Päivityksiä

Ojakielisammal (Diplophyllum obtusifolium

Olen ahkeroinut pari viikkoa päivittämällä Luopioistenkasvisto.fi-sivustoa. Kun en ole sinne tehnyt oikeastaan mitään pariin vuoteen, on päivitystarvetta kertynyt. Putkilokasvien ja sammalten sivut on nyt käyty läpi ja mahdolliset virheet korjattu. Niitä on riittänyt.

Kun lajien nimistössä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, niin tieteellisissä kuin suomalaisissakin, riittää askaroimista. Kävin jokaisen lajin (777 + 406) erikseen läpi ja tein muutokset. Osassa ei tarvinnut tehdä mitään, osaan jouduin muuttamaan nimet ja samalla muitakin kohtia niin nimiluetteloissa kuin selostuksessakin. Kuviin en vielä ehtinyt puuttua ollenkaan. Avasin jokaisen lajin kohdalla Laji.fi-sivuston ja tarkistin nimet sieltä. Nyt niiden pitäisi olla ajanmukaisia. Jos virheitä löytyy, niin pyytäisin ilmoittamaan. Tekstiin on varmaan jäänyt vielä vääriä nimiä varsinkin kohtaan vertaa.

Samalla poistin muutamia epävarmoja lajeja ja lisäsin uusia, jotka oli saatu aikaan nostamalla alalaji lajin tasolle tai splittaamalla jokin laji kahdeksi lajiksi. Näissä tulikin sitten ongelmaksi kartan muokkaaminen. Jos olin löydöt merkinnyt yhden lajin mukaan, niin miten voisin rakentaa löytökartat kahdelle lajille. Ei muisti riitä eikä näytettä ole jokaisesta löydöstä kerätty. Lisäksi, kun sammalet määritetään mikroskoopilla, niin silmämääräinen havainnointi ei enää riitä. Niinpä näissä tapauksissa lajien havaintokarttoihin jää virheitä.

Seuraavaksi on vielä uudistettava sammalsivujen Luopioisten kartat. Sinne tulee lisätä kahden vuoden löytöjen havaintopisteet. Näihin karttoihin en ole keksinyt mitään automaattia, vaan ne on tehty käsin PhotoShoppia avuksi käyttäen. Paikkatietojärjetelmät auttaisivat, mutta aikaa niidenkin koodaamiseen menee enkä hallitse sitä tekniikkaa. Onneksi näin eläkkeellä on aikaa, varsinkin kun kelit eivät suosi hiihtämistä.

Hyvää Uutta Vuotta

Näin on siirrytty taas uudelle vuodelle ja on hyvien lupausten aika. Yleensä ne eivät toteudu, mutta onhan ajatus ainakin hyvä. Viime vuodet täällä blogin kirjoittelussa ovat menneet ohi muihin hommiin. Énsin tein yhden kasvukauden mökkiä lapsille, sitten toisen kauden tein historiikkia Padankosken kylälle. En siis ehtinyt paneutua näihin asioihin juuri ollenkaan.

Mökki valmistui ja on käytössä. Historiikki tuli painovaiheeseen lokakuussa ja marraskuun lopulla pidettiin kirjan julkistamistilaisuus. Teos myytiin loppuun parissa viikossa. Sen jälkeen olen ehtinyt vähän paneutua luontoon ja kasvisivuihin liittyvään ajatteluun. En ole sivuille tehnyt kahteen vuoteen juurikaan perusteellisia korjauksia enkä lisäyksiä. Kasvistosivut ovat olleet oman onnensa varassa ja vain kiireellisemmät asiat on sinne täydennetty.

Nyt joulukuun aikana aloitin sivujen tarkastuksen lähinnä nimistön osalta sekä linkkien tarkastuksena. Se vain on tuskastuttavan hidasta. Erityisesti harmittaa, kun viimeksi korjatun kohdan joutuu nyt korjaamaan takaisin, johtuen siitä, että taksonomit eivät pääse yhteisymmärrykseen lajeista ja niiden nimistä. Uusimmassa Lutukka-lehdessä on esim. kämmekkäkasvien osio taas palautettu vanhoihin nimiin. Sivuston ylläpitäjänä haluaisin, että lajit ovat oikeilla nimillä. Jokainen muutos vaatii aikaa eikä turhaa työtä viitsisi tehdä.

