Etelänrahtusammal

Aikoinaan arvioin, että Luopioisten kokoiselta alueelta löytyisi noin 400 sammallajia. Asetin sen tavoitteeksi. Tämä määrä täyttyi korona-aikana ja tällä hetkellä kokonaismäärä on 406 taksonia. Siinä on mukana myös muutama alalaji. Viimeisin uusi laji löytyi viime marraskuussa pieneltä luonnontilaiselta suolta Ämmätsän Salmenniemestä. Olen muiden töiden ohella yrittänyt kartoittaa luonnontilaisia noin hehtaarin kokoisia soita nyt muutaman vuoden ajan. Tarkoituksena on selvittää niiden merkitys lajien säilymiselle. Kun suo ojitetaan ja muutetaan metsäksi tai muuntumaksi, niin lajisto köyhtyy. Jo nyt parinkymmenen suon tarkastelu on osoittanut, että pienikin alue ylläpitää runsasta lajimäärää.

Tarkastetulta suolta löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Sammal kasvoi suon laitaosassa rahka- ja karhunsammalten seassa ja päällä pienenä kasvustona. Suon voisi tyypittää luhtaiseksi korveksi. Sammal on huonosti tunnettu ja sen levinneisyys puutteellisesti tutkittu, koska lajia on kerätty vähän. Laji.fi-tiedostossa on vain muutama merkintä lajista. Löytö on ensimmäinen EH- ja Pir2a-alueelta. Tämän suvun lajien määrittäminen vaatii huolellista mikroskooppityöskentelyä ja muiden sammaltutkijoiden sokkovarmistuksen. Otin sammalesta mikroskooppikuvia ja niiden pohjalta määritys varmennettiin. En tiedä, riittääkö se. Lähetin näytteen eteenpäin jatkovarmennus mielessä. Aika näyttää oliko määritykseni oikea.

Etelänrahtusammal on pieni maksasammal, jonka verson leveys on alle puoli millimetriä ja pituus alle sentin luokkaa. Sammal muodostaa verkkomaisen kasvuston. Parhaat tuntomerkit löytyvät sammalen lehdistä. Ne ovat kaksiliuskaisia, ja liuskat ulottuvat syvään yli lehden puolivälin. Liuskojen leveys tyvellä on 2-4 solua ja usein lehden kyljessä on selvä yksisoluinen hammas. Näillä tuntomerkeillä sitä voi ryhtyä epäilemään. Rahtusammalet ovat kuitenkin hyvin muuntelevia, joten tuntomerkit on varmistettava useasta versosta.

Sammalen löytyminen pieneltä hehtaarin suolta osittaa, että tällaiset suot ovat yhtä arvokkaista suojella kuin laajat suokokonaisuudet. Toisaalta tällaisen suon tuhoutuminen on helpompaa kuin isomman suon. Usein näkee, kuinka metsätöiden jälkeen suo itsessään on jätetty rauhaan puun kaadolta, mutta koneet ovat kulkeneet suon poikki muuttaen sen vesitasapainoa ratkaisevasti. Tällainenkin toiminta voi tuhota pieniä sammallajeja. Toisaalta joskus näihin koneen tekemiin uriin on pesiytynyt muita siellä aikasemmin kasvamattomia yleisiä lajeja.

Päivityksiä

Ojakielisammal (Diplophyllum obtusifolium

Olen ahkeroinut pari viikkoa päivittämällä Luopioistenkasvisto.fi-sivustoa. Kun en ole sinne tehnyt oikeastaan mitään pariin vuoteen, on päivitystarvetta kertynyt. Putkilokasvien ja sammalten sivut on nyt käyty läpi ja mahdolliset virheet korjattu. Niitä on riittänyt.

Kun lajien nimistössä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, niin tieteellisissä kuin suomalaisissakin, riittää askaroimista. Kävin jokaisen lajin (777 + 406) erikseen läpi ja tein muutokset. Osassa ei tarvinnut tehdä mitään, osaan jouduin muuttamaan nimet ja samalla muitakin kohtia niin nimiluetteloissa kuin selostuksessakin. Kuviin en vielä ehtinyt puuttua ollenkaan. Avasin jokaisen lajin kohdalla Laji.fi-sivuston ja tarkistin nimet sieltä. Nyt niiden pitäisi olla ajanmukaisia. Jos virheitä löytyy, niin pyytäisin ilmoittamaan. Tekstiin on varmaan jäänyt vielä vääriä nimiä varsinkin kohtaan vertaa.

