Harjukaupungin salakäytävät

harjukaupunkiNyt on kulunut reilu viikko siitä, kun sain kahlattua tämän kirjan läpi. Olen miettinyt, mitä siitä sanoisin, sillä realifantasia ei jätä kylmäksi. En ehkä ole sen tyylisuunnan fanittaja, mutta sen voin vapaalla mielellä sanoa, että tämä kirja jää mieleen, ei varmaankaan sen juonen takia, mutta ehkä sen moni-ilmeisyyden vuoksi. Nautinnollisia lukuhetkiä muillekin, olkaa kuitenkin varuillanne, sillä ette tiedä, kumman version kirjasta luette.’

Olli Suominen toimii arvostettuna kustantajana ja kirkkovaltuutettuna harjukaupungissa, Jyväskylässä. Hänellä on vaimo Aino, pieni poika ja koti Mäki-Matissa. Elämä on raiteillaan aina siihen saakka, kunnes menneisyydestä nousee esiin nuoruudenrakastettu Kerttu Kara. Tämä on saavuttanut maailmanmainetta kirjallaan Elokuvallinen elämänopas. Ollin ajatukset alkavat etsiytyä vähän väliä lapsuuden Tourulaan, jossa hän vietti kesiään isovanhempiensa luona ja tutustui Blomrooseihin, Anneen, Rikuun ja Leoon sekä heidän serkkuunsa Karriin. Nämä viettävät kesäänsä Anna-tädin hoivissa Tourulan puutalossa. Yhdessä he muodostivat Tourulan Viisikon, joka ratkoi pieniä rikoksia, mutta tutki myös kaupungin mystisiä salakäytäviä. Olli Suomisen muistiin palaa lapsuus pala palalta varsinkin sen jälkeen, kun hän tapaa Kertun, päärynämekkoisen tytön. Kerttu on kirjoittamassa uutta kirjaa ja tarjoaa sitä Ollin kustannettavaksi. Kirja, Maaginen kaupunkiopas, on jonkinlainen jatko edelliselle ja kertoo Jyväskylän maagisista pisteistä ja merkityksellisyyshiukkasista sekä salakäytävistä ’cinemaattisesti’. Vähitellen menneisyys paljastuu lukijalle, Ollin ja Kertun yhden kesän rakkaustarina ja sen traaginen loppu, salakäytävien kummallisuus ja Blomroosien kohtalot. Keskeisenä yhteysvälineenä toimii Facebook.

Tähän saakka kirjan juoni tuntuu varsin tavalliselta tarinalta. Sitten Aino ja poika katoavat ja Olli Suomisen elämä heittää kuperkeikkaa. Facebookin kautta Anne Blomroos käskyttää Ollia toimimaan tarkoituksena saada Kerttu onnelliseksi ja vain tätä kautta Olli saisi perheensä takaisin ja päästäkseen tähän Olli toimii. Lopulta hän rakastuu uudelleen Kerttuun ja tekee tämän onnelliseksi. Miten tarina sitten päättyy. Minun versiossani on erilainen loppu kuin toisessa, jota en ole vielä lukenut. Se löytyy netistä, sillä kirjaan on todellakin tehty kaksi erilaista loppua eikä lukija tiedä etukäteen, kumman hän saa käsiinsä. Tässä versiossa näyttää ainakin olevan arvoituksellinen mutta onnellinen loppu. Enpä paljasta siitä kuitenkaan enempää.

Mitenkähän tähän kirjaan sitten pitäisi suhtautua? Se on hienosti kirjoitettu, se on ainakin totta, oikeaa kaunista suomea, hienoja lauseita, sanoja ja oivalluksia. Mutta mihin genreen sen sijoittaisi? Jääskeläisen kirjoissa ennenkin on ollut tämä sama tyylisuunta, realifantasia, mutta tässä se korostuu. Kirja alkaa kuin mikä tahansa lukuromaani, jossa on päähenkilöt ja heillä hyvin sujuva elämä, johon sitten tulee ongelmia ratkottavaksi. Sitten kirja kääntyy elämäkertakirjaksi muisteluihin lapsuudesta ja sen ihanista seikkailukesistä. Tuosta voisi sanoa, että se on jo lähellä nuortenromaania, sitä Viisikkoa, josta kirjassa puhutaan. Mutta ei tässä kaikki, sitten tulevat salakäytävät ja niiden epämääräiset valot, sulkeutumiset, katoamiset, jolloin kirja menee puhtaan fantasiakirjallisuuden alueelle. Tarinaan liittyy rikos ja sen ratkaisu eli siinä liikutaan selvästi dekkarikirjallisuudessa, eikä Ollin ja Kertun traaginen suhde ole mitään muuta kuin selkeä rakkausromaani. Miten sitten on selitettävissä Blomroosien kuolema ja Annen pelottelu ellei kauhukirjallisuudella? Lopulta Karrin ja Kertun salaisuus lähentelee jotain nykykirjallisuudelle tyypillistä avointa genreä. Jos luettelosta jokin genre unohtui, saattaa sekin kirjasta löytyä, ehkä myös avainromaani ja uniromaani ja romaani romaaneista kirjoittamisesta ja kirjailijoista. Entä sitten kaksi loppua? Onko tulevaisuuden kirjojen ratkaisu netissä olevat vaihtoehtoiset loput, joista lukija saa valita oman mielensä mukaan? Tässä kirjassa tämä ratkaisu on ymmärrettävissä elokuvallisuuden valossa, joka pursuaa kirjan sivuilta. Monet kohtaukset on rakennettu kuin elokuvan käsikirjoitukseen, lavasteineen, vuorosanoineen, puvustuksineen. Kirjan loppu on kuin suoraan elokuvasta. Joskus voisi ollakin ihan hauskaa pukeutua jonkin vanhan filmin tyyliin. Elämään tulisi sitä kirjassa esiintyvää ’cinemaattisuutta’.

Sekavuudestaan ja yllätyksellisyydestään, skitsofreenisuudestaan, huolimatta tämä kirja oli mielenkiintoinen, ehkä jyväskyläläisyyden vuoksi, ehkä nopeiden käännöstensä vuoksi, ehkä imevän tyylinsä vuoksi. En tiedä, mutta jotenkin siitä jäi kaikesta huolimatta mietityttävä olo, juuri se on minusta hyvän kirjan merkki. Ainakaan kirja ei jätä sellaista tyhjänaikaista oloa, niin kuin valitettavan moni kirja tänä aikana on minulle jättänyt.

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Harjukaupungin salakäytävät (2010). Atena. 372 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.