Elokuun sammal

sulkasammal2

’Elikuun sammaleksi olisin voinut valita minkä tahansa metsäsammalen, sillä niitä näen ja tarkkailen päivittäin kiertäessäni joko koiran kanssa lähimetsiä tai kartoittaessani kasvillisuutta Hämeen salomailla. Kerrossammal ja seinäsammal ovat kuitenkin niin tavallisia, ettei niistä löytynyt edes kunnollisia kuvia. Näinhän siinä usein käy, kun joku on tarpeeksi yleinen ja tavallinen, ei tule kumartuneeksi kuvaamista varten, vaan ajattelee, että onhan noita otettu. Niin siinä sitten käy, ettei niitä kuvia olekaan. Niinpä valitsin sammalen, joka on aina viehättänyt minua.’

Sulkasamma (Ptilium crista-castrensis) on nimensä mukaisesti linnunsulan mallinen ja muotoinen. Sitä ei voi olla ihailematta, kun sen kasvuston hämärässä kuusimetsässä huomaa. Säännöllinen ja puhdas kasvusto hivelee silmää. Sammal on yleinen ja usein runsaskin, mutta jää kyllä selvästi jälkeen niin metsäliekosammalesta, seinäsammalesta kuin metsäkerrossammalestakin. Se on sukunsa ainoa laji maassamme ja kuuluu palmikkosammalten heimoon.

AhvenismaaSulkasammalen tapaa parhaiten tuoreesta kangasmetsästä hieman kosteasta painanteesta tai varjoisan kiven päältä, kuten yläkuvassa. Usein se muodostaa puhtaan läiskän muiden sammalten keskelle ja erottuu jo kauas. Sammal on yleinen koko maassa, joskin Lapin tuntureilta sille löytyy vähemmän sopivia kasvupaikkoja, kun varjostavat kuuset puuttuvat. Sieltä sen voikin löytää tunturikoivujen alta purojen penkereiltä.

Näin elokuussa sammalet usein ovat kuivunutta kappuraa. Sulkasammalelle on tyypillistä, että vaikka se kuivuu, niin sen muoto säilyy tunnistettavana. Usein kun sammalia katselee ja yrittää määrittää kuivana, se ei tahdo millään onnistua, vaan sammal on ensin kostutettava ja sillälailla saatettava oikeaan muotoonsa. Tätä ei sulkasammalen kohdalla tarvitse tehdä.

Marjaretkillä on hyvin aikaa koukkiessaan sammalten seasta mustikoita tai puolukoita katsella myös sammalia. Luulen, että jokainen marjastaja pienellä vaivalla tämän kauniin sammalen elokuisesta metsästä löytää.

sulkasammal1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.