Joulu, joulu, tullut on…

IMG_0671

’Joulu, joulu tullut on, juhla armahainen.’

Yläpuolisen kuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhaisaa joulunaikaa. Syksyä on leimannut pimeys, johon joulun valot tuovat onneksi jonkinlaista pirteyttä. Joulun jälkeen elämä jatkuu taas uusin jutuin. Niihin on aika palata sitten, nyt jään joulutauolle. Blogini on ollut olemassa viisi vuotta ja on aika miettiä sen jatkoa. Monesti on käynyt mielessä erottaa kirja-arvioinnit omaksi kokonaisuudekseen ja luonto omakseen. Toisaalta ne tukevat toisiaan. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan, nyt ja aina. Palaan tähänkin aiheeseen pyhien jälkeen yhteenvedon merkeissä. Nyt kuitenkin: syödään, juodaan ja nautitaan läheistemme seurasta!

Oiken riemullista joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

4 thoughts on “Joulu, joulu, tullut on…

  1. Mukavaa joulunaikaa sinne myös! 🙂

    Mihin tulokseen blogin kanssa tuletkin, toivon kovasti, että jatkat päivittämistä – tämä on ollut suuri niin tiedon kuin pelkästään hyvän mielenkin aihe (vaikka käsi kädessähän nämä usein kulkevat). Luontoaiheiden ja muiden yhdistyneisyys luovat tietynlaista henkilökohtaisuutta ja kertovat kirjoittajastaan enemmän kuin erikseen, mutta parasta lie toimia siten, minkä hyväksi kokee!

    • Kiitos sinulle kannustuksesta. Varmaankin tämä jatkuu jossain mielessä ensi vuonna. Mietin vielä muotoa ja sisältöä.

  2. Rauhaisaa joulujen välistä aikaa teille! Olimme tyttären luona joulun, ja nettiyhteys siellä oli huono enkä ruvennut kännykällä tuhraamaan. Jatka edelleen, kyllä sinulla seuraajia on, vaikka kaikki eivät kommentoikaan. Luen blogiasi säännöllisesti, vaikka en kummoinen kasvien tuntija olekaan – vaimoni päihittää minut mennen tullen…
    ( Terveisiä tutuille! )

    • Kiitos kommentistasi Erkki!
      Aina kannattaa kannustaa, joku voi vaikka hulluuttaan toimiakin. Varmaan blogi jatkuu jossain muodossa, mutta saatan jatkossa keskittyä enemmän tiettyihin aiheisiin. Nyt tämä on ollut aika hajanaista näpertelyä.

Vastaa käyttäjälle Tuomo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.