Samalla poistin muutamia epävarmoja lajeja ja lisäsin uusia, jotka oli saatu aikaan nostamalla alalaji lajin tasolle tai splittaamalla jokin laji kahdeksi lajiksi. Näissä tulikin sitten ongelmaksi kartan muokkaaminen. Jos olin löydöt merkinnyt yhden lajin mukaan, niin miten voisin rakentaa löytökartat kahdelle lajille. Ei muisti riitä eikä näytettä ole jokaisesta löydöstä kerätty. Lisäksi, kun sammalet määritetään mikroskoopilla, niin silmämääräinen havainnointi ei enää riitä. Niinpä näissä tapauksissa lajien havaintokarttoihin jää virheitä.

Seuraavaksi on vielä uudistettava sammalsivujen Luopioisten kartat. Sinne tulee lisätä kahden vuoden löytöjen havaintopisteet. Näihin karttoihin en ole keksinyt mitään automaattia, vaan ne on tehty käsin PhotoShoppia avuksi käyttäen. Paikkatietojärjetelmät auttaisivat, mutta aikaa niidenkin koodaamiseen menee enkä hallitse sitä tekniikkaa. Onneksi näin eläkkeellä on aikaa, varsinkin kun kelit eivät suosi hiihtämistä.

Särmärahkasammal

Rahkasammalten ryhmä on haasteellinen. Osa maamme yli 40 lajista on helppoja määrittää jopa maastossa, mutta osa on vaikeita mikroskoopinkin kanssa. Helppoja ovat Sphagnum-ryhmän lajit vaalea-, puna- ja punaterärahka ja yleisimmät korpi- ja haprarahka. Cuspidata-ryhmän lajit vaativat aina tarkistuksen skoopilla, vaikka ne yleensä maastossa pystyykin määrittämään. Acutilfolia-ryhmän lajit ovat hyvin helppoja ja hyvin vaikeita. Rämerahka menee helposti sekaisin sararahkan kanssa ja jopa ruskorahkankin voi sotkea lähilajeihin. Nämä vaihtelevat ulkonäöltään runsaasti. Ruskorahka on yleensä helppo kasvaessaan mättäillä, mutta välipinnalla se ei olekaan enää niin helppo. Onneksi on vielä okarahka, jonka tuntee heti sen piikikkäitä haaroja silmätessään. Haasteita riittää.

Otsikon särmärahka (Sphagnum quinquefarium) on kiertänyt minut moneen kertaan tai minä olen kiertänyt sen. Sammal ei ole kovin harvinainen ja olen ollut hyvin vakuuttunut, että se Luopioisissakin kasvaa, mutta varmuutta ei ole ennen tätä syksyä tullut. Väriltään sammal on vaihteleva ja muistuttaa ulkomuodoltaan muita Acutifolia-ryhmän sammalia, mutta on sillä selvät omat tuntomerkkinsä, jotka voi jo maastossakin huomata, kun lupin kanssa versoa tarkastelee. Haarakimpussa on lähes aina kolme haaraa ylös- tai ulospäin ja  kaksi varrenmyötäistä alaspäin. Näin ei ole millään muulla maamme rahkalla. Lisäksi, jos näkee ylähaarojen lehtien viisirivisyyden, josta lajin suomalainen nimi tulee, voi olla varma löytäneensä särmärahkan.

Mistä se sitten löytyi? Olen sitä etsinyt niin suomättäiltä kuin kallioseinämiltäkin, turhaan. Nyt se tuli aivan kuin sattumalta Laipanmaalta Laurilankallion pystyltä jyrkänteeltä, joka pohjoiseen suuntautuvana ja varjoisena pysyy vakituiseen kosteana. Sammalta oli monessa kohtaa ja jo maastossa saattoi hihkaista sen nyt löytyneen. Tällaisilta paikoilta olen sitä ennenkin katsellut, joten ei se ihan jokapaikan sammal ole. Kirjallisuuden mukaan sen voi kallioiden lisäksi löytää mesotrofisten soiden mätäspinnoilta ja korpimetsistä. Laji vaatii siis ravinteita.

Nyt kun särmärahka on löytynyt, voi alkaa etsiä sitä muualtakin. Yleensä käy niin, että kerran löydettynä, laji alkaa ilmaantua silmiin useamminkin ja muuttuu lopulta tutuksi. Toisaalta vielä on yksi varma rahka löytymättä, hentorahka (Sphagnum tenellum), joka varmasti täällä jossain lymyää, mutta ei ole vielä antanut itseään ilmi.

