Marjalintuja

taviokuurna

’Vaikka viime kesä meidän ihmisten kannalta ei ollutkaan paras mahdollinen, niin joidenkin kannalta se oli. Syksyllä itse noukin ennätysmäärän puolukkaa ja noukkimatta vanhaan tuttuun paikkaan jäi vielä runsaasti. Pihlajat notkuivat punastuvia marjaryppäitä, aronia-aidat kiilsivät mustista marjoista. Linnuille se oli ruokaa.

Nyt talvella näemme syksyn runsauden loppunäytöksen, marjalinnut tyhjentävät marja kerrallaan puita ja pensaita. Ilmaston muuttumisen seurauksena monet linnut, varsinkin rastaat, jäävät viivyttelemään ja harkitsevat muuttoa vasta, kun ruoka alkaa loppua. Lisäksi tulevat ns. kiertolinnut, jotka paikkalintujen tapaa saattavat viipyä täällä talven, mutta kiertelevät ravinnon perässä pohjoisesta etelään tai idästä länteen.

taviokuurna


Tänä talvena on täällä Keski-Suomessa nähty taas pitkän ajan jälkeen peippolintuihin kuuluvaa itäistä taviokuurnaa. Lintu muistuttaa ulkonäöltään käpylintuja, joihin se aikaisemmin kuuluikin, mutta sen nokka ei ole ristissä, kuten käpyjä auki murtavilla käpylinnuilla. Linnun vanhoissa nimissä esiintyy edelleen sana käpylintu, mutta myös marjojen syömiseen viittaavia nimimuotoja. Poimin Kaisa Häkkisen kirjasta
Linnun nimi mm. seuraavia kansanomaisia nimiä: pihlajalintu, nakkilintu, käpylintu, natvaakko, tuomiherra, isompi tuuherra, kuusikas, lehvälintu. Nyt näitä kuurnia hyvällä tuurilla voi nähdä viimeisiä pihlajanmarjoja napsimassa, mm. Laajavuorentien varressa Jyväskylässä.

räkättirastas

Muutamat rastaat ovat myös liikkeellä marjojen perässä. Mustarastas on jo monena vuonna jäänyt talvehtimaan talojen ruokintojen varaan. Se ei ole kovin ahne marjoille. Sen sijaan räkättirastas viihtyy marjapuissa ja saattaa selvitä pakkastalvestakin kevääseen niiden varassa. Siitä on tullut viime vuosina uusi talvilintu keskistä Suomea myöten. Jos marjat loppuvat kesken, se on meidän avun varassa, sillä jyviä ja matoja ei lumen keskeltä ole helppo kaivaa. Silloin se saattaa tulla lintulaudoille syömään mustarastaan tapaan, mutta mieluummin se verottaa kesällä marjapensaita ja talvella pihlajia. Muitakin rastaita on talvella tavattu, mutta pakkasten tultua ne kyllä kiiruhtavat nopeasti etelämmäksi.

tilhi

Vanhastaan tuttu marjalintu on tilhi. Se liikkuu marjojen perässä suurina parvina ja silloin iloinen sirinä täyttää ilman. Tänäkin talvena olen tavannut useita muutaman kymmenen linnun parvia pyrähtelemässä tien reunan pihlajissa ja lähikoivuissa. Tämä pohjolan papukaija riippuu oksalla milloin pää alaspäin, milloin kurkottaa jalat harallaan marjaa naapurioksalta. Linnut viihtyvät myös muiden marjansyöjien parissa ja muodostavat sekaparvia. Jos tilhiä on runsaasti, niin ne viihtyvät vain toistensa seurassa ja tuntuu kuin ne ruokaillessaan juttelisivat toisilleen. Ruokatapoja ne eivät ole oppineet, vaan pöytä on niiden jälkeen kovin sottaisessa kunnossa.

punatulkku

Kun marjalinnuista puhutaan, ei pidä unohtaa myöskään kotoista punatulkkua. Tilhi pesii Lapissa ja kiertelee sieltä etelään, punatulkku pesii kuusimetsissä ja siirtyy talvella sieltä pihapiiriin. Se on siis näistä linnuista selvimmin paikkalintu. Sama tulkkupari saattaa viettää koko elämänsä samalla paikalla siirtyen vain metsän ja pihan väliä. Punatulkut ovat siemensyöjiä ja marjojen loputtua siirtyvät syömään puiden siemeniä ja lintulautojen herkkuja. Huonoina marjavuosina tulkut joutuvat tyytymään meidän ihmisten tarjoamaan sapuskaan. Monesti kuulee haukuttavan punatulkkuja juopoiksi tai kännisiksi, koska ne syövät myös käyneitä marjoja. Lintu ei kuitenkaan tule humalaan, sillä sillä on sen verran erilainen ruoansulatusmekanismi kuin meillä ihmisillä. Siksipä linnuille ei myöskään saa tarjota lintulaudoilla suolaista eikä homehtunutta ruokaa. Myös salmonella on lintujen paha vihollinen, eli lauta on pidettävä siistinä.

