’Ulkona sataa, sataa ja sataa. Silloin voi hyvällä syyllä uppoutua kirjaan. Tosin sisätöitäkin tahtoo riittää aivan tarpeeksi sadepäivien varalle. Vanhemmiten on kuitenkin tullut laiskaksi aloittamaan. On helppo ottaa kirja hyllystä ja lysähtää nojatuoliin. Olen viime aikoina tavoistani poiketen lukenut useaa kirjaa yhtäaikaa. Ensimmäisenä sain päätökseen Joni Skiftesvikin keväällä palkitun uutuuden. Oululaisen kirjailijan meriaiheiset novellit ovat aina viehättäneet, vaikka niitä onkin tullut luettua aivan liian vähän. Senkin asian voisi jossain vaiheessa korjata. Kirjailija on kirjoittanut vain muutaman romaanin, mutta tuntuu osaavan tämänkin aihealan kiitettävästi. Kannattaa tutustua.’

Kirja on kuin kahden ihmisen epikriisi, mutta on siinä paljon muutakin. Toisaalta se on kuin ote tosi-tv- ohjelmasta tai sensaatiolehdistön artikkelikokoelmasta. Kaiken tämän voi rauhassa heittää sivuun eli torjua, silloin kun teksti on hyvää ja hyvin kirjoitettua. Tässä kirjassa on juuri näin!

Kirja alkaa kirjailijan vaimon matkatessa valkoisella taxilla lentokentälle mennäkseen Helsinkiin sydämensiirtoleikkaukseen. Kirjailija itse ei pääse mukaan, koska hänellä on outoja kipuja rinnassa, jotka kuitenkaan eivät johdu sydämestä vaan aortasta. Yksinäisyyden, huolen ja näiden mainittujen suurten tapahtumien kautta kirjailija juoksuttaa lukijan eteen rehellisesti ja kaunistelematta elämäkertansa, josta ei tunnut toimintaa puuttuvan. Pojan hukkuminen kanoottiretkellä, kiusaamiset Kajaanin vuosina, toimittajan työt eri sanomalehdissä, ikävät ja mukavat ihmiset, vapaana kirjailijana oleminen ja kaiken tämän keskellä eläminen. Kuten tavallista, tällaisessa kirjassa loppu jää auki. Toipuuko vaimo leikkauksesta, jossa tulee komplikaatioita, puhkeaako kirjailijan aortta, selvitäänkö seuraavaan vuoteen? Googlasin, ja totesin molempien edelleen elävän.

Kun katsoo kirjailijan teosten määrää, hämmästyy. Kuinka voi yksi ihminen tuottaa tuollaisen määrän tekstiä ja kuinka voi olla sitä tietämättä. On novelleja, kertomuksia, romaaneita, näytelmiä, kuunnelmia, artikkeleita, antologioita, käsikirjoituksia TV:lle ja elokuviin, tietokirjoja, dramatisointeja jne. loputtomiin. Erilaisia palkintoja hän on haalinut liki kaksikymmentä, vimeisimpänä Runeberg-palkinto juuri tästä kirjasta. Kuitenkin minusta tuntuu, että kirjailija on jäänyt aika vieraaksi suurelle yleisölle. Itse olen lukenut vain muutaman nuortenkirjan ja novellikokoelman.

Kirjailijan teksti on hiottua ja viimeisteltyä. Hänellä on omintakeinen kerrontatyyli, jota kadehtien seuraa. Dialogi on lyhyttä ja napakkaa, jäntevää. Näistä ansioistahan ne palkinnot tulevat. Tämän kirjan osalta on myös tullut lukijoiden palkkio eli kirja valittiin myös varjo-Runeberg-palkinnon voittajaksi. Lukeva yleisö on hänet löytänyt, vaikka viime aikojen lukulistat kertovat dekkareiden ja kioskikirjallisuuden valta-asemasta. Soisi tämänkaltaiselle kerronnalle enemmänkin markkinoita, vaikka toki tämän kirjan suosion voikin ajatella kumpuavan siitä, että ihmiset haluavat tirkistellä toistensa elämään. Minusta tämä ei kuitenkaan noussut tässä etusijalle kuin aivan muutamassa kohdin. Pääasiassa kerronta oli joustavaa tarkoin harkittua elämäkertakuvausta. Hyvä valinta!