Aihearkisto: Yleistä

Tiedotukset, selvitykset, informaatio

Kattotiilet kunniaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

Paahdepaasisammal

Tänä syksynä on koettu täällä Hämeessä jo kaksi talvea, mutta kummallakin kerralla lumi on saanut väistyä ja sammaltaja on päässyt mielipuuhaansa. Marraskuun lopulla tein pari lyhyttä sammalretkeä rannoille, toisen Padankosken Kyläjärven ja toisen Luopioisten Haltianselän rannalle. Rantasammalista tuli noukittua pieniä näytteitä pussiin määritettäväksi. Kaikenlaista löytyi: saukonsammalta (Leptodictyum riparium), lettohiirensammalta (Ptychostomum pseudotriquetrum), kantohohtosammalta (Herzogiella seligeri), mutta ei mitään järisyttävää.

Kyläjärven rantatien varressa oli kuitenkin kasa vanhoja kattotiiliä. Talon katto oli uusittu ja vanhat tiilet oli kipattu tien varteen. Nehän piti katsoa. Vanhastaan muistin, että olin joskus löytänyt vanhalta tiilikatolta mielenkiintoisia lajeja. Niinpä kuorin tiilien päältä sammalia mukaani. Kotona työpöydän ääressä sitten selvittelin löytöjä mikroskoopin kanssa. Sitä tosiaan tarvittiin, sillä tiilillä kasvoi ainakin neljä erilaista paasisammalta monen muun lajin lisäksi. Tunnetusti paasisammalet eivät ole sammalsukujen helpoimmasta päästä, joten aikaa kului ja kahvia myös, että lajit sain ongittua selville kerätyistä tuppaista ja tehtyä lajeista vielä näytteetkin.

Ensimmäinen tupas oli kuitenkin aivan tavallista rauniopaasisammalta (Schistidium apocarpum), sitähän on joka paikassa, missä vain on ravinteista kalliota tai sementtiputkea. Seuraava olikin selvästi papillinen ja sai nimekseen nystypaasisammal (Schistidium papillosum), sekin melko yleinen kivipinnan sammal. Kolmas tupas mietitytti pienuutensa puolesta ja innostus nousi, kun sekin oli papillinen. Kun vielä huomasin, ettei lehdissä ollut karvakärkeä, niin ajatus löi hetken tyhjää: eihän tällaista lajia ole olemassakaan. Kirjojen avulla se kuitenkin määrittyi paahdepaasisammaleksi (Schistidium dupretii), jolla tosiaan voi olla karvakärjetönkin muoto. Hienoa, kolmas paikka Luopioisiin. Kun pengoin vielä sammalkasaani, löytyi neljäskin paasisammal. Se olikin taas vanha tuttu, mutta ei suinkaan mikään jokapaikan tai -päivän laji. Yksi tupsuista oli nimittäin pikkupaasisammalta (Schistidium submuticum). Tämähän Nationalsnyckelnin mukaan on yleinen vain Skandien vuoristossa ja meillä harvinainen. Luopioista on sitä kuitenkin löytynyt ennen tätä kolmelta muulta paikalta ja aina kattotiililtä.

Paasisammalten lisäksi unholaan jäivät niin ketopartasammal (Syntrichia ruralis), kuin kujasammal (Pylaisia polyantha) ja savikkosiipisammalkin (Fissidens viridulus). Kääpiösiipisammal (Fissidens exilis) hieman nosti taas adrenaliinia, onhan se sentään NT-laji ja löydetty ennen tätä täältä vain parilta paikalta. Muut olivatkin sitten jokapaikan sammalia, kuten kamppisammal (Sanionia uncinata) ja suikerosammalet.

Kattotiilet niin vanhat katot kuin ojaan kipatut tiilikasatkin ovat hyviä sammalpaikkoja. Ne kannattaa aina tarkistaa, kun vastaan tulee. Tiilissä on mukana sementtiä tai kalkkia. Siksi niiden pinta on emäksinen ja sitähän monet kalkinsuosijasammalet etsivät. Tällaisella karulla alueella kuin Luopioinen, ovat sementtiputket, kattotiilet, siltarummut ja vanhat kivijalat ensiarvoisen tärkeitä tarkistaa. Löydöt voivat olla mielenkiintoisia, kuten minulle kävi tällä vuoden tähän asti viimeisellä sammalretkellä.

