’Lumi peitti jo kukat laaksosessa, mutta suli sitten pois ja nyt on taas lähes terminen kesä. Eilen vuorokauden keskilämpötila maksimin ja minimin keskiarvona laskien oli yli kymmenen plusastetta. Tällainen sää nostattaa sumua aamutuimaan. Yläkuva ei ole eilen otettu, mutta se kertoo sään laadusta parin viikon takaa lokakuun alusta aamupäivältä. Alla on kuva tältä hetkeltä lokakuun lopulta, myös aamulla otettu. Siinä näkyy nousevan auringon punerrus. Jos taivas kirkastuu, sumu haihtuu ja aurinko kuivattaa maisemaa. Koskaan se ei kuitenkaan tule täysin kuivaksi enää myöhäissyksyllä. Kosteus jää viipymään varjokohtiin, se kimaltaa kolojen hämähäkinseiteissä ja kiiltää kynnöksellä. 

Elämme toisaalta pysähtynyttä aikaa toisaalta suurta muutosta. Sato on korjattu, maat käännetty, marraskuun tunnelmaa viipyy jo kuolevassa kasvillisuudessa. Takanapäin on kesän vehreys ja valo, jotka näkyvät juhannusviikolla neljän aikaan otetussa aamusumuisessa kuvassa.

Edessäpäin on helmikuun hankien tuoma häikäisevä kirkkaus ja kuulaus. Niitä olen yrittänyt vangita talvikuvaan helmikuun puolivälissä iltapäivällä.

Kuvat on kaikki otettu samaan suuntaan melko samalta paikalta eri vuodenaikoina. Joskus 70-luvulla olin niin viitseliäs, että seisotin kameraa jalustalla ja otin kesäisen vuorokauden kuvat parin tunnin välein samasta maisemasta, mutta olen ne kuvat johonkin hukannut. Saisikohan joskus vielä itsestään irti tehdä sama uudelleen näin digiaikana. Muistan, kuinka hämmästyttävän paljon maisema voi muuttua parin tunnin aikana.

Nyt odotamme pysähtyneessä syksyn elossa ensin joulun valoja ja sitten taivaan valoja. Vielä pari kuukautta pimenee, sitten mennään taas kohti uutta kasvukautta. Kohta alkaa olla aika tehdä yhteenveto tämän kauden löydöistä, keruuksista ja havainnoista.’