Etsimällä löytää

’Tänä kesänä en ole ehtinyt kulkea metsissä niin kuin edellisinä vuosina. Olen rakentanut jälkikasvulle hirsimökkiä ja se on vienyt ajan ja voimat melko tarkkaan eikä loppua näy. Niinpä tämän bloginkin päivitys on jäänyt ja sivuston täydennys ollut tauolla huhtikuusta alkaen. 

Parina sunnuntaina, kun olen viettänyt lepopäivää, olen käynyt naapurikylällä Kuohijoen kalkkialueella ja katsellut sammallajistoa. Putkilokasvit on sieltä aikoinaan tarkkaan tutkittu, mutta kyllä siinä samalla niitäkin vilkuilin. Sääskenvalkkua ei enää aikoihin ole näkynyt eikä sitä tänäkään kesänä silmiin sattunut. Soikkokaksikon lehdet tapasin kesäkuun alussa, mutta myöhemmin nekin oli joku eläin syönyt. Hävinneistä ei vilukkoa eikä äimäsaraa nytkään löytynyt ja keltasarakin loisti poissolollaan. Kulleroesiintymä on supistunut muutamaan kukkimattomaan versoon.

Sammalista kalliosammalet on tarkkaan tutkittu Ari Parnelan ja Harri Arkkion Pirkanmaan kalliosammaltutkimuksessa, mutta alueen muut sammalet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Nyt yritin seivittää niiden olemassaoloa ja yleisyyttä. Rajasin etsintäalueen Natura 2000-alueen rajojen mukaan ja yritin myös erotella lajit erilaisten kasvualustojen mukaan. Loppukesästä, kunhan tämä kuiva jakso päättyy, käyn vielä tarkastamassa joitakin reuna-alueita, mutta muuten alueen sammallajistosta on tullut selkeä kuva. 

En vielä ole katsonut läheskään kaikkia pieniä näytteitäni mikroskoopilla lajin varmistaakseni. Sen aika on talvella, kun ei ole muuta tekemistä. Sitten varmaan kirjoitan myös tarkemman selvityksen kalkkialueen sammallajistosta. Yksi mukava löytö kuitenkin ansaitsee jo tässä tulla huomioiduksi. Kuivan lehdon pitkälle lahonneella haavan rungolla näkyi pieniä pyöreitä palleroita, joiden alkuperää en ensin osannut selvittää. Lopulta niitä aikani tihrustettua luupilla päättelin löytäneeni lahokaviosammalen protonemoja. Muutama vuosi sitten saksalaisessa tutkimuksessa todettiin tällä sammaleella olevan tällainen esiaste ja sen jälkeen tätä äärimmäisen uhanalaista sammalta alkoi löytyä eri puolilta Suomea aina Rovaniemeä myöten. Niinpä silloin ajattelin sen mahdollisesti löytyvän Luopioisistakin. Parina kesänä olen sitä katsellut lahopuilta niin Laipanmaalta kuin Jankanmaaltakin, mutta turhaan. Nyt kuiva kalkkilehto sen vihdoin paljasti. Olisihan se pitänyt arvata ja mennä suoraan sinne. Määritys on tosin vain minun ja luupilla tehty, joten virhemahdollisuuskin asiassa on, mutta kuinka se varmennetaan, kun laji kasvaa rauhoitusalueella, on äärimmäisen uhanalainen (CR) ja rauhoitettu. Näytteen otto ei siis ole mahdollista. Tällaisia esteitä harrastajalle saattaa tulla. Pitäisikö hakea lupa vai kutsua asiantuntija tarkistamaan. 

Kuva protonemasta saksalaisessa artikkelissa (https://www.zobodat.at/pdf/Carolinea_73_0005-0015.pdf)

Pienet keräämäni näytteet ovat tavallisista lajeista ja niistä toki saattaa löytyä yllätyksiä, Maastossa ne näyttivät runsailta ja elinvoimaisilta. Siksi uskalsin muutaman verson verran näytettä ottaa tarkempaa määritystä varten. Näissä rauhoitusasioissa on omat vaikeutensa. Tietoa tarvitaan, mutta tutkia ei voi. Tämä on ollut sellainen vaikea kysymys ennenkin. Jossakin artikkelissa jopa mainittiin, että sammalten keruu on kiellettyä. Tällöin oli yleistetty kaikki sammalet samaan muottiin, vaikka varmaankin tarkoitettiin harvinaisia ja uhanalaisia tai sitten kaupallista keräämistä. Artikkeli kun käsitteli jokamiehenoikeuksia.’

