Aihearkisto: Yleistä

Tiedotukset, selvitykset, informaatio

Mielenkiinto

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jaspisyökkönen

Ihmisen ajatuksenjuoksu on mielenkiintoinen. Tuntuu kuin se olisi rajaton. Moni työssäkäyvä haikailee eläkkeellepääsystä ja vapaudesta, mutta pelkää, ettei keksi mitään tekemistä ja pitkästyy. Kuitenkin maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita. Nuorena keräsin hyönteisiä, mutta se jäi, kun ei ollut sopivaa kirjallisuutta määrittää löytöjään. Niinpä se unohtui lähes kokonaan, kun tilalle tulivat kasvit. Kasvikirjoja on tehty kattavasti myös omalla kielellä. Tämä varmaan on syynä niin lintu- kuin kasviharrastuksenkin voilyymiin. Monet muut lajikokonaisuudet ovat jääneet vain muutamien innokkaiden ja uutterien varaan.

Kun sain muutama vuosi sitten Luopioisten putkilokasviston kartoitettua, niin kiinnostus aiheeseen alkoi hiipua ja en tuntenut löytyväni intoa lähteä tekemään Atlas-ruutuja muualta, vaikka tarvetta siihen olisi ollutkin. Sitä oli tullut tehtyä kolmisenkymmentä vuotta. Mieli tahtoi uutta. Viisitoista vuotta sitten lähdin sammalten pariin ja se on kantanut tähän asti. Luopioisten sammalkartoitus on edelleen kesken ja vaatisi kovasti töitä saattaa se samalla tasolle putkilokasvien kanssa. Huomaan kuitenkin, että siinäkin on tullut eteen esteitä, jotka kielivät pakonomaisuudesta ja sitä tunnetta inhoan. Niinpä rinnalle alkoi nousta vanha lapsuuden into kerätä hyönteisiä, mutta nyt uudella tavalla. Enää ei ole halua koota laajaa kokoelmaa koppakuoriaisia, neulata niitä laatikkoon ja unohtaa varastoon, niin kuin nuorena. Nyt on halu kuvata ja koota digitaalinen kuvakokoelma eri lajeista.

Viherlude

Hyönteisten ja muidenkin pienten eliöiden lajimäärä on uskomaton. Kun tein vuosi sitten Kukkian luontokeskukseen näyttelyä Luonnon monimuotoisuus, niin havahduin tosiasiaan, että maailmaa hallitsevat pienet eliöt. Kun maapallolta on tällä hetkellä nimetty n. 5500 nisäkästä niin hyönteislajeja on yli miljoona ja hämähäkkejäkin n. 100 000. Kun putkilokasveja on vastaavasti n. 240 000 niin bakteereja on miljoonia. Luvut ovat kuitenkin tämän hetken tietoa, mutta todellisuus on muuta. Sanotaan, että sienistä tunnetaan tällä hetkellä ehkä viidesosa ja mitä pienempiin eliöihin mennään, sitä huonommin ne lajilleen tunnetaan. Maapallon nyt tunnettu lajimäärä lienee parinkymmenen prosentin luokkaa kokonaislajimäärästä. Paljon olisi vielä tutkittavaa.

Viime vuosina vihdoinkin on alettu kiinnittää huomiota luonnon perusyksikköön eli lajiin. Puhutaan sadan laji tai tuhannen lajin tuntemisen tavoitteesta ihan tavallisten harrastajien kohdalla. Peruskoulu aikoinaan vei opetuksen hakoteille, kun lähdettiin puhumaan ekosysteemeistä ja vuorovaikutuksesta vaikka ei tunnettu lajeja. Näitä opetettiin minun kouluaikanani 60-luvulla ja niitä myös osattiin kasvienkeruun ja opetuksen vuoksi.

