’Kävin tänään pikipäin maalla Luopioisissa. Koska joulukuun alussa maa oli lumen peitossa, en saattanut tehdä kukkakartoitusta edelleen kukkivista kasveista. Niinpä tein sen nyt tammikuun alussa, koska maa oli lumeton. Kiersin aika nopeasti saman reitin kuin syksylläkin. Päällisin puolin kukat olivat kuihtuneet, heinät laonneet ja kasvit vaipuneet talvilepoon. Kuitenkin löytyi myös kuvan mukaisia reheviä kasvustoja. Pihatähtimö eli vesiheinä on todellisuudessa kuvattu syksyllä, mutta kasvimaan laidassa oli lähes samassa vedossa olevia kasvustoja. Nuput näyttivät siltä, kuin ne voisivat millä hetkellä tahansa aueta. Siinä siis ensimmäinen tammikuun kukka.

Puutarhapolun jälkeen kiersin kellarin kupeelle katsomaan, onko saunakukasta mitään jäljellä. Yllätyksekseni löysin sen kukkivana. Totuuden nimessä on sanottava, etteivät kukat olleet enää mitään kesän loistokkaita, pystyjä ja ylväitä, vaan nuokkuvia rääsyjä, joista puuttui terälehtiä ja kehräkukatkin olivat harmaantuneet eli siis kuolleet, mutta kukkia kaikitenkin. Siitä löytyi toinen laji tammikuulle.

Kasvilavassa olen kasvattanut kesällä yrttejä, salaatteja ja mausteita. Se on suojattu sivuilta ja täytetty rehevällä kompostimullalla. Katselin tarkaan löytyisikö kukkivia rikkakasveja. Peipit olivat kuitenkin pudottaneet kukkansa, vaikka lehdet olivatkin vielä vihreät. Lutukat olivat nuutuneet ja laskeutuneet mullalle lepäämään. Pillikkeistä ei näkynyt jälkeäkään. Mutta mikäs pilkisteli ruohosipulin takaa, nurmihärkkihän se. Kukkaa tuolta kasvilta en enää löytänyt, mutta aivan samalla tavalla kuin vesiheinälläkin, turpeat nuput olivat valmiit avautumaan ja pilkistipä verholehtien rakosesta hieman valkoista terälehteäkin. Niinpä tulkitsin sen kolmanneksi tammikuun kukaksi.

Nyt palasin takaisin pihaan ja mikäs tulikaan vastaan aivan vanhan navetan edessä. Sen ikkunoiden alla olin kukituttanut pari vuotta sitten kaupasta ostamiani orvokkeja. Siinähän aivan seinän vieressä kukki komeasti tarhaorvokki eli villiytynyt koristeorvokki, jonka siemenistä jotkut aina itävät ja levittäytyvät kukkapenkin ympäristöön. Sitkeä sissi, tuumasin ja merkitsin neljännen tammikuun kukan muistivihkoon.

Sitten alkoikin tuskien taival, sillä piha näytti kuolleelta vihreältä aavikolta. Sellainenhan kynitty nurmikko on, se ei kuki eikä kukoista. Kiersinkin metsän puolelle ja siellä pientarella kasvoi viides tammikuun kukka. Oikeastaan se oli heinä, kylänurmikka, mutta kun se on ennekin saanut olla kukkien joukossa kasvikartoituksissa, niin olkoon nytkin. Nurmikka on yksivuotinen ja siksi se tekee kaikkensa saadakseen mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Tuskin sen tammikuisista kukista siemeniä koskaan tulee, mutta eihän yrittänyttä laiteta.

Kaikista ponnisteluista huolimatta enempää kukkia en löytänyt. Ystäväni puutarhassa Orivedellä näsiä puhkesi kukkaan joulupäivänä. Minun reitilleni ei näsiää kuulunut enkä mennyt sitä erikseen katsomaan metsän puolelle. Riittäköön siis nämä viisi tammikuun kukiksi. Rikkaruohojahan ne ovat mutta sinnikkäitä sellaisia. Kaikki muut kukat ovat siis talvilevossa, vaikka talvi viipyykin – tulleeko koskaan.’