Uusia löytöjä

’Kevät on ollut kiireistä aikaa. Vaikka tulinkin maalle jo maaliskuussa, niin koko ajaksi on riittänyt puuhaa. Innostuttiin perustamaan kasvihuone ja sinne piti kasvattaa myös jotain istutettavaa. Niinpä siinä puuhatessa aika on lentänyt. Vain muutamalle retkelle olen ehtinyt, lähinnä koiran kanssa lähimetsissä. Se on ollut kyllä antoisaa, sillä talven jälkeen ruosteessa olleet määritystaidot ovat alkaneet pikkuhiljaa palautua.

Padankosken kylän alue on kallioperältään gabroa ja lukuisat sen kalliopahdat ovat tulleet tutuiksi ja moneen kertaan tutkittua. Yksi kuitenkin oli jäänyt väliin, koska sitä ei oltu merkitty karttaan jyrkänteenä. Niinpä koira kiinni puuhun ja koluamaan rosoista seinämää. Tuttuja ja  vähemmän tuttuja löytyi. Pikkuruostesammal (Anomodon longifolius) on aina mukava kohdata, onhan se sen verran harvinainen täälläpäin. Eikä etelänhavusammalkaan (Thuidium delicatulum) ole ihan jokapaikan laji. Lisäksi löytyivät ketopartasammal (Syntrichia ruralis), ketohavusammal (Abietinella abietina), sinilehväsammal (Mnium stellare) ja karvahiirensammal (Ptychostomum capillare).

Hienoin sammal kasvoi kallion edustalla lehtokiven päällä ja sitä olen etsinyt jo vaikka kuinka monta vuotta Luopioisten sammalkasvioon. Nyt löytyi pohjankerrossammal (Hylocomiastrum pyrenaicum) ja aivan sille tyypilliseltä paikalta. Noin puolen neliömerin tasainen lähes puhdas kasvusto muistutti kyllä suuresti tavallista seinäsammalta (Pleurozium schreberi), mutta jokin sen kasvutavassa kuitenkin pisti sen verran silmään, että kumarruin sitä tarkemmin tutkimaan. Se on Luopioisten 401. sammallaji ja tämän vuoden ensimmäinen uusi löytö.

Pohjankerrossammal on Pir2a-alueella alueellisesti uhanalainen laji eikä sitä ole kovin runsaasti löytynytkään lähialueilta. Tiedossani olevia kasvupaikkoja on yhden käden sormilla laskettavaksi. Näin ollen löytö oli ihan hieno. Sammal on maamme pohjoisosissa suhteellisen yleinen laji, mutta harvinaistuu etelään tultaessa nopeasti. Se löytyy ravinteisilta alueilta lehdoista, purojen partailta usein laakean kiven päältä. Näin tälläkin kertaa.

Lajin erottaa parhaiten varren ja ritsoidien väristä sekä poimuisista varsilehdistä. Oikeastaan vain seinäsammal on sellainen, johon sen saattaa nopeasti katsottuna sotkea. Nyt kun sen on löytänyt, on pidettävä silmät auki ja löydettävä se uudelleenkin uusilta paikoilta. Todennäköisesti se on yleisempi, kuin mitä löydöt kertovat.’

400 tuli täyteen

 

’Joskus aikoinaan, kun aloitin sammalsivujen tekemisen, ajattelin, että Luopioisista voisi löytyä 400 sammallajia. Silloin se tuntui kaukaiselta haaveelta ja lähes mahdottomuudelta. Määritystaito oli silloin olematon eikä se vieläkään ole kuin keskinkertainen, mutta silloin monien yleistenkin pienten lajien erottaminen toisistaan tuntui utopialta. Kahdeksan vuotta on kulunut ja sivusto on laajentunut vuosi vuodelta kohti tuota maagista rajaa. Nyt se on saavutettu. Ilman ystävien apua siihen en olisi päässyt. Kiitos heille!