Kirjoverkkoperhonen

Valokuvaus on mennyt hurjasti eteenpäin viime vuosina. Nyt kännykällä saa kuvan pienestäkin ötökästä ja kuva ei maksa mitään. Kamerat ovat parantuneet valtavasti makro-ominaisuuksien ja pinoamisen myötä, joten niillä saa laadukkaita kuvia muutaman millin hyönteisistäkin. Netti on täynnä lajikuvia ja vaikka kaikki ei ole oikein, niin sitä kautta pääsee kuitenkin jäljille. Monet FB-ryhmät auttavat tunnistamisessa ja ne jotka tietävät auttavat usein mielellään eteenpäin innokasta harrastajaa. Vaikka valokuva ei aina kerro lajia, niin suku- tai heimotasolle ainakin pääsee. Myös netissä on hyviä sivustoja, joita voi käyttää määritykseen. Laji.fi kertoo lajeista paljon, vaikka se ei määritykseen olekaan paras mahdollinen. Googlen kuvahaku on jo huomattavasti parempi, kasveilla pl@ntnet on vallan verraton varsinkin ulkomailla, jossa monet kasvit ovat ihan hakusalla. Appi-puolella Muuttolintujen kevät linnuissa ja iNauralist auttavat kännykkäsovelluksina niin aloittelijaa kuin jo pidemmällekin ehtinyttä. Monia muitakin on olemassa, kun vain etsii. Kannattaa kokeilla.

Tänä päivänä pääsee paljon paremmin lajien kirjoon käsiksi kuin 50 vuotta sitten. Kaikki riippuu vain innostuksesta ja kärsivällisyydestä, Tekemistä riittää.

Kevättä odotellessa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tämä vuosi on jo edennyt kahden kuukauden verran, nopeasti niin kuin nykyään aika tahtoo kulua. Minulle tämä talviaika on jo pitkään ollut edellisen kauden havaintojen käsittelyä, kirjaamista ja taltiointia. Nyt viimeiset näytteet on koteloitu tai liimattu kasviarkeille, etiketöity, ja tiedot odottavat vielä Laji.fi-tiedostoon siirtämistä. Viime vuoden vaikeiden tapausten vuoksi niitä kertyi tällä kertaa aikaisempaa vähemmän. Tästä syystä olen jättänyt myös kasvisivustot päivittämättä ja teen sen vasta vuoden päästä. Osaltaan syynä on ollut myös päivityksen vaikeus. Tämä blogi toimii WP-pohjalla ja on helppo, mutta sivuston olen aikoinaan tehnyt Dreamweaver-ohjelmalla ja tämä nyt ikivanha ohjelma pyörii vain toistakymmentä vuotta vanhassa laitteessani. Onneksi se laite keskustelee edelleen uudemman kanssa ja saan sieltä pilven kautta tiedostot nettiin siirtoa varten uudelle koneelle. Hankalaa se kuitenkin on. Syy tähän on siinä, että ohjelma on nykyään lisenssipohjainen kuukausimaksulla ja tulee kovin kalliiksi muutaman kerran vuodessa tapahtuvaa päivitystä varten. Toistakaan vastaavaa ohjelmaa en ole löytänyt.

Talvi on myös ollut kirjoittamisen aikaa. Työstin tammikuussa yhdessä Harri Arkkion kanssa Ari Parnelalta kesken jäänyttä Pirkanmaan koski- ja purosammaltutkimusta. Valtavasta aineistosta piti saada koottua sopivan pituinen ja kattava kirjoitus julkaistavaksi. Sen olemme hänelle velkaa. Olisi ollut sääli, jos työ olisi jäänyt kesken viime metreillä. Ari oli koonnut keruutiedoista lajiluettelon tietoineen. Se kertookin oleellisen. Niinpä meidän tehtäväksi jäi koota muut tiedot ja havainnot. Työ tuli valmiiksi pari viikkoa sitten ja nyt on tarkoitus saada se julkaistua seuraavassa Tampereen kasviyhdisrtksen Talvikki-julkaisussa muidenkin luettavaksi.