Jos puhutaan niistä uuden vuoden lupauksista, niin sen voisin sanoa, etten ota nyt mitään uutta suurta projektia, joka vie kaiken ajan. Voisin enemmän keskittyä taas uusien lajien etsimiseen ja päivittämiseen sivuille. Olen saanut paljon myönteistä palautetta Luopioistenkasvisto.fi-sivuston osalta ja se kannustaa pitämään sen ajan tasalla ja helppolukuisena. Jospa samalla tämä blogi saisi uutta tuulta purjeisiinsa, vaikka yleensä sanoen blogien aika taitaa olla ohi. Nyt vannotaan muiden alustojen nimiin. Minulle ei vieläkään Facebook tunnu sopivan enkä jaksa paneutua muidenkaan uusien alustojen maailmaan. Instagrammikin on ollut tauolla ainakin vuoden ja saattaa olla, etten sinne enää kuvia lataa. Ne kuvat voi löytää täältä tai kasvisivuston päivityksistä.

Pidetään siis kaikki avoimena. Otan vastaan edelleen vinkkejä uusista asioista ja luultavasti jatkan edelleen kasvipalstan pitoa myös Sydän-Hämeen Lehden sivuilla niin kuin kymmenenä edellisenäkin kesänä. Kertokaan toiveistanne.

Aurinkoista talvea ja lajirikasta kasvukautta kaikille seuraajille!

Päivitystä

Aikaa on kulunut liki vuosi, kun viimeksi päivitin tätä palstaa. Syitä on monia, mutta niistä kaksi on ylitse muiden. Kesän ja syksyn 2021 rakensin mökkiä lapsille ja aika kului siihen. Samalla tein Padankosken kylän historiikkia työryhmän kanssa ja se vaati paitsi tiedonhankintaa niin myös yhteydenpitoa kylän talojen kanssa, haastatteluja, kirjoittamista ja monia muita asioita, jotka veivät ajan. Nyt mökki on valmis ja historiikki taittovaiheessa, joten on aika kertoa myös kasvimaailman asioita. Niitä onkin kertynyt oikein kunnolla.

Edelleen olen kiinnostunut kasvien osalta erityisesti sammalista. Olen kerännyt kaikesta huolimatta näytteitä, määrittänyt niitä ja kiikuttanut museoon. Sivuilta näkyy joitakin päivityksiä uusista sammalista, mutta monta on vielä tekemättäkin. Niitä alan vähitellen siirtää sivuille, samalla kun päivitän myös nimistöä ja kuvitusta. Kaikki kuitenkin vie paljon aikaa, joten hetkessä en valmista tästäkään projektista saa.

Sen verran kuitenkin kerron, että Luopioisiin on löytynyt vuoden aikana kaksi uutta sammalta: pikkulovisammal ja särmärahkasammal. Niistä olen tehnyt päivitykset sammalsivulle. Kokonaislajimäärä on nyt 405 sammallajia. Tarkemmin niistä kerron myöhemmin.

Sammalretkiä on tullut tehtyä lähialueilla. Lähdeselvityksen jälkeen olen keskittynyt paitsi loppusuoralla olevaan Pirkanmaan puro- ja koskiprojektiin. Toinen aluillaan oleva kartoitus koskee pieniä, luonnontilaisia soita. Kuten lähdekartoituksessakin, olen kartalta etsinyt sopivia noin hehtaarin kokoisia kohteita ja inventoinut niiden lajiston. Tällä hetkellä on puolentoistakymmentä suota tarkastettu, mutta tavoite on kaksinkertainen. Tällaisia soita vaan on vaikea löytää, niin tarkkaan suot on maassamme ojitettu. Tästäkin projektista kirjoittelen myöhemmin.

Tänä aikana on tullut oltua myös kahdella Sammaltyöryhmän retkellä: viime vuonna Lohjalla ja nyt tänä syksynä Satakunnassa. Näistä paloja löytyy työryhmän Facebook-sivuilta. Itse en edelleenkään ole siihen formaattiin liittynyt, mutta toiset ovat sinne kirjoitelleet kuulumisia.