Piensuot

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen nyt aktiivisesti tarkastellut Luopioisten sammalajistoa 15 vuoden ajan. Jo ennen sitäkin keräilin mielenkiintoisennäköisiä sammalia herbarioon, mutta en osannut niitä määrittää. Muistan, kuinka Jyväskylän yliopiston lehtori Veli Saari lupautui katsomaan sammalnäytteeni läpi 2000-luvun lopulla ja palauttaessaan totesi naurahtaen, että fifty-fifty. Niinhän se oli, puolet määrityksistä oli väärin. Se sisuunnutti ottamaan selvää. Hommasin mikroskoopin ja määrityskirjallisuutta, jotka ovat välttämättömiä tänäkin päivänä. Aina nekään eivät tahdo riittää, vaan on edelleen turvauduttava toisten apuun. Kiitos heille.

Kuluneen kesän aikana olen jatkanut Luopioisten sammalflooran kartoittamista pienten soiden avulla. Valinnan olen tehnyt suon luonnontilaisuuden ja koon perusteella. Tällaisia soita alueelta löytyy viitisensataa. Kartalta olen valinnut vain todelliset suot (retkikartalla tummempi sininen väri) ja jättänyt soistumat (vaaleampi sininen väri) pois. Kuitenkin suolla on useasti huomannut, ettei kartalla ojittamaton suo olekaan sellainen, vaan jossain vaiheessa sinne on kaivettu oja, joka kuljettaa suon vedet muualle ja alue on muuttunut. Tällaisia on kartan luonnontilaisista soista ollut liki puolet. Myös raivaukset ja hakkuut ovat muuttaneet suon luonnontilaisuutta. Olisikin kiireesti saatava metsälakiin muutos pienen suon turvaksi. Nythän vain ruoho- ja heinäkorvet kuuluvat metsälain mukaan kohteiksi, joita on syytä suojata suojavyöhykkeellä. Eri asia on, kuinka sekään käytännössä toteutuu. Suuri vastuu lankeaa metsäammattilaisille ja heidän tietämykselleen. Olen siinä yrittänyt vaikuttaa paikallisella tasolla käymällä neuvojan kanssa yhdessä tarkastamassa arvokkaita paikkoja. Monesti kuitenkin huomaa, että tulee liian myöhään, vahinko on jo tapahtunut.

Onko noissa soissa sitten jotain erikoista? En ole vielä tehnyt mitään laskelmia enkä päätelmiä löydöistäni. Olen käynyt läpi noin sata suota, joista liki puolet on osoittautunut muuntumiksi edellä mainituista syistä. Lopuista olen tehnyt selvityksen lajilistoineen. Suo on ainutlaatuinen ja vanha luontotyyppi silloin, jos se on saanut olla rauhassa. Menneinä aikoina, kun metsillekään ei arvoa laskettu, myös suot pysyivät soina. Korkeintaan sieltä nostettiin turvetta karjan kuivikkeeksi. Nämä alueet saattavat vielä näkyä soilla nevamaisina laikkuina. Turpeennostosta on kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika, etten ole suota sen vuoksi hylännyt. Suon erikoisuus onkin sen pysyvyydessä. Luontaisesti suo ei kovin helpolla katoa. Niinpä myös sen kasvillisuus on ikivanhaa. Kerran lapsena hain suolta itselleni partiokepin, kun sellainen piti olla. Männynkäkkyrä sopi siihen hyvin. Sitä työstäessäni innostuin laskemaan sen vuosirenkaat. Hämmästys oli suuri, kun männyn iäksi sain 80 vuotta ja kuitenkaan se ei ollut rannetta paksumpi eikä paljon minua pidempi. Sammalista sanotaan, että ne ovat ikuisia. Tämä väite perustuu siihen, ettei niillä ole juuria, vaan ne kuolevat toisesta päästä ja kasvavat toisesta eli saattavat olla hyvinkin vanhoja.

