Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin

’Petteri Taalas on Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri toimittuaan ennen sitä mm. Suomen Ilmatietteen laitoksen pääjohtajana. Kirjassaan hän pyrkii kansantajuisesti selventämään ilmaston muuttumista ja sen seurauksia maapallolle. Hänellä on asiantuntemus aiheeseen liki neljänkymmenen vuoden kokemuksella.’ 

Kirja käy läpi kiinnostavat kohdat helppolukuisesti. Kirjoittaja kertoo itsestään ja urastaan lapsuudesta tähän pisteeseen saakka, kertaa ilmatieteen historian ja pohtii ilmaston vaikutusta ihmiseen. Lisäksi hän pohtii tulkevaa ilmastoa, päästöjä ja niiden aiheuttajia. Hän selventää tähän mennessä solmittuja ilmastosopimuksia (Kioto, Kööpenhamina, Pariisi) ja niiden vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Lisäksi hän käy läpi ilmastokeskustelua, asioita joita kiistetään tai joita liioitellaan, vähätellään, hiilidioksidin määrän vaikutuksia ilmastoon ja yleensäkin ihmisten tietämystä ilmastosta. 

Kirjan lopussa on joukko graafisia kuvia kuvaamassa ilmastonmuutoksesta historian valossa ja päästöjen muutoksista siltä ajalta, kun mittauksia on tehty.

Jos joku tietää ilmastosta jotain, niin luulisi sen löytyvän tämän kirjoittajan tiedoista. Kuitenkin tämä asia jos mikä on enenmmän kuin monimutkainen. Jokaisella on siitä oma käsityksensä, joka ei välttämättä pohjaa mihinkään tutkimukseen tai löydettyihin faktoihin. Jokainen pohtii sitä omista näkökulmistaan. Taalas pyrkii olemaan objektiivinen. Hänen sanomansa on lohduttava. Hän ei maalaa mustia pilviä taivaalle, vaan pyrkii selventämään, ettei tässä olla minkään lopullisen katastrofin edessä. Jos toimitaan näin ja näin, niin tästä selvitään. Hän ottaa esimerkeiksi otsoonikadon ja metsäkuolemat, jotka molemmat saatiin torjuttua määrätietoisilla toimilla. Hiilidioksidin määrä on kuitenkin eri asia ja vaatii suunnan muuttamista välittömästi ja koko maapallolla. Hän pohtii Pariisin sopimuksen asettamia rajoja hiilidioksidille ja elää optimismissa, että niihin myös päästään. Onko siihen oikeutta, se on kuitenkin eri asia? Jos päästään puoleentoista prosenttiin, niin se on hieno asia, mutta kaksikin kelpaa hänelle, vaikka se tietääkin ongelmia. Optimistina hän toppuuttelee mustamaalaajia ja odottaa päättäjien tekemiä toimenpiteitä.

Kirja on pamflettiluonteinen julistus, joka pitää sisällään faktat. Kirjassa on sen pienestä koosta huolimatta jonkin verran toistoa ja sen anti pidemmälle ehtineille jää helposti vaatimattomaksi. Minullekin lähes kaikki kirjan tuomat tiedot olivat entuudestaan tuttuja. On kuitenkin hyvä asia, että tätä selvitetään näin kansantajuisesti vaikkakin toistaen. Ehkä se menee paremmin perille. Toisaalta olen skepitinen lukijoiden suhteen. Kuka tämän sitten lukee? Suosittelen joka tapauksessa tutustumaan kirjaan!

Taalas, Petteri: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin. Tammi, 2021. 181 s.

Päivitys

Taksonimäärät ruuduittain. Selkeästi erottuvat ne alueet, missä on tullut liikuttua eniten.

’Luopioisten kasviston tarina alkoi 1980-luvulla, kun tein ensimmäiset systemaattiset ruutukartoitukset pitäjässä. Viimeisen ruudun tein vuonna 2017. Sen jälkeen on ollutkin hiljaisempaa. Olen merkinnyt vain muistiin uusia lajeja, mutten ole enää ilmoitellut jo löydettyjen lajien uusia kasvupaikkoja.

Kokonaan uuden ulottuvuuden tämä työskentely sai vuonna 2010, kun siirsin siihen asti keräämäni aineiston nettiin. Silloin oli vielä kymmeniä ruutuja katsomatta, mutta alustavasti saattoi silloin jo nähdä, mitkä kasvit täällä olivat levinneet laajalle ja mitkä olivat vain muutaman löytöpaikan varassa. Silloin mukaan tuli myös Helsingin Yliopiston Kasvimuseo, joka teki tarvittavat löytöpaikkakartat Hatikka-tietokannasta. Niiden tekeminen käsin ei olisi ollut mahdollista.

Vuosittain sivusto laajeni vähitellen käsittämään myös muita eliöryhmiä. Ensin tulivat sammalet, sitten jäkälät ja lopuksi piensienet eli kasveilla loisivat sienilajit. Näistä vain sammalet ovat saaneet omat löytöpaikkakarttansa. Ne olen työstänyt itse käsin. Koko aineisto käsittää tällä hetkellä lähes 2000 sivua. Niiden ylläpitäminen ja päivittäminen on monen päivän työ joka vuosi ja siitäkin huolimatta koko ajan löytyy virheitä ja uudistettavaa. Kiitos lukijoille ja heidän havainnoilleen.

Tänään olen vihdoin saanut päivitettyä putkilokasvien levinneisyyskartat. Kartoista kiitos kuuluu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikölle taas kerran. Nyt kartat pitävät sisällään kaikki Luopioisten neliökilometriruudut ja jokaisesta löydetystä lajista on tehty kartta. Mukana on paitsi luonnonkasveja (vakinaisia tai satunnaisia) myös koristekarkulaisia, jotka ovat joko vakiinnuttaneet kasvupaikkansa tai viipyneet vain hetken alueen kasvillisuudessa. Sen sijaan istutettuja koriste- tai viljelykasveja ei ole kartoitettu eikä esitellä näillä sivuilla.

Seuraava työ olisi saattaa koko sivusto mobiiliystävälliseksi. Se on kuitenkin kovin suuri urakka tai sitten kallis, etten vieläkään uskalla luvata sen valmistumista lähiaikoina. Yritystä kuitenkin on. Tämäntyyppinen taulukkoon taitettu html-kielellä tehty sivusto on auttamatta vanhanaikainen ja pitäisi toki saada uusittua. Tulevaisuus näyttää, onnistuuko muutos ja milloin.’

Vuosi alkaa

’Taas on siirrytty uuteen vuoteen ja voidaan tehdä hyviä ja kauaskantoisia lupauksia, kuten päivitän joka viikko, otan loistavia kuvia, kirjoitan hienoja juttuja. Ja kuitenkin tiedän, etten sen kummemmin tule toimimaan kuin ennenkään. Näinhän se näiden lupausten kanssa usein käy.

Viime vuosi oli meille kaikille poikkeuksellinen. Korona rajoitti toimintaa ja oli haettava uusia muotoja tekemiselle ja olemiselle. Kun on ikänsä tottunut vain tekemään ja jättämään sen olemisen vähemmälle, niin pohdittavaa riitti. Meillä Suomessa tämä kuitenkin oli inhimillista ja kun maalla lähdin sammalretkelle, niin ei se paljon poikennut edellisistä vuosista. Yksin kun kulkee, niin ei koronakaan tartu. Kuitenkin koko ajan oli sellainen levoton olo, riskiryhmään kun kuulun.

Viime vuoden aikana keskityin tutkimaan lähteitä. Hain yli viisikymmentä karttoihin merkittyä lähdettä Luopioisten alueelta ja tutkin niiden sammalet. Se oli sopiva yhden kesän homma ja oli myös antoisa, sillä kaksi hienoa sammalta löytyi uutena alueelle: hetehiirensammal ja kantokinnassammal. Se olikin puolet viime vuoden uusista lajeista.Jossain välissä, kun ehdin, teen yhteenvedon noista lähteistä ja niiden sammalista.

Linturetkillä tuli kierreltyä lähinnä keväällä. Silloinhan se on antoisinta. Kun ei päässyt liikkumaan laajemmalti, jäi lajimääräkin vähemmäksi kuin edellisinä vuosina. Kuitenkin 160 lajia tuli vuoden aikana nähtyä, eikä se kovin paljon jää jälkeen monen vuoden keskiarvosta, huonoin kuitenkin. Pois jäivät niin Lapin kuin merenrannan lajitkin. Niistä olisi varmaan parikymmentä lajia tullut lisää ja olisin päässyt normaaliin määrään.

Kun täällä blogissa olen myös kirjoitellut kirja-arviointeja, niin voisi niistäkin jotain sanoa. Korona-aikana luulisi luettujen kirjojen määrän nousseen ennätyslukemiin, mutta niin vaan se jäin normaaliin viikko per kirja tahtiin. Pitäisi tietenkin katsoa myös kirjan kokoa. Vuoden aikana tuli luettua useita mammuttitautisia kirjoja ja paljon myös tietokirjoja, joista osan olenkin esitellyt täällä blogissa. Mieleenpainuvimpia olivat seikkailut ankeriaan kanssa ja tutustuminen maamme piensieniin. Moni mielenkiintoinen kirja jäi myös esittelemättä.

Nyt on uusi vuosi jo päässyt hyvin vauhtiin, joten kaikille onnea ja menestystä tälle vuodelle. Kävin tänään hiihtämässä ja testaamassa lumen luistoa. Tämän sivun kuvat kertovat maisemista tällä hetkellä täällä Keski-Suomessa. Lunta on ja kaunista. Toivotaan, että tästä tulisi kunnon talvi viime vuotisen vastapainoksi. Mieli virkistyy, kun valo lisääntyy.

Jos alussa lupailin enemmän postuksia tänne blogiin, niin sen lupauksen yritän pitää. Ei ehkä yhtä viikkoa kohti, mutta ainakin pari kertaa kuukaudessa. Odotellaan!’

 

Aika kuluu

’Viimeisen kuukauden ajan olen tehnyt aivan muuta kuin koskaan aikaisemmin. Sammalet ovat jääneet metsään ja kasvien kartoitus muihin aikoihin. Olen tutkinut historiaa. Taitaa olla tämän ajan muoti-ilmiö etsiä sukulaisia DNA-testien avulla ja tehdä sukupuita. Sellaiseen en ole vielä lähtenyt, mutta lupauduin toimikuntaan, joka kirjoittaa kylähistoriikkia. Kun alkaa sellaista tehdä, niin luulisi, että pitää olla kylän kasvatti ja tuntea kyläläiset kuin omat sormensa, mutta huomasin, ettei se niin välttämätöntä olekaan. Kun etsii taloille yhteyksiä, oppii niitä myös tuntemaan ja tapaa mielenkiintoisia uusia ihmisiä.

Kylähistoriikki ei ole pelkästään ihmisten elämän etsimistä, siihen liittyy myös paikkakunnan luonto ja sen muuttuminen, rakentaminen ja sen kehittyminen, kulkureitit, elinkeinoelämä, palvelut ja kunnalliset toimet. Huomasin, että kylähistoriikki on valtavan laaja asia. Kun on tutkinut luontoa monipuolisesti, tehnyt vertailuja, pieniä tutkimuksia, etsinyt tietoa ja merkinnyt muistiin havaintojaan, niin ei se historian penkominen siitä niin paljon eroa. Niinpä olen nyt käynyt läpi kivikauden, metallikaudet, keskiajan koukerot, asutuksen synnyn uuden ajan alussa, Ruotsin vallan ajan ja autonomian. Seuraavaksi onkin edessä se vaikein aika eli itsenäisyyden aika ja se, mitä ihmiset siitä muistavat. Se vaatii poistumista kirjojen ja karttojen ääreltä ja jalkautumista kyläläisten pariin. Mielenkiintoista!

Kun syyskuussa ryhdyin työhön toimikunnan kanssa, oli maisema yllä olevan kuvan kaltainen. Nyt syksy on edennyt jo siihen pisteeseen, että tuuli on varistanut ruskaiset lehdet maahan, illat ovat pimenneet ja aamusella niin kovasti nukuttaisi vielä seitsemän jälkeenkin. Maisema on autio ja tyhjä. Karhut menevät talvipesään, hiiret rynnivät sisälle nakertelemaan. Nyt olisi aika ihmisenkin rauhoittua. Vaan minkäs teet, kun mieli palaa aina uuteen. Nyt se on menneen ajan tutkimista.’

Jos olet kiinnostunut kylähistoriikista, niin se löytyy täältä.

Pienten mielenkiintoa

Ojakielisammal

’Olen usein miettinyt, mistä johtuu, että pieni on minusta mielenkiintoista. Luonnon tarkastelu on siirtynyt yhä enemmän mikrotasolle ja  mikroskooppin läpi tähystelyyn. Nuorempana kuvasin maisemia, rakennuksia, ihmisryhmiä, nyt sammalia, jäkäliä, piensieniä. Kun hankin uuden kameran, piti siihen saada heti makro-objektiivi ja jalusta. Nyt kun katselen tämän kesän kuvamaailmaa ruudulta, huomaan kuvien pääasiassa muodostuvan makrokuvista. Aikoinaan keräsin luonnosta kasveja ja nimenomaan suuria putkilokasveja. Nyt en ole kerännyt niitä vuosiin, mutta koteloinut satoja näytteitä sammalista, jäkälistä ja sieneistä.

Sanotaan, että ihmisen mielenkiinnon kohteet muuttuvat iän myötä. Olisko tässä syytä uuteen ulottuvuuteen? Kun näkee ilman mitään lisälaitteita kaikkea tuttua ja moneen kertaan tarkasteltua, tuntuu mikroskoopin maailma tuovan niin paljon uutta, että sinne palaa uudestaan ja taas uudestaan. Kuljen aina luuppi kaulassa ja suuntaan sen milloin mihinkin pieneen kohteeseen. Jos näkymä osoittautuu mielenkiintoiseksi, otan siitä näytteen mukaani ja seuraavaksi se päätyy mikroskoopin alle, ensin stereoskoopilla katsotaan pintarakenteita, muotoa ja ulokkeita, sitten valomikroskoopilla soluja ja niiden osia. Ja mielenkiinto sen kun kasvaa.

Ripsilovisammal

Tämä saattaa selittää kysymyksen. Toisaalta iän myötä näkökyky myös muuttuu. Luulisi olevan helpompi katsella suuria kokonaisuuksia kuin tihrustaa pienen pieniä eliöitä. Mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin muuttunut, ehkä pysyvästi. Kukapa sen tietää. Joka tapauksessa, kun pari päivää sitten pengoin lahokannon sisuksesta esiin parin millin sammalen, hehkuin innosta, jotain hienoa löytyi. Niinpä löytyikin, mahdollisesti kasvistooni uusi sammallaji, ripsilovisammal (Lophozia ciliata). Tämä lahopuulla elävä maksasammal on todellakin häviävän pieni ja jollei sillä olisi sammalen kokoon verraten valtavan suurta perianttia, niin sen löytäminen voisi olla lähes mahdotonta. Pienestä näkyi vain tuo suuri periantti ja vasta skoopin kautta sen lehdet ja muut tuntomerkit. Häviävän pieni, mutta niin mielenkiintoinen. Nyt vain etsimään sitä lisää eli kantoja katselemaan.

Toukosammal

Näin syksyllä, kun pellot on puitu, muttei vielä kynnetty, löytyy savipaakuilta näitä pieniä millinluokkaa olevia sammalia helposti. On toukosammal (Tortula truncata), hankasammalet (Riccia sp.), gemmallisia varstasammalia (Pohlia sp.), resusammalta (Fossombronia sp.), nuppisammalta (Discelium nudum), karvasammalia (Ditrichum sp.) ja nukkasammalia (Dicranella sp.) monen moisia ja haastavia. Mielenkiintoista mutta työlästä. Suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän millimetrimaailmaan.’

Suomen luonnon päivä

Tuomaansääski (Sciara thomae)

’Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Toki jokainen päivä voisi olla luonnon päivä, mutta varmaan on ihan hyvä nimetä yksi erityinen päivä juhlia fantastista luontoamme. Tapa, millä sitä juhlia, on vapaa, mutta ehdotuksia on monia. Tänään voi liputtaa, viettää yön ulkona, leipoa luonnonmarjoista piirakan, rentoutua kansallispuistossa tai miksei missä tahansa luonnon helmassa, viedä lapset retkelle, halata puita, pitää hauskaa.

Itse kävin kuvaamassa ötököitä. Tuomaansääsket on muutaman päivän takaa ja niillä on oma juttu elämässäni. Viehättäviä pikku otuksia, jotka kokoontuvat yhteen näin syksyisin. Tässä paikaksi on valikoitunut karhunputki ja niitä oli valtavasti, varmaan toista sataa.

Tänään on myös myöhästynyt ylioppilaiden juhlapäivä. Sen voisi viettää ulkona ja nauttia samalla luonnon anteja. Oikein hyvää juhlapäivää kaikille meille!’

Sivusto sai huomiota

’Keväällä ennen koronaa sain puhelinsoiton YLE-luonnosta. He halusivat tehdä Luopioistenkasvisto.fi-sivustosta ja sen synnystä jutun Pelasta pörriäinen-kampanjaan. Koska silloin ei ollut koronan vuoksi mahdollista tavata, tuli toimittaja paikalle nyt heinäkuulla tekemään juttua.

Kiersimme vapaa-ajan asuntoni ympäristöä katsellen ja kuunnellen luontoa. Samalla toimittaja teki haastattelun. Tämän pohjalta YLE-luonto julkaisi sivustollaan kuvilla varustetun jutun. Se on luettavissa täältä. Luvassa on myös ohjelma Metsäradioon. Sen ajankohta on todennäkoisesti keskiviikkoiltana 12.8.

Luonto on ollut esillä tiedotusvälineissä ahkeraan tänä keväänä ja kesänä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että oman maamme kansallispuistot ja retkeilyalueet on löydetty ikään kuin uudelleen. Kun halutaan lähteä johonkin, valitaan yhä useammin jokin rauhallinen luontokohde, jonne mennään, koska siellä voi välttää liian läheisiä kontakteja. Vaikka itse olen riskiryhmäläinen, en eristysaikana pysynyt neljän seinän sisällä. Kuljin koiran kanssa metsissä, enkä tavannut juuri ketään tai ainakin saatoin siellä liikkua turvallisesti. Kuitenkin metsissä oli väkeä, pyöräilijöitä, juoksijoita, koiranulkoiluttajia ja muita reippailijoita. Sinne mahtui hyvin. Samalla tutustuttiin lähialueen maisemiin ja eliöstöön. Kiinnostuksen huomasi siitäkin, että aikaisemmin en ole saanut niin paljon kyselyitä luontoon liittyvistä asioista kuin näinä aikoina. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita ja kasvistosivujani selailtiin ahkerasti.

Kun ystäväni Timo Kypärä oli television uutisissa kertomassa hitupihtisammalesta, nousi sivuston käviämäärä hetkellisesti tuhansiin. Useat halusivat nähdä, milloisesta eliöstä on kyse. Siitä ei liene monia kuvia eikä selosteita olemassa, joten google ohjasi etsijät minun sivuilleni. Tällä tavalla sivusto on osoittanut tarpeellisuutensa. Toivottavasti sitä käytetään jatkossakin, sitä varten se on tehty. Tänään lisäsin sinne kaksi piensientä, tuhkiota, jotka tässä kesän aikana ovat löytyneet Luopioisista. Edelleen otan vastaan kysymyksiä ja havaintoja, joihin yritän ehtiä myös kommentoida. Toivottavasti viihdytte sivujen parissa.’

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Mitä edessä?

Mikä on Suomen asema maiden puristuksessa?

’Suuri ajattelija Pentti Linkola on poissa. Hän oli mies, joka puhui maailman puolesta ja toimi niin kuin puhui. Hän kertoi meille, kuinka tulisi elää, mutta se on meille liian kovaa elämää. Hän itse kalasti ruokansa, polki pyörällä paikasta toiseen, kirjasi muistiin näkemäänsä ja kokemaansa. Hänen teesinsä olisivat pelastus maailmalle. Ne vain eivät ole mahdollisia tällaisessa maailmassa.

Yuval Noah Harari tiivistää kirjoissaan ihmisen historian kolmeen suureen mullistukseen. 70 000 vuotta sitten ihminen alkoi käyttää kieltään tarinoiden kertomiseen ja tietoisuus vei kehitystä eteenpäin, 12 000 vuotta sitten maanviljely syrjäytti metsästys- ja keräilykulttuurin ja 1500-luvulla alkoi renessanssin myötä tieteellinen vallankumous. Kaikki tämä on vaikuttanut ihmisen toimiin tähän päivään saakka. Mitä tämän jälkeen?

Linkolan oppien mukaan ihmisiä on liikaa ja maapallo ei kestä tätä. Me suomalaiset kulutamme osuutemme vuosittain jo huhtikuuhun mennessä ja elämme lopun aikaa velaksi. Siihen ei ole kaikilla mailla mahdollisuutta. Harari pohtii kirjassaan Homo Deus avuksi mm. automatisointia ja tekoälyä. Hans Rosling, kirjassaan Faktojen maailma, ennustaa tilastoihin nojautuen, että väkiluku tulee nousemaan n. 11 miljardiin ennen kuin se tasaantuu. Tämä toteutuu sillä, että nyt heikommissa olosuhteissa olevat saavuttavat vaurautta ja heidän ei enää tarvitse synnyttää niin paljon lapsia vanhuutensa turvaksi kuin ennen. Mutta tuo luku on kaukana maapallon kestokyvystä. Meidän länsimainen elämäntapamme, johon muutkin pyrkivät, kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa saasteita liiaksi. Ei siihen ole syytä sen vuoksi pyrkiä, mutta jos me elämme niin, emme voi sitä muiltakaan kieltää.

Tulevaisuudetutkijat kehittelevät malleja ja ideoita asioiden korjaamiseksi. Osa niistä on varmaankin täysin toteutettavissa, jos ihmiset niin haluavat, osa on utopioita tuntien ihmisen mukavuudenhalun ja muutosvastarinnan. YK:n asettama maailmanlaajuinen ohjelma Agenda 2030 on muuttamassa maailman toiminnan aivan uudenlaiseksi. Siinä puhutaan maailmanhallituksesta, maailmanvaluutasta ja voimakkaasta verkostoitumisesta koko maapallon puitteissa. Onko siinä seuraava hyppäys uudelle tasolle. Se kuitenkin herättää ihmisissä pelkoja, Isoveli valvoo-ajattelua ja yksityisyyden suojan romuttumista. Todennäköisesti se johtaisi myös levottomuuksiin ja sitä kautta valvonnan lisääntymiseen.

Koronavirus on saanut toiset ihmiset miettimään tulevaisuutta ja toiset bailaamaan kuin viimeistä päivää. Tämän saamme lukea uutisista ja kuvauksista ihmisten arjesta. Monesti kuulee sanottavan, että tämän jälkeen maailma ei ole enää entisensä. Millainen se sitten on? Kaikenlaiset ennustajat ja asiantuntijat julkaisevat mietteitään, jotka liikkuvat laidasta laitaan. Ehkä tämäkin on yksi sellainen. Meillä olisi liuta ongelmia ilman virustakin, jotka kaikki pitäisi ratkaista pikaisesti, ilmastonmuutos etunenässä.

Jos ajattelee jotain postitiivista tässä ajassa, niin sitä on ihmisen kekseliäisyys pakon edessä. Apollo 13 selvisi takaisin maahan kärjistäen ilmastointiteipin avulla, nykyihminen luo uusia tapoja toimia ja kehittää niitä koko ajan parempaan suuntaan, tämän hetken esimerkkeinä etäopetus, etätyöskentely. Tätä innovointia ei saisi tukahduttaa. Pakon edessä olemme luovempia, mutta onko siitä apua. Se on eri asia. Liiallinen pakko ei ainakaan tuo mukanaan muuta kuin vastustusta.

Elämme vaikeita aikoja – mutta selviämme.’

Vaikeuksien jälkeen näkyy valoa!