Tämä nyt tällaisena nopeana läpileikkauksena vuodesta. Varmaankin asioita tulee selvitettyä tämän jälkeen vähän nopeammalla tavalla. Toivottavasti!

Ikipuut

Lukeminen on ollut viime aikoina lähinnä laitteiden asennus- ja hoitomanuaaleja, mutta hiljalleen kun rakentaminen näin syksyn myötä hiipuu, on ehtinyt lukea muutakin. Nyt käsillä oleva teos on lukemisen arvoinen koostaan huolimatta. Se on raju hätähuuto luonnon puolesta, etenkin metsien. Nyt on tärkeää, että se myös kuultaisiin.

’Kirjaa mainostetaan suurena amerikkalaisena ekoromaanina ja sitä se kyllä onkin ainakin sivumääränsä suhteen. Kirja tuo mieleeni Koijärven ja Talaskankaan kaukaa menneisyydestä. Tässäkin taistellaan puiden puolesta laittomuuden rajamailla kahliutumalla työkoneisiin ja kiipeämällä puihin, niin ettei niitä voi kaataa. Jos ovat ekoterroristein otteet kovia, niin ei jää virkavalta heikommaksi. Poliisin otteet ovat kuin jostain gangsterileffasta ja tuntuu, ettei kukaan heitä kontrolloi. Niinpä nämä ikipuiden suojelijat joutuvat väkivallan uhreiksi, istumaan vankiloissa, maksamaan suuria sakkoja. Kuitenkin yhä uudelleen he palaavat puolustamaan viimeisiä metsiä.

Kirja alkaa kertomalla kahdeksan perheen historian. Jokaisen perheen elämään kuuluu jokin asia puista. Joku kuvaa monen sukupolven ajan samaa puuta samana päivänä vuodesta samalta paikalta, joku istuttaa joka lapselle oman puun tontille, joku kasvattaa kokonaisen arboreettumin hääpäivien mukaan jne. Yhteistä näille on siis puista välittäminen. Näiden perheiden jälkeläiset kohtaavat sitten, kun puista täytyy todella pitää huolta. Osa on terroristeina, joku tekee niistä tutkimusta ja vaatii hakkuiden lopettamista, joku rahoittaa, joku tekee tietokonepelimaailmaa puiden elämästä. Yhteistä näillekin jälkeläisille on rakkaus puihin, ikimetsiin. Erityisesti he haluavat suojella viimeisiä punapuita Kalliovuorten rinteillä ja ovat valmiit vaikka kuolemaan niin tehdessään. 

Kun niin virkavaltaan kuin rahanmaailmaankaan ei mikään tunnu tehoavan, he ryhtyvät tekemään tihutöitä. Siitä ei hyvää seuraa ja niinpä kirjan loppu onkin kamppailua oikeuslaitosta vastaan. Onko rikollinen se joka tuhoaa metsäkoneen vai se joka tuhoaa metsän ja sen ikipuut?

Kirja palkittiin Pulitzer-palkinnolla vuonna 2019. Se on saanut arvostelijat julistamaan ylisanoja. Se on myös yleisön suosikki. Kirja huutaa luonnon hätää, kuvaa meidän elämäntapaamme, sen hintaa ja kulutuksen tarpeellisuutta. Se on myös kuvaus uhrautuvaisuudesta oman aatteensa puolesta. Se, että kirja on amerikkalainen, tekee siitä vielä merkittävämmän. Olemme helposti ajattelemassa, että metsiin suhtaudutaan kaikkialla samoin kuin meillä, mutta kun raha jyllää ja lainsäädäntö ei suojele mitään, niin jälki on kauheaa katsella tai tässä tapauksessa siitä on kauheaa lukea. Meillä, vaikka metsiä kaadetaankin liikaa, niin se on lainsäädännöllä kuitenkin säädeltyä. Amerikassa isot koneet tulevat, kaatavat, vinssaavat, kuljettavat pois kaiken eikä alueita aina edes istuteta uudelleen. 