Kahden hehtaarin suolta saattaa löytää 60 sammallajia riippuen suon monimuotoisuudesta ja ravintoarvoista. Rämeet ovat vähälajisia. Isovarpurämeellä saa olla tyytyväinen, jos löytää parikymmentä sammallajia. Rehevä tervaleppää kasvava korpi taas on toisesta päästä ja laimäärä voi olla kolminkertainen. Lehtisammalten ja maksasammalten suhde on noin kolmen suhde yhteen. Niinhän se taitaa olla lajistollisesti kaikkien maamme sammalten osalta. Tiedetään, että sammalet ovat uhanalaistilastossa surullisella kärkipaikalla. Sammalista viimeisen selvityksen (v. 2019) mukaan 34% on uhanalaisia ja 7% silmälläpidettäviä. Tämä näkyy suollakin. Hyvin usein törmää uhanalaiseen lajiin, jonka ainut turvapaikka on luonnontilainen suo. Tuntuu, ettei suon koolla ole juurikaan väliä, jos olosuhteet vain ovat hyvät. Lahopuu on suon yksi tärkeimmistä elementeistä. Monet pienet maksasammalet ovat nimittäin juuri lahopuulajeja. Lahopuu myös häviää nopeasti, jos suon vesitasapaino järkkyy. Muutamat läpikäymäni ojitetut suot ovat menettäneet nimenomaan osan lahopuilla kasvavista maksasammalistaan.

Olin ajatellut saada tämän tutkimuksen loppuun tänä kesänä, mutta jatkuva mielenkiinto soihin saattaa aiheuttaa se, että keskityn niihin vielä ensi vuonnakin. Toisaalta nyt houkuttaa myös rantasammalten kartoitus. Niiden tarkastelu on jäänyt luvattoman huonolle niin putkilokasvien kuin sammaltenkin osalta. Aika näyttää, kuinka käy!

Muutoksia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Parin viime vuoden aikana ei putkilokasvirintamalla ole Luopioisissa tapahtunut oikeastaan mitään uutta. Olen laiskasti kiertänyt kohteita. Kun Atlas-kartoitus tuli tehtyä, niin keskityin lähes pelkästään sammaliin ja niiden esiintymiseen täällä. Katselin kyllä muutakin, mutta en pistänyt tietoja muistiin muualle kuin muistivihkoon. Nyt lienee aika käydä nämä vihot läpi ja tehdä täydennyksiä.

Muutamien lajien kohdalla uusia kasvupaikkoja on tullut runsaasti. Etenkin lehtoneidovaippa ja jänönsalaatti ovat sellaisia. Myös kallio– ja tahmavillakko ovat lisänneet levinneisyyttään. Kalliovillakko löytyy nykyään lähes jokaiselta hakkuuaukealta muutaman vuoden ajan hakkuun jälkeen. Tahmavillakko taas leviää liikenteen mukana teiden varsiin ja joutomaille. Sen sijaan peltovillakko on menettänyt menneiden aikojen loistonsa. Saattaa olla, että se painuu samaan kastiin kissankäpälän ja ketoneilikan kanssa,. Oikeastaan sen katoamiseen en tiedä syytä. Ennen sitä oli pelloilla ja puutarhoissa rikkaruohoksi saakka, nykyään sitä saa etsiä. Puista tammi jatkaa levittäytymistään, samoin vaahtera. Kumpikin on oikeastaan 2000-luvun kasveja eli alkaneet vasta tällä vuosituhannella runsastua. Selvä merkki ilmaston lämpenemisestä. Vaahterasta on tullut metsiin rikkakasvi, jota raivauksissa kaadetaan maahan. Tammea taas löytyy nykymetsistä lähes päivittäin. Monet tammet eivät ole enää vain taimia, nyt näkyy jo kolmemetrisiäkin pieniä puita.

