kun kaikki pussiin kertyneet tupsakkeet oli käyty läpi, se osoittautui runsaslajisimmaksi tutkimistani soista. Sieltä löytyi 34 lehtisammalta ja 30 maksasammalta eli yhteensä 64 lajia. Todellisuudessa saatoin ohittaa vielä monia lajeja, jotka olivat joko hyvin tavallisia eivätkä kiinnittäneet siksi huomiota, mutta myös pieniä ja huomaamattomia.

Pari postausta sitten kerroin oudosta maksasammalesta, jonka luulin olevan uusi laji Luopioisiin, mutta joka lopulta osoittautui ryytisammaleksi (Geocalyx graveolens) VU. Tämä löytö oli kolmas Luopioisista, joten ei sekään mikään turha laji ollut. Suolta löytyi tämän lisäksi seuraavat uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit: kantoraippasammal (Crossocalyx hellerianus), VU, kantopaanusammal (Calypogeia suecica), VU, kantokorvasammal (Liochlaena lanceolata), NT ja loppuhuipennuksena kalliokaulussammal (Syzygiella autumnalis), EN. Muitakin hienoja lajeja löytyi, jotka ovat Luopioisten aalueella harvinaisia, kuten purokaltiosammal (Harpanthus flotovianus), kantohohtosammal (Herzogiella seligeri), lettonauhasammal (Aneura pinguis), rahkapaanusammal (Calypogeia sphagnicola), korpilovisammal (Lophozia silvicola), kantoliuskasammal (Riccardia latifrons) ja useat pihtisammalajit (Cephalozia spp.)

Uuttahan tuossa listassa on tuo kalliokaulussammal. Sitä ei täältä ole aikaisemmin löytynyt, joten se on uuysi laji, mikäli se menee tarkastuksesta läpi. Noita samannäköisiä ei toki ole montaa, joten aika varmana pidän sen oikeaa määrittämistä. Sammal kasvoi lahopuulla suon laidassa yhdessä kantoraippasammalen kanssa. Pyöreät liuskattomat lehdet kiinnittivät huomion, mutta lajilleen se vasta päätyi skooppauksen jälkeen. Kovin harvoin olen tuohon sammaleen törmännyt. Pirkanmaaltakin taitaa olla ennestään vain pari havaintoa.

Lajilistasta näkyy selvästi, kuinka kaikki suolta löydetyt uhanalaiset lajit osoittautuvat lahopuulajeiksi, kuten myös moni tavallisempikin laji. Pienten soiden lahopuut ovat ensiarvoisen tärkeitä monimuotoisuuden säilyttäjiä ja siksi tällaisten soiden huomioiminen metsähakkuita tehtäessä on tärkeää. Monesti kuitenkin niitä kiertäessä huomaa, kuinka  koneella ajetaan surutta suon yli, laikutettaessa vedetään näverö suolta alarinteeseen ja samalla suon vesitalous muuttuu. Pienikin muutos näyttää hävittävän juuri näitä pienimpiä lajeja.

 

Pientä ja vaikeaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.

Kun jotain uutta ilmaantuu, tulee tarve tiedottaa siitä. Uusi laji Luopioisten kasvistoon tai jokin lajien pilkkominen uusiksi lajeiksi on ollut usein syynä tiedottamiseen. Joskus tiedotus on ollut turha tai ennen aikainen, mutta joskus ihan tarpeen. Tänä vuonna kaikesta retkeilystä ja luonnon tarkkailusta huolimatta uusia lajeja kasvimaailmasta on ilmaantunut niukalti. Muutaman kerran olen jo iloinnut jostain uudesta, mutta lähempi tarkastelu on sen torpedoinut. Niinpä nytkin olen arkaillut uusimman löydön suhteen.

Olen syksyn aikana kiertänyt inventoimassa noin nelisenkymmentä pientä, luionnontilaista suota Luopioisista. Tarkoitus on joskus saada niiden tiedot koottua ja julkaistua, mutta nyt oli aineiston keruun aika. Viime vuonna inventoinnin yhteydessä löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Nyt löytyi lähes samanlaista kasvustoa toiselta pieneltä suolta. Mikroskoopissa kerätyn näytteen versot näyttivät ensin tutuilta, mutta sitten jokin siinä hiersi. Luettuani rahtusammalten tuntomerkkejä päädyinkin lopulta rahkarahtusammeleen (Cephaloziella spinigera). Verson lehti oli karhea, nyyläinen ja soluseinät paksuja. Muuten näyte muistutti etelänrahtusammalta hampaineen kaikkineen. Siinä olikin se vaikeus, kun rahkarahutsammalella ei ole määrityskaavan mukaan hampaita. Tällä oli joka lehden tyvellä hammas tai peräti liuskoja. Mikä tämä on, risteymä vai ihan jokin muu laji?

