Kirjastosta löysin pienen kirjan, joka tuntui mielenkiintoiselta. Luin juuri Pihkalan ja Valtaojan kirjeenvaihtoa kirjasta Nurkkaan ajettu Jumala ja ehkä se sai tarttumaan tähän. Tässä pieni pohdinta kirjasta.

Kirjan aihe on erikoinen esikoiskirjaksi kirjoittajalta, joka on Sibelius-Akatemian sävellyksen dosentti ja kirjoittanut aikaisemmin lähinnä tietokirjoja musiikista sekä Intian kulttuurista. Calixtus on todellinen historian henkilö, mutta tarina on fiktiota. Se perustuu samaan aikaan eläneen valepiispa Hippolytoksen kirjoitukseen sekä kirjailijan tekemään tarkkaan historiantutkimukseen.

Calixtus oli Rooman 16. piispa (160-222). Kirjassa kerrotaan hänen elämänsä tapahtumat sillä hetkellä, kun hän putoaa Pontianuksen talon ikkunasta kohti kuolemaansa. Kirja seuraa orjan elämää muinaisessa Roomassa Trans Tiberimin kaupunginosassa. Älykkäänä poikana Calixtus ei joudu raatamaan talon ruummiillisissa töissä, vaan kristitty isäntä Carpoforus kouluttaa hänestä rahanlainaajan. Calixtus menestyy pankkiirina Aventinuksella, mutta niin kuin nytkin rahamarkkinat heilahtelevat ja lopulta syöksevät Calixtuksen konkurssiin. Hän pelkää isäntäänsä sen verran, että pakenee. Isäntä saa hänet kuitenkin kiinni ja pistää pyörittämään myllyä tiluksilleen. Ulkopuoliset puuttuvat tilanteeseen ja Calixtus vapautetaan ruummiillisesta työstä ja lähetetään juutalaisten kanssa käydyn riidan johdosta rangaistusvankina Sardinian hopeakaivoksille. Sieltä hän vapautuu oman sinnikkyytensä ja juonikkuutensa avulla ja siirtyy Roomaan. Hänet lähetetään välittömästi kouluun Methodioksen luo, josta hän valimistuu diakoniksi ja pääsee Roomassa piispa Victorin palvelukseen. Hänen tehtävänään on huolehtia köyhäinhoidosta ja kaupungin katakombeista. Kun keisari antaa uuden käskyn kristittyjä vastaan, piispa Zephyrinus kutsuu Calixtuksen luokseen pohtimaan tilannetta. Paikalla on myös oppinut Hippolytos, joka joutuu riitaan Calixtuksen kanssa. Hioppytos kannattaa jyrkkää puuttumista asioihin ja sitä kautta martyyriutta. Calixtuksen mielestä asioita pitäisi seurata ja antaa ajan hoitaa niitä. Calixtuksesta tulee seuraava piispa, mutta Hippolytos vainoaa häntä julistautumalla historian ensimmäiseksi valepiispaksi. Calixtuksen ajatukset ovat jyrkässä ristiriidassa Hippolytoksen ajatusten kanssa ja lopulta heidän kannattajansa ovat ilmiriidassa keskenään. Roskasakki tekee Calixtuksesta marttyyrin ja myöhemmin hänet julistetaan pyimykseksi.

Kirja jätti ristiriitaisen vaikutelman. Waltari on kirjoittanut Ihmiskunnan vihollisissa hengästyttävän paksun mutta vetovoimaisen tekstin samoista aihepiireistä, joten tästä vajaat kaksisataasivuinsesta teoksesta jää jotain kaipaamaan. Calixtus kertoo itse tarinaa, josta puuttuvat tunteet kokonaan, aivan kuin hän katselisi itseään ulkopuolisen silmin. Se on ongelmallista. Kirjan juoni on oikeastaan tällaisessa tekstissä sivuseikka ja silloin siitä pitäisi löytyä jotain muuta. Nyt loppupuolella käydään muutamalla sivulla tarkka ja teologinen väittely Calixtuksen ja Hippolytoksen välillä. Toinen on inhimillinen toinen dogmaattinen. Luin juuri Pihkalan ja Valtaojan väittelyn Nurkkaan ahdettu Jumala ja tässä oli vähän samaa. Tuntui, että väittelijät puhuivat samasta asiasta mutta ihan eri suunnalta. Kirjasta ei käy selville, kumpi voitti väittelyn, mutta historia kertoo, ettei ainakaan Calixtuksen elämänläheinen, rakastava ja suvaitseva linja päässyt silloin vallalle. Toisaalta historia ei tiedä Hippolytoksen koskaan päässeen Rooman piispaksi eli paaviksi, mutta hänen ajatuksiaan löytyy myöhemmältä ajalta. Jos lähteenä on ollut Hippolytoksen kirjoitus, niin mikä on sitten tarinan lähde Calixtuksen kannalta vai onko se pelkästään fiktiota. Se ei tunnu hyvältä. Jos seurakunta olisi edennyt katoliseksi kirkoksi Calixtuksen opin mukaan, niin maailma olisi nyt aivan eri, olisiko enää edes olemassa. Hippolytoksen maailma oli julma ja jyrkkä ja sellainenhan katolinen kirkkokin on monen mielestä ollut historian aikana.

Kun muutama vuosi sitten kävin Roomassa, en tiennyt Calixtuksesta mitään. Kuitenkin vierailin silloin hänen kirkossaan ja ihailin sen koristeita Trasteveressä ja seikkailin hänen muinoin johtamissaan katagombeissa Via Appialla. Nyt osaisin etsiä hänen patsaitaan, pyyhiinjäännöksinä säilytettäviä hukutuskiviä ja hänen nimeään kantavaa kapakkaa ikuisesta kaupungista. Kirja antoi hyvän matkaoppaan kuvan ja sen mukaan voisi lähteä uudelleen näitä paikkoja etsimään. Tällä hetkellä olisin kuitenkin lukenut enemmän näiden kahden historian henkilön väittelyä ja vähemmän heidän seikkailunomaista elämäkertaansa. Kirjan filosofia olisi tullut sitä kautta paremmin esiin. Nyt se jää kovin ohueksi. Ei kirja ollut huono, se antoi ajateltavaa, mutta mielestäni se jäi pohdinnoissaan pahasti kesken.

Eero Hämeenniemi: Pyhän Calixtuksen lähde, miten roomalaisesta orjasta tuli pankkiiri, rangaistusvanki, diakoni, piispa, marttyyri ja pyhimys. Basam Books 2009. 180 s.