Enemmän pitäisi tehdä vanhoja ruutuja uudelleen. Jos ensimmäiset pitkät listat tuli tehtyä 80-luvun alkupuolella, niin nyt 40 vuotta myöhemmin lista ei voi olla enää sama. Tein aikoinaan vahingossa saman ruudun kahteen kertaan parinkymmenen vuoden välein. Hämmästyttävää oli, kuinka paljon muutosta oli tuona aikana tapahtunut. Paljon ihan tavallisiakin lajeja jäi puuttumaan, kun pelto oli metsitetty, talo jäänyt autioksi tai ranta mökitetty. Toisaalta uusiakin lajeja oli ilmaantunut, kun metsään oli tehty tie, raivattu uusi pelto tai kipattu puutarhajätteitä tien laitaan. Lajien kokonaismäärä oli pysynyt suurin piirtein  ennallaan, vaikka lajit olivat kolmasosaltaan vaihtuneet.

Uusimman muutoksen huomasin tällä viikolla, kun vierailin Luopioisten urheilukentällä. Siellä ei suinkaan ollut urheilijoita eikä uusia välineitä, vaan radan ja viheriön välissä pitkällä matkalla kasvoi pihakurjenpolvea. Eipä tuota lajia ennestään ole täältä löytynyt kuin Rautajärven kartanon puutarhasta. Kasvi näytti viihtyvän kovin hyvin uudella kasvupaikallaan. Perhosissa on selvästi huomattu, kuinka lajit siirtyvät pohjoiseen, varmaan näin on myös kasveilla. Sitä tuleekin katsella tarkemmin.

Kausi hupenee

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun keväällä lumet sulivat ja luonto alkoi heräillä, kirjoitin kauden alkamisesta ja siitä, että pitäisi olla ahkerampi tänä kautena. Kattia kanssa, nyt ollaan samassa jamassa ja blogi on ollut täydentämättä kuukausia. Olen pahoillani tai ei kai se niin ole kuitattu. Kaksi äkillistä poismenoa on sekoittanut elämän niin, ettei retkille ole ollut asiaa ja kirjat ovat saaneet pysyä kaapissa, havainnot tekemättä. Veljeni Markun menehtyminen alkukesästä vei pohjan monelta asialta. Olimme lapsesta asti jakaneet luonnon harrastamisen keskenämme ja jokailtaiset puhelut koostuivatkin tehdyistä havainnoista, elämästä ja siitä selviämisestä. Nyt vasta voin siitä kertoa ja kuitenkin tiedän, että se tulee suruna uudelleen ja taas uudelleen vastaan.

Juuri kun ensimmäinen kolaus oli jotenkin mennyt läpi ymmärryksessä ja osin käsitelty, iski toinen. Vuosikausia tein yhteistyötä lähinnä sammalien kartoituksessa, määrittämisessä ja opiskelussa Ari Parnelan kanssa. Hän kävi läpi keruuni, varmisti havaintoni, työsti yhteiset retkiselosteet ja kannusti uskomattomalla tavalla jatkamaan tällä vaikealla alalla. Elokuussa hänen retkensä oli tehty ja tyhjyys iski myös sillä alalla. Kuka nyt käy läpi keruukset, kuka keskustelee ja neuvoo, kuka kannustaa ja kutsuu retkille?

Vasta lokakuulla lähdin maastoon ajatuksena jatkaa siitä, mihin toukokuussa jäin.  Pienet luonnontilaiset suot odottivat. Voisi sanoa, etteiväthän ne mihinkään katoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Eihän raakkujoenkaan pitänyt olla uhattuna millään. Tuntuu, etteivät nämä isojen koneiden puikoissa touhuavat tajua pienen kauneutta. Jo vuosia olen seurannut koneurien ilmestymistä pehmeille maille, suojelumaille, soille, vaikka kaiken järjen mukaan niillä ei siine pitäisi olla mitään asiaa. Viime kesänä löysin pieneltä rämeeltä EH-alueelle uuden sammalen, tänä suvena suo oli osin entinen, kun sieltä oli isolla koneella haettu muutaman parikymmensentinen männynruko. Vaurio korjaantuu aikanaan, mutta lajistosta en mene takuuseen. Miksi? En tiedä, en osaa ajatella samalla tavalla kuin siellä koneen hytissä. Eihän hekään sitä tahallaan tee, jostain tulee käsky ja ajatus pysähtyy siihen, tehdään se mikä pitää.

