’En ole mikään kalamies. Muistan saaneeni aikoinaan virvelillä kaksi saalista: simpukan ja ahvenvitaa. Niinpä olen keskittynyt heittämään katiskan rantaveteen kevätaikaan ja odottamaan saalista tällaisella passiivisella tavalla. Yleensä katiskassa onkin saalista, pieniä särkiä ja ahvenia. Jo monena vuonna sinne on eksynyt myös suurempaa saalista. Kalan makuun olen päässyt haukien myötä ja kerran nuorena pelästyin ankeriasta, jota luulin ensin käärmeeksi. Myös litteitä, hopeakylkisiä kaloja on katiskaan eksynyt. Pidin niitä lahnoina ja tyytyväisenä savustin niitä herkuksi ruokapöytään. Kun ei kaloista mitään tiedä, maistui savustettu kala ihan hyvältä, vaikka jotenkin ihmettelin lahnan makua yliarvostetuksi. Sitten ystävien kanssa mietittiin kalan lajia uudelleen ja niinpä lahnani muuttuikin ruutanaksi, lähinnä järviruutanaksi. Tämä on mutaisen pohjan mönkijä ja lähes syömäkelvoton, jota myös kännikalaksi kutsutaan, koska se muuntaa nesteitään talviaikaan alkoholiksi selvitäkseen hapettomassa pohjamudassa.

Nyt otin kalasta kuvan ja etsin netistä kuvia sekä lahnasta että ruutanasta ja en enää ollutkaan varma. Kyllähän tuo kala sittenkin muistuttaa enemmän lahnaa kuin ruutanaa: pienet suomut, lovipäinen pyrstö, tummat evät. Miksei se sittenkin ole hyvänmakuinen lahna? Huijaako tieto makuaistia vai päinvastoin? Niin, mutta onhan sitten näitä muitakin samannäköisiä, on sorvaa, sulkavaa, säynettä jne. Mikähän kalani oikeastaan on? Pitää varmaankin kalan kanssa mennä oikean kalastajan juttusille.’