Näiden pienten kohdalla määritys pitäisi varmentaa sokkona eli jonkun toisen on se määritettävä ilman, että hän tietää, mitä toinen on siitä saanut selville. Niinpä näyte lähti Timo Kypärälle. Vähän ajan kuluttua varmistus tulikin ja sammalnäyte osoittautui rahkarahtusammaleksi. Laji on uusi paitsi Luopioisiin niin myös EH-alueelle. Miksi näin on, kun se kuitenkin on luokiteltu LC-lajiksi? Syy on ilman muuta sammalen pienuus (0,2 mm x 4 mm) ja lajin vaikea löytäminen sekä määritys. Sitä on harvoin löydetty ja kerätty.

Lehden reunan hampaillekin löytyi selitys, kun sain samalla tietää, että tällainen muoto tällä sammalella on ja se on aikaisemmin määritetty jopa omaksi lajikseen (C. subdentata). Kuva tästä löytyy ainakin Kell Damsholtin määritysoppaasta Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nykyään lajit luetaan samaksi lajiksi, vaikka erottavat tuntomerkit ovatkin hyvin selvät.

Nyt löytynyt sammal kasvoi tavallisella isovarpurämeellä, mätäspinnalla, kangaskynsisammalen tyvikasvuston seassa yksittäisinä versoina. Koska se on vaikea löytää, niin tällaisia mättäitä kannattaa seurata jatkossa tarkemmin. Saattaa olla, että aikaisemmin olen sen sivuuttanut suosammalia katsellessani. Pienuus vaatisi kaiken skooppaamista tai ainakin luupilla tarkastelua ja sitä ei ole tullut tarpeeksi tehtyä. Ehkä tämä sammal onkin LC-luokan arvoinen, kun vain sen kaivamme esiin suosammalten seasta. Pientä ja vaikeaa, joka tapauksessa!

Laji no 407?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kesä on mennyt ja suot on edelleen katsomatta, vaikka kesän alussa toisin ajattelin. Kaikenlainen touhu ja yhteensattumat ovat vieneet ajan. Pidemmän aikaa mielessä on ollut eräs suo Padankosken alueella, mutta niinhän se vain on jäänyt katsomatta. Tämän suon läheisyydessä on lähteinen korpipainanne, josta olen vuosien varrella penkonut esiin monia hienoja lajeja harsosammalesta isonauhasammaleen saakka ja niinpä ajattelin, että tämä toinenkin suo voisi olla samanlainen.

Nyt vihdoin ehdin käydä tuolla suolla. Se osoittautui haaveiden vastineeksi, juuri sellaiseksi jollaisena se olen ajatellut. Vaikka siellä kävellessäni, en mitään kovin erikoista huomannutkaan, niin lopulta keruupussista löytyi yli 50 sammallajia. Monet niistä olivat tuiki tavallisia, niitä mitä tällaisilta korpisoilta olen tottunut löytämään, mutta kun ne lähes kaikki ovat samalla suolla, niin sehän on hienoa.

Suo oli luonnontilainen rehevä korpi, jonka pinta muodostui mätäs-valipintamosaiikista. Mättäillä oli paitsi metsälajeja niin myös runsaasti rahkasammalia. Välipinnat muodotuivat osin nevalajeista osin vaateliaista rahkoista. Mikä erikoista, niin suolla oli runsaasti lahopuuta ja sehän toi sitten valtavan määrän pieniä maksasammalia, jotka hyvin viihtyvät kosteissa olosuhteissa lahoavan puun pinnalla. Pihtisammalet, haarusammal, kantoliuskasammal ja monet muut hätkähdyttivät runsaudellaan.