Syksy on tuonut useita uusia sammalia Luopioisiin. Kirjoittelen niistä toisella kerralla. Ne löytyvät kyllä jo Luopioisten kasvistosta. Palaillaan nopeammin kuin ennen ensi vuotta.

Kukkian luontokeskus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pälkäneen Rautajärven vanhalla koululla jatkuu viime kesän tapaan luontoaiheisten näyttelyiden sarja. Nyt vuorossa on katsaus Luonnon monimuotoisuuteen. Kuinka paljon lajeja on ja kuinka paljon niitä on täällä?

Tule tutustumaan. Avajaisissa olen itse kertomassa näyttelykokonaisuudesta. Näyttely on auki heinäkuun ajan.

Tervetuloa!

Kausi alkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kovin on jäänyt vähiin tämän blogin päivitys tänä vuonna. Toisaalta kasvien osalta kukintakausi vasta alkaa. Kuitenkin olisi tänne voinut muutakin kirjoitaa. Aika on kuitenkin mennyt taas kerran muihin harrastuksiin, nyt lähinnä historiaan ja valokuviin.

Kun ikää tulee, alkaa miettiä enemmän mennyttä. Niin kävi minullekin korona-aikaan. Silloin aloitin kesäkyläni historian penkomisen ja reilu vuosi sitten ilmestyi Meilän kylä, Padankosken historia. Se luotaa vuosisatojen elämää pienessä hämäläiskylässä. Kirja valmistui kyläläisten kanssa tehdyn yhteistyön seurauksena ja on saanut hyvän vastaanoton. Sitä voi ostaa minulta esim. kasviston sähköpostiosoitteen kautta.

Kun historian makuun pääsi, niin seuraavaksi olikin vuorossa oma menneisyys. Se ei koskaan tule valmiiksi, mutta on ollut todella mielenkiintoista koota omia elämäntapahtumia yhteen paikkaan. Niistä koostin sitten lapsille ja lapsenlapsille muistoksi kokoelman muistoja pienen kirjan muotoon. Suosittelen muillekin. Loppujen lopuksi, vaikka ensin tuntuu, ettei muista mitään, alkavat muistot vyöryä, kun pääsee alkuun. Mielenkiintoista ja nostalgista.

Samalla kun kirjoittelin muistoja, selasin valokuvia menneiltä ajoilta. Se on sitten kokonaan uusi suuri ja aikaa vievä juttu, kun kuvia on kymmeniä tuhansia, ensin paperikuvia, sitten dioja ja nyt digikuvia. Niitä penkoessa huomaa, kuinka tärkeää olisi merkitä kuvaan ajankohta ja paikka, henkilöt ja syy kuvan ottamiseen. Näitähän ei vanhoissa kuvissa ole. Digikuvaan tallentuu nykyään päiväys ja paikka, jos GPS on päällä kuvattaessa, mutta vanhoista näidenkin tietojen saaminen oli työn takana. Kuvien merkitseminen avainsanoilla on aikaa vievää, mutta palkitsevaa, jos joskus pitää niihin palata. Kokonaan toinen asia on, onko mahdottomalla määrällä esimerkiksi matkakuvia mitään merkitystä, jos ei muista edes, missä maassa on ollut. Onneksi itselläni on ollut tapana pitää matkapäiväkirjaa, se helpotti valtavasti työtä. Nyt osa dioista on skannattu digi-muiotoon ja saatettu näin talteen. Paperikuvat odottavat vielä samaa toimenpidettä. Alkuperäisiä ei kuitenkaan kannata heittää pois, sillä eihän tästä digi-ajan varmuudesta vielä kovinkaan paljon tiedetä. Yksi hujaus ja kaikki saattaa tuhoutua, niin kuin minulle kävi vuoden 2020 kuvien kanssa. Harmittaa edelleen.

