’Viime viikon lopulla olin pohjoismaisessa sammalseminaarissa Kuusamossa. Sinne oli kokoontunut parikymmentä asiantuntijaa eri maista etsimään erikoisia sammallajeja Kuusamon ainutlaatuisesta luonnosta. Tutkijoita oli ilmottautunut ainakin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Saksasta. Kolmen päivän aikana kiertelimme lähellä rajavyöhykettä Oulangan kansallispuiston alueella ja sen läheisyydessä ja etsimme sieltä jo aikaisiemmin löydettyjä tai aivan uusia lajeja. Illalla keruut pussitettiin sitten museonäytteiden tekoa varten. Vaikeimmat löydöt skoopattiin tarkemmin lajin tunnistamiseksi. Varmaankin usealle tutkijalle jäi vielä paljon kotitöitä retkien tiimoilta. Ainakin itselläni on monta arkillista tunnistamattomia sammalia kuivumassa.

Kuusamo on meillä ja oikeastaan koko läntisessä Euroomassa ainutlaatuinen paikka. Sinne ulottavat elinalueensa useat itäiset eliölajit. Oulangan vuomien kalliopahdoilla elävät monet uhanalaiset lajit, joiden ainoat kasvupaikat ovat juuri täällä. Usean lajin kohdalla tiedot ovat vuosikymmenien takaa ja siksi on syytä välillä varmistaa, että ne edelleen siellä elävät. Myös tavallisten kasvien osalta nämä vuomat ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä. Kiertäessäni Liikasenvaaran kalkkikallioita ja Lammasvuoman rotkokallioiden kivirinteitä vastaan tuli monia Lapista tuttuja lajeja. Siellä kasvoivat lapinvuokko, pahtarikko ja tunturirikko, kultarikko ja mätäsrikko, tunturihärkki ja viherraunioinen. Eteläisiä lajeja edusti ajuruoho ja nähtiinpä todella harvinainen seinäraunioinenkin. Myyränporras peitti vuoman pohjan kauttaaltaan ja kalliohyllyillä sinnittelivät idänimarre ja kalkki-imarre risteymineen. Suurin osa niiden suomalaisista kasvupaikoista on juuri Oulangassa.

Katselin myös jäkäliä. Tutuksi tulivat koko maassa harvinaisena esiintyvä kalkkinahkajäkälä ja kalkkikuppijäkälä. Otin kuvia myös sellaisista jäkälistä, joita en tuntenut. Niiden määrittäminen jää tulevaisuuteen. Missään en aikaisemmin ole nähnyt niin paljon raidankeuhkojäkälää kuin Lammasvuomassa. Täällä se ei suinkaan kasvanut raidalla tai haavalla niin kuin etelässä, vaan suoraan emäksisellä kalliopinnalla. Jäkälät ovat minulle kuitenkin vielä paljon oudompia kuin sammalet, joten monesta hienosta lajista menin varmaankin ohi kiinnittämättä siihen sen ansaitsemaa huomiota.

Seminaari oli samalla Sammalseuran vuotuinen kesäretki ja sellaisenaan hyvin onnistunut. Näin ainakin tusinan verran itselleni uusia lajeja ja luulen, että kun jaksan tarkistaa kaikki keräämäni näytteet, löytyy niitä monta lisää. Aikanaan teen niistä sivut sammalsivujen jatkeeksi. Sieltä niitä voi sitten katsella ja ihailla. Sammalmaailma on Oulangan alueella hämmästyttävän rikas ja omalaatuinen.

Tässä postauksessa kuvissa esiintyvät lajit ovat ylhäältä alaspäin: mustapääsammal, kalkkinahkajäkälä, viherraunioinen, myyränporras ja haavan tyvellä kasvava tavallinen sulkasammal. Sitä en ole etelässä huomannut vastaavalla paikalla. Täällä haavan tyvet peittyvät usein metsäliekosammalen alle. Alimmaisena on sitten kaunis sammalkaksikko, jolla toisella on pitkäperäiset pesäkkeet ja toisella lyhytperäiset. Ne ovat hyvin erikoistuneita lajeja, sillä ne kasvavat vain eläinten ulosteissa tai raadoissa. Pitkäperäinen on jänönraatosammal ja lyhytperäinen poronraatosammal. Niitä molempia olen löytänyt myös Luopioisista, mutten koskaan samasta paakusta. Tässä ne kasvavat ilmeisesti ketun vanhalla ulosteella. 

Antoisa retki tuntui paljon pidemmältä kuin muutamalta päivältä ja vaikka koko ajan satoi, ei se latistanut tunnelmaa, tuntui vain vähän epämukavalta. Pääasissa kun olivat sammalet.’