Muitakin lintuja saattaa löytyä marjapuista, mutta tässä nyt olivat ne tavallisimmat.’

Pikimustikka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kaikista pessimistisistä ennustuksista huolimatta mustikkasadosta taitaa tulla varsin hyvä. Olen tällä viikolla kierrellyt Luopioisten viimeisiä tekemättömiä kasviruutuja Aitoon suunnalla ja seurannut mustikan kypsymistä. Alkuviikosta vielä vihertävät mustikat ovat alkaneet saada vähitellen väriä ja tänään näin jo ensimmäiset poimijat koppineen mättäikössä. Kaikki marjat eivät vielä ole kypsiä, joten poimurin kanssa ei kannata marjaan lähteä. Piirakkamarjat sieltä kyllä saa. Marjaa tuntuu olevan erityisesti mäkien rinteillä varjoisilla kohdilla tai ainakin sellaisilla olen niitä itse nähnyt.

Mustikkaa voi poimia vielä pitkään. Viime syksynä keräsin poimurilla pari sangollista mustikkaa samaan aikaan kuin puolukkaakin. Hieman ne olivat vetisiä, mutta hyvää mehua niistä tuli. Radiossa kuulutettiin, että poimijat ovat lähtökuopissaan Thaimaassa ja yli 3000 työviisumia on myönnetty tänä vuonna uutterille matkaajille. Marjaa riittää meille kaikille, jos vaan haluamme niitä poimia.

Tänään tuli Tiede-lehden heinäkuun numero, ja siinä kerrottiin, että huippuvuosina metsämme tuottavat yli 300 miljoonaa kiloa mustikoita, josta ihmiset keräävät alle 15 %, eläimet syövät lopuista osan ja vihon viimeinen osuus tippuu maahan, josta pieneliöt pistävät sen poskeensa. Kaikki käytetään.

Mustikalla on parikin värimuotoa. Yleisempi on kuvan pikimustikka, jossa marjan pinnalle ei muodostu sinertävää vahapeitettä ollenkaan ja mustikka on silloin kuvan näköinen. Näitä mustikoita tapaa metsistä vuosittain. Harvinaisempi värimuoto on väritön tai vihertävä mustikka. Siihen ei sinistä eikä mustaakaan väriä muodostu ollenkaan. Sellaisiakin olen pari kertaa tavannut. Ensin luulin marjoja raaoiksi, mutta oikeilta ne maistuivat ja ihan kypsiltä tuntuivat. Kannattaa siis ottaa nekin talteen, jos vastaan tulee. Ravintoarvoista en tiedä, mutta maku ainakin on sama. Hyviä marjareissuja!’

Mustikkaa

Sm

’Kun pakkanen paukutteli tammikuussa kolmenkymmenen asteen lukemia mittariin, moni epäili, etteivät mustikat tee marjaa seuraavana kesänä ollenkaan, koska lumi ei ollut suojaamassa kukkasilmuja. Niin minäkin. Toisin kävi. Mustikka kukki komeasti keväällä, tosin pari viikkoa etuajassa, niin kuin monet muutkin kukat. Kukkia oli joka varvussa ja uusia puhkesi koko ajan. Eipä pakkanen ollutkaan vienyt kukkasilmuja.

Kun katselin kukintaa metsän hämäryydessä, kuuntelin laulurastaan ohjeita, punarinnan solinaa ja peipon ponnekasta säveltä, muuta en kuullut. Kimalaisen surina puuttui, maamehiläiset olivat poissa, kukkakärpäsiäkään ei näkynyt. Monien muiden tavoin olin sitä mieltä, ettei tule marjaa, kun ei ole pölyttäjiä. Kukat riippuivat varvuissa apaattisina, kalpeina.