Ehkä nyt alkava kausi antaa aihetta kirjoitella blogiin uusia mielenkiintoisia juttuja luonnosta. Ainakin edelleen kierrän ahkerasti luionnossa pitäen silmät auki ja kameran valmiina. Monet netin tuomat avut on syytä ottaa käyttöön lajeja määrittäessä tai sitten nauttii vain aina uuden löytämisestä.

Antoisaa kesää sinullekin lukija luonnon rikkauden parissa!

Pälkäneen kasvio

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
Tänä vuonna taisi tulla kaksitoista vuotta täyteen Luopioisten kasvion nettiversiolle. Aluksi siellä oli vain putkilokasvien Atlas-kartoituksen tuloksia, mutta sen jälkeen se on paisunut käsittämään muitakin ryhmiä, kuten sammalia ja piensieniä. Jäkälät ovat jääneet viime vuosina vähemmälle, kun en ole hankkinut reagensseja ja ilman niitä määrittäminen on aika vaikeaa. Virheitä siellä on jo nyt.
Viimeisimmässä Lutukassa on laaja artikkeli Pälkäneen kasveista. Luopioinen liitettiin Pälkäneeseen aikoinaan ja nyt siis koko nykyinen Pälkäne on kartoitettu samalla tavalla neliökilometriruuduin. Vastaavaa sivustoa kuin Luopioisten kasvisto ei ole tehty, mutta lajien levinneisyyskartat kyllä löytyvät netistä, joten sieltä pääsee tarkastelemaan ja vertailemaan lajien esiintymistä nykyisen Pälkäneen eri osien välillä. Luopioisten kartat on päivitetty muutama vuosi sitten, mutta uusia havaintoja on senkin jälkeen tullut. Ne vain eivät ole päätyneet nettiversion karttoihin.
Mielenkiintoista on havaita, että Pälkäneeltä on nyt ilmoitettu kolmanneksi eniten havaintoja rekisteriin. Kaikkiaan niitä on liki 200 000 kpl. Aikamoinen määrä. Vain Paraisilta ja Inarista on enemmän.
Viime aikoina on kannustettu meitä kartoittajia uusimaan vanhoja 1980-luvulla tehtyjä ruutuja, jotta saataisiin vertailuaineistoa kasviston muutoksista. Tästäkin on artikkeli uusimmassa Lutukassa. Varmaan hyvä asia, mutta vaatii taas uuden asennoitumisen tällaiseen työskentelyyn. Itse kartoitin Luopioista kolmekymmentä vuotta ja kun viimeinen ruutu oli valmis, olin aivan kyllästynyt. Muut mielenkiinnonkohteet vetivät puoleensa. Toisaalta en enää jaksakaan kulkea samalla tavalla kuin ennen. Ehkä jossain välissä kierrän jonkin vanhan ruudun uudelleen. Täytyy silloin valita sellainen ruutu, josta kaikki merkinnät on suunnilleen samalta ajalta, koska näitä asunnon lähiruutuja tuli täydennettyä vuosittain, viimeisimmät havainnot vielä tänä vuonna.
Hienoa, että koko kunta on nyt saatu kirjoihin ja kansiin tai nettiin kai pitäisi nykyään sanoa. Kannattaa tutustua kunnan molempiin osiin ja niiden kasvillisuuteen. Jos löytyy jotain korjattavaa tai uutta täydennettävää, niin siitä on hyvä ilmoittaa. Saadaan kunnan asiat kuntoon tältä osin.

Päivityksiä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ojakielisammal (Diplophyllum obtusifolium

Olen ahkeroinut pari viikkoa päivittämällä Luopioistenkasvisto.fi-sivustoa. Kun en ole sinne tehnyt oikeastaan mitään pariin vuoteen, on päivitystarvetta kertynyt. Putkilokasvien ja sammalten sivut on nyt käyty läpi ja mahdolliset virheet korjattu. Niitä on riittänyt.

