’Olen koko alkuvuoden perannut viimevuotista kuvasaalista. Uskomatonta, kuinka paljon tulee otettua turhaa kuvaa: epätarkkaa, väärin valotettua ja käsittämätöntä tuherrusta. Roskakori pursuaa poisheitettyä kuvasaalista, jota joskus on tullut ihan tosissaan mietittyä: tuosta saan vuoden luontokuvan. Käsittämätöntä. No, onneksi on roskakori.

Viereinen kuva tuli vastaan kesän kansiosta. Mikä se siinä kipuaa kohti haavan latvaa. Ihan tosissaan ensin ajattelin siinä olevan jonkin eläimen. Sitten otin suurennuslasin ja karvat muuttuivat sammaleksi. En kuolemaksenikaan muistanut, mistä, milloin ja miksi olin ottanut tämän kuvan. Selasin kalenteria, muistivihkoa, päiväkirjaa, kokoelmani keruutietoja. Niistä yhdistelemällä lopulta löytyi paikka ja aika: Rajalansaari, syyskuun toinen päivä. Kävin silloin tekemässä saaressa kasvikartoituksen ja otin paljon muitakin kuvia. Sammalen väri viittaa johonkin oudompaan – olisiko karstasammal, mutta mitä se puussa tekisi, kalliollahan sen pitäisi kasvaa. Olisiko kujasammal tai jokin suikerosammal – ei täsmää. Sitten syttyi lamppu ja loppu olikin helpompaa. Siinä kapuaa puun runkoa ylöspäin vemmelvaskisammal. Se on sen verran harvoin tullut vastaan, että siitä on aina pitänyt saada jonkinlainen kuva. Hyvä näin, mutta…

Ehkä tästä opin sen, että kuvat on katsottava tuoreeltaan ja muistiinpanit tehtävä aukottomiksi. Olisiko siinä hyvä uudenvuodenlupaus? Kuva on hyvä apu, muttei siitä yksinään pysty lajia määrittämään. Jatkanpa lajittelua, kun kerran pääsin jo syyskuun puolelle. Enää neljä kuukautta ja muutama tuhat kuvaa, huh,huh!’