Talven tultua

uveavanto

Itsenäisyyttä on taas juhlittu. Sain olla todella hienossa juhlassa mukana. Harmi, etten nähnyt linnan juhlaa Tampereelta, kun matkasin takaisinpäin pitkin loskaisia teitä. Oli kuulemma sekin onnistunut. Ensimmäiset hiihdot on tältä kaudelta hiihdetty ja talvi on tullut oikein tosissaan tänne Keski-Suomeenkin. Maassa on lunta jo reilut kymmenen senttiä eikä eilen tekemäni kukkainventaario tuonut enää yhtään kukkivaa kasvia. Vielä ennen lumia muutama kasvi sinnitteli kukassa, mutta nyt nekin ovat hangen alla. Varmaan ne kukkisivat, jos kaivaisin ne vain esiin. Tällaisia urhoollisia viimeisiä olivat tänä vuonna niin kuin edellisinäkin kylänurmikka, pelto-orvokki, lutukka ja peltovillakko. Kukathan ovat paleltuneet, mutta ovat kuitenkin kukkien näköisiä terälehtineen ja nuppuineen.

Nyt on vaarallista mennä jäälle. Kuva kertoo jään petollisuudesta. Ohuen jään läpi sulaa reikiä, jotka säteilevät ympäristöönsä kuin tähdet. Olen miettinyt, mikä tuonkin ilmiön saa aikaan. Yleensä näitä tähtiavantoja näkee juuri syksyllä ensipakkasten ja -lumen jälkeen. Keskellä tähteä on jäässä selvä usein myöhemmin jäätynyt reikä ja siitä säteet lähtevät eri suuntiin. Mikään mekaaninen, kuten kivi tai keppi, ei tätä aiheuta, ei myöskään jään painuminen tai virtaukset. Joskus näitä kuvioita näkee laajalla alueella tai koko pienen lammen pinnan täynnä.

Onkohan näillä sama perusta kuin kevään uveavannoilla. Niitähän syntyy jään sulaessa  varsinkin lähelle rantaa. Joskus kevätjäällä hiihtäessä niitä on saanut ihan tosissaan varoa. Itse olen päätellyt, että jostain jäänalaisesta virtauksesta, lähteestä tai vedenpyörettestä uveavannossa täytyy olla kyse. Liekö sitten syksyllä sama asia? Kertokoon se, joka tietää tai antakoon ilmiölle paremman selityksen.’

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.