Sammalpäivitys

luhtahiirensammal

’Helmikuu on lopuillaan ja kevätkuukaudet alkavat kohtsillään. Voisi sanoa, että alkaa uusi kausi, mutta sammalharrastuksessa kautta kestää ympäri vuoden, jos vain viitsii kiertää ja koluta kallionkoloja ja puiden runkoja. Tänä talvena ainakin Keski-Suomessa on ollut sen verran paljon lunta, ettei sammalia ole juurikaan näkynyt. Siksi päivitinkin helmikuun aikana viimevuotisia löytöjä ja lopulta koko sammalsivuston lajiston.

rantarahkasammal

Reilu vuosi sitten aloin kerätä Luopioisten alueen sammalhavaintoja karttojen muotoon. Viime kesän havainnot odottivat näytteissä, muistiinpanoissa ja keruumuistioissa yhteenvetoa. Se ei ollutkaan ihan helppo työ. Olin jakanut alueen 26 ruutuun, joiden pinta-ala vaihteli reunaruuduissa muutamasta koko ruudun 25 neliökilometriin. Jokaisen ruudun sisälle mahtuu valtava määrä erilaisia biotooppeja ja siksi myös erilaisisa sammallajeja. Niinpä jo viime vuonna epäilin, että kaikkiin karttoihin tulee sama määrä pisteitä ja samat lajit. Nyt, kun viime kesän pisteet on täydennetty karttoihin, huomaa, ettei pelko samankaltaisuudesta pidä paikkaansa. Siellä toki on lajeja, jotka löytyvät kaikkialta ja täyttävät siksi koko ruudun (iso piste), mutta on myös lajeja, jotka aidosti ovat harvinaisia tai vähäisiä. Vaikeutena on päätellä, mitkä tällaisia ovat. Niinpä jouduin muuttamaan käsityksiäni usean lajin kohdalla. Ei tämä olekaan niin yleinen kuin olen ymmärtänyt tai ei tätä kannata enää etsiä, tätä on kaikkialla.

loukkosiiransammal, vielä varmistamatta

Muutama kausi vielä, niin kartoista alkaa voida tehdä jo päätelmiäkin. Nyt on vielä monia biotooppeja liian vähillä käynneillä. Esimerkiksi suot ovat jääneet kovin hatariksi, samoin rannat. Sen sijaan kalliot ja metsätiet on jo nyt melko hyvin koluttu. Tämä johtuu varmaankin siitä, että teitä pitkin kuljetaan tutkimuspaikalle ja kalliot taas ovat niitä paikkoja, mistä varmimmin lajeja löytyy.

Viime vuonna löytyi Luopioisista 12 uutta lajia ja kokonaislajimäärä on nyt 385 lajia. Aikanaan, kun aloitin sammalkartoituksen, ajattelin täältä löytyvän noin neljä sataa lajia. Arvaus ei ole enää kaukana. Tosin uusien lajien löytyminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Olen kyllä jo asettanut ensi kesälle muutamien löydettävien lajien tavoitteen.

harsosammal, kesän  mieluisin löytö

Viime vuoden uudet lajit ovat: hiirensammalet (luhta-, sora– ja hentohiirensammal), vihdoin törmävarstasammal, kolokärpänsammal, rutakaulasammal, ranta– ja viherrahkasammal ja maksasammalista metsälovisammal, loukkosiiransammal ja harsosammal. Näistä hiirensammalet ovat jatkovarmistuksessa, joten ne eivät ole varmoja, samoin pari muuta lajia. Tämän lisäksi monesta yhden havainnon lajista löytyi toisia havaintoja, kuten rakkosammal ja turrisammal, josta löytyi peräti neljä uutta kasvupaikkaa. Tämän lisäksi jatkokäsittelyssä on pari ehdolla olevaa lajia, joista voi hyvinkin tulla alueelle uusia, kunhan saan varmennukset tietooni. Tästä on hyvä jatkaa ja siirtyä uuteen kauteen.’

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.