’Maaliskuun ensimmäisen viikon kasvilaji on monille tuttu rantojen ja ojien laajoista kasvustoista. Näin keväällä sen viime kesän kukkapatukat repeilevät ja työntävät ilmoille satoja tuhansia lenninhaivenellisia siemeniä. Viime kesän kasvusto on kuivunut jo syksyllä, mutta juurakossa odottavat uudet silmut nousuaan heti kun kylmyys hellittää ja vesi sulaa sen juurien ympäriltä.’

Viikon kasvi on osmankäämi (Typha latifolia). Kuten tieteellinen nimi kertoo, ovat sen lehdet leveät ja oikea nimi onkin siksi leveäosmankäämi erotuksena sen harvinaisesta rinnakkaislajista kapeaosmankäämistä (Typha angustifolia). Molemmat kasvavat samanlaisilla paikoilla vesien äärellä. Leveälehtinen on vähemmän erikoistunut, joten sitä tapaa myös ojista ja mutahaudoista, joskus jopa kuivalta maalta ojanteista ja joutomailta.

Osmankäämiä on yritetty hyödyntää moneen otteeseen. Pisimmälle taisivat päästä saksalaiset, jotka vielä viime sodan aikaan valmistivat kasvin juurakoista ns. Typha-jauhoa puuron ja leivän tekoa varten, eikä se ollut edes pahanmakuista. On kerrottu, että tuotanto hehtaaria kohti oli kymmenen kertaa suurempi kuin esim. perunan. Kasvia on käytetty muullakin tavalla: kukinnoista tehtiin patjantäytettä ja eristyslevyä, siemenistä öljyä, lehdistä kateaineita, varresta ruokoa huonekaluihin jne. Siis varsin käyttökelpoinen kasvi. Miksihän sitä ei enää hyödynnetä, kun meilläkin sille sopivia kosteikkoja tuntuu aina vain tulevan lisää vesien rehevöityessä? Onkohan kukaan ajatellut käyttää sitä energiakasvina? Parempi se saattaisi olla kuin ruokohelpi.

Tämän viikon laji on ainakin helppo tuntea. Kun sen kerran on nähnyt ja nimennyt, ei enää erehdy. Tosin ystäväni lähettämä kuva kertoi, että Aamulehti julkaisi viime viikolla kuvan osmankäämin röyhyävästä pampusta päivän kuvana ja väitti sitä kääväksi puun kyljessä. Sattuuhan sitä. En kuitenkaan olisi uskonut, että kasvitietämys toimituksessa on mennyt noin alas peruskoulun myötä. Ennen kansa- ja oppikoulussa opeteltiin lajeja, sitten peruskoulun tultua siirryttiin suoraan latvaan ja käytiin läpi ekologiaa, vaikeita käsitteitä ja tutkimuksia unohtaen, että ne pohjaavat vankkaan lajituntemukseen. Olisiko jo vihdoin aika palata takaisin, ettei tarvitse kirjasta katsoa, että kuusella on lyhyet neulaset ja männyllä pitkät?