’Tämä ei ole mikään kirja-arvostelu, koska en ole vielä ehtinyt lukea joulukuun ensimmäisenä päivän julkaistua mietintöä kokonaan. Selailukin teettää jo paljon työtä ja kaikesta huomaa, kuinka valtavasti tietoa kirjaan sisältyy. Lukemattomat ovat ne yksittäiset havainnot, jotka lopulta muodostavat sen tietokannan, josta kootaan kirjan lajien statukset. Varmaankin saan kulumaan monta iltaa tämän teoksen kahlaamisessa, koska siinä on kaikkineen 685 sivua.’
Selailin kirjaa lähinnä kasvien osalta ja ajattelin samalla Luopioisten kasvillisuutta. Kirjahan käsittelee uhanalaisuutta valtakunnallisesti ja alueelliset uhanalaisselvitykset tulevat vasta myöhemmin. Kuitenkin tätä voi jo nyt verrata vuoden 2000 selvitykseen. Paljon on muuttunut, vaikka paljon on ennallaankin. Kun kirjaa selailee, niin tulee taas mieleen, että jospa me tietäisimme yhtä paljon tavallisistakin kasveista kuin saamme tietoa uhanalaisista, niin se olisi hienoa. Uhanalaisista on julkaistu kirjoja ja artikkeleita pilvin pimein, mutta esimerkiksi kunnon suomenkielistä lajitasolle menevää jäkälä- tai sammalkirjaa saadaan edelleen odottaa.
Suomessa tavataan yli kolme ja puoli tuhatta kasvilajia, joista noin 1200 lajia on alkuperäisiä tai muinaistulokkaita. Näistä lajeista tässä kirjassa luokitellaan silmälläpidettäviksi (NT), vaarantuneiksi (VU), erittäin uhanalaisiksi (EN) tai äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) yli 27 %. Tässä neljännessä arvioinnissa tutkittu lajimäärä on suurempi kuin edeltäjissään, jopa prosentuaalisesti suurempi kuin vastaavassa ruotsalaisessa arvioinnissa. Kasvien osalta uhanalaisten määrä on vuoteen 2000 verrattuna kasvanut 17 ja silmälläpidettävien määrä 29 lajilla. Uusia uhanalaisia on 29 ja silmälläpidettäviä 46 lajia. Joukossa on monia erikoisempien elinympäristöjen, kuten soiden, merenrantojen perinnebiotooppien sekä kalkkikallioiden lajeja. Tämä johtuu näiden biotooppien muuttumisesta: niityt kasvavat umpeen, rannat pusikoituvat, suot muutetaan energiaksi. Varsinkin ravinteiset suot alkavat olla jo biotooppinakin uhanalaisia. Huomattavasti vähemmän tapahtui kymmenen vuoden aikana luokituksen muutosta toiseen suuntaan.
Luopioisten listalla on tapahtunut seuraavia muutoksia: Sääskenvalkku (Malaxis monophyllos) on siirretty vaarantuneista erittäin uhanalaisiin, punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata) on siirretty silmälläpidettävistä vaarantuneisiin. Uusia silmälläpidettäviä on tullut peräti yksitoista lajia: Laskospoimulehti (Alchemilla plicata), ahokissankäpälä (Antennaria dioica), pohjanmasmalo (Anthyllis vulneraria subsp. lapponica), hentosara (Carex disperma), kaislasara (Carex rhynchophysa), sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), suovalkku (Hammarbya paludosa), kesämaitiainen (Leontodon hispidus), jäkki (Nardus stricta), korpinurmikka (Poa remota) ja kellotalvikki (Pyrola media). Yksikään laji Luopioisissa ei ole parantanut asemaansa luokituksessa.
Näitä tietoja pitää nyt sulatella. En ainakaan itse ole näiden kaikkien lajien kohdalla huomannut Luopioisissa selvää muutosta huonompaan suuntaan. Varsinkin hentosara on edelleen melko yleinen, kaislasara jopa valtakasvi joissain ojissa ja kellotalvikkia olen tavannut viime kesänkin aikana useasta ruudusta. Ensi kesänä näitä kuitenkin on pidettävä silmällä niin kuin ohje kuuluu. Uhanalaisstatuksen saaneista tulisi täyttää kenttäkortti ja lähettää ELY-keskuksen Hertta-tiedostoon. Enpä ole itse aina ehtinyt ja jaksanut niitä lomakkeita täyttää. Ehkä jatkossa olisi terästäydyttävä.
Mielenkiintoista ja huolestuttavaa tässä kaikessa on se, että aina uudessa mietinnössä lajeja tulee uhanalaisten joukkoon entistä enemmän. Tarkoittaako tämä sitä, että lajit todella harvinaistuvat tuota vauhtia, vai saadaanko niistä vain nykyään enemmän tietoa? Tätäkin on syytä pohtia ja palata asiaan, sitten kun teen kasvistosivuille seuraavan päivityksen. Sen aika alkaa olla käsillä, mutta viime kesän havainnot eivät ole vielä kartoissa, joten odottanen niitä ensin.
Kyseinen kirja: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim./eds.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s.
Kirjan voi tilata Suomen Ympäristökeskuksesta tai ladata pdf-tiedostona ympäristö.fi-sivustolta.