Ehkä tässä on tämänhetkinen tilanne. Seuraavassa postauksessa voisin kertoa syksyn mittaan esiin tulleista uusista lajeista. Sain kipsin käteeni viikko sitten ja yhdellä sormella naputtelu alkaa tympiä. Olkaa varovaisia liukkailla koiraa ulkoiluttaessanne, se voi olla kaatava kokemus.

Kattotiilet kunniaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

Paahdepaasisammal

Tänä syksynä on koettu täällä Hämeessä jo kaksi talvea, mutta kummallakin kerralla lumi on saanut väistyä ja sammaltaja on päässyt mielipuuhaansa. Marraskuun lopulla tein pari lyhyttä sammalretkeä rannoille, toisen Padankosken Kyläjärven ja toisen Luopioisten Haltianselän rannalle. Rantasammalista tuli noukittua pieniä näytteitä pussiin määritettäväksi. Kaikenlaista löytyi: saukonsammalta (Leptodictyum riparium), lettohiirensammalta (Ptychostomum pseudotriquetrum), kantohohtosammalta (Herzogiella seligeri), mutta ei mitään järisyttävää.

Kyläjärven rantatien varressa oli kuitenkin kasa vanhoja kattotiiliä. Talon katto oli uusittu ja vanhat tiilet oli kipattu tien varteen. Nehän piti katsoa. Vanhastaan muistin, että olin joskus löytänyt vanhalta tiilikatolta mielenkiintoisia lajeja. Niinpä kuorin tiilien päältä sammalia mukaani. Kotona työpöydän ääressä sitten selvittelin löytöjä mikroskoopin kanssa. Sitä tosiaan tarvittiin, sillä tiilillä kasvoi ainakin neljä erilaista paasisammalta monen muun lajin lisäksi. Tunnetusti paasisammalet eivät ole sammalsukujen helpoimmasta päästä, joten aikaa kului ja kahvia myös, että lajit sain ongittua selville kerätyistä tuppaista ja tehtyä lajeista vielä näytteetkin.

Ensimmäinen tupas oli kuitenkin aivan tavallista rauniopaasisammalta (Schistidium apocarpum), sitähän on joka paikassa, missä vain on ravinteista kalliota tai sementtiputkea. Seuraava olikin selvästi papillinen ja sai nimekseen nystypaasisammal (Schistidium papillosum), sekin melko yleinen kivipinnan sammal. Kolmas tupas mietitytti pienuutensa puolesta ja innostus nousi, kun sekin oli papillinen. Kun vielä huomasin, ettei lehdissä ollut karvakärkeä, niin ajatus löi hetken tyhjää: eihän tällaista lajia ole olemassakaan. Kirjojen avulla se kuitenkin määrittyi paahdepaasisammaleksi (Schistidium dupretii), jolla tosiaan voi olla karvakärjetönkin muoto. Hienoa, kolmas paikka Luopioisiin. Kun pengoin vielä sammalkasaani, löytyi neljäskin paasisammal. Se olikin taas vanha tuttu, mutta ei suinkaan mikään jokapaikan tai -päivän laji. Yksi tupsuista oli nimittäin pikkupaasisammalta (Schistidium submuticum). Tämähän Nationalsnyckelnin mukaan on yleinen vain Skandien vuoristossa ja meillä harvinainen. Luopioista on sitä kuitenkin löytynyt ennen tätä kolmelta muulta paikalta ja aina kattotiililtä.

Paasisammalten lisäksi unholaan jäivät niin ketopartasammal (Syntrichia ruralis), kuin kujasammal (Pylaisia polyantha) ja savikkosiipisammalkin (Fissidens viridulus). Kääpiösiipisammal (Fissidens exilis) hieman nosti taas adrenaliinia, onhan se sentään NT-laji ja löydetty ennen tätä täältä vain parilta paikalta. Muut olivatkin sitten jokapaikan sammalia, kuten kamppisammal (Sanionia uncinata) ja suikerosammalet.

