’Joskus 1980-luvulla istutin syksyllä puutarhaan sipulin toiveikkaana, että seuraavana keväänä siitä nousee pakkauksen kannessa oleva komea liljakasvi kaikessa loistossaan. Jotain maasta nousi, muttei se kukkinut. En ole mikään puutarhan viherpeukalo ja niinpä ajattelin, että olen taas kerran epäonnistunut: maa on liian köyhää, valaistus on epäedullinen, olen kastellut väärään aikaan, sipuli oli viallinen. Syitä löytyy siis itsestä ja muista.
Sitten annoin sipulin olla ja huilata. Se kasvatti parinkymmenen sentin lehtiruusukeen lähes joka kevät, mutta ei kukkinut. Pari kertaa mylläsin kukkapenkkiä oikein kunnolla ja epäilin sipulin jo kadonneen, kun parina vuonna ei noussut lehtiäkään pintaan. Kunnes … niin kunnes tänä keväänä vihdoin ja viimein … se kukkii. Katsoin kukkaa sananmukaisesti monttu auki, sitten hain kameran ikuistaakseni ihmeen ja lopuksi aloin miettiä: Mikäs tämä kasvi taas olikaan? Aikojen saatossa kasvin nimi oli jo unohtunut, niin kuin kaikki muutkin tiedot siitä. Mutta eipä tullut turhaan istutettua aikoinaan eli vanhan sanonnan mukaan: parempi myöhään kuin ei silloinkaan.’
