Avainsana-arkisto: järvi

Järven kala

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

ruutana4

’En ole mikään kalamies. Muistan saaneeni aikoinaan virvelillä kaksi saalista: simpukan ja ahvenvitaa. Niinpä olen keskittynyt heittämään katiskan rantaveteen kevätaikaan ja odottamaan saalista tällaisella passiivisella tavalla. Yleensä katiskassa onkin saalista, pieniä särkiä ja ahvenia. Jo monena vuonna sinne on eksynyt myös suurempaa saalista. Kalan makuun olen päässyt haukien myötä ja kerran nuorena pelästyin ankeriasta, jota luulin ensin käärmeeksi. Myös litteitä, hopeakylkisiä kaloja on katiskaan eksynyt. Pidin niitä lahnoina ja tyytyväisenä savustin niitä herkuksi ruokapöytään. Kun ei kaloista mitään tiedä, maistui savustettu kala ihan hyvältä, vaikka jotenkin ihmettelin lahnan makua yliarvostetuksi. Sitten ystävien kanssa mietittiin kalan lajia uudelleen ja niinpä lahnani muuttuikin ruutanaksi, lähinnä järviruutanaksi. Tämä on mutaisen pohjan mönkijä ja lähes syömäkelvoton, jota myös kännikalaksi kutsutaan, koska se muuntaa nesteitään talviaikaan alkoholiksi selvitäkseen hapettomassa pohjamudassa.

Nyt otin kalasta kuvan ja etsin netistä kuvia sekä lahnasta että ruutanasta ja en enää ollutkaan varma. Kyllähän tuo kala sittenkin muistuttaa enemmän lahnaa kuin ruutanaa: pienet suomut, lovipäinen pyrstö, tummat evät. Miksei se sittenkin ole hyvänmakuinen lahna? Huijaako tieto makuaistia vai päinvastoin? Niin, mutta onhan sitten näitä muitakin samannäköisiä, on sorvaa, sulkavaa, säynettä jne. Mikähän kalani oikeastaan on? Pitää varmaankin kalan kanssa mennä oikean kalastajan juttusille.’

 

Piinkova levä

Julkaistu , kirjoittanut
1


chara’Olen aina luullut, että levät ovat jotain kummallista mössöä, että ne eivät pysy kasassa eikä niillä ole selvää muotoa. Aikoinaan, kun keräsin putkilokasveja lähes ammatikseni kesäaikaan, yritin Ahvenanmaalla prässätä outoa kortteenkaltaista vesikasvia ja vedin aina vesiperän. Se kun ei suostunut irtoamaan imupaperista eikä pysymään ehjänä kuivuttuaan, vaan katkeili ja särkyi ennen kuin sain sen liimattua paperille. Ihmettelin, mikä ihmeen otus se oli. En sitä silloin tiennyt ja pidin sitä vallan hienona löytönä. Nyt tiedän – se oli näkinpartainen, piinkova levä.’

Levät ovat viime aikoina saaneet kovin huonon maineen, kiitos myrkyllisten sinilevien, jotka oikeastaan eivät ole leviä ollenkaan vaan syanobakteereita. Leviä on kuitenkin oikeitakin, eivätkä ne ole mitenkään vahingollisia, päinvastoin nykyään luotetaan levien voimaan ilman liiallisen hiilidioksidin torjujana ja hapen muodostajana. Levät luokitellaan kasveihin, vaikka se on hieman harhaanjohtava, sillä levä on oikeastaan yleisnimitys suurelle joukolle eliöitä, joilla on samantapaiset elintavat ja ulkoiset piirteet. Alkueliöt ovat aikojen kuluessa ottaneet soluihinsa bakteereja, lähinnä syanobakteereja, ja kehittyneet sitten levämäisiksi eliöiksi. Ne kuuluvat siis eri eliökuntiin. Viherlevät ovat kuitenkin selvästi kasveja. Osa levistä luetaan edelleen bakteereihin ja osa muodostaa symbioosissa sienen kanssa yhteiseliön nimeltä jäkälä ja luetaan silloin kuuluvaksi sieniin.

Yksi viherlevien ryhmä on näkinpartaiset. Tällaiseen törmäsin silloin kauan sitten, kun yritin prässätä outoa löytöäni. Tavalliset putkilokasvit nimensä mukaan rakentuvat putkionmallisista soluista ja niiden kovat seinät pitävät kasvin muodossaan ja tukevana. Levältä tällainen rakenne puuttuu ja siksi se kuivuessaan oli hauras ja rikkoutui, kun yritti irroittaa sitä paperista. Näkinpartaiset eivät kuulu varsinaisiin piileviin, joiden soluseinät koostuvat piidioksista, mutta on niilläkin versossaan kovia aineita lähinnä kalsiumkarbonaattia, joka tuntuu karhealta käteen ja pitää näkinpartaisen pystyasennossa järven pohjassa. Se ei ole niin levämäinen kuin monet kelluvat tai virtausten mukana liehuvat levät. Ei se muistuta myöskään niitä suuria merileviä, kuten rakkolevää, joita voidaan käyttää jopa ravinnoksi.