Eilen Hesarin artikkelissa asiaa vahvistettiin tutkimuksen kautta: mustikkasadosta tulee korkeintaan keskinkertainen, koska pölyttäjät olivat kukinnan aikaan myöhässä. Itse kiertelin aamulla koiran kanssa metsässä katsomassa, pitääkö uutinen paikkansa. Otanta oli vain parin kilometrin matka ja silläkin mustikkametsää vain pieni osuus. Kuitenkin siitä saattoi päätellä, että runsaasta kukinnasta ei ollut kehittynyt vastaavaa määrää raakileita, mutta niitä oli kuitenkin, toisin paikoin runsaastikin. Ehkä keskinkertainen sato, ainakin täällä Etelä-Hämeessä.

Aikaiset keväät sekoittavat luonnon aikatauluja. Hyönteiset eivät näytä lentävän samassa tahdissa kuin kukat kukkivat, ne elävät ikään kuin vanhaa aikaa. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin sopeutuminen tasoittaa rytmiä? Kokonaan toinen juttu on myös se, että kasvien kasvuraja siirtyy koko ajan pohjoiseen. Seuraavatkohan pölyttäjähyönteiset perässä vai löytyykö sieltä uusilta kasvualueilta uusia pölyttäjiä. Kovin voimakkaasti erikoistuneilla kukilla, kuten kämmeköillä, tämä voi tulla ongelmaksi.

Puolukka kukkii paraikaa ja komeasti kukkiikin. Pörriäisiä näyttää riittävän, koska kimalaiset ovat saaneet ensimmäisen sukupolven lentoon. Odotettavissa on hyvää satoa, lämmöstä, sateesta ja pölytyksestä riippuen.

Hyviä marjakausia hetken päästä!’

mustikka2

38: variksenmarja

variksenmarja1

’Olen parhaillaan Vuokatissa ja näpyttelen tätä viikottaista kasvipostausta kämpän terassilla auringon laskiessa järven taakse. Kiersin juuri pienen lenkin salskeassa mäntymetsässä ja ihailin alkavan ruskan värejä. Etelämpänä metsän kenttäkerros on täynnä mustikkaa ja puolukkaa, mutta täällä silmiin pisti heti kuvan variksenmarja. Siitäpä saankin hyvän kasvin täksi viikoksi.’

Variksenmarja (Empetrum nigrum) on yleinen kasvi koko maassa. Etelämpänä kasvaa kaksikotinen nimilaji (ssp. nigrum) ja pohjoisempana yksikotinen pohjanvariksenmarja (ssp. hermafroditum). Tämän kotisuuden voi tarkistaa katsomalla marjojen tyvelle; jos siellä näkyy heteen jäämiä, on kyseessä pohjoinen alalaji. Lapissa se on vallitseva muoto, mutta löytää sen etelämpääkin lähinnä suurten järvien rannoilta ja korkeiden mäkien päältä. Muuten etelässä on nimirotua lähinnä soilla ja kosteikoissa, joskus myös mäntykankailla.

KurkisuoVariksenmarjaa on turhaan väheksytty marjakasvina, sillä sen marjat ovat aivan yhtä kelvollisia kerättäväksi kuin mustikat tai puolukatkin. Tuulipölytteisenä kasvina se tekee vuosittain säännöllisesti runsaasti marjoja ja varsinkin pohjanvariksenmarja on mehuisa ja runsas. Siitä saa sellaisenaan hyvää kaarnikkamehua, tai sen voi sekoittaa muistikoiden tai juolukoiden joukkoon antamaan lisämakua. Marjan sisällä on kovia siemeniä, joten sellaisenaan syötäväksi tai hilloksi variksenmarjasta ei juuri ole. Hyvältä paikalta Lapista voi muutamassa hetkessä noukkia talviset marjat. Lisäksi variksenmarja on muutenkin arvokas, koska se sisältää meidän marjoistamme eniten erilaisia flavonoideja ja sen C-vitamiinipitoisuus on huikea.

Variksenmarja on siis varsin hyödyllinen marja, joten eipä jätetä sitä tänä vuonna vain mättäiden koristukseksi. Tosin ei se hukkaan mene silloinkaan, sillä kanalinnut pitävät sen mausta ja nokkivat kyllä kaarnikat talteen.