Kun lajien nimistössä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, niin tieteellisissä kuin suomalaisissakin, riittää askaroimista. Kävin jokaisen lajin (777 + 406) erikseen läpi ja tein muutokset. Osassa ei tarvinnut tehdä mitään, osaan jouduin muuttamaan nimet ja samalla muitakin kohtia niin nimiluetteloissa kuin selostuksessakin. Kuviin en vielä ehtinyt puuttua ollenkaan. Avasin jokaisen lajin kohdalla Laji.fi-sivuston ja tarkistin nimet sieltä. Nyt niiden pitäisi olla ajanmukaisia. Jos virheitä löytyy, niin pyytäisin ilmoittamaan. Tekstiin on varmaan jäänyt vielä vääriä nimiä varsinkin kohtaan vertaa.

Samalla poistin muutamia epävarmoja lajeja ja lisäsin uusia, jotka oli saatu aikaan nostamalla alalaji lajin tasolle tai splittaamalla jokin laji kahdeksi lajiksi. Näissä tulikin sitten ongelmaksi kartan muokkaaminen. Jos olin löydöt merkinnyt yhden lajin mukaan, niin miten voisin rakentaa löytökartat kahdelle lajille. Ei muisti riitä eikä näytettä ole jokaisesta löydöstä kerätty. Lisäksi, kun sammalet määritetään mikroskoopilla, niin silmämääräinen havainnointi ei enää riitä. Niinpä näissä tapauksissa lajien havaintokarttoihin jää virheitä.

Seuraavaksi on vielä uudistettava sammalsivujen Luopioisten kartat. Sinne tulee lisätä kahden vuoden löytöjen havaintopisteet. Näihin karttoihin en ole keksinyt mitään automaattia, vaan ne on tehty käsin PhotoShoppia avuksi käyttäen. Paikkatietojärjetelmät auttaisivat, mutta aikaa niidenkin koodaamiseen menee enkä hallitse sitä tekniikkaa. Onneksi näin eläkkeellä on aikaa, varsinkin kun kelit eivät suosi hiihtämistä.

Hyvää Uutta Vuotta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Näin on siirrytty taas uudelle vuodelle ja on hyvien lupausten aika. Yleensä ne eivät toteudu, mutta onhan ajatus ainakin hyvä. Viime vuodet täällä blogin kirjoittelussa ovat menneet ohi muihin hommiin. Énsin tein yhden kasvukauden mökkiä lapsille, sitten toisen kauden tein historiikkia Padankosken kylälle. En siis ehtinyt paneutua näihin asioihin juuri ollenkaan.

Mökki valmistui ja on käytössä. Historiikki tuli painovaiheeseen lokakuussa ja marraskuun lopulla pidettiin kirjan julkistamistilaisuus. Teos myytiin loppuun parissa viikossa. Sen jälkeen olen ehtinyt vähän paneutua luontoon ja kasvisivuihin liittyvään ajatteluun. En ole sivuille tehnyt kahteen vuoteen juurikaan perusteellisia korjauksia enkä lisäyksiä. Kasvistosivut ovat olleet oman onnensa varassa ja vain kiireellisemmät asiat on sinne täydennetty.

Nyt joulukuun aikana aloitin sivujen tarkastuksen lähinnä nimistön osalta sekä linkkien tarkastuksena. Se vain on tuskastuttavan hidasta. Erityisesti harmittaa, kun viimeksi korjatun kohdan joutuu nyt korjaamaan takaisin, johtuen siitä, että taksonomit eivät pääse yhteisymmärrykseen lajeista ja niiden nimistä. Uusimmassa Lutukka-lehdessä on esim. kämmekkäkasvien osio taas palautettu vanhoihin nimiin. Sivuston ylläpitäjänä haluaisin, että lajit ovat oikeilla nimillä. Jokainen muutos vaatii aikaa eikä turhaa työtä viitsisi tehdä.