Kuvan näkinpartainen (Chara sp.) löytyi Haltianselän rantavedestä kirkonkylän kohdalta. Olen tottunut siihen, että näitä on vain merenrannoilla, mutta harvakseltaan niitä löytyy myös sisämaasta järvien suojaisilta rannoilta lähinnä hiekkapohjalta. Äkkisältään katsottuna sitä luulisi vesikasviksi, ärviäksi, karvalehdeksi, vesitähdeksi, mutta lopulta sen hauras rakenne paljastaa sen oikean luonteen. Nämä levät elävät sekä makeassa- että murtovedessä. Suomesta tavataan yli 20 lajia, joiden määrittäminen oikein vaatii enemmän kokemusta kuin minulla on. Tämä levä ei ole milläänlailla myrkyllinen eikä vaarallinen vesistöille. Olen jopa ymmärtänyt, että se kasvaa vain puhtaissa vesissä ja kertoo siksi Kukkian hyvästä tilasta.

Nimi ei kerro totuutta

Julkaistu , kirjoittanut
6

järvisieni

’Näin syksyllä, kun kasvillisuus kuihtuu, järvissäkin, tulee esiin aivan outoja otuksia. Kuvan sätkyttelijä kasvoi Haltianselällä laiturin tolpaan kiinnittyneenä. Kyseessä on meillä yleinen järvisieni (Spongilla lacustris). Sen nimi ei todellakaan kerro koko totuutta ja nimikomiteoilla olisikin kovasti töitä tämän otuksen nimen muokkaamisessa kertomaan siitä totuuden!’

Järvisieni kuuluu sienieläimiin, ei siis kasveihin eikä sieniin. Nimensä se on saanut vartensa sienimäisestä rakenteesta ja vanhastaan sitä on kansanomaisesti kutsuttu sieneksi, kun ei parempaakaan nimeä ole keksitty. Siksi se edelleen on järvisieni. Sienieläimet taas elävät runkokuntana, valtava määrä erillisiä eläimiä on asettunut elämään yhdessä ja samalla ne muodostavat koko eliöstölle luonteenomaisen muodon, vähän samalla tavalla kuin valtamerien korallit, jotka myös ovat runkokuntaisesti eläviä eläimiä. Sienieläimen ruumista peittää kalkkia sisältävät neulasmaiset piikit, jotka pitävät eläimen ja runkokunnan kasassa. Eliö ei suinkaan ole väriltään vihreä, vaikka koko runkokunta näyttääkin tummanvihreältä, vaan sen pinnalla elää sen kanssa symbioosissa suuri määrä pieniä vihreitä leviä, jotka antavat muuten vaalealle eliölle värinsä. Runkokunnalla on myös sille tyypillinen oma hajunsa, joka tuntuu varsinkin silloin, kun ottaa järvisienen käteensä ja vähän puristelee sitä. Haju muistuttaa toisten mielestä valkosipulia toisten kalaa, onpa sanottu sen olevan kurkunkin hajuinen.

Tällä eläimellä ei ole juuri mitään meille tuttuja elimiä, vaan se ottaa ravintonsa veden mukana suoraan ihosolujen läpi vähän samaan tapaan kuin sekovartiset kasvit. Solut ovat erikoistuneet, mutta toimivat laajalti yhteistoiminnassa keskenään. Eläimellä ei myöskään ole sukurauhasia, vaan erikoistuneet solut tuottavat sukusoluja. Hedelmäitys tapahtuu kuten muillakin eläimillä siittiön kulkeutuessa sienieläimen sisälle. Tästä syntyy eräänlainen toukka, joka elää hetken eläimen liikkuvaa elämää, mutta kiinnityttyy sitten sopivalle alustalle ja jatkaa elämäänsä siinä ensin yksin ja myöhemmin uuden mahdollisen runkokunnan alkuna.

Suomessa järvisieni on yleinen ja sitä tavataan koko maasta erilaisista vesistä. Rinnakkaislajeja on neljä ja niiden tunnistaminen on vaikeaa ja levinneisyys on huonosti tunnettu. Suotuisissa olosuhteissa runkokunta saattaa kasvaa jopa metrin pituiseksi, mutta jää yleensä kuvan kaltaisesti parikymmensenttiseksi. Virtaavissa vesissä se voi olla litteä ja leijua veden mukana kuin levä, mutta seisovassa vedessä se on enemmän pensasmainen ja runkokunnan haarat ovat liereitä.

Järvisieni ei ilmennä ravinteisuutta eikä ravinnon puutetta, koska se ei ole turhan tarkka veden laadusta. Itse olen nähnyt niitä ehkä enimmin puhtaissa  ja kirkkaissa vesissä, mutta se saattaa johtua siitä, että silloin se on helpoimmin nähtävillä. Monet inhoavat tätä eliötä, koska se on limaisen tuntuinen jalan alla ja sen haju on vastenmielinen. Se ei ole mitenkään vahingollinen eikä pilaa rantaa, ei lahota laituritolppia eikä muutenkaan aiheuta mitään vaaraa. Se vain on ja onhan se taas yksi hienous omalle rantatontille, eliö jonka elämää on hauska seurata.