Kirja ei ollut helppo luettava, koska kahdeksan tarinaa solui päällekkäin eikä aina muistanut, mihin viitekehykseen kukin kuului. Hehän eivät olleet aluksi toisistaan millään lailla tietoisia. Toinen vaikeus oli lajisto. Kaikki tarkasti kuvatut lajit olivat tietenkin amerikkalaisia, niin puut kuin linnutkin. Tuntui snobbailulta, kun puita lueteltiin rivikaupalla mitä ihmeellisimmillä nimillä, kun meillä se olisi ollut kuusi, mänty ja koivu. Siihenkin kyllä tottui ja saattoi hypätä niiden nimien yli, jotka eivät millään lailla puhutelleen. Ikipuita kuitenkin olivat punapuut ja amerikankastanjat.

Kirja on hyvä ja suositeltava, jos jaksaa noin pitkän tarinavyyhden kahlata läpi. Minulla meni siihen kuukauden iltalukemiset.’

Powers, Richard: Ikipuut. Gummerus, 2021, suom. Sari Karhulahti. 649 s.

Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin

’Petteri Taalas on Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri toimittuaan ennen sitä mm. Suomen Ilmatietteen laitoksen pääjohtajana. Kirjassaan hän pyrkii kansantajuisesti selventämään ilmaston muuttumista ja sen seurauksia maapallolle. Hänellä on asiantuntemus aiheeseen liki neljänkymmenen vuoden kokemuksella.’ 

Kirja käy läpi kiinnostavat kohdat helppolukuisesti. Kirjoittaja kertoo itsestään ja urastaan lapsuudesta tähän pisteeseen saakka, kertaa ilmatieteen historian ja pohtii ilmaston vaikutusta ihmiseen. Lisäksi hän pohtii tulkevaa ilmastoa, päästöjä ja niiden aiheuttajia. Hän selventää tähän mennessä solmittuja ilmastosopimuksia (Kioto, Kööpenhamina, Pariisi) ja niiden vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Lisäksi hän käy läpi ilmastokeskustelua, asioita joita kiistetään tai joita liioitellaan, vähätellään, hiilidioksidin määrän vaikutuksia ilmastoon ja yleensäkin ihmisten tietämystä ilmastosta. 

Kirjan lopussa on joukko graafisia kuvia kuvaamassa ilmastonmuutoksesta historian valossa ja päästöjen muutoksista siltä ajalta, kun mittauksia on tehty.

Jos joku tietää ilmastosta jotain, niin luulisi sen löytyvän tämän kirjoittajan tiedoista. Kuitenkin tämä asia jos mikä on enenmmän kuin monimutkainen. Jokaisella on siitä oma käsityksensä, joka ei välttämättä pohjaa mihinkään tutkimukseen tai löydettyihin faktoihin. Jokainen pohtii sitä omista näkökulmistaan. Taalas pyrkii olemaan objektiivinen. Hänen sanomansa on lohduttava. Hän ei maalaa mustia pilviä taivaalle, vaan pyrkii selventämään, ettei tässä olla minkään lopullisen katastrofin edessä. Jos toimitaan näin ja näin, niin tästä selvitään. Hän ottaa esimerkeiksi otsoonikadon ja metsäkuolemat, jotka molemmat saatiin torjuttua määrätietoisilla toimilla. Hiilidioksidin määrä on kuitenkin eri asia ja vaatii suunnan muuttamista välittömästi ja koko maapallolla. Hän pohtii Pariisin sopimuksen asettamia rajoja hiilidioksidille ja elää optimismissa, että niihin myös päästään. Onko siihen oikeutta, se on kuitenkin eri asia? Jos päästään puoleentoista prosenttiin, niin se on hieno asia, mutta kaksikin kelpaa hänelle, vaikka se tietääkin ongelmia. Optimistina hän toppuuttelee mustamaalaajia ja odottaa päättäjien tekemiä toimenpiteitä.

Kirja on pamflettiluonteinen julistus, joka pitää sisällään faktat. Kirjassa on sen pienestä koosta huolimatta jonkin verran toistoa ja sen anti pidemmälle ehtineille jää helposti vaatimattomaksi. Minullekin lähes kaikki kirjan tuomat tiedot olivat entuudestaan tuttuja. On kuitenkin hyvä asia, että tätä selvitetään näin kansantajuisesti vaikkakin toistaen. Ehkä se menee paremmin perille. Toisaalta olen skepitinen lukijoiden suhteen. Kuka tämän sitten lukee? Suosittelen joka tapauksessa tutustumaan kirjaan!

Taalas, Petteri: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin. Tammi, 2021. 181 s.

