’Sana marras tarkoittaa kuollutta, eli marraskuu on kuollut kuukausi. Tänään on pyhäinpäivä, vanhalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä. Se on ikivanha kirkollinen juhla, lienee juhlista vanhin ihan ajanlaskun alkuajoilta. Silloin muisteltiin pyhiä, jotka olivat tehneet jotain merkittävää toisten hyväksi tai puolesta. Monesti heistä tuli lopulta pyhimyksiä katolisen kirkon hierarkiaan. Nykyään pyhäinpäivä on juhla muiden seassa ja on sekin kaupallistettu Halloween-touhun kautta. Tuo nimihän tulee sanoista kaikkien pyhien ilta (all hallows eve).

Yllä oleva kuva kertoo paljon marraskuusta, on pimeää, märkää, synkkää. Ei yhtään ihme, että tähän aikaan liitettiin kaikkea salaperäistä, pahaa ja mystistä. Haamut ja noidat liikkuivat pimeän suojissa ja niitä piti olla hätistelemässä pois. Karjaa suojeltiin pahalta, ihmisiä peloteltiin ja elämää asetettiin vähitellen talvilepoon. Karhut ovat menneet jo talvipesiinsä, lepakot riippuvat pää alaspäin kattoparrussa ja siili on löytänyt, toivottavasti, turvallisen pesäkolon sekin. Ihminen käpertyy tulen ääreen, ottaa jotain luettavaa, tai käsityön käteensä ja viettää rauhaisaa hiljaiseloa. Vai onko tänään näin? Monessa kohdin on, mutta ihmisen kohdalla ei. Meille ei tahdo tuota lepohetkeä siunaantua, vaan puskemme eteenpäin pysähtymättä. Näin ei saisi olla, vaan kuitenkin on.

Kuvan pimeä metsä on myös turvallinen paikka. Kukaan ei näe sinne ja siellä saa olla rauhassa. Hyvin usein lähden kävelemään tuttua tietä pimeään metsään vain sen vuoksi, että saan olla pimeän sisällä rauhassa. Loppujen lopuksi tutulla tiellä jalat löytävät sokkonakin reittinsä ja katse kantaa juuri siihen saakka, mihin pitääkin. Metsä on hiljainen, kuin kuollut, mutta sitä se ei ole. Jos pysähtyy kuuntelemaan, voi kohdata näinkin synkällä ajalla metsän elämän, pöllön huuto, linnun räpistely, kettu tai hiiri on liikkeessä. Kaikki ei nuku maraskuunkaan yössä. Elämä jatkuu ja synkän metsänkin takaa löytyy valoa. Reilun kuukauden päästä käännytään kohti kesää!’