UtöViime talvi oli varsin ankara etenkin kanervakasveille ja niiden sukulaisille. Kirjoitin keväällä parikin postausta kuvien kanssa talvella kärsineistä kasveista. Nyt syksyllä kun katsoo niin mustikka- kuin kanervamättäitäkin huomaa, kuinka todellakin osa kasveista on kuivunut ja kuollut talven aikana. Kuvassa näkyvä variksenmarjakasvusto ei toipunut enää marjovaksi kasvustoksi ja kestää kauen ennen kuin paikalle kasvaa uusi kerros variksenmarjaa. Monet kanervakasvit kasvavat sen verran hitaasti. Lumipeite on hyvä suoja pakkasen poltetta vastaan.

 

21: tuomi

tuomi1’Minulle kesä tulee silloin, kun tuomi kukkii. Tällä viikolla on sen aika. Viime sunnuntaina näin nuppujen liki silmissä suurenevan ja sitten terälehtien työntyvän esiin. Lähes hellelukemiin noussut lämpötila nopeuttaa prosessia ja niinpä tänään tuomipensaat kukoistivat jo täynnä kukkia niin kuin viereisessä kuvassa näkyy.

Tuomi (Prunus padus) on yleinen koko maassa. Pohjoisessa se harvinaistuu, mutta Tunturi-Lapissa kasvaa korvaamassa tätä eteläistä nimilajia toinen alalaji: pohjantuomi. Tämän viikon kasvi kasvaa yleensä kookkaaksi pensaaksi tai pieneksi puuksi. Sen voi löytää metsänreunoista, rannoilta, puronvarsilta ja lehdoista. Joskus sitä kasvatetaan myös koristeena, varsinkin sen punalehtistä muotoa: purppuratuomea. Täällä Luopioisissa tuomi on omassa arvossaan, onhan se Pirkanmaan maakuntakukka.

Suomessa tuomen mustia marjoja luullaan yleisesti myrkyllisiksi eikä niitä sen vuoksi käytetä. Muualla marjat ovat suosittuja esim. likööriteollisuudessa ja mehuina. Niitä on yhdessä kuoren kanssa käytetty myös kankaiden värjäykseen. Tuomenmarja on karvas eikä sitä voi sellaisenaan syödä. Koko pensas tuoksuu voimakkaasti ja Lönnrotin mukaan sitä ovat kammonneet eläimetkin.

Kukkimisen jälkeen tuomi on melko roskaisen näköinen puu. Silloin tällöin tuomenkehrääjäkoi kietoo koko pensaan valkoiseen harsoon ja toukat syövät puun paljaaksi seitin suojassa. Monet sienitaudit myös vaivaavat sitä, mm. kuusentuomiruoste, tuomenpussisienitauti, tuomenpunalaikkusieni, tuomenhärmä ja punapahkasieni. Muita sieniä en tuomelta ole löytänyt, mutta varmaan siinä jokin kääväkkäisiinkin kuuluva sieni elelee.

Tuomen puuaines on aika vähän käytetty raaka-aine nykyään. Perinteisesti siitä on väännetty hevosen luokkia ja saavin vanteita, mutta nykykäyttö taitaa jäädä koriste-esineisiin ja koruihin. Tuomen puuaines on kellertävää ja pehmeää. Se taipuu ja halkeilee helposti. Sitä on käytetty myös sorvipuuna. Itse olen hyödyntänyt tuomea melko vähän. Muistan vain kuinka vaikeaa on raivata metsässä tuomitiheiköitä, koska pensaan oksat taipuvat maahan ja juurehtivat, latvakin saattaa olla kiinni maassa. Kaikesta vaivasta huolimatta tuomi on hieno osa luontoamme, varsinkin näin keväällä sen kukkiessa.’

tuomi2

12: mustikka

mustikka1’Nyt tietenkin voisi ajatella, etteikö mustikka voisi mieluummin olla viikon kasvina keskikesällä. Mutta ajattelin, että silloin on niin paljon muitakin mahdollisuuksia. Loppujen lopuksi mustikka on tällä hetkellä hyvin eksoottisen näköinen kasvi metsissämme. Tänä lumettomana talvena sitä on näkynyt kaiken aikaa ja jossain vaiheessa hiihtokin tuntui kuin mustikanvarvuilla tanssimiselta. Nyt kun lievä takatalvi toi vähäisen lumikerroksen taas metsiin, olen ihaillut mustikanvarpujen graafista kauneutta. Kesäisemmät kuvat siitä voi käydä katsomassa kasvistosivuilta.’