Kattotiilet niin vanhat katot kuin ojaan kipatut tiilikasatkin ovat hyviä sammalpaikkoja. Ne kannattaa aina tarkistaa, kun vastaan tulee. Tiilissä on mukana sementtiä tai kalkkia. Siksi niiden pinta on emäksinen ja sitähän monet kalkinsuosijasammalet etsivät. Tällaisella karulla alueella kuin Luopioinen, ovat sementtiputket, kattotiilet, siltarummut ja vanhat kivijalat ensiarvoisen tärkeitä tarkistaa. Löydöt voivat olla mielenkiintoisia, kuten minulle kävi tällä vuoden tähän asti viimeisellä sammalretkellä.

Piensuot

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen nyt aktiivisesti tarkastellut Luopioisten sammalajistoa 15 vuoden ajan. Jo ennen sitäkin keräilin mielenkiintoisennäköisiä sammalia herbarioon, mutta en osannut niitä määrittää. Muistan, kuinka Jyväskylän yliopiston lehtori Veli Saari lupautui katsomaan sammalnäytteeni läpi 2000-luvun lopulla ja palauttaessaan totesi naurahtaen, että fifty-fifty. Niinhän se oli, puolet määrityksistä oli väärin. Se sisuunnutti ottamaan selvää. Hommasin mikroskoopin ja määrityskirjallisuutta, jotka ovat välttämättömiä tänäkin päivänä. Aina nekään eivät tahdo riittää, vaan on edelleen turvauduttava toisten apuun. Kiitos heille.

Kuluneen kesän aikana olen jatkanut Luopioisten sammalflooran kartoittamista pienten soiden avulla. Valinnan olen tehnyt suon luonnontilaisuuden ja koon perusteella. Tällaisia soita alueelta löytyy viitisensataa. Kartalta olen valinnut vain todelliset suot (retkikartalla tummempi sininen väri) ja jättänyt soistumat (vaaleampi sininen väri) pois. Kuitenkin suolla on useasti huomannut, ettei kartalla ojittamaton suo olekaan sellainen, vaan jossain vaiheessa sinne on kaivettu oja, joka kuljettaa suon vedet muualle ja alue on muuttunut. Tällaisia on kartan luonnontilaisista soista ollut liki puolet. Myös raivaukset ja hakkuut ovat muuttaneet suon luonnontilaisuutta. Olisikin kiireesti saatava metsälakiin muutos pienen suon turvaksi. Nythän vain ruoho- ja heinäkorvet kuuluvat metsälain mukaan kohteiksi, joita on syytä suojata suojavyöhykkeellä. Eri asia on, kuinka sekään käytännössä toteutuu. Suuri vastuu lankeaa metsäammattilaisille ja heidän tietämykselleen. Olen siinä yrittänyt vaikuttaa paikallisella tasolla käymällä neuvojan kanssa yhdessä tarkastamassa arvokkaita paikkoja. Monesti kuitenkin huomaa, että tulee liian myöhään, vahinko on jo tapahtunut.

Onko noissa soissa sitten jotain erikoista? En ole vielä tehnyt mitään laskelmia enkä päätelmiä löydöistäni. Olen käynyt läpi noin sata suota, joista liki puolet on osoittautunut muuntumiksi edellä mainituista syistä. Lopuista olen tehnyt selvityksen lajilistoineen. Suo on ainutlaatuinen ja vanha luontotyyppi silloin, jos se on saanut olla rauhassa. Menneinä aikoina, kun metsillekään ei arvoa laskettu, myös suot pysyivät soina. Korkeintaan sieltä nostettiin turvetta karjan kuivikkeeksi. Nämä alueet saattavat vielä näkyä soilla nevamaisina laikkuina. Turpeennostosta on kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika, etten ole suota sen vuoksi hylännyt. Suon erikoisuus onkin sen pysyvyydessä. Luontaisesti suo ei kovin helpolla katoa. Niinpä myös sen kasvillisuus on ikivanhaa. Kerran lapsena hain suolta itselleni partiokepin, kun sellainen piti olla. Männynkäkkyrä sopi siihen hyvin. Sitä työstäessäni innostuin laskemaan sen vuosirenkaat. Hämmästys oli suuri, kun männyn iäksi sain 80 vuotta ja kuitenkaan se ei ollut rannetta paksumpi eikä paljon minua pidempi. Sammalista sanotaan, että ne ovat ikuisia. Tämä väite perustuu siihen, ettei niillä ole juuria, vaan ne kuolevat toisesta päästä ja kasvavat toisesta eli saattavat olla hyvinkin vanhoja.

