’Usein kuulee puhuttavan harmaasta ja pimeästä marraskuusta, loskasta ja ankeudesta. Vaikka harmaallakin on sävynsä ja pimeydellä valonsa, löytyy marraskuusta kyllä todellista väriloistoakin. Viime päivinä olen saanut nauttia komeista aamu- ja iltaruskoista. Monesti ne ovat hyvin lyhytaikaisia ja saa olla tarkkana, että huomaa ne ja saa ikuistettua.
Ennen ennustettiin tulevaa säätä myös ruskojen avulla. Sanottiin aamuruskon tuovan sateita ja iltaruskon poutaa. Tutkimuksissa tämä on osittain todennettu. Jos illalla ruskottaa, auringon säteet ovat kulkeneet pitkän matkan ilmakehässä ja se tietää, ettei ainakaan siltä suunnalta eli lännestä ole lähestymässä sateita. Toisaalta jos aamulla kovin ruskottaa varsinkin yläpilvien osalta, niin on suuri todennäköisyys saderintamaan sen päivän aikana. Kansanviisaus siis pitää paikkansa.
Mistä ruskotus sitten johtuu? Auringon valohan hajoaa ilmakehässä kaikkiin spektrin väreihin. Kun aurinko on keskitaivaalla, vallitseva väri on sininen ja me näemme maailman ns. luonnollisissa väreissä, koska olemme siihen tottuneet. Aamulla ja illalla punainen on vallitseva väri, koska säteet tulevat viistosti ja osuessaan pilviin, ne varjääntyvät punaisiksi. Useinhan taivaanranta punoittaa ennen tai jälkeen auringonnousun tai laskun. Värin saa aikaan ilman epäpuhtaudet: pilvet, pöly, roskat, jopa lumikiteet. Viimeksimainittuhan aiheuttaa halo-ilmiöitä hajoittaessaan valon kaikkiin spektrin väreihin kaarina tai tolppina aivan samoin kuin vesi tekee kesällä ja saa aikaan sateenkaaren. Aikoinaan, kun Filippiinien Pinatubo-tulivuori purkautui räjähdysmäisesti kesäkuussa 1991 ja syöksi ilmakehään valtavasti tuhkaa, saatiin täällä nauttia komeista ruskotuksista pitkän aikaa. 
Sään ennustamisen sanotaan olevan vaikeaa, vaikka sitten olisi millaiset vempaimet tahansa apuna. Joskus tuntuu, ettei yleisissä tiedotuksissa oteta huomioon kokonaisuutta. Kun eilen pääuutisten meteorologi kertoi harmaasta loskaisesta päivästä, hän puhui tietenkin Helsingin näkökulmasta. Keski-Suomi sai nauttia liki keväisestä säästä: aurinko pilkisteli, vesi tippui räystäistä, linnut tirskuttivat ja lumi suli teillä vesinoroiksi. Ei harmaudesta tietoakaan, vaan oheisten kuvien ruskotukset, niin aamulla (ylin kuva) kuin illalakin (pikkukuvat), upeaa, kaunista, kuvauksellista. Voisihan ennustaja sanoa vaikka, että täällä Helsingissä oli harmaa päivä. Nytkin, kun kirjoitan tätä, aurinko pilkistelee vaaleiden, äsken karmiininpunaisten, pilviraitojen takaa, vesitipat tippuvat hiljalleen ikkunan ohi, puunoksat lepäävät, on tyyntä, lämmintä pari astetta ja pururadan hiihtoura houkuttaa. Taidan lähteä sinne.’