Mustikka (Vaccinium myrtillus) kuuluu kanervakasvien heimoon. Monimuotoisuutta siellä riittää, kun ajattelee, että samaan heimoon kuuluvat niin etelän puukanervat kuin pohjoisten soiden karpalotkin. Heimossa on myös paljon hyödyllisiä kasveja, etenkin mustikan sukulaisissa. Metsiemme tärkeimmät marjat mustikka, juolukka, puolukka ja karpalot kuuluvat tähän sukuun. mustikka2Paljon niitä kerätään, mutta edelleen syksyisin muistutetaan meitä siitä, kuinka paljon marjoja jää metsään mätänemään eli lintujen ravinnoksi. Marjankerääjien sukupolvi on ikääntynyt vai pitäisikö sanoa itääntynyt, kun poimijat tuotetaan nykyään Kauko-Idästä.

Tänäkin talvena on lehdissä olut runsaasti tietoa mustikan terveydellisistä vaikutuksista. Vanhastaanhan nämä on jo tiedetty, mutta välillä oli vaihe, jolloin ei näitä ominaisuuksia haluttu ymmärtää. Mustikkasopan voimalla hiihdettiin ja hoidettiin vatsavaivoja, lehtiä kiehautettiin teeksi ja käytettiin rohtona, joka sisälsi luonnoninsuliinia. Teetä ei kuitenkaan saisi nauttia liikaa, koska lehtien parkkiaineet myös rasittavat munuaisia eivätkä vain paranna. Nykyään mustikan terveellisyys siis taas tunnustetaan ja sen sisältämien vitamiinien (A, B, C) ja muiden ainesosien on todettu ihan oikeasti vaikuttavan moniin terveydellisiin asioihin: hämäränäköön, syöpiin, muistiin, jopa Altzheimerin tautiin, verenkiertoon ja kolesteroliin, tulehduksiin ja sokeritautiin. Monipuolinen marja kaikella tapaa, jota kannattaisi hyödyntää enemmänkin.

Tällä hetkellä mustikan särmikkäät varret ovat levossa, mutta kunhan lämpötila pysyvästi nousee nollan yläpuolelle, alkavat varret tuottaa ravintoa ja silmut turvota. Mustikka pudottaa lehtensä syksyllä ja kasvattaa keväällä kasvin kukkimisaikaan uudet hennonvihreät lehdet. Silloin kasvi onkin aivan eri näköinen kuin nyt. Onneksi mustikka on yksi yleisimmistä kasveistamme, joten sen tuntemisessa ei pitäisi olla mitään vaikeutta, kunhan katselee vain ympärilleen metsässä kulkiessaan.

Syyskuun alkaessa

heisi1

’Virallisesti kalenterin mukaan kesä on ohi, mutta ainakin täksi viikoksi on vielä luvattu lämpimiä ja aurinkoisia kelejä. Miksi suremaan kesän loppumista, onhan syksy ihan hyvä vuodenaika väreineen, marjoineen ja hämyisine iltoineen? Itse tuskailen usein näkemisen kanssa, kun yrittää tihrustaa pientä sammalta huonossa valossa jossain kallionkupeessa enkä näe, en millään.

Viime lauantaina Suomen luonnon päivä huipensi komean kesän. Säiden puolesta se oli vaihteleva, niin kuin hyvä onkin. Kesään kertyi kuitenkin ennätysmäärä hellepäiviä. Laskin niitä täällä Etelä-Hämeessäkin olleen kolmen kuukauden aikana 24 kpl. Nyt on syksyn vuoro. Olen ottanut jo varaslähdön ja käynyt muutaman kerran puolukassa. Lapsena syyskuun ensimmäinen päivä oli aina se puolukkapäivä. Silloin mentiin lähisuon laitaan eväiden kanssa koko perhe ja noukittiin talven puolukat talteen. Tänä vuonna marjat kypsyivät etuajassa ja niinpä puolukkaa on saanut noukkia jo parin viikon ajan.