Mutta mikäs tuo on? Pöydän ääressä pussia penkoessa muistin löytäneeni karikkeen pinnalla korpimättään syrjästä nauhamaista kasvustoa, joka näytti jo suolla jotenkin oudolta. Ei muuta kuin skooppiin ja lähempään tarkasteluun. Sammalen verson johteiset lehdet saivat ensihuomion. Cephalozia-lajit tulivat ensin mieleen, mutta lehti on kuitenkin muodoltaan enemmän Lophozia-lajien suuntaan, oudon vino kuitenkin. En ole tuollaista koskaan nähnyt. Selasin kirjoja ja etsin, mutta en päässyt oikein puusta pitkään. Niinpä otin sammalesta mikroskooppikuvan ja pistin sen s-postilla eteenpäin. Pian ystävä Orivedeltä ehdotti lajia, josta en ollut kuullutkaan. Etsin kirjat läpi ja luin selostukset, skooppasin uudelleen, oliko vatsalehtiä ja niitä löydettyäni saatoin olla samaa mieltä. Näyte lähtee vielä varmistettavaksi, mutta jo nyt tuntuu siltä, että Luopioinen sai uuden sammallajin. Otalimisammal (Lophocolea bidentata) on viimeisimmän lajiluettelon mukaan jätetty arvioimatta, koska se on jaettu kahteen lajiin eikä määritys ole vielä vakiintunut. Joka tapauksessa näyttää siltä, että sammal on joko otalimisammal tai isolimisammal.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että näytteen tarkastelu ”hovissa” muutti määrityksen. Alalehdet eivät olleet oikeanlaiset ja niin etsittiin muitakin erottavia tuntomerkkejä. Lopulta päädyttiin siihen, että näyte kuului varjossa kasvaneelle ryytisammalelle (Geocalyx graveolens). Oudonmalliset lehdet eivät siis olleet otalimisammalen. Hieno löytö kuitenkin, vaikka alueen lajiluku ei vielä lisääntynytkään.

Yllätyksiä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen viime päivinä käynyt läpi edellisten vuosien keräyksiä ja seulonut sieltä sellaisia, jotka ovat olleet minulle yllätyksiä. Tuntuu siltä, että sammalia ja jäkäliä kerätessä, huomaa monesti näytteen joukossa olevan muutakin kuin sitä, mitä oli tarkoitus kerätä. Siksi näyte on aina katsottava tarkkaan myös seuralaislajien osalta.

Lapinpartasammal

Olen muutaman viime vuoden aikana kierrellyt keruumatkoilla Parikkalan ja Rautjärven kunnissa. Syynä tähän on ollut se, että nämä kunnat ovat viimeinen jäänne laajasta Laatokan Karjalan (LK) eliömaakunnasta. Suuri osa siitä on nykyään rajan takana. Kun kartoitetaan esim. sammallajeja eliömaakunnittain, niin LK:n kohdalla vanhat näytteet ovat usein niin epämääräisesti ilmoitettuja, ettei voi sanoa kummalta puolen nykyistä rajaa ne on kerätty. Varmennuksia tähän tarvitaan.

Viime kesänä yllätyksenä tuli useampikin sammallaji, joita en todellakaan osannut odottaa. Pieneltä mesotrofiselta suolta Intsilän gabro-alueelta keräsin ravinteisuutta ilmentäviä sammalia ja otin näytteen lettohiirensammalesta (Ptychostomum pseudotriquetrum). Sehän on kuitenkin tavallinen sammal, mutta sen tyvellä kasvanut lettokehräsammal (Moerckia hibernica) ei ole. Tämä löytyi vasta kotona työpöydällä, kun sain näytteet takaisin Ari Parnelalta varmennuksesta. Hän epäili hajun perusteella kehräsammalen piileskelevän tuppaan sisällä ja niinhän se olikin siellä. Toinen samalla retkellä kerätty partasammallaji kiinnitti huomiota pienuutensa vuoksi. Sehän normaalisti täällä Hämeessä on ainakin tulitikun mittainen, mutta Parikkalan gabrokivellä se oli vain parin sentin luokkaa. Otin kuitenkin näytteen ja työpöydällä totesin lehden kärkikarvan olevan osittain ruskean. Taaskin varmennus vahvisti omat odotukseni, lapinpartasammal (Syntrichia norvegica). Kolmas samalla tavalla löytynyt oli pienestä savipaakusta Siikalahdelta esiin kaivettu kääpiösiipisammal (Fissidens exilis). En sitä maastossa nähnyt, sillä keräsin aivan muita sammalia. Tosin tämä sammal on äärimmäisen vaikea nähdä ilman pesäkkeitä, vaikka etsisikin juuri sitä.

Kääpiösiipisammal

Kaikki kolme sammalta olivat uusia LK-eliömaakuntaan ja hyvinkin hienoja löytöjä. Samat lajit puuttuvat naapurieliömaakunnistakin, joten retki ei mennyt ainakaan hukkaan. Näin saatiin paikattua karttojen aukkokohtia. Tapaukset kuitenkin kannustavat muuallakin katselemaan myös ihan tavallisia sammalia ja keräämään niistä näytteitä. Mukana saattaa tulla aarteita, joita ei ole osannut odottaakaan.