’Virallisesti kalenterin mukaan kesä on ohi, mutta ainakin täksi viikoksi on vielä luvattu lämpimiä ja aurinkoisia kelejä. Miksi suremaan kesän loppumista, onhan syksy ihan hyvä vuodenaika väreineen, marjoineen ja hämyisine iltoineen? Itse tuskailen usein näkemisen kanssa, kun yrittää tihrustaa pientä sammalta huonossa valossa jossain kallionkupeessa enkä näe, en millään.

Viime lauantaina Suomen luonnon päivä huipensi komean kesän. Säiden puolesta se oli vaihteleva, niin kuin hyvä onkin. Kesään kertyi kuitenkin ennätysmäärä hellepäiviä. Laskin niitä täällä Etelä-Hämeessäkin olleen kolmen kuukauden aikana 24 kpl. Nyt on syksyn vuoro. Olen ottanut jo varaslähdön ja käynyt muutaman kerran puolukassa. Lapsena syyskuun ensimmäinen päivä oli aina se puolukkapäivä. Silloin mentiin lähisuon laitaan eväiden kanssa koko perhe ja noukittiin talven puolukat talteen. Tänä vuonna marjat kypsyivät etuajassa ja niinpä puolukkaa on saanut noukkia jo parin viikon ajan.

Yläkuvan marjat eivät ole syötäviä. Pistin heisipuun marjatertun päivityksen kuvaksi sen vuoksi, että pidän tuosta lehtopensaasta. Sen marjat ovat lievästi myrkyllisiä, niin kuin useimpien lehtopensaiden marjat, eikä niitä kannata noukkia. Parempiakin on saatavilla. Koiranheiden marjat muistuttavat minua kotimaisen luonnon moni-ilmeisyydestä ja kuitenkin yhtäläisyydestä. Joskus olen ihmetellyt erilaisten marjojen määrää ja samankaltaisuutta. Miksi niin useat marjat ovat punaisia? Miksi lehtojen marjat lähes poikkeuksetta ovat myrkyllisiä? Miksi eläimet eivät saa mahankouristuksia ja sairastu myrkyllisistä marjoista? Paljon on suomalaisessa luonnossa ihmeteltävää. Ei tarvitse ollenkaan lähteä merta edemmäksi kalaan löytääkseen innoittavia kokemuksia. Niitä löytyy ihan kummasti omasta takaakin.

Nyt on aika nauttia syksystä, väreistä, marjoista, kuulakkuudesta ja hiljaisuudesta.’