Yläkuvan marjat eivät ole syötäviä. Pistin heisipuun marjatertun päivityksen kuvaksi sen vuoksi, että pidän tuosta lehtopensaasta. Sen marjat ovat lievästi myrkyllisiä, niin kuin useimpien lehtopensaiden marjat, eikä niitä kannata noukkia. Parempiakin on saatavilla. Koiranheiden marjat muistuttavat minua kotimaisen luonnon moni-ilmeisyydestä ja kuitenkin yhtäläisyydestä. Joskus olen ihmetellyt erilaisten marjojen määrää ja samankaltaisuutta. Miksi niin useat marjat ovat punaisia? Miksi lehtojen marjat lähes poikkeuksetta ovat myrkyllisiä? Miksi eläimet eivät saa mahankouristuksia ja sairastu myrkyllisistä marjoista? Paljon on suomalaisessa luonnossa ihmeteltävää. Ei tarvitse ollenkaan lähteä merta edemmäksi kalaan löytääkseen innoittavia kokemuksia. Niitä löytyy ihan kummasti omasta takaakin.

Nyt on aika nauttia syksystä, väreistä, marjoista, kuulakkuudesta ja hiljaisuudesta.’

Karpalon aikaan

karpalo

’Kävin tänään Luopioisten ja Padasjoen rajalla olevalla suurella suoalueella, Kurkisuolla. Se on Natura 2000- kohde ja siksi suurelta osin rauhoitettu. Onneksi, sillä se on laajalla alueella Etelä-Hämettä ainoa suurempi luonnontilainen suo. Lokakuun alku on aika , jolloin suolle on pakko päästä. Sen kertoo kuvakin.’

Tänä vuonna on marjoja tullut Etelä-Hämeessä lähes ennätystahtiin. Ensin mättäät peittyivät mustikoihin, sitten puolukoihin ja nyt on karpaloiden aika. Itse en pidä mustikoiden noukkimisesta kaikesta siitä propagandasta huolimatta, joka kertoo marjan terveellisyydestä ja käyttökelpoisuudesta. Niinpä mustikat jäivät paljolti metsään, vaikka niitä oli vielä syyskuullakin aivan kelvollisena noukittavaksi. Ehkä yksi syy on myös se, ettei mustikka oikein sovellu konepoimintaan. Puolukka onkin sitten eri asia. Taisin noukkia niitä iltojen ratoksi aivan yli tarpeen. Kun marjaa on paljon ja koneella noukkii, ei sangolliseen montaa kymmentä minuuttia mene. Niinpä tiinut ovat kellarissa täynnä herkkua talven varalle.

Karpalo on marja, joka monesti jää mättäille lintujen ravinnoksi. Kuitenkin se taitaa olla näistä meikäläisistä marjoista kestävin säilöttävä. Aikoinaan karpalot säilöttiin kokonaisina veden alle kellariin ja ne säilyivät hyvin seuraavaan suveen saakka. Myös harsopusseihin kuivaan tilaan niitä ripustettiin eikä vaurioita juurikaan tullut. Karpalot vain ovat hitaita noukkia, sillä konepoimintaa ei oikein voi tehdä ja jokainen marja on poimittava erikseen, usein moneen kertaan, kun se aina lipeää käsistä joustavien varsiensa vuoksi. Kuvan kaltaisia paikkoja on tänä vuonna ollut paljon ja niistä noukkiminenkin käy joutuisasti.

Moni pitää karpaloa liian kirpeänä marjana. Pelkältään syötynä se sitä varmaan onkin. Itse pistän karpaloita luonnonjugurtin joukkoon ja ripaus sokeria päälle. Silloin katrpalon kirpeys laimenee jugurtin pahmeyteen ja sokeri poistaa liiallisen ärhäkkyyden. Suosittelen! Aivan erinomaista on karpaloista puristettu mehu. Sitä vain pitää jonkin verran laimentaa eikä siinäkään sokeri ainakaan pahasta ole. Vanhastaan tiedetään karpalohyydykkeen kruunaavan monen liha-aterian. Hirvenmetsästys on menossa parhaillaan ja hirvipaistin koristeeksi ja kirpeydeksi kuuluvat ehdottomasti karpalot.

Jokohan tämä palopuhe riittää ja huomenna kaikki lukijat säntäävät lähimmälle suolle tätä herkkua hakemaan. Tänä vuonna kannattaa sitten ottaa pitkävartiset saappaat, sillä syksyn säät ovat saaneet monen suon tulvimaan. Karpalot löytyvät helpommin puiden juurilta ja mättäiltä, suon välipinnoilla ne ovat painuneet rahkan sisään eivätkä näy kovinkaan helposti ohikulkijalle.

Antoisia karpaloretkiä!