Jos puhutaan niistä uuden vuoden lupauksista, niin sen voisin sanoa, etten ota nyt mitään uutta suurta projektia, joka vie kaiken ajan. Voisin enemmän keskittyä taas uusien lajien etsimiseen ja päivittämiseen sivuille. Olen saanut paljon myönteistä palautetta Luopioistenkasvisto.fi-sivuston osalta ja se kannustaa pitämään sen ajan tasalla ja helppolukuisena. Jospa samalla tämä blogi saisi uutta tuulta purjeisiinsa, vaikka yleensä sanoen blogien aika taitaa olla ohi. Nyt vannotaan muiden alustojen nimiin. Minulle ei vieläkään Facebook tunnu sopivan enkä jaksa paneutua muidenkaan uusien alustojen maailmaan. Instagrammikin on ollut tauolla ainakin vuoden ja saattaa olla, etten sinne enää kuvia lataa. Ne kuvat voi löytää täältä tai kasvisivuston päivityksistä.

Pidetään siis kaikki avoimena. Otan vastaan edelleen vinkkejä uusista asioista ja luultavasti jatkan edelleen kasvipalstan pitoa myös Sydän-Hämeen Lehden sivuilla niin kuin kymmenenä edellisenäkin kesänä. Kertokaan toiveistanne.

Aurinkoista talvea ja lajirikasta kasvukautta kaikille seuraajille!

Päivitystä

Julkaistu , kirjoittanut
2

Aikaa on kulunut liki vuosi, kun viimeksi päivitin tätä palstaa. Syitä on monia, mutta niistä kaksi on ylitse muiden. Kesän ja syksyn 2021 rakensin mökkiä lapsille ja aika kului siihen. Samalla tein Padankosken kylän historiikkia työryhmän kanssa ja se vaati paitsi tiedonhankintaa niin myös yhteydenpitoa kylän talojen kanssa, haastatteluja, kirjoittamista ja monia muita asioita, jotka veivät ajan. Nyt mökki on valmis ja historiikki taittovaiheessa, joten on aika kertoa myös kasvimaailman asioita. Niitä onkin kertynyt oikein kunnolla.

Edelleen olen kiinnostunut kasvien osalta erityisesti sammalista. Olen kerännyt kaikesta huolimatta näytteitä, määrittänyt niitä ja kiikuttanut museoon. Sivuilta näkyy joitakin päivityksiä uusista sammalista, mutta monta on vielä tekemättäkin. Niitä alan vähitellen siirtää sivuille, samalla kun päivitän myös nimistöä ja kuvitusta. Kaikki kuitenkin vie paljon aikaa, joten hetkessä en valmista tästäkään projektista saa.

Sen verran kuitenkin kerron, että Luopioisiin on löytynyt vuoden aikana kaksi uutta sammalta: pikkulovisammal ja särmärahkasammal. Niistä olen tehnyt päivitykset sammalsivulle. Kokonaislajimäärä on nyt 405 sammallajia. Tarkemmin niistä kerron myöhemmin.

Sammalretkiä on tullut tehtyä lähialueilla. Lähdeselvityksen jälkeen olen keskittynyt paitsi loppusuoralla olevaan Pirkanmaan puro- ja koskiprojektiin. Toinen aluillaan oleva kartoitus koskee pieniä, luonnontilaisia soita. Kuten lähdekartoituksessakin, olen kartalta etsinyt sopivia noin hehtaarin kokoisia kohteita ja inventoinut niiden lajiston. Tällä hetkellä on puolentoistakymmentä suota tarkastettu, mutta tavoite on kaksinkertainen. Tällaisia soita vaan on vaikea löytää, niin tarkkaan suot on maassamme ojitettu. Tästäkin projektista kirjoittelen myöhemmin.

Tänä aikana on tullut oltua myös kahdella Sammaltyöryhmän retkellä: viime vuonna Lohjalla ja nyt tänä syksynä Satakunnassa. Näistä paloja löytyy työryhmän Facebook-sivuilta. Itse en edelleenkään ole siihen formaattiin liittynyt, mutta toiset ovat sinne kirjoitelleet kuulumisia.

Tämä nyt tällaisena nopeana läpileikkauksena vuodesta. Varmaankin asioita tulee selvitettyä tämän jälkeen vähän nopeammalla tavalla. Toivottavasti!