’Heinäkuu on minulle ollut lapsuudesta asti perhosten kuukausi. Muistan ne monet retket haavin kanssa niityille ja metsänreunoihin, jossa perhosia parhaiten tapasi. Silloin saadakseen selville, mikä perhonen oli kyseessä, se piti pyydystää jopa tappaa ja neulata laatikkoon. Nykyään onneksi on muitakin konsteja määritykseen. Muistan saaneeni silloin tädiltäni lahjaksi Torben W. Langerin kirjan Päiväperhosten parissa, jota ahkerasti selasin ja jonne merkitsin löytämäni lajit. Nykyään tuo sinänsä hyvä kirja on vaatimaton, mutta edelleen hauska katselukirja. Antikvariaateissa sitä näyttää edelleen olevan myynnissä. Nyt käytän määritykseen kameraa ja suomalaisten Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen ja Hannu Aarnio kirjoittamaa koko Euroopan kattavaa kirjaa Suomen ja Euroopan päiväperhoset. Siinä missä Langerin kirjassa kuvat oli otettu kokoelmista, on tässä uudemmassa mitä häikäisevimpiä valokuvia, joista tuntomerkit on helppo poimia.
Nykyään haavin sijaan kannan mukanani järjestelmäkameraa ja siinä 18-105 mm objektiivia. Hiljaa hiipimällä ja kyttäämällä pääsee perhosia yllättävän lähelle. Tosin paljon on myös arkoja ja piilottelevia lajeja, jotka jäävät sen vuoksi ikuistamatta. Mahdollisuuksien mukaan pyrin ottamaan perhosesta kuvan molemmilta puolilta niin kuin kirjoissakin on. Siiven alapinnalla on usein juuri ne tärkeimmät tuntomerkit, joita jää kaipaamaan, jos on tullut ottaneeksi kuvan vain kirkkaista siiven päällisistä.
Tämä kesä on ollut sateisesta säästä huolimatta yllättävän rikas perhoskesä. Jo aikaisin keväällä näkyi täällä Hämeen sydämessä niin talvehtineita kuin kuoriutuneitakin perhosia, tulipa muuttajiakin paikalle esiintymään. Erityisen mielenkiintoinen oli isonokkosperhonen, uusi tulokas maahamme. Vaikka siitä en kuvaa saanutkaan, sen kuitenkin saattoi hyvin tunnistaa kirjan kuvauksen ja omien havaintojensa pohjalta. Myös kaukaa saapuneita ohdakeperhosia oli useita lentelemässä pientareilla, samoin amiraaleja, neitoperhosia, suruvaippoja, metsissä kangasperhosia ja verkkoperhosia.
Kuvan perhonen on angervohopeatäplä. Nämä täpläperhoset eivät tottumattomalle selviä ilman hyvää kuvaa ja se on oltava molemmin puolin siipeä, niin samannäköisiä ja -tapaisia maallikolle nämä perhoset ovat. Nuorena etsin helmihopeatäplää, kun se oli kirjassa hienosti kuvattu. Vasta vanhempana huomasin, että se on loppujen lopuksi paljon harvinaisempi kuin esim. angervohopeatäplä, jota näkee näin keskikesällä kaikkialla.
Perhosjahti on hauskaa puuhaa. Suosittelen kokeilemaan, se kun ei maksa muuta kuin aikaa.