Kahden hehtaarin suolta saattaa löytää 60 sammallajia riippuen suon monimuotoisuudesta ja ravintoarvoista. Rämeet ovat vähälajisia. Isovarpurämeellä saa olla tyytyväinen, jos löytää parikymmentä sammallajia. Rehevä tervaleppää kasvava korpi taas on toisesta päästä ja laimäärä voi olla kolminkertainen. Lehtisammalten ja maksasammalten suhde on noin kolmen suhde yhteen. Niinhän se taitaa olla lajistollisesti kaikkien maamme sammalten osalta. Tiedetään, että sammalet ovat uhanalaistilastossa surullisella kärkipaikalla. Sammalista viimeisen selvityksen (v. 2019) mukaan 34% on uhanalaisia ja 7% silmälläpidettäviä. Tämä näkyy suollakin. Hyvin usein törmää uhanalaiseen lajiin, jonka ainut turvapaikka on luonnontilainen suo. Tuntuu, ettei suon koolla ole juurikaan väliä, jos olosuhteet vain ovat hyvät. Lahopuu on suon yksi tärkeimmistä elementeistä. Monet pienet maksasammalet ovat nimittäin juuri lahopuulajeja. Lahopuu myös häviää nopeasti, jos suon vesitasapaino järkkyy. Muutamat läpikäymäni ojitetut suot ovat menettäneet nimenomaan osan lahopuilla kasvavista maksasammalistaan.

Olin ajatellut saada tämän tutkimuksen loppuun tänä kesänä, mutta jatkuva mielenkiinto soihin saattaa aiheuttaa se, että keskityn niihin vielä ensi vuonnakin. Toisaalta nyt houkuttaa myös rantasammalten kartoitus. Niiden tarkastelu on jäänyt luvattoman huonolle niin putkilokasvien kuin sammaltenkin osalta. Aika näyttää, kuinka käy!

Muutoksia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Parin viime vuoden aikana ei putkilokasvirintamalla ole Luopioisissa tapahtunut oikeastaan mitään uutta. Olen laiskasti kiertänyt kohteita. Kun Atlas-kartoitus tuli tehtyä, niin keskityin lähes pelkästään sammaliin ja niiden esiintymiseen täällä. Katselin kyllä muutakin, mutta en pistänyt tietoja muistiin muualle kuin muistivihkoon. Nyt lienee aika käydä nämä vihot läpi ja tehdä täydennyksiä.

Muutamien lajien kohdalla uusia kasvupaikkoja on tullut runsaasti. Etenkin lehtoneidovaippa ja jänönsalaatti ovat sellaisia. Myös kallio– ja tahmavillakko ovat lisänneet levinneisyyttään. Kalliovillakko löytyy nykyään lähes jokaiselta hakkuuaukealta muutaman vuoden ajan hakkuun jälkeen. Tahmavillakko taas leviää liikenteen mukana teiden varsiin ja joutomaille. Sen sijaan peltovillakko on menettänyt menneiden aikojen loistonsa. Saattaa olla, että se painuu samaan kastiin kissankäpälän ja ketoneilikan kanssa,. Oikeastaan sen katoamiseen en tiedä syytä. Ennen sitä oli pelloilla ja puutarhoissa rikkaruohoksi saakka, nykyään sitä saa etsiä. Puista tammi jatkaa levittäytymistään, samoin vaahtera. Kumpikin on oikeastaan 2000-luvun kasveja eli alkaneet vasta tällä vuosituhannella runsastua. Selvä merkki ilmaston lämpenemisestä. Vaahterasta on tullut metsiin rikkakasvi, jota raivauksissa kaadetaan maahan. Tammea taas löytyy nykymetsistä lähes päivittäin. Monet tammet eivät ole enää vain taimia, nyt näkyy jo kolmemetrisiäkin pieniä puita.