Mansikoita marraskuussa

mansikka

’ Pari päivää sitten oli aamun lehdessä kuva ja teksti ihmeestä, joka oli ilmaantunut syksyn pimeään. Itse löysin myös tuon ihmeen omasta puutarhasta eilen (9.11.). Suojaisassa paikassa pensaan alla kiven kupeessa kukki ja marjoi kesäinen mansikka. Kovin ovat vielä kalpeat nuo hedelmät, mutta jahka saavat runsaasti tätä syksyistä auringonpaistetta, niin eiköhän ne vielä punastu pelkästä mielihyvästä, kun pääsivät julkisuuteen. Itsekin punastuin, kun omani kiikutti eteeni muutaman vuoden takaisen runonsa; oli omistanut sen minulle.’

KESÄ TALVELLA

Mansikoita marraskuussa
juolukoita joulukuussa.

Tammikuussa sinitaivas
poutapilven kuljettaa.
Helmikuussa heinän helpi
lempeästi keinahtaa.

Kun vain olet lähelläni,
kesä viipyy vierelläni.

Myrkkyä

näsiä1

’Kevään myötä kasvimaailma alkaa nostaa päätään hangen alta. Viime pyhänä katselin jo näsiän turvonneita kukkasilmuja Hämeessä. Etelämpänä saattaa jo punaista väriäkin näkyä. Täällä Keski-Suomessa vasta hankitaan. Mutta parin viikon kuluttua se jo kukkii, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.’

Pikkupoikana minua aina varoiteltiin koskemasta tähän kasviin, sillä se tiedettiin myrkylliseksi. Sanottiin huoli suupielessä, että jo yksikin marja voi saada mahan sekaisin tai hengen pois. Näin asia onkin. Tämä omannäköisensä kasvi on kokonaan myrkyllinen, niin kuin monet muutkin lehtokasvit. Se aloittaa kukkimisen aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista ja syyskesällä sen varsia koristavat kirkkaanpunaiset marjat. Kasvi on pensasmainen puolesta metristä puoleentoista metriin korkea eikä sitä oikein missään ole runsaasti, muutama pensas paikassaan. Sitä tavataan lehdoista aina napapiirille asti, mutta pohjoisessa se on jo hyvin harvinainen.

Näsiän myrkyllisyys on vaihtelevaa. Siitä huolimatta sitä ei pidä mennä kokeilemaan syömällä. Lapset ovat herkempiä saamaan oireita kuin aikuiset ja silloin yksikin marja voi olla liikaa. Olen aina ihmetellyt tätä, koska syyskesällä linnut popsivat marjoja ravinnokseen eivätkä näytä olevan siitä millänsäkään. Näsiän myrkky, metseriini, ei näytä vaikuttavan niihin. Onko niillä jokin puolustusmekanismi, joka ihmiseltä puuttuu? Toisaalta, miksi kasville on kehittynyt myrkky, jos kaiken maailman linnut kuitenkin sen marjoja syövät ja samalla levittävät sen siemeniä? Mitä vastaan se suojautuu?

näsiä2

Yleensä ihmiset ovat kautta aikojen ottaneet käyttöönsä erikoisesti vaikuttavia kasveja tai niiden osia. Niinpä näsiänkin marjoja on käytetty rohtoina ja lääkkeinä niiden vaarallisuudesta huolimatta. Tästä kertoo myös kasvin vanha kansanomainen nimi, riidenmarja. Marjoilla yritettiin parantaa riisitautia. Monia muitakin nimityksiä kasvilla on ja todennäköisesti sitä on käytetty muihinkin vaivoihin, ehkäpä huumaavanakin aineena sen ajan tohtoreiden yrttilääkinnässä. Tuloksista en tiedä mitään.

Nykyään ei suositella ja ihan oikein onkin, näsiää koristepensaaksi eikä puutarhojen komistukseksi, mutta lehdoissa sitä kannattaa käydä näin alkukeväästä ihailemassa. Sen kukat tuoksuvat hyvältä ja ovat kauniita. Mehiläiset ja muut aikaiset hyönteiset pörräävät kukkien ympärillä myrkystä piittaamatta ja näin kukat pölyttyvät. Näsiän myrkylle en ole keksinyt selitystä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla yksin myrkyllisyydessään, sillä monet lehtokasvit ovat myrkyllisiä, kuten surenmarja, lehtokuusama jopa kansalliskukka kielokin.

Huhtikuu on parasta aikaa näsiän bongaamiseen.