Päivitys

Taksonimäärät ruuduittain. Selkeästi erottuvat ne alueet, missä on tullut liikuttua eniten.

’Luopioisten kasviston tarina alkoi 1980-luvulla, kun tein ensimmäiset systemaattiset ruutukartoitukset pitäjässä. Viimeisen ruudun tein vuonna 2017. Sen jälkeen on ollutkin hiljaisempaa. Olen merkinnyt vain muistiin uusia lajeja, mutten ole enää ilmoitellut jo löydettyjen lajien uusia kasvupaikkoja.

Kokonaan uuden ulottuvuuden tämä työskentely sai vuonna 2010, kun siirsin siihen asti keräämäni aineiston nettiin. Silloin oli vielä kymmeniä ruutuja katsomatta, mutta alustavasti saattoi silloin jo nähdä, mitkä kasvit täällä olivat levinneet laajalle ja mitkä olivat vain muutaman löytöpaikan varassa. Silloin mukaan tuli myös Helsingin Yliopiston Kasvimuseo, joka teki tarvittavat löytöpaikkakartat Hatikka-tietokannasta. Niiden tekeminen käsin ei olisi ollut mahdollista.

Vuosittain sivusto laajeni vähitellen käsittämään myös muita eliöryhmiä. Ensin tulivat sammalet, sitten jäkälät ja lopuksi piensienet eli kasveilla loisivat sienilajit. Näistä vain sammalet ovat saaneet omat löytöpaikkakarttansa. Ne olen työstänyt itse käsin. Koko aineisto käsittää tällä hetkellä lähes 2000 sivua. Niiden ylläpitäminen ja päivittäminen on monen päivän työ joka vuosi ja siitäkin huolimatta koko ajan löytyy virheitä ja uudistettavaa. Kiitos lukijoille ja heidän havainnoilleen.

Tänään olen vihdoin saanut päivitettyä putkilokasvien levinneisyyskartat. Kartoista kiitos kuuluu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikölle taas kerran. Nyt kartat pitävät sisällään kaikki Luopioisten neliökilometriruudut ja jokaisesta löydetystä lajista on tehty kartta. Mukana on paitsi luonnonkasveja (vakinaisia tai satunnaisia) myös koristekarkulaisia, jotka ovat joko vakiinnuttaneet kasvupaikkansa tai viipyneet vain hetken alueen kasvillisuudessa. Sen sijaan istutettuja koriste- tai viljelykasveja ei ole kartoitettu eikä esitellä näillä sivuilla.

Seuraava työ olisi saattaa koko sivusto mobiiliystävälliseksi. Se on kuitenkin kovin suuri urakka tai sitten kallis, etten vieläkään uskalla luvata sen valmistumista lähiaikoina. Yritystä kuitenkin on. Tämäntyyppinen taulukkoon taitettu html-kielellä tehty sivusto on auttamatta vanhanaikainen ja pitäisi toki saada uusittua. Tulevaisuus näyttää, onnistuuko muutos ja milloin.’

Vuosi alkaa

’Taas on siirrytty uuteen vuoteen ja voidaan tehdä hyviä ja kauaskantoisia lupauksia, kuten päivitän joka viikko, otan loistavia kuvia, kirjoitan hienoja juttuja. Ja kuitenkin tiedän, etten sen kummemmin tule toimimaan kuin ennenkään. Näinhän se näiden lupausten kanssa usein käy.

Viime vuosi oli meille kaikille poikkeuksellinen. Korona rajoitti toimintaa ja oli haettava uusia muotoja tekemiselle ja olemiselle. Kun on ikänsä tottunut vain tekemään ja jättämään sen olemisen vähemmälle, niin pohdittavaa riitti. Meillä Suomessa tämä kuitenkin oli inhimillista ja kun maalla lähdin sammalretkelle, niin ei se paljon poikennut edellisistä vuosista. Yksin kun kulkee, niin ei koronakaan tartu. Kuitenkin koko ajan oli sellainen levoton olo, riskiryhmään kun kuulun.

