’Vapun jälkeen kerättiin jätettä talteen satojen ihmisten voimin ympäri Suomea. Jo ennen vappua tiedotettiin, että jätelavoja, roskiksia, keräyspisteitä on lisätty tapahtumapaikoille yli puolta miljoonaa jätelitraa varten. Kuohuviinipulloista luvattiin jopa elokuvalippuja. Mutta kuinkas kävikään? Jälleen huomataan, että jätteen paikka on juuri siinä, missä sen on syntynyt eli nurmikolla, kadun laidassa, rannalla. Pelkästään yhdestä helsinkiläisestä puistosta kerättiin 26 000 kuohuviinipulloa muusta jätteestä puhumattakaan. Ilman vapaaehtoisia kerääjiä koko urakasta ei selvittäisi. Siivous kestää nytkin useita päiviä.

Itse kiertelin vapunpäivänä puronvarsilehtoa etsien kuvattavaa tai kerättävää. Hieman likinäköisenä katselin paperinkaltaista serpenttiiniroskaa ja olin jo noukkimassa sitä talteen pois rumentamasta keväistä luontoa, kun huomasin, ettei kyse ollutkaan roskasta. Kovasti serpenttiiniä muistutavat lehtokortteen hangen alla vaalentuneet versot koristivat vihreää sammalmattoa. Syksyllä tämän kortteen tunnistaa juuri siitä, että sen versot ensimmäisenä kuihtuvat ja loistavat kauas vaaleina, kun serkkunsa metsäkortteet vielä jököttävät vihreinä vieressä. Luonnon roskat maatuvat, kun uutta versoa puskee maasta esiin. Ne häviävät itsestään. Näidenkin kortteenpalojen alla kuitenkin odottivat edelleen maatumista muovipurkit, lasipullot ja peltipurkit, jotka oli kipattu sinne kymmeniä vuosia sitten, kun puronvartta oli pidetty lähitalon kaatopaikkana.

 Koskahan me tajuaisimme oman hyvinvointimme riippuvan myös siisteydestä. Patukan kääre painaa vähemmän kuin sen sisältö, tyhjä purkki on kevyempi kuin täysi. Miten se on niin vaikeaa ymmärtää?’