Tällä viikolla kolusin viidennenkymmenennen Luopioisten lähteen ja koska se ei ollut ihan luonnontilaisessa kunnossa, ajattelin sieltä löytyvän vain aivan tavallisia sammalia. Siksipä yllätys olikin aikamoinen, kun sain mikroskoopin alle pienen mutta kauniin maksasammalen. Sen punaiset gemmat verson latvassa hälyttivät katsomaan tarkemmin, sillä punagemmaiset ovat aina mielenkiintoisia. Valomikroskoopilla sitten paljastuivat muut tuntomerkit: punaiset gemmat olivat ellipsin muotoisia ja yksisoluisia, lehdet kuuluivat Scapania-lajille ja solut olivat trigonikkaat eikä öljykappaleita ollut viittä enempää solua kohti ja kun se vielä kasvoi umpilaholla ja märällä havupuulla. Huokasin ja katsoin kirjallisuutta. Kaikki täsmäsi: Kantokinnassammal (Scapania apiculata).

Ryhdyin muodostamaan näytettä, mutta koteloon löytyi vain kolme alle sentin versoa. Pistin ne kuitenkin talteen, että lajin voi joku toinen varmistaa. Eipä voisi paremman lajin avulla tavoite tulla täyteen.

Luopioisista puuttuu vielä monia tavallisia sammalia, mutta jostain syystä ne ovat minut kiertäneet. Toisaalta näitä harvinaisuuksia on tullut korvaamaan puutteita. Enpä olisi uskonut kantokinnasammalen tähän listaan päätyvän. Siitä on vain muutama löytö Pirkanmaalta ja valtakunnallisesti se on CR-laji eli äärimmäisen uhanalainen. Liitän tähän postaukseen vielä mikroskoopilla ottamani kuvat sammalesta. Niistä voi löytää lajin tuntomerkkejä ja samalla arvioida, olenko päätynyt oikeaan lajiin.’

 

 

Katoavat lähteet

Ruostepitoinen lähde Aitoon Häyläsuolla

’Tänä kesänä olen kiertänyt tutkimassa Luopioisten lähteitä. Etsin maastokartalta paikat, joihin oli merkitty lähdettä osoittava merkki. Niitä kertyi yli 40 kpl. Tarkoitus oli kerätä lähteen vaikutuspiirin sammalia ja tehdä niistä luettelot. Kuten aina, niin tässäkin tapauksessa, ensin tuntui asia yksinkertaiselta ja helpolta, mutta lopussa se osoittautuukin yllättävän vaikeaksi.

Nykytekniikalla kartalle merkityt lähteet oli helppo löytää. Se oli kuin geo-kätköilyä. Puhelimen karttapaikka auki ja ei kun menoksi. Lähes kaikki nyt etsityt ja löydetyt lähteet sijaitsivat juuri sillä paikalla, jonka kartta osoitti. Parin kohdalla jouduin etsimään tai kysymään maanomistajalta apua. Nämäkin lähteet löytyivät lopulta. Nyt olen käynyt läpi hieman yli puolet merkityistä paikoista ja loppukesän aikana on tarkoitus yrittää löytää loputkin. Alunperin olin ajatellut tehtävän vaativan kaksi kesää.

Vedenoton turmelema lähde on hyvin yleinen

Ennakkoon ajattelin naivisti lähteiden olevan enimmäkseen luonnontilaisia, mutta tulos oli aivan eri. Lähteiden kohdalta löytyi kaivoja, betonirenkaita, lautarakenteita, kaivettuja kuoppia tai oja-auran viiltoja. Tähän mennessä kymmenen lähdettä olen joutunut hylkäämään edellä mainituista syistä ja sammalten keräilyn olen tehnyt 16 karttamerkitystä  lähteestä. Lisäksi olen tutkinut viisi karttoihin merkitsemätöntä lähdettä, jotka löytyivät karttoja katselemalla tai maanomistajien avustuksella.

Joskus lähde on vain reikä maassa, kuten Koijärvellä

Todellinen vaikeus, helpon löytämisen ja sammalpussin kokoamisen jälkeen, oli sammalten määrittämisessä. Tällä hetkellä lähteistä on löytynyt 78 lehtisammalajia ja 37 maksasammalta. Monen lajin kanssa sai tehdä paljon töitä ennen kuin laji ratkesi ja osan jouduin näyttämään ystävälleni Orivedellä. Varmaan myös virhemäärityksiä on sattunut. Vaikeiksi osoittautuivat Calypogeia-suvun lajit, vaikka niitä pidin alkuun helppoina. Tuntomerkkien vaihtelu oli suurta. Yllätys oli maksasammalten suuri määrä. Monessa lähteessä oli lahoavaa puuainesta ihan luonnostaan tai sitten veden käytön vuoksi rakennetuissa tukirakenteissa. Pihtisammalet (Cephaloziaceae-heimo) maksasammalten puolelta oli hyvin edustettuna ja lahosammal (Tetraphis pellucida) lehtisammalten puolelta. Tarkoitus on jossain vaiheessa tehdä tarkempi analyysi lajeista, joten en tässä puutu niihin tämän enempää.

