’Kun pakkanen paukutteli tammikuussa kolmenkymmenen asteen lukemia mittariin, moni epäili, etteivät mustikat tee marjaa seuraavana kesänä ollenkaan, koska lumi ei ollut suojaamassa kukkasilmuja. Niin minäkin. Toisin kävi. Mustikka kukki komeasti keväällä, tosin pari viikkoa etuajassa, niin kuin monet muutkin kukat. Kukkia oli joka varvussa ja uusia puhkesi koko ajan. Eipä pakkanen ollutkaan vienyt kukkasilmuja.
Kun katselin kukintaa metsän hämäryydessä, kuuntelin laulurastaan ohjeita, punarinnan solinaa ja peipon ponnekasta säveltä, muuta en kuullut. Kimalaisen surina puuttui, maamehiläiset olivat poissa, kukkakärpäsiäkään ei näkynyt. Monien muiden tavoin olin sitä mieltä, ettei tule marjaa, kun ei ole pölyttäjiä. Kukat riippuivat varvuissa apaattisina, kalpeina.
Eilen Hesarin artikkelissa asiaa vahvistettiin tutkimuksen kautta: mustikkasadosta tulee korkeintaan keskinkertainen, koska pölyttäjät olivat kukinnan aikaan myöhässä. Itse kiertelin aamulla koiran kanssa metsässä katsomassa, pitääkö uutinen paikkansa. Otanta oli vain parin kilometrin matka ja silläkin mustikkametsää vain pieni osuus. Kuitenkin siitä saattoi päätellä, että runsaasta kukinnasta ei ollut kehittynyt vastaavaa määrää raakileita, mutta niitä oli kuitenkin, toisin paikoin runsaastikin. Ehkä keskinkertainen sato, ainakin täällä Etelä-Hämeessä.
Aikaiset keväät sekoittavat luonnon aikatauluja. Hyönteiset eivät näytä lentävän samassa tahdissa kuin kukat kukkivat, ne elävät ikään kuin vanhaa aikaa. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin sopeutuminen tasoittaa rytmiä? Kokonaan toinen juttu on myös se, että kasvien kasvuraja siirtyy koko ajan pohjoiseen. Seuraavatkohan pölyttäjähyönteiset perässä vai löytyykö sieltä uusilta kasvualueilta uusia pölyttäjiä. Kovin voimakkaasti erikoistuneilla kukilla, kuten kämmeköillä, tämä voi tulla ongelmaksi.
Puolukka kukkii paraikaa ja komeasti kukkiikin. Pörriäisiä näyttää riittävän, koska kimalaiset ovat saaneet ensimmäisen sukupolven lentoon. Odotettavissa on hyvää satoa, lämmöstä, sateesta ja pölytyksestä riippuen.
Hyviä marjakausia hetken päästä!’