Viime vuoden aikana keskityin tutkimaan lähteitä. Hain yli viisikymmentä karttoihin merkittyä lähdettä Luopioisten alueelta ja tutkin niiden sammalet. Se oli sopiva yhden kesän homma ja oli myös antoisa, sillä kaksi hienoa sammalta löytyi uutena alueelle: hetehiirensammal ja kantokinnassammal. Se olikin puolet viime vuoden uusista lajeista.Jossain välissä, kun ehdin, teen yhteenvedon noista lähteistä ja niiden sammalista.

Linturetkillä tuli kierreltyä lähinnä keväällä. Silloinhan se on antoisinta. Kun ei päässyt liikkumaan laajemmalti, jäi lajimääräkin vähemmäksi kuin edellisinä vuosina. Kuitenkin 160 lajia tuli vuoden aikana nähtyä, eikä se kovin paljon jää jälkeen monen vuoden keskiarvosta, huonoin kuitenkin. Pois jäivät niin Lapin kuin merenrannan lajitkin. Niistä olisi varmaan parikymmentä lajia tullut lisää ja olisin päässyt normaaliin määrään.

Kun täällä blogissa olen myös kirjoitellut kirja-arviointeja, niin voisi niistäkin jotain sanoa. Korona-aikana luulisi luettujen kirjojen määrän nousseen ennätyslukemiin, mutta niin vaan se jäin normaaliin viikko per kirja tahtiin. Pitäisi tietenkin katsoa myös kirjan kokoa. Vuoden aikana tuli luettua useita mammuttitautisia kirjoja ja paljon myös tietokirjoja, joista osan olenkin esitellyt täällä blogissa. Mieleenpainuvimpia olivat seikkailut ankeriaan kanssa ja tutustuminen maamme piensieniin. Moni mielenkiintoinen kirja jäi myös esittelemättä.

Nyt on uusi vuosi jo päässyt hyvin vauhtiin, joten kaikille onnea ja menestystä tälle vuodelle. Kävin tänään hiihtämässä ja testaamassa lumen luistoa. Tämän sivun kuvat kertovat maisemista tällä hetkellä täällä Keski-Suomessa. Lunta on ja kaunista. Toivotaan, että tästä tulisi kunnon talvi viime vuotisen vastapainoksi. Mieli virkistyy, kun valo lisääntyy.

Jos alussa lupailin enemmän postuksia tänne blogiin, niin sen lupauksen yritän pitää. Ei ehkä yhtä viikkoa kohti, mutta ainakin pari kertaa kuukaudessa. Odotellaan!’

 

Aika kuluu

’Viimeisen kuukauden ajan olen tehnyt aivan muuta kuin koskaan aikaisemmin. Sammalet ovat jääneet metsään ja kasvien kartoitus muihin aikoihin. Olen tutkinut historiaa. Taitaa olla tämän ajan muoti-ilmiö etsiä sukulaisia DNA-testien avulla ja tehdä sukupuita. Sellaiseen en ole vielä lähtenyt, mutta lupauduin toimikuntaan, joka kirjoittaa kylähistoriikkia. Kun alkaa sellaista tehdä, niin luulisi, että pitää olla kylän kasvatti ja tuntea kyläläiset kuin omat sormensa, mutta huomasin, ettei se niin välttämätöntä olekaan. Kun etsii taloille yhteyksiä, oppii niitä myös tuntemaan ja tapaa mielenkiintoisia uusia ihmisiä.

Kylähistoriikki ei ole pelkästään ihmisten elämän etsimistä, siihen liittyy myös paikkakunnan luonto ja sen muuttuminen, rakentaminen ja sen kehittyminen, kulkureitit, elinkeinoelämä, palvelut ja kunnalliset toimet. Huomasin, että kylähistoriikki on valtavan laaja asia. Kun on tutkinut luontoa monipuolisesti, tehnyt vertailuja, pieniä tutkimuksia, etsinyt tietoa ja merkinnyt muistiin havaintojaan, niin ei se historian penkominen siitä niin paljon eroa. Niinpä olen nyt käynyt läpi kivikauden, metallikaudet, keskiajan koukerot, asutuksen synnyn uuden ajan alussa, Ruotsin vallan ajan ja autonomian. Seuraavaksi onkin edessä se vaikein aika eli itsenäisyyden aika ja se, mitä ihmiset siitä muistavat. Se vaatii poistumista kirjojen ja karttojen ääreltä ja jalkautumista kyläläisten pariin. Mielenkiintoista!

Kun syyskuussa ryhdyin työhön toimikunnan kanssa, oli maisema yllä olevan kuvan kaltainen. Nyt syksy on edennyt jo siihen pisteeseen, että tuuli on varistanut ruskaiset lehdet maahan, illat ovat pimenneet ja aamusella niin kovasti nukuttaisi vielä seitsemän jälkeenkin. Maisema on autio ja tyhjä. Karhut menevät talvipesään, hiiret rynnivät sisälle nakertelemaan. Nyt olisi aika ihmisenkin rauhoittua. Vaan minkäs teet, kun mieli palaa aina uuteen. Nyt se on menneen ajan tutkimista.’

Jos olet kiinnostunut kylähistoriikista, niin se löytyy täältä.

Pienten mielenkiintoa

Ojakielisammal

’Olen usein miettinyt, mistä johtuu, että pieni on minusta mielenkiintoista. Luonnon tarkastelu on siirtynyt yhä enemmän mikrotasolle ja  mikroskooppin läpi tähystelyyn. Nuorempana kuvasin maisemia, rakennuksia, ihmisryhmiä, nyt sammalia, jäkäliä, piensieniä. Kun hankin uuden kameran, piti siihen saada heti makro-objektiivi ja jalusta. Nyt kun katselen tämän kesän kuvamaailmaa ruudulta, huomaan kuvien pääasiassa muodostuvan makrokuvista. Aikoinaan keräsin luonnosta kasveja ja nimenomaan suuria putkilokasveja. Nyt en ole kerännyt niitä vuosiin, mutta koteloinut satoja näytteitä sammalista, jäkälistä ja sieneistä.

Sanotaan, että ihmisen mielenkiinnon kohteet muuttuvat iän myötä. Olisko tässä syytä uuteen ulottuvuuteen? Kun näkee ilman mitään lisälaitteita kaikkea tuttua ja moneen kertaan tarkasteltua, tuntuu mikroskoopin maailma tuovan niin paljon uutta, että sinne palaa uudestaan ja taas uudestaan. Kuljen aina luuppi kaulassa ja suuntaan sen milloin mihinkin pieneen kohteeseen. Jos näkymä osoittautuu mielenkiintoiseksi, otan siitä näytteen mukaani ja seuraavaksi se päätyy mikroskoopin alle, ensin stereoskoopilla katsotaan pintarakenteita, muotoa ja ulokkeita, sitten valomikroskoopilla soluja ja niiden osia. Ja mielenkiinto sen kun kasvaa.

Ripsilovisammal

Tämä saattaa selittää kysymyksen. Toisaalta iän myötä näkökyky myös muuttuu. Luulisi olevan helpompi katsella suuria kokonaisuuksia kuin tihrustaa pienen pieniä eliöitä. Mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin muuttunut, ehkä pysyvästi. Kukapa sen tietää. Joka tapauksessa, kun pari päivää sitten pengoin lahokannon sisuksesta esiin parin millin sammalen, hehkuin innosta, jotain hienoa löytyi. Niinpä löytyikin, mahdollisesti kasvistooni uusi sammallaji, ripsilovisammal (Lophozia ciliata). Tämä lahopuulla elävä maksasammal on todellakin häviävän pieni ja jollei sillä olisi sammalen kokoon verraten valtavan suurta perianttia, niin sen löytäminen voisi olla lähes mahdotonta. Pienestä näkyi vain tuo suuri periantti ja vasta skoopin kautta sen lehdet ja muut tuntomerkit. Häviävän pieni, mutta niin mielenkiintoinen. Nyt vain etsimään sitä lisää eli kantoja katselemaan.

Toukosammal

Näin syksyllä, kun pellot on puitu, muttei vielä kynnetty, löytyy savipaakuilta näitä pieniä millinluokkaa olevia sammalia helposti. On toukosammal (Tortula truncata), hankasammalet (Riccia sp.), gemmallisia varstasammalia (Pohlia sp.), resusammalta (Fossombronia sp.), nuppisammalta (Discelium nudum), karvasammalia (Ditrichum sp.) ja nukkasammalia (Dicranella sp.) monen moisia ja haastavia. Mielenkiintoista mutta työlästä. Suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän millimetrimaailmaan.’