Tutkimuksessa löytyi Luopioisiin uusi sammallaji, hetehiirensammal (Bryum weigelii).

Lähde on uhanalainen luontotyyppi. Sen totesi joka kerta, kun seisoi tuhotun lähteen partaalla. Niin monet lähteet oli otettu ihmisen käyttöön ja turmeltu. Muutenkin harva lähde oli vuolas ja runsasvetinen. Pohja pulppusi kunnolla vain parissa lähteessä ja joissain ei ollut laskuojaa enää ollenkaan. Lähde oli vain silmäke maastossa. Jälkeenpäin vasta huomasin, että olisi kannattanut tehdä joitakin mittauksia lähdettä tutkiessaan, ainakin pH, sähkönjohtokyky ja lämpötila olisivat olleet helppoja asioita todentamaan lähteen laatua. Ehkä sen vielä teenkin, mutta se edellyttää taas uutta geo-kätköilyä.’ 

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Viikko 52: Ruusukesammal

’Näin on päästy vuoden viimeiseen viikkoon ja viimeiseen viikon sammaleen. Valinta osui yhteen suosikeistani, kauniiseen ja näyttävään lajiin. Varjoisien kuusimetsien karikkeelta tämän löytää ja usein sitä on runsaasti. Sammalta ei oikeastaan voi sekoittaa mihinkään muuhun, niin se on itsensä ja nimensä näköinen. Nyt tähän vuodenaikaan voi olla vaikea sitä lähestyä, mutta kunhan kevät tulee, niin se ilmaantuu ensimmäisten joukossa uusina versoina ja vanhoja talven yli säilyneitä ruusukkeitakin voi löytää runsaasti. Muistetaanpa tämä keväällä, kun tehdään ensimmäisiä retkiä lumen alta paljastuneissa metsissä.’

Lehtoruusukesammal on lehtisammal, jonka lehdet ovat asettuneet ruusukeeksi muutaman sentin korkuisen varren päähän. Niinpä se muistuttaa jonkin verran rakenteeltaan palmusammalta, mutta lehdet ovat täysin erilaiset. Sammal kuuluukin lehväsammalten laajaan ryhmään.

Ruusukesammal on tuntureita lukuunottamatta yleinen koko maassa. Sen voi löytää kuusivaltaisista, varjoisista lehdoista kostealta karikkeelta suurina kasvustoina. Etelä-Suomen lehdoissa se on yksi valtalajeista.

Viikko 51: Viuhkasammal

’Vuoden toiseksi viimeinen täysinäinen viikko on menossa. Toiseksi viimeinen viikon sammal on ravinteisten kallioiden tai rehevien metsien sammal, jonka löytää niin kiviltä kuin lehtipuiden tyviltäkin. Viuhkasammal on yksi kauneimmista sammalistamme, jonka löytyminen on aina mukava tapaus ja retken kohokohta. Näin pimeällä sen etsimiseen tarvitaan kyllä otsalamppu tai sattuman ohjaamat kädet, sillä se kasvaa lähes aina varjossa, onkalossa tai kalliolipan alapinnalla matomaisena silkinpehmeänä kasvustona. Vaikka onkin joulukiireet meneillään, niin kuusenhakuretkellä kannattaa pitää tätä sammalta silmällä. Torilta sitä on kuitenkin turha haeskella.’

Viuhkasammal on riippusalmmalten sukulainen litteä ja epätasaisesti haarainen sammal, joka muodostaa laajoja kasvustoja. Sen lehdet ovat kielimäiset, tylppäkärkiset. Lehdessä on hento keskisuoni ja se ulottuu lehden puoliväliin. Sammalen versot ovat kiiltäviä ja lehdet asettuneet varrelle limittäin. Pesäkkeitä sammal muodostaa toisinaan.

Viuhkasammal on jokseenkin yleinen sammal lähes koko maassa. Sen voi tavata ravinteisilta kallioilta, lehtipuiden tyveltä lehdoista tai suurilta lohkareilta varjon puolelta.