’Kesälukemiseksi valitsin kirjastoautolta JP Koskisen viime vuonna kirjoittaman historiallisen fantasiaromaanin. Olipa osuva valinta. Tällaista ilotulitusta saa harvoin kokea. Kun ollaan maamme historian ehkä tärkeimmässä käännekohdassa ja mietitään, mitä pitäisi tehdä, niin tarinoita syntyy ja silloin on hyvä olla mukana edes joku, jolla on tolkku päässä ja hyvä muisti. Vaikka Väntti eli Antti saa kirjassa muilta vähäpätöisen roolin, niin tarinassa hän on päähenkilö. Kirjaan kannattaa tutustua.’
Kuinka Kalevala on syntynyt? Tämä kirja antaa uuden tulkinnan siihen. Neljä miestä lähtee matkalle Miklegårdiin kaukaiseen Bysanttiin hakemaan apua keisari Manuelilta, kun Sverker uhkaa maan hallitsijaa Kaukoa ja heimojen yhtenäisyyttä. Miehet ovat Väinö, Seppo ja Ahti sekä kronikan kirjoittaja Väntti. Viimemainittua lukuunottamatta miehet ovat tuttuja Kalevalasta.
Jokainen matkustaa Konstantinopoliin omien tarpeidensa ajamana. Väinö Kalevanpojalla on tavoitteena saada jälkeläinen, jotta hänen sukunsa säilyisi maan hallitsijana. Annikin pojat ovat yksi toisensa jälkeen kuolleet ja vain uusi uskonto ja sen pyhät esineet voivat tässä asiassa Väinön mielestä auttaa. Niinpä Väinö lähtee hakemaan Ristuksen nauloja. Seppo Ilmarista matkalle ajaa kosto ja Ahti Lemminkäistä keisarin armeijan seikkailut ja Bysantin kauniit naiset. Vain Väntti on matkalla ilman tarkoitusta.
Väntti pääsee kuitenkin miehistä pisimmälle. Hän on runonlaulaja ja tarinankertoja. Hän päätyy oppipojaksi keisarin yliteknikon Stauriakosin pajaan ja ihastuu tämän nuoreen apulaiseen Ireneen. Hän kuulee tarinan toisensa jälkeen niin Väinämöisestä kuin Ilmarisestakin, puhumattakaan Lemminkäisestä, joka tuntuu juoksevan kukasta kukkaan. Myös Kullervo, Louhi ja muut Kalevalan sankarit ilmaantuvat mukaan kertomuksiin. Vanhoilla päivillään Väntti sitten laulaa tarinat auki, niin kuulemansa kuin itse sepittämänsäkin, ja niin syntyy kalevalainen tarusto.
Kirja on nerokas ja kaikessa hupaisuudessaan ja sadunomaisuudessaan jopa uskottava. Monet kohdat on kirjoitettu jo valmiiksi kalevalaiseen mittaan ja siksi sitä on helppo seurata. Toki se edellyttää edes jonkinlaista Kalevalan tuntemusta. Bysantin keisarin luona käyminen tuntuu ensin epäuskottavalta, mutta vikingit ovat tehneet sen jo aikaisemminkin ja koska tarina on sijoitettu maamme kannalta tärkeään aikaan eli 1100-luvulle, niin tuntuu jopa luonnolliselta, että haetaan apua idästä, kun lännestä hyökätään.
Historia sitten kertoo, kuinka asiassa lopulta kävi. Sverker kuolee, mutta hänen seuraajansa Erik kokoaa sotajoukon ja valloittaa eripuraisen maan ja sen kansan. Samalla meidät liitetään länteen. Väntti ottaa kasteen monen muun ohella ja kulkee jo Bysantissa tapaamansa hyvän piispa Henrin matkassa maata ristiin rastiin. Hän on kirjan mukaan myös piispa Henrikin surmaruonon laulaja ja on mukana myös kahakassa, jossa Erik voittaa heimot.
Kirja avaa kokonaan uudenlaisen genren, historiallisen fantasian. Mielenkiintoista tässä on se, että luin juuri edellisellä viikolla Mikko Kamulan kirjan Ikimetsien sydänmailla, jossa oli käytetty tätä samaa genreä hyväksi. Tässä Koskisen tarinassa tutut henkilöt tuovat oman lisänsä ja saavat lukijan jopa lähes uskomaan, että näihän kaiken on täytynyt tapahtua. Loistava ja suositeltava kirja.
Koskinen, Juha-Pekka: Kalevanpoikien kronikka. WSOY, 2018, 418 s.