Enemmän pitäisi tehdä vanhoja ruutuja uudelleen. Jos ensimmäiset pitkät listat tuli tehtyä 80-luvun alkupuolella, niin nyt 40 vuotta myöhemmin lista ei voi olla enää sama. Tein aikoinaan vahingossa saman ruudun kahteen kertaan parinkymmenen vuoden välein. Hämmästyttävää oli, kuinka paljon muutosta oli tuona aikana tapahtunut. Paljon ihan tavallisiakin lajeja jäi puuttumaan, kun pelto oli metsitetty, talo jäänyt autioksi tai ranta mökitetty. Toisaalta uusiakin lajeja oli ilmaantunut, kun metsään oli tehty tie, raivattu uusi pelto tai kipattu puutarhajätteitä tien laitaan. Lajien kokonaismäärä oli pysynyt suurin piirtein  ennallaan, vaikka lajit olivat kolmasosaltaan vaihtuneet.

Uusimman muutoksen huomasin tällä viikolla, kun vierailin Luopioisten urheilukentällä. Siellä ei suinkaan ollut urheilijoita eikä uusia välineitä, vaan radan ja viheriön välissä pitkällä matkalla kasvoi pihakurjenpolvea. Eipä tuota lajia ennestään ole täältä löytynyt kuin Rautajärven kartanon puutarhasta. Kasvi näytti viihtyvän kovin hyvin uudella kasvupaikallaan. Perhosissa on selvästi huomattu, kuinka lajit siirtyvät pohjoiseen, varmaan näin on myös kasveilla. Sitä tuleekin katsella tarkemmin.

Kausi hupenee

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun keväällä lumet sulivat ja luonto alkoi heräillä, kirjoitin kauden alkamisesta ja siitä, että pitäisi olla ahkerampi tänä kautena. Kattia kanssa, nyt ollaan samassa jamassa ja blogi on ollut täydentämättä kuukausia. Olen pahoillani tai ei kai se niin ole kuitattu. Kaksi äkillistä poismenoa on sekoittanut elämän niin, ettei retkille ole ollut asiaa ja kirjat ovat saaneet pysyä kaapissa, havainnot tekemättä. Veljeni Markun menehtyminen alkukesästä vei pohjan monelta asialta. Olimme lapsesta asti jakaneet luonnon harrastamisen keskenämme ja jokailtaiset puhelut koostuivatkin tehdyistä havainnoista, elämästä ja siitä selviämisestä. Nyt vasta voin siitä kertoa ja kuitenkin tiedän, että se tulee suruna uudelleen ja taas uudelleen vastaan.

Juuri kun ensimmäinen kolaus oli jotenkin mennyt läpi ymmärryksessä ja osin käsitelty, iski toinen. Vuosikausia tein yhteistyötä lähinnä sammalien kartoituksessa, määrittämisessä ja opiskelussa Ari Parnelan kanssa. Hän kävi läpi keruuni, varmisti havaintoni, työsti yhteiset retkiselosteet ja kannusti uskomattomalla tavalla jatkamaan tällä vaikealla alalla. Elokuussa hänen retkensä oli tehty ja tyhjyys iski myös sillä alalla. Kuka nyt käy läpi keruukset, kuka keskustelee ja neuvoo, kuka kannustaa ja kutsuu retkille?

Vasta lokakuulla lähdin maastoon ajatuksena jatkaa siitä, mihin toukokuussa jäin.  Pienet luonnontilaiset suot odottivat. Voisi sanoa, etteiväthän ne mihinkään katoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Eihän raakkujoenkaan pitänyt olla uhattuna millään. Tuntuu, etteivät nämä isojen koneiden puikoissa touhuavat tajua pienen kauneutta. Jo vuosia olen seurannut koneurien ilmestymistä pehmeille maille, suojelumaille, soille, vaikka kaiken järjen mukaan niillä ei siine pitäisi olla mitään asiaa. Viime kesänä löysin pieneltä rämeeltä EH-alueelle uuden sammalen, tänä suvena suo oli osin entinen, kun sieltä oli isolla koneella haettu muutaman parikymmensentinen männynruko. Vaurio korjaantuu aikanaan, mutta lajistosta en mene takuuseen. Miksi? En tiedä, en osaa ajatella samalla tavalla kuin siellä koneen hytissä. Eihän hekään sitä tahallaan tee, jostain tulee käsky ja ajatus pysähtyy siihen, tehdään se mikä pitää.

Syksy on tuonut useita uusia sammalia Luopioisiin. Kirjoittelen niistä toisella kerralla. Ne löytyvät kyllä jo Luopioisten kasvistosta. Palaillaan nopeammin kuin ennen ensi vuotta.

Kukkian luontokeskus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pälkäneen Rautajärven vanhalla koululla jatkuu viime kesän tapaan luontoaiheisten näyttelyiden sarja. Nyt vuorossa on katsaus Luonnon monimuotoisuuteen. Kuinka paljon lajeja on ja kuinka paljon niitä on täällä?

Tule tutustumaan. Avajaisissa olen itse kertomassa näyttelykokonaisuudesta. Näyttely on auki heinäkuun ajan.

Tervetuloa!

Kausi alkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kovin on jäänyt vähiin tämän blogin päivitys tänä vuonna. Toisaalta kasvien osalta kukintakausi vasta alkaa. Kuitenkin olisi tänne voinut muutakin kirjoitaa. Aika on kuitenkin mennyt taas kerran muihin harrastuksiin, nyt lähinnä historiaan ja valokuviin.

Kun ikää tulee, alkaa miettiä enemmän mennyttä. Niin kävi minullekin korona-aikaan. Silloin aloitin kesäkyläni historian penkomisen ja reilu vuosi sitten ilmestyi Meilän kylä, Padankosken historia. Se luotaa vuosisatojen elämää pienessä hämäläiskylässä. Kirja valmistui kyläläisten kanssa tehdyn yhteistyön seurauksena ja on saanut hyvän vastaanoton. Sitä voi ostaa minulta esim. kasviston sähköpostiosoitteen kautta.

Kun historian makuun pääsi, niin seuraavaksi olikin vuorossa oma menneisyys. Se ei koskaan tule valmiiksi, mutta on ollut todella mielenkiintoista koota omia elämäntapahtumia yhteen paikkaan. Niistä koostin sitten lapsille ja lapsenlapsille muistoksi kokoelman muistoja pienen kirjan muotoon. Suosittelen muillekin. Loppujen lopuksi, vaikka ensin tuntuu, ettei muista mitään, alkavat muistot vyöryä, kun pääsee alkuun. Mielenkiintoista ja nostalgista.

Samalla kun kirjoittelin muistoja, selasin valokuvia menneiltä ajoilta. Se on sitten kokonaan uusi suuri ja aikaa vievä juttu, kun kuvia on kymmeniä tuhansia, ensin paperikuvia, sitten dioja ja nyt digikuvia. Niitä penkoessa huomaa, kuinka tärkeää olisi merkitä kuvaan ajankohta ja paikka, henkilöt ja syy kuvan ottamiseen. Näitähän ei vanhoissa kuvissa ole. Digikuvaan tallentuu nykyään päiväys ja paikka, jos GPS on päällä kuvattaessa, mutta vanhoista näidenkin tietojen saaminen oli työn takana. Kuvien merkitseminen avainsanoilla on aikaa vievää, mutta palkitsevaa, jos joskus pitää niihin palata. Kokonaan toinen asia on, onko mahdottomalla määrällä esimerkiksi matkakuvia mitään merkitystä, jos ei muista edes, missä maassa on ollut. Onneksi itselläni on ollut tapana pitää matkapäiväkirjaa, se helpotti valtavasti työtä. Nyt osa dioista on skannattu digi-muiotoon ja saatettu näin talteen. Paperikuvat odottavat vielä samaa toimenpidettä. Alkuperäisiä ei kuitenkaan kannata heittää pois, sillä eihän tästä digi-ajan varmuudesta vielä kovinkaan paljon tiedetä. Yksi hujaus ja kaikki saattaa tuhoutua, niin kuin minulle kävi vuoden 2020 kuvien kanssa. Harmittaa edelleen.

Ehkä nyt alkava kausi antaa aihetta kirjoitella blogiin uusia mielenkiintoisia juttuja luonnosta. Ainakin edelleen kierrän ahkerasti luionnossa pitäen silmät auki ja kameran valmiina. Monet netin tuomat avut on syytä ottaa käyttöön lajeja määrittäessä tai sitten nauttii vain aina uuden löytämisestä.

Antoisaa kesää sinullekin lukija luonnon rikkauden parissa!

Pälkäneen kasvio

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
Tänä vuonna taisi tulla kaksitoista vuotta täyteen Luopioisten kasvion nettiversiolle. Aluksi siellä oli vain putkilokasvien Atlas-kartoituksen tuloksia, mutta sen jälkeen se on paisunut käsittämään muitakin ryhmiä, kuten sammalia ja piensieniä. Jäkälät ovat jääneet viime vuosina vähemmälle, kun en ole hankkinut reagensseja ja ilman niitä määrittäminen on aika vaikeaa. Virheitä siellä on jo nyt.
Viimeisimmässä Lutukassa on laaja artikkeli Pälkäneen kasveista. Luopioinen liitettiin Pälkäneeseen aikoinaan ja nyt siis koko nykyinen Pälkäne on kartoitettu samalla tavalla neliökilometriruuduin. Vastaavaa sivustoa kuin Luopioisten kasvisto ei ole tehty, mutta lajien levinneisyyskartat kyllä löytyvät netistä, joten sieltä pääsee tarkastelemaan ja vertailemaan lajien esiintymistä nykyisen Pälkäneen eri osien välillä. Luopioisten kartat on päivitetty muutama vuosi sitten, mutta uusia havaintoja on senkin jälkeen tullut. Ne vain eivät ole päätyneet nettiversion karttoihin.
Mielenkiintoista on havaita, että Pälkäneeltä on nyt ilmoitettu kolmanneksi eniten havaintoja rekisteriin. Kaikkiaan niitä on liki 200 000 kpl. Aikamoinen määrä. Vain Paraisilta ja Inarista on enemmän.
Viime aikoina on kannustettu meitä kartoittajia uusimaan vanhoja 1980-luvulla tehtyjä ruutuja, jotta saataisiin vertailuaineistoa kasviston muutoksista. Tästäkin on artikkeli uusimmassa Lutukassa. Varmaan hyvä asia, mutta vaatii taas uuden asennoitumisen tällaiseen työskentelyyn. Itse kartoitin Luopioista kolmekymmentä vuotta ja kun viimeinen ruutu oli valmis, olin aivan kyllästynyt. Muut mielenkiinnonkohteet vetivät puoleensa. Toisaalta en enää jaksakaan kulkea samalla tavalla kuin ennen. Ehkä jossain välissä kierrän jonkin vanhan ruudun uudelleen. Täytyy silloin valita sellainen ruutu, josta kaikki merkinnät on suunnilleen samalta ajalta, koska näitä asunnon lähiruutuja tuli täydennettyä vuosittain, viimeisimmät havainnot vielä tänä vuonna.
Hienoa, että koko kunta on nyt saatu kirjoihin ja kansiin tai nettiin kai pitäisi nykyään sanoa. Kannattaa tutustua kunnan molempiin osiin ja niiden kasvillisuuteen. Jos löytyy jotain korjattavaa tai uutta täydennettävää, niin siitä on hyvä ilmoittaa. Saadaan kunnan asiat kuntoon tältä osin.