Sielut kulkevat sateessa

sielut’Kun vuoden alun olen liikkunut kovin paljon sienten ja niiden aiheuttamien tautien parissa, on tällainen puolimahdoton lueskelut ollut puurtamiselle sopivaa vastapainoa. Sahlbergin Herodes vei suuren palan ajasta, Laura Lähteenmäen uutuus Ikkunat yöhön otti oman aikansa (se kyllä kannatti, suosittelen) ja sitten tämä Jääskeläisen realifantasia kumosi kaikki todellisuuden rajat. Kummallinen maailma, mutta onko se mahdoton?’

Todellakin realifantasia leiskuu tässä Pasi Ilmari Jääskeläisen uutuudessa niin kuin edellisissäkin. Nyt liikutaan Helsingissä, Pariisissa, Budapestissa ja sateessa. Fantasia suorastaan pursuaa esiin, varsinkin kirjan loppupuolella. Aiheena kirjassa ovat uskonnot ja jännite kirjaan tulee taistelusta, jota ateistit käyvät uskontoja vastaan.

Kirjan päähenkilö Judit jättää entisen elämänsä ja pestautuu parhaan ystävättärensä alaiseksi sieluja hoitavaa hoivayhtiöön. Hän tekee omaa sairaanhoitajan työtään, mutta huikean palkkansa korvikkeksi hän joutuu hoitamaan myös asiakkaan sielua. Tämä tuntuu ensin vaikealta, mutta kun hän saa asiakkaaksi ateistien kuninkaan Leo Moreaun, työ muuttuu kokonaan. Nyt hän on keskellä ryhmien välistä taistelua ja hengenvaarassa. Mukanaan Juditilla on ystävättärensä Martan kuolemaa tekevä kahdeksanvuotias Mauri-poika, jota hän yrittää johdattaa uskon alueelle äitinsä pyynnöstä.

Hoivayhtiössä potilaita hoidetaan laitteella, josta potilas saa hyvänolontunteen, mutta samalla menettää osan minuuttaan. Myös henkilökunta käyttää laitetta ja he muuttuvat vähitellen sieluiksi, jotka pääsevät irti ruumiistaan sulautuakseen sateeseen ja jumaluuteen. Tällaiset sielut sitten lopulta vapautuvat kaikesta materiasta  ja vaeltavat uudessa hahmossaan sateen piiskatessa maisemaa.

Moreau palkkaa Juditin omaksi hoitajakseen ja niin tämä joutuu mukaan miehen puhematkoille niin Pariisiin kuin Budapestiinkin. Ateismiluentojen seurauksena he joutuvat kiihkeiden hyökkäysten kohteensi fundamentaalisten uskovien ja hoivayhtiön taholta. He joutuvat pakenemaan takaisin Helsinkiin, mutta sade nostattaa tulvan ja heidän talonsa joutuu veden saartamaksi. Sitten saapuvat sielut. Loppu on pelkkää fantasiaa noususta Taivaaseen, jumalasta ja pelastuksesta.

Ensin kirja eteni kuin jokin uskonnollinen käännytyskirja ja minulta oli unohtua kokonaan, että kirja kuuluu omaan tyylisuuntaansa, realifantasiaan. Uskonnosta kirjoittaminen on hankalaa, koska siihen usein suhtaudutaan tunteella, tyystin eri lailla kuin tavalliseen fiktiiviseen kirjoittamiseen. Uskonto on monelle arka paikka, enkä ihmettelisi, vaikka joku heittäisi tämän kirjan nurkkaan sen vuoksi, miten siinä käsitellään uskontoja. Mutta tätä kirjaa ei pidä ottaa uskonnollisena kirjana, sitä se ei ole. Eikä sitä pidä ottaa milläänlailla totuutena, sitäkään se ei ole. Se leikittelee niin uskonnoilla kuin kirjallisuudellakin, pohtii olemassaoloa, kuolemaa ja sen jälkeistä aikaa, sielujen olomuotoa ja jumaluutta.

Kirjalla on niin uskonnollisiin kuin maallisiinkin asioihin omanlaisensa lähestymistapa eikä niitä voi samaistaa perinteisiin käsityksiin. Kirjassa on paljon Raamatusta otettuja kohtia ja monet sopivatkin kirjan rakenteeseen hyvin. Toisaalta mieleen tuli vanha sanonta, lukee kuin piru Raamattua, sillä lainaukset on tyystin irroitettu alkuperäiseltä paikaltaan ja merkityksestään.

Kirjan alku on realistinen kuvaus Juditin elämästä uudessa paikassa ja uudessa työssä. Tässä kirjalilija on parhaimmillaan. Valitettavasti kirjan loppupuoli latistuu, kun fantasia korostuu, vaikka luulisi, että kävisi päinvastoin. Lukija ei enää pysy mukana ja kuitenkaan tarinassa ei saavuteta sananmukaisesti uusia sfäärejä, kun liikutaan unen ja ajan rajoilla, jotka eivät liity mihinkään luonnonlakeihin. Kirjan lopussa luvut on puolitettu ja tuntuvat junnaavan paikallaan eli siinä kohtaa tarinassa ei ole aikaa, vaan kaikki voidaan selittää ajan pysähtymisellä. Tämä olisi voinut olla kirjan huipennus. Kirja on jo nyt järkälemäinen eikä sitä olisi voinut enää kasvattaa. Niinpä kirjan lopussa tulee tunne, että tarina lässähtää vähän kuin koululaisen aine, jossa hän toteaa: kaikki olikin unta ja kerroin sen aamulla äidille.

Kaikkine puutteineen kirja on kuitenkin mielenkiintoinen ja ajatuksia antava eli lukemisen arvoinen teos, kunhan muistaa jättää tilaa mielikuvitukselle ja unohtaa liiallisen pohtimisen.

Jääskeläinen, P. I.: Sielut kulkevat sateessa. Atena, 2013. 550 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.