’Kaipa minunkin piti lukea tämä kulttikirja, kun siitä niin paljon kohistaan. Ehkä on tarpeetonta tuoda se tänne blogiin, mutta en nyt malttanut olla tuomattakaan, kun sen kerran läpi kahlasin. Tämä ei ehkä ole ihan minun suosikkikirjallisuuttani, mutta luettavaa kylläkin. Nautin kielestä ja kuvista, en tarinasta enkä sen tuomasta pahoinvoinnista. Suosittelen.’
Kirja on kertomus Lapin sodasta, saksalaisista, leireistä ja kätilöstä kaiken sen keskellä. Aihealue ei ole helppo, sitä ei ole myöskään kirja. Kätilö auttaa lapsia maailmaan, lopulta myös maailmasta pois. Kun sotilaita on kaikkialla, ei siinä jää jäljelle neitseitä. Kätilöllä riittää töitä. Hän ei ehdi ajatella omaa elämäänsä, ei rakkautta, eikä paljon muutakaan. Hän tekee vain työtään, kunnes kohtaa Johan Angelhurstin, puoliksi saksalaisen puoliksi suomalaisen SS-upseerin. Sen jälkeen kaikki toimii vain rakkauden ehdoilla.
Johannes on rikki. Hän on nähnyt Ukrainassa Babi Jarin tuhon eikä ole selvinnyt siitä. Hän rakastuu Villisilmään, hän hakee lohdutusta lääkkeistä, hän yrittää voittaa näkynsä kaivamalla kuoppaa, mutta hän on liian rikki, liian haavoitettu mieleltään, niin kuin monet sodassa ovat.
Kätilö kirjoittaa muistiinpanojaan Kuolleen miehen lahdellä pienessä tuvassa. Hän odottaa Johannesta pieni tyttö seuranaan. Rakkaus pitää hänet hengissä talven keskellä. Muistot ovat raskaat. Hän pääsee perille Kuolleesta miehestä, vakoilusta, niin saksalaisista kuin venäläisistäkin. Hän kaipaa, hän rakastaa. Vankileiri on vienyt häneltä hampaat ja siveyden, vankileiri on tuhonnut hänen rakastettunsa, ystävänsä ja elämänsä. Hän vain odottaa ja rakastaa.
Kirjan pääosaan nousee kieli, sen rehevyys ja kauneus. Tapahtumat eivät ole kauniita, eikä aina sekään miten niitä kuvataan, mutta kielen rikkaus tekee kunnioitusta kieliperinteelle, kansan äänelle ja sille, että meidän oma kielemme on hyvin ilmaisuvoimainen ja kantava. Kuinka tällainen kirja voitaisiin kääntää jollekin toiselle, köyhemmälle kielelle, esim. englanniksi. Siitä katoaisi ainakin puolet ja loppu jäisi hyvin köyhäksi ehkä täysin ymmärtämättömäksi. Kirjailija tuntee aiheensa ja osaa sen taustoista ammentaa rajuja asioita. Historista on saatu lukea kaikista niistä kauheuksista mitä sota saa aikaan ja varsinkin saksalaisten sota. Kuitenkin se brutaali toiminta, mitä vankileirillä harjoitettiin, iskee kuin rätti silmille ja se sattuu. Ajattelee, ettei tämä voi olla totta ja heti seuraavaksi, että se on totta tänäkin päivänä. Kirjan kuvaamat tapahtumat eivät jätä kylmäksi ketään. Niiden ihmisten kohtalot, joita kirjassa mainitaan, tulevat lähelle, ehkä liiankin lähelle, sillä kirjailija ei jätä mitään kuvaamatta. Siinä onkin kirjan heikko kohta. Ehkä tässä olisi kustannustoimittajalla pitänyt olla tarkempi kontrolli. Nyt junnataan aika kauan samassa tilassa, johon ei enää tule mitään uutta. Olisko ollut parempi, mennä nopeammin loppuratkaisuihin, vaikka ei nytkään mielenkiinto herpaantunut, korkeintaan sietokyky?
Sota on raakaa lienee klisee, jota aina hoetaan. Tässä kirjassa ei puhuta itse sodasta vaan sen seurauksista. Siksi se on erilainen sotakirja. Sivilit kärsivät luuloista, syytteistä ja raiskauksista. Se tulee selvästi esille. Syyttömät elävät jatkuvassa pelossa ja oltuaan väärässä paikassa, joutuvat kärsimäänkin syyttöminä. Tuhannet naiset joutuivat sodan runtelemiksi vain sen vuoksi, että olivat naisia. Kätilön kohtalo ei poikennut tästä. Miehen ja mielen raakuus tuotiin esiin selvin sanoin. Kun yhteiskunnassa ei ole lakia tai toimitaan jonkin tekaistun sotalain turvin, ei kukaan ole turvassa. Kätilö oli tullut auttamaan, mutta päätyi tuhoamaan, hänkin. Kaiken yllä oli rakkaus, mutta voiko se tehdä kaikki muut työt tyhjiksi.
Kirjaa on verrattu moniin muihin kirjoihin: Waltarin Johannes Angelokseen, Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Kirja on kuitenkin oma itsensä, ei niin nautittava kuin monet kauniimmat kirjat, ei niin sykähdyttävä kuin esim. Waltarit, ei niin perusteellinen kuin Linnan teokset, mutta omaperäisyydessään ja kielellisessä rikkaudessaan aivan omaa luokkaansa. Niinpä sen sivuuttaminen Finladia-palkintoa jaettaessa onkin suuremman luokan moka. Tämä ohittaa Liksomin kirjan mennen tullen. Onneksi se huomioitiin Runeberg-palkintoa jaettaessa.
Innolla jään odottamaan kirjailijan seuraavaa teosta. Tässä on ainesta.
Katja Kettu: Kätilö. WSOY, 2011. 348 s.