Nokirousku

’Olen tänä kesänä ja syksynä liikkunut paljon koiran kanssa metsässä. Kamera on vakiovaruste ja muistikirja toinen. Kuiva kesä ei paljon lupaillut hyvää sienisatoa, mutta monen yllätykseksi niitä ilmaantui lopulta suuria määriä, ainakin täällä Hämeessä. Vielä suurempi ilon aihe oli, että lajistollisesti sieniä oli myös runsaasti. Löysin pienillä lähialueen retkillä monia itselleni uusia lajeja tai sellaisia, joita en ole moneen vuoteen nähnyt.

Punakääpä

Monella meistä on vakiosienensä, joita käymme katsomassa ja keräämässä, on kanttarelleja, tatteja, rouskuja. Aina ei tarvitse ajatella sieniä ruoaksi, voihan niitä etsiä muunkin asian vuoksi, vaikka tunnistamisen. Viime vuosina sienienkin nimistö on muuttunut ja lajimäärä lisääntynyt tutkimuksen myötä. Silti vielä monen lajin kohdalla kirjoissa lukee, että lajin sisäinen vaihtelu on suurta ja se sisältää todennäköisesti useita eri lajeja. Harrastajan on vaikea pysyä tässä mukana, varsinkin jos monet yleisetkin sienet ovat vielä epävarmoja.

Kurttusieni

Aina sanotaan, ettei saa syödä tunnistamattomia sieniä, joten sienen nimen tietäminen on tärkeää terveydenkin kannalta. Yritin määrittää haperoita sienikirjojen perusteella. Otin näytteen mukaani ja vielä valokuvankin. Vertasin sitä sitten kirjojen kuviin. Pari haperoa näytti väreiltään ja muodoltaan sopivilta löytämäni sienen lajiksi. Kun luin selostuksen, hämmästyin. Kirja kertoi sanasta sanaan samat asiat kummastakin lajista, mitään eroa ei löytynyt. Sormi meni suuhun, mitenkäs tämä nyt sitten määritetään. Tällaisia lajipareja tuntui löytyvän eri ryhmistä useita. Ei ole helppoa olla sieniharrastaja. Kokosin muutamia löytämiäni erikoisuuksia tähän kuvitukseksi. Vielä on koneella suuri joukko sienikuvia, joille ei vain löydy nimeä. Harrastus jatkuu ja lajimäärä kasvaa. Toivottavasti tulevinakin vuosina yhtä suuri määrä sieniä putkahtelee maasta meidän ihailtavaksemme